Julkisia hankintoja tehdään vuosittain yli 30 miljardin euron edestä Suomessa. Määrä on ollut vuodesta riippuen jopa lähes viidennes Suomen BKT:sta. Valtion ja kuntien hankintayksiköillä on suurostajina mahdollisuus tukea suomalaisen työn kilpailukykyä ja suojella ihmisoikeuksia edellyttämällä sosiaalista vastuullisuutta halpatyömaissa tuotettavilta tuotteilta. Finnwatchin selvityksen perusteella tuotteita hankitaan kunnissa kuitenkin pääasiassa halvimman hinnan perusteella kyselemättä tuotteiden alkuperän ja vastuullisuuden perään. Hankinnan toteuttajien verovastuullisuutta valtion ja kuntien hankintayksiköt eivät varmista tällä hetkellä lainkaan.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp), jolla pannaan täytäntöön EU:n uusitut hankintadirektiivit (2014/23/EU, 2014/24/EU ja 2014/25/EU). Direktiivien yhtenä keskeisenä tavoitteena on ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioiminen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen varmistaminen kