Kuva: Flickr Creative Commons/elycefeliz

 

Valtion enemmistöomisteiset yhtiöt velvoitettiin vuonna 2014 raportoimaan taloudelliset tunnuslukunsa maakohtaisesti sen arvioimiseksi, näyttävätkö ne voittonsa ja maksavatko ne veronsa niihin maihin, joissa niillä on toimintaa. 

Vaatimus on kovin yksinkertainen: monikansallisen yhtiön tulisi kertoa keskeiset tilinpäätöstietonsa julkisesti eri maista. Näin kansalaiset voisivat nähdä, harjoittavatko valtionyhtiöt aggressiivista verosuunnittelua eli siirtävätkö ne voittoja pois Suomen verotuksen piiristä kevyen verotuksen maihin. Pilotoinnilla haluttiin saada kokemuksia maakohtaisesta raportoinnista ja näyttää esimerkkiä muille.

Alunperin selkeän poliittisen ohjauksen jälkeen tie valtionyhtiöiden veronmaksun avoimuutta kohti onkin sitten ollut pelkkää selittelyä ja vitkuttelua. Käytännössä maakohtainen raportointi torpedoitiin Valtioneuvoston kanslian (VNK) ohjeistuksella niin, että siihen jäi seulan lailla vuotavat porsaanreiät. Silloinen omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero ansaitsee ruusut aloitteen siunaamisesta, mutta risut ohjeistuksen hyväksymisestä. Ministeriä vedätettiin.

Finnwatchin viime vuoden selvitys osoitti sen mikä oli arvattavissa etukäteen: yksikään kevyen verotuksen valtiossa toimiva valtionyhtiö ei raportoinut näistä maista tietoja. Tästä huolimatta VNK ilmoitti vastikään lokakuun alussa, ettei ohjeistusta tiukenneta. Ei, vaikka myös uudessa 13.5.2016 julkistetussa valtion omistajapolitiikkaa koskevassa periaatepäätöksessä jälleen muodollisesti todetaan, että yhtiöiden tulee raportoida maakohtaisesta verojalanjäljestään.

Tosiasia on, että virkamiehistö ja taustalla häärivät poliitikot ovat vesittäneet koko pilotoinnin – nyt jo vuosi toisensa jälkeen. Suomen edelläkävijyys, jolla VNK:ssa vieläkin paukuttellaan henkseleitä, typistyy edelläkävijyydeksi valtionyhtiöiden veroraporttien viherpesussa.

Toiminta käy poliittisen sumutuksen oppitunnista. Seuraavassa koottuna parhaat 10 omistajaohjaukselta kuulemaani tai lukemaani sumutusta:

Sumutus 1: Ohjeistetaan yhtiöt maakohtaiseen raportointiin, mutta tehdään se vapaaehtoisena. Tiedetään kyllä, etteivät yhtiöt tule kertomaan tietoja kevyen verotuksen maista, ellei niitä siihen pakoteta. Mutta onpahan ohjeistettu.

Sumutus 2: Vaaditaan yhtiöitä sentään kertomaan tiedot kaikista OECD:n määrittämistä ”veroparatiiseista”. Mutta annetaan yhtiöiden itse päättää, mikä on veroparatiisi. Todellisuudessa tiedetään, että näin ohjeistaen yhtiöt eivät raportoi lainkaan veroparatiiseista, koska OECD:n musta lista veroparatiiseista on tyhjä.

Sumutus 3: Määritellään aggressiivinen verosuunnittelu niin, että se tarkoittaa käytännössä lainvastaista veron kiertämistä. Tämä on viherpesun peruskamaa eli oikeasti ei sitouduta mihinkään: lakien noudattaminen on itsestäänselvästi jokaisen kansalaisen velvollisuus ilman mitään ohjeistuksia. Sen sijaan ohjeistusta tarvittaisiin verolakien porsaanreikien hyväksikäytön tukkimiseen, mutta sitä ei haluta tehdä.

Sumutus 4: Hämmennetään vielä väittämällä, että aggressiivisen verosuunnittelun määritelmä on itse asiassa epäselvä. Ei kerrota, että esimerkiksi OECD on määrittänyt aika yksiselitteisesti, että aggressiivista verosuunnittelua ovat muun muassa yhtiön sisäiset järjestelyt, joilla lakien tarkoitusperien vastaisesti siirretään voittoja pois maasta, jossa harjoitetusta toiminnasta voitot ovat kertyneet, ja näin yritys välttää verot kokonaan tai saavuttaa matalan verotuksen tason.

