Pukki kaalimaan vartijana

Blogi
Anu Kultalahti |

Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa niiden toiminnassa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille. Yksi keskeinen keino, jolla yritykset ovat voineet hallita ihmisoikeusriskejä monimutkaisissa globaaleissa toimitusketjuissa, on olleet kansainväliset riippumattoman kolmannen osapuolen vastuullisuussertifioinnit.

Viime vuosina useat kansainväliset suuryritykset ovat kuitenkin lähteneet vesittämään sertifiointijärjestelmiä ja ottaneet käyttöön omia vastuullisuusohjelmiaan. Yritykset haluavat ottaa valvonnan ja määräysvallan omiin käsiinsä sekä karsia kuluja. Trendi näkyy muun muassa kansainvälisessä tee- ja puuvillakaupassa. Suomessa kuluttaja törmää siihen erityisesti kaakaomarkkinoilla.

Vielä 2010-luvun alussa näytti hetken aikaa siltä, että vastuullisuussertifioidusta suklaasta voisi tulla Suomessa valtavirtaa. Kauppojen hyllyiltä löytyi laaja valikoima Maraboun Rainforest Alliance -sertifioituja suklaatuotteita ja Fazer aloitti UTZ-sertifioidun kaakaon ostot. Panda lanseerasi UTZ-sertifioidut suklaat vuonna 2012.

Sitten vuonna 2015 Maraboun omistava yritysjätti Mondelēz International vaihtoi Rainforest Alliancen sammakkomerkin omaan Cocoa Life -logoonsa. Fazer on vahvistanut, ettei se halua valita yhtä sertifiointijärjestelmää ylitse muiden, ja nyt sen tuotepakkauksissa lukee vain slogan “Fazer for Better Cocoa”.

Finnwatch on toistuvasti vaatinut sekä Mondelēzia että Fazeria sertifioimaan suklaatuotteensa, ja aloitti joulukuussa 2017 näille yrityksille suunnatun vetoomuksen, jonka allekirjoitti yli 2 700 ihmistä. Vetoomus luovutettiin Fazerin edustajalle tammikuussa 2018.

Riippumattoman kolmannen osapuolen sertifioimat suklaatuotteet ovat muuttuneet Suomen markkinoilla harvinaisuudeksi. Mikä tässä huolestuttaa, ovathan kansalaisjärjestöt kritisoineet sertifiointijärjestelmiäkin jo pitkään – ehkä yritykset hoitavat homman itse paremmin?

Yritysten omista vastuullisuusohjelmista on vaikeaa saada tietoa

Yritysten vastuullisen kaakaon hankintaohjelmat muodostuvat tyypillisesti niiden omista viljelijäohjelmista, sertifioidusta kaakaosta tai näiden yhdistelmästä. Tarkkoja tietoja hankintojen jakautumisesta ja yritysten omien viljelijäohjelmien vastuullisuusvalvonnasta on usein vaikea saada. Toisin kuin kolmannen osapuolen sertifioinneissa, yritysten omissa ohjelmissaan noudattamat vastuullisuuskriteerit eivät yleensä ole julkisia. 

Esimerkiksi Mondelēz on ilmoittanut ympäripyöreästi, että sen tavoitteena on tulevaisuudessa käyttää vain vastuullisesti tuotettua, lähinnä sen oman Cocoa Life -ohjelman kautta hankittua, kaakaota. Fazer puolestaan hankkii kaiken sen käyttämän kaakaon joko sertifioituna tai sen omien viljelijäohjelmien kautta. Vuoden 2017 tilastot eivät tätä kirjoittaessa olleet vielä varmistuneet, mutta Fazerin mukaan sertifioidun kaakaon osuus hankinnoista on ollut nousujohteinen. Fazer ei kuitenkaan halua paljastaa eri sertifiointijärjestelmien välisiä osuuksia kaupallisiin syihin vedoten.

Fazer on määritellyt vastuulliselle kaakaontuotannolle kriteerit, joiden toteutumista sen omissa viljelijäohjelmissa valvotaan auditointien avulla. Fazer Farming Standard ei kuitenkaan ole julkinen.

