Henkseleiden paukuttelua vähillä villoilla

Blogi
Sonja Vartiala |

EU on harannut sopimusta vastaan jo vuosia vihjailemalla muun muassa, että sopimusprosessin käynnistäneillä mailla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. EU argumentoi myös, että sopimusprosessi haittaisi aiemmin vuonna 2011 hyväksyttyjen YK:n yritysvastuuperiaatteiden (UNGP) toteuttamista. Suomi kuuluu EU-blokkiin, joka suhtautuu varauksella YK:ssa neuvoteltavaan sopimukseen.

Finnwatchin yhteistyöjärjestö ECCJ seuraa parhaillaan sopimusneuvotteluita Genevessä ja raportoi päivittäin neuvottelujen kulusta. Alkuviikosta saimme lukea, että Suomi on korostanut neuvotteluissa omia ponnistelujaan yritysten ihmisoikeusvastuun toteuttamiseksi vuonna 2011 hyväksyttyjen YK:n yritysvastuuperiaatteiden mukaisesti.

Tässä pieni kertaus siitä mitä Suomessa tapahtuu poliittisella tasolla yritysvastuun saralla.

1. Suomi ei ole sitoutunut omaan toimeenpanosuunnitelmaansa YK:n yritysvastuuperiaatteiden edistämiseksi

Suomi laati EU-komission kehotuksesta kansallisen toimeenpanosuunnitelman YK:n yritysvastuuperiaatteiden implementoinnista vuonna 2014. Puutteistaan huolimatta ohjelma on saanut kansainvälisestikin kiitosta. Suomen nykyinen, vuonna 2015 valittu hallitus ei kuitenkaan ole sitoutunut ohjelmaan vaan on virkamiestyönä (ja ilman poliittista prosessia) laatinut sen tilalle oman, huomattavasti suppeamman ”Yhteiskuntavastuun työsuunnitelman”.

2. Yritysten ihmisoikeusvastuun sijaan Suomi edistää yritysten kauppaa ja kilpailukykyä

Edellä mainittu työsuunnitelma poikkeaa yleiseltä linjaltaan ja painopisteiltään Suomen aikaisemmista sitoumuksista ja tavoitteista, jotka liittyvät YK:n yritysvastuuperiaatteiden toimeenpanoon. Yritysvastuuperiaatteiden toimeenpanon kannalta keskeiset kysymykset puuttuvat työsuunnitelmasta kokonaan tai niihin liittyen ei ole kirjattu mitään toimenpiteitä. Sen sijaan, että Suomi tekisi työtä esimerkiksi yrityksille suunnatun ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen tai oikeussuojamekanismien kehittämiseksi, Suomi edistää toimintasuunnitelmassa lähinnä yritysten kauppaa ja kilpailukykyä.

3. Hankintalain uudistamisessa jätettiin ihmisoikeusvastuuta vahvistavat keinot käyttämättä

Vuonna 2014 valtioneuvosto lupasi YK:n yritysvastuuperiaatteiden implementoinnin yhteydessä, että ”kansallisen hankintalain kokonaisuudistuksessa hyödynnetään direktiivin tarjoamia mahdollisuuksia laatutekijöiden ja yhteiskuntavastuun korostamiseksi”. Toisin kävi. Suomi implementoi EU-direktiivit minimitasolla ja jätti direktiivin mahdollistaman sitovan sosiaalisen lausekkeen käyttämättä. Valtion ja kuntien omissa hankinnoissa hankitaan jatkossakin tuotteita tuntemattomista oloista kenenkään estämättä ja perään kyselemättä (poikkeuksia toki on).

4. Suomi harasi vastaan EU:n konfliktimineraaleja koskevassa sääntelyhankkeessa

Euroopan parlamentti äänesti kesällä 2015 sitovan konfliktimineraaleja koskevan sääntelyn puolesta. Parlamentin esityksessä EU:n markkinoille konfliktimineraaleja sisältäviä tuotteita tuovat yritykset olisivat joutuneet selvittämään alihankintaketjunsa ihmisoikeusvaikutuksia. Parlamentin ehdotuksen sijaan Suomi asettui tukemaan komission alkuperäistä vetelään vapaaehtoisuuteen nojaavaa ehdotusta.

Finnwatchin, Amnesty Internationalin, Kepan ja monen muun järjestön aktiivisella lobbauksella Suomen kantaa saatiin eduskuntakäsittelyssä hilattua aktiivisesta vastustamisesta ympäripyöreälle keskitielle, jossa Suomi ”voi hyväksyä myös pakottavan järjestelmän” jos siihen neuvotteluissa päädytään. Suomi ei kuitenkaan ollut valmis kannattamaan parlamentin ehdotusta siitä huolimatta, että Suomi on itse Euroopan suurin kullantuottajamaa, jota ihmisoikeusvastuun edellyttäminen kullan tuotannolta todennäköisesti hyödyttäisi.