Sumutus 5: Pyydetään yhtiöitä raportoimaan kaikista veroista sen sijaan, että keskityttäisiin yhtiöiden voitoistaan maksamiin tuloveroihin eli yhteisöveroihin. Lisätään ohjeistukseen vielä, että vain yhtiön itsensä olennaiseksi katsomat luvut tarvitsee kertoa. Näin yhtiö voi kehua ”verojalanjäljessään” sellaisilla välillisilläkin veroilla, joiden maksumies on todellisuudessa yhtiön sijaan muu verovelvollinen tai joiden perimistä tai maksamista yhtiön on vaikea lakia rikkomatta kiertää, toisin kuin tuloveroja. Samalla yhtiö voi jättää kertomatta epäolennaisina itse pitämiään tuloverotietoja jostain maasta niiden vähäisyyden vuoksi, vaikka vähäisyys voi selittyä nimenomaan aggressiivisella verosuunnittelulla.

Sumutus 6: Raporttien flopatessa puolustaudutaan, ettei valtionyhtiöiden raporteilta voi heti vaatia täydellisyyttä – ei ensimmäisenä, ei toisena, eikä vielä kolmantenakaan vuonna. Ei mainita tässä yhteydessä, että valtionyhtiöiden on tullut raportoida verotiedot maakohtaisesti jo vuodesta 2013 alkaen ei-julkisesti. Raportointia on toisin sanoen jo oikein harjoiteltu.

Sumutus 7: Kun selitykset alkavat loppua, todetaan raportoinnin lisäävän merkittävästi hallinnollista taakkaa, mikä ei pidä paikkaansa: yhtiöillä on pyydetyt tiedot kirjanpidossaan valmiina ja yksinkertaisimmillaan yhtiöt voisivat vain julkistaa konserniyhtiöidensä tilinpäätöstiedot maittain.

Sumutus 8: Vedotaan siihen, että osa tiedoista on liikesalaisuuksia. Ei mainita sitä, että pelkästään kotimaissaan toimivat yhtiöt joutuvat jo nyt julkaisemaan kaikki tilinpäätöstietonsa. Tilinpäätöstietojen julkisuus koskee tällä hetkellä myös monikansallisia yhtiöitä niissä liiketoimintamaissa, joissa julkisuudesta on säädetty, eikä näitä samoja tietoja pidetä liikesalaisuuksina.

Sumutus 9: Puolustaudutaan lisäksi, ettei valtionyhtiöiltä voida kilpailusyistä vaatia enempää kuin muilta markkinoilla toimivilta yhtiöiltä. Eli itse asiassa huono ajatus koko pilotointi, mistä syystä muodollista poliittista ohjeistusta ei oikeasti tarvitse noudattaa. Ei sisäistetä sitä, että valtiolla on YK-sitoumusten mukaan erityinen vastuu sen omistamien tai hallinnoimien yritysten vero- ja ihmisoikeusvaikutuksista ja että veroavoimuus voi itse asiassa olla kilpailuvaltti.

Sumutus 10: Lykätään ohjeistuksen päivitystä jälleen vuodella eteenpäin odottamaan EU:n tilinpäätösdirektiivin uudistusta. Ei mainita, että direktiiviin mahdollisesti sisältyvä raportointiluonnos ei ensinkään sisällä kattavaa maakohtaista raportointia, vaan luonnoksen mukaan tiedot tulee antaa vain EU-maista ja vielä tuntemattomista kolmansista maista tai alueista. Selvää on, että tällaisen raportin perusteella ei voi saada kunnollista käsitystä yritysten veronmaksusta. Ei sitouduta selkeämpään suuryrityksiä jo ensi vuoden alusta verotusmenettelylain nojalla sitovaan OECD:n maakohtaisen veroraportoinnin malliin, jossa tiedot tulee raportoida kaikista maista ja alueista.

Kun yllämainitut selitykset eivät mene lopulta enää läpi, onkin keisari ilman vaatteita. Faktat puhuvat sen puolesta, ettei todellista tahtoa veroavoimuuden edistämiseen nykyisiltä poliittisilta päättäjiltä ja omistaja-ohjauksen virkamiehiltä löydy. Meitä kansalaisia ja äänestäjiä on jekutettu.

Valtio-omistaja voi kuitenkin osoittaa allekirjoittaneen olevan väärässä. Sen se voi tehdä pyörtämällä kuun alussa tekemänsä päätöksen ja vaatimalla kaikkia valtioenemmistöisiä yhtiöitä julkistamaan ensi vuonna poikkeuksetta ja ilman harkinnanvaraa maakohtaiset tilinpäätöstietonsa veronmaksun arvioimiseksi kaikista maista, joissa niillä on tytäryhtiöitä ja kiinteitä toimipaikkoja.

 

 

Creative Commons -⁠lisenssi
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-⁠EiKaupallinen-⁠EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -⁠lisenssillä.

stdClass Object ( [image_intro] => images/Avaimet_.jpg [float_intro] => [image_intro_alt] => [image_intro_caption] => [image_fulltext] => [float_fulltext] => [image_fulltext_alt] => [image_fulltext_caption] => )

© Finnwatch 2016