Näyttelisitte edes

Blogi
Sonja Vartiala |

Sote-uudistus on taas vaarassa, sillä mediatietojen mukaan kokoomus on ajanut raivolla läpi (vastoin asiantuntijasuosituksia) palvelusetelijärjestelmää, joka avaisi yksityisen sektorin toimijoille isoja markkinoita myös erikoissairaanhoidon puolelle. Esimakua tulevasta saatiin maanantaina, kun terveysyritysten kanssa kiusallisen läheisesti toimineen ex-ministeri Laura Rädyn uutisoitiin jo nyt ohjaavan asiakkaita aktiivisesti julkiselta yksityiselle sektorille.

Yksityisen sektorin roolin kasvu sote-palveluissa herättää huolta monesta syystä – me Finnwatchissa olemme huolissamme verotuloista. Raportoimme tiistaina, ettei hallituksen uusi soten valinnanvapauslakiluonnos täytä verovastuun osalta edes minimikriteereitä – puolet yritysten uskottavaan veroraportointiin tarvittavista tiedoista puuttuu edelleen maakohtaista raportointia koskevasta pykälästä.

Hallituksen uusi soten valinnanvapauslakiluonnos ei täytä verovastuun osalta edes minimikriteereitä.

Verohuolet eivät lopu soteen. Eilen eduskunnan kyselytunnilla nousi esiin hallituksen esitys veronkiertäjien sanktioita koskien. Hallituksen tarkoitus on puolittaa veronkierrosta kärähtäneille yrityksille määrättävät sanktioluonteiset veronkorotukset. Kun veronkierrosta määrättävät euromääräiset sanktiot laskevat, tehdään aggressiivisesta verosuunnittelusta houkuttelevampaa.

Sanktioiden laskemisen lisäksi ajetaan porstuan kautta sisään myös veronkiertäjien aktiivista katumista, jota koskeva edellinen esitys saatiin hallituskauden alussa torpattua. Hallituksen uudessa esityksessä sanktioluonteisia veronkorotuksia ollaan alentamassa edelleen, jos verovelvollinen ilmoittaa veronkiertojärjestelyistään oma-aloitteisesti. Edellinen yritys tuoda veronkiertäjien armahduslakia Suomeen tyssäsi asiantuntijoiden lausuntoihin ja perustuslakiin.

En tiedä miltä tämä touhu hallitusedustajista näyttää (kok. kansanedustaja Harkimon tuoreen mielipiteen voi lukea tästä), mutta täältä kansalaisen vinkkelistä näyttää aika huonolta. Uskoa politiikkaan lisäisi, jos Arkadianmäellä edes esitettäisiin tehtävän kansalaisten kokonaisetuja ajavaa politiikkaa eturyhmien juoksupoikina suhaamisen sijaan.

Nyt tuntuu siltä, että näyttelijät alkavat jo väsähtää. Sauna- ja golf-kavereiden edut halutaan ajaa maaliin ennen hallituskauden loppua.

Finnwatchia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Sote-yritysten verovälttely täytyy nostaa julkiseen keskusteluun. Liity nyt kuukausitukijaksi ja turvaa työmme jatkuminen.


Sonja Vartiala

Sonja on Finnwatchin toiminnanjohtaja. Hän johtaa järjestön hallintoa ja viestintää ja vastaa Finnwatchin työelämän oikeuksiin liittyvästä tutkimuksesta ja vaikuttamistyöstä.

Share
Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email