Lopputuloksena EU:ssa säädettiin hampaaton laki, joka asetti ihmisoikeusvelvoitteen vain pienen pienelle joukolle mineraaleja EU:n markkinoille tuovia yrityksiä.

5. EU:sta tullut yritysvastuuraportointia koskeva direktiivi vedettiin läpi minimillä

Viime vuoden lopulla Suomessa tehtiin muutoksia kirjanpitolakiin ei-taloudellisten tietojen raportointia koskevan EU direktiivin toimeenpanemiseksi. Raportointivelvoite koskee suuria, yleisen edun kannalta merkittäviä yhtiöitä joiden tulee raportoida esimerkiksi siitä, miten ne huolehtivat ihmisoikeuksien kunnioittamisesta – tai ainakin perustella, miksi ne eivät raportoi. Mahdollisuudet puuttua direktiivin heikkouksiin tai epämääräisyyksiin kansallisen toimeenpanon yhteydessä jätettiin käyttämättä – toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, Briteissä ja Italiassa. Suomessa koetettiin lisäksi puljata direktiivin kansallisen implementoinnin yhteydessä lakitekstiin lain tarkoitusta vesittäviä mainintoja yritysten kilpailukyvyn varmistamiseksi, mutta ne onnistuttiin lausuntokierroksella torppaamaan.

6. Valtio-omisteisia yhtiöitä koskeva poliittinen ohjaus löperöä

Poliittisella tasolla yksi harvoista nykyisen hallituksen aikana tehdyistä yritysvastuusitoumuksista on valtion omistajapolitiikkaa koskeva periaatepäätös, johon laadittiin erillinen yritysvastuuta koskeva liite (liite 3). Liitteessä annettu poliittinen ohjaus liikkuu ihmisoikeuksien osalta ylätasolla lähinnä viitaten Suomen jo tekemiin sitoumuksiin YK:n yritysvastuuperiaatteiden (UNGP) ja OECD:n ohjeistojen osalta.

Konkreettisimmat toimenpiteet liittyvät maakohtaiseen veroraportointiin, jota edellytetään kaikilta valtio-omisteisilta yrityksiltä.

Valtionyhtiöt ovat järjestäen laiminlyöneet tätä edellä mainittua velvollisuuttaan käyttäen hyväksi kaikki edellisen hallituksen aikana laaditun veroraportointiohjeen porsaanreiät. Valtioneuvostossa ei silti ole edetty porsaanreikien sulkemisessa. Meno jatkuu siis ennallaan.

Valtion omistajapoliittisessa ohjelmassa todettiin lisäksi, että aggressiivinen verosuunnittelu ei ole valtionyhtiöille hyväksyttävää. Tämä olisi upea uutinen, ellei aggressiiviselle verosuunnittelulle periaatepäätöksessä annettu määritelmä olisi täysin perverssi. Periaatepäätöksessä aggressiivisella verosuunnittelulla tarkoitetaan "sellaisten keinotekoisten toimintojen tai rakenteiden käyttämistä, jotka tähtäävät kokonaan verottomiin tilanteisiin tai siirtohintojen vääristelyä, jossa tulo kohdistuu matalan verotuksen maihin voimassaolevien siirtohintasäännösten vastaisesti". Määritelmä on niin suppea, ettei se pidä sisällään edes kaikkea laitonta toimintaa, saati että se suitsisi lainkaan lain harmaalle alueelle sijoittuvaa aggressiivista verosuunnittelua.

Suomen valtionjohto voi toki päättää harata YK:ssa neuvoteltavaa sitovaa yritysten ihmisoikeusvastuuta koskevaa sopimusta vastaan samassa rintamassa EU-blokin kanssa. Argumenttina ei kuitenkaan kannata käyttää ainakaan Suomen omien yritysvastuutoimenpiteiden riittävyyttä.

Finnwatchia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Sote-yritysten verovälttely täytyy nostaa julkiseen keskusteluun. Liity nyt kuukausitukijaksi ja turvaa työmme jatkuminen.


Sonja Vartiala

Sonja on Finnwatchin toiminnanjohtaja. Hän johtaa järjestön hallintoa ja viestintää ja vastaa Finnwatchin työelämän oikeuksiin liittyvästä tutkimuksesta ja vaikuttamistyöstä.

Share
Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email