Finnwatch hyödyntää tutkimustensa tuloksia myös osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun yritysten vastuullisuudesta sekä vaikuttamalla Suomen ja Euroopan yritysvastuupolitiikkaan.
Osallistumme aktiivisesti Suomen yritysvastuupolitiikan määrittelyyn keskeisimmistä käytännön työkaluista yleisimpiin linjoihin asti. Vuosina 2010-2011 olemme osallistuneet esimerkiksi eettisten ohjeiston laatimiseen julkisille hankinnoille sekä Työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunnan toimintaan.
Teemme yhteistyötä eurooppalaisjärjestöjen kanssa The European Coalition for Corporate Justice (ECCJ) -järjestössä. Koalitio tuo yhteen yli 250 kansalaisjärjestöä, ammattiliittoa, kuluttajaryhmää ja tutkimuslaitosta 15 Euroopan maasta. Lähivuosina suunnitelmissa on muun muassa kansainvälisten yritysvastuuasiantuntijoiden kiertue ympäri Euroopan, yhteiskirjeitä unionin ja eri maiden päättäjille sekä vaalityötä ennen europarlamenttivaaleja vuonna 2014.
Tule mukaan
Haluaisitko saada lisätietoa Finnwatchin vaikuttamistyöstä, verkostoitua muidenkin alan toimijoiden kanssa ja kenties osallistua vaikuttamistyöhömme? Liity Finnwatchers-verkostoon!
Finnwatchers on yritysvastuukysymyksistä kiinnostuneiden kansalaisjärjestöihin ja -liikkeisiin kuuluvien toimijoiden ja tutkijoiden epämuodollinen verkosto. Tavoitteena on vaihtaa tietoa osallistujien yritysvastuutyön kohokohdista ja tarpeen tullen myös tehdä yhteistyötä Suomen ja EU:n yritysvastuupolitiikkaan vaikuttamiseksi. Kysy lisätietoa tai liity sähköpostilistalle lähettämällä viesti verkoston koordinaattorille Tytti Nahille, tytti.nahi[a]finnwatch.org.
Finnwatchin lausunnot ja kannanotot
10.4.2012 Yhteiskunta- ja yritysvastuun periaatepäätöksen päivitys, Finnwatchin kommentteja uuden periaatepäätöksen runkoon
21.3.2012 Statement concerning the Government's document U 14/2012 to the Parliament
21.3.2012 Lausunto valtioneuvoston U-kirjeeseen hankintadirektiivin uudistamisesta
15.12.2011 Lausunto komission yritysvastuutiedonantoon
6.12.2011 Lausunto valmisteilla olevaan ihmisoikeustoimintaohjelmaan
25.10.2011 Kommentteja kehityspoliittiseen ohjelmaan