Riippumattomuus kärsii kun yritys valvoo itse itseään

Sertifiointijärjestelmissä vaatimusten täyttymistä valvoo riippumaton kolmas osapuoli. Lisäksi alan parhaita käytäntöjä noudattavat järjestelmät edellyttävät, että valvontaa tekee ja sertifikaatin myöntää taho, jolla on todistettu pätevyys suorittaa kyseistä valvontaa ja myöntää todistuksia kriteerien täyttämisestä. Vain tällaista akkreditoidun riippumattoman kolmannen osapuolen suorittamaa valvontaa voidaan pitää luotettavana.

Sekavalla viestinnällä yritykset myös vetävät mattoa pois sertifiointijärjestelmien ja niiden uskottavuuden alta.

Yritysten omissa viljelijäohjelmissa vastuulliselle tuotannolle asetettujen vaatimusten täyttymistä valvoo yleensä yritys itse tai sen palkkaamat palveluntarjoajat. Yritys päättää itse, täyttävätkö sen hankkimat raaka-aineet yrityksen itsensä määrittelemän vastuullisuuden tason. Auditointien tulokset tai edes se, läpäisikö tarkastuksen kohteena oleva viljelijä tai tuotantolaitos auditoinnin, eivät yleensä ole julkista tietoa.

Kuluttaja eksyy vastuullisuusväittämien viidakossa

Jo nyt erilaisten sertifikaattijärjestelmien viidakossa shoppailevalta kuluttajalta vaaditaan huomattavan paljon vaivannäköä eri järjestelmien esittämien vastuullisuusväittämien selvittämiseen. Järjestelmien välillä on keskeisiä eroja siinä, millaisia vaatimuksia ne asettavat vastuulliselle tuotannolle ja miten vaatimusten täyttymistä valvotaan.

Se, että yritykset niputtavat viestinnässään eri sertifiointijärjestelmät ja niiden omat vastuullisten hankintojen ohjelmat yhteen, vaikeuttaa harkittujen kulutuspäätösten tekemistä entisestään. Sekavalla viestinnällä yritykset myös vetävät mattoa pois sertifiointijärjestelmien ja niiden uskottavuuden alta.

Sertifiointi on minimitaso

Kansainvälisesti tunnustetut sertifiointijärjestelmät ovat ensisijaisesti suositeltava keino yrityksille valvoa ihmisoikeuksien toteutumista suklaan tuotantoketjuissa. Sertifioinnit eivät kuitenkaan riitä korjaamaan kaikkia tuotannon ongelmia ja siksi myös yritysten omille ohjelmille on tilaa. Näitä ohjelmia ei kuitenkaan tule tehdä sertifioinnin sijaan, vaan sen lisäksi.

Akuutein kaakaontuotantoon liittyvä ihmisoikeusriski on äärimmäinen köyhyys. Kaakaonviljelijöiden toimeentulon parantamiseksi tarvitaan paitsi kaakaon satoisuuden ja laadun parantamiseksi tähtääviä toimenpiteitä myös toimenpiteitä vaihtoehtoisten toimeentulolähteiden kehittämiseksi. Tämän lisäksi viljelijöille tulee maksaa kaakaosta elämiseen riittävän toimeentulon mahdollistava hinta.

Finnwatch on vaatinut kaikkia suklaateollisuuden toimijoita asettamaan vastuullisuustyönsä tavoitteeksi elämiseen riittävän toimeentulon takaamisen kaakaonviljelijöille. Fazerin mukaan se ei ole vielä ehtinyt perehtyä elämiseen riittävän toimeentulon kysymykseen syvällisemmin, mutta pitää aihetta tärkeänä ja kehittämisen arvoisena.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Voima-lehdessä 1/2018.


Anu Kultalahti

Anu on tutkija Finnwatchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmassa. Ohjelmassa keskitytään järjestäytymisvapautta, työaikoja, elämiseen riittävää palkkaa ja työturvallisuutta koskeviin kysymyksiin yritysten alihankintaketjuissa kehittyvissä maissa.

Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email