Joko riittää?

Blogi
Sonja Vartiala |

Sote-alan firmat ja niitä edustava etujärjestö vakuuttavat yhdestä suusta yritysten toimivan verovastuullisesti. Todellista tietoa sote-yritysten verovastuullisuudesta ei näytä olevan tulossa, sillä soten valinnanvapauslaissa eduskuntaan tuotu veroraportointia koskeva pykälä on vesitetty kompromissi.

Tällä viikolla kaksi uutta käryä

Kuluvalla viikolla julkisuuteen on noussut jälleen kaksi terveysalan firmoihin liittyvää verovälttelytapausta. Toiseen on puuttunut verottaja, ja toinen on jo tuomioistuimissakin todettu laittomaksi veronkierroksi.

Ensimmäinen kärähtänyt veijari on PlusTerveys, joka on yrittänyt minimoida lääkäreiden maksamia tuloveroja muuttamalla niitä osinkotuloiksi.

Yrityksen viestintästrategiana on verottajan syytteleminen arvaamattomasta toiminnasta.

Tuttuun tapaan, yrityksen viestintästrategiana tällä viikolla julkaistussa tiedotteessa on verottajan syytteleminen arvaamattomasta toiminnasta. Yrityksen toimitusjohtajan mukaan verottajan päätöstä miljoonien mätkyistä on vaikea käsittää ja se uskoo päätöksen muuttuvan valitusasteissa.

Ulkopuolisen silmin päätös ei näytä lainkaan käsittämättömältä vaan lain tavoitteen mukaiselta. Jo viime vuosikymmenellä lääkäriyhtiöt tulivat tunnetuksi verojen välttelyssä, jossa palkkatuloja muunnettiin kevyemmin verotetuksi osingoksi. Seurauksena lakia muutettiin vuonna 2010, jonka jälkeen työpanokseen perustuvat osingot on verotettu palkkatulon tapaan. Kikkailu ei kuitenkin loppunut, vaan verokonsultit kehittivät lääkäriyhtiöille uusia järjestelyjä lääkäripalkkioiden verojen välttelyyn.

Seuran julkaiseman jutun mukaan PlusTerveys oli yksi näistä yhtiöistä. Se yritti kiertää uutta sääntelyä muuntamalla lääkärien työpanokseen perustuvia osinkoja näennäisesti omistukseen perustuviksi osingoiksi, joita verotetaan kevyemmin. Verojen ohella järjestelyllä vältytään maksamasta työn sivukuluja, jotka ovat palkoista jopa 25 prosenttia.

PlusTerveyden arvaamattomaksi väittämä Verohallinnon päätös siis tarkoittaa sitä, että kyseiset työpanokseen perustuvat osingot verotetaan niitä koskevien säännösten mukaisesti palkkatulon tapaan, kuten on tarkoituskin.

Toinen tällä viikolla julkisuuteen noussut veronkiertotapaus on saatu korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksen muodossa. Vaikka Suomessa oikeuden veropäätöksistä on poistettu yritysten nimet, tapauksen kulusta saa hyvin käsityksen.

Tapauksessa yksittäinen lääkäri on koettanut kiertää edellä kuvattua työpanososingon verotusta kikkailemalla työpanoksen perusteella maksetun korvauksen keinotekoisen kommandiittiyhtiö-rakenteen kautta. KHO katsoi järjestelyn lain vastaiseksi veronkierroksi ja korvaus verotettiin työpanososinkona palkkatulon tapaan, kuten PlusTerveyden tapauksessa. Päätöksessä on kyse vain yhden henkilön toiminnasta, mutta ennakkotapauksena se antaa verottajalle mahdollisuuden puuttua lukuisiin vastaaviin järjestelyihin. Jo KHO:n päätöksessä todetaan, että kyseiseen järjestelyyn liittyi muita lääkäreitä.

Lääkäreiden lisäksi verokikkailua harrastetaan yritystasolla

Sote-yritysten verovälttelyssä voidaan havaita kaksi erillistä linjaa: edellä kuvattu yrityksen yksittäisten lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden tulomuunnoksi kutsuttu verokikkailu sekä koko yrityksen tasolla tehtävä aggressiivinen verosuunnittelu. Sote-yrityksissä aggressiivista verosuunnittelua on tehty erityisesti Suomen korkovähennysrajoitusta koskevan lainsäädännön porsaanreikiä hyödyntämällä.

Viimeksi mainittua pyritään torjumaan parhaillaan käsittelyssä olevassa veronkiertodirektiivin toimeenpanossa. Kuten arvata saattaa, yritykset lobbaavat ankarasti torpatakseen veropohjan kiristykset.

Koskakohan kansalaiset alkavat saada touhusta tarpeekseen?


Auta Finnwatchia selvittämään sote-yritysten vastuullisuus veronmaksajina

Tuellasi laadimme selvityksen, jonka avulla sote-palveluiden käyttäjät ja alueelliset päättäjät voivat valita verovastuunsa kantavan palveluiden tarjoajan. Lue lisää ja lahjoita!


Sonja Vartiala

Sonja on Finnwatchin toiminnanjohtaja. Hän johtaa järjestön hallintoa ja viestintää ja vastaa Finnwatchin työelämän oikeuksiin liittyvästä tutkimuksesta ja vaikuttamistyöstä.

Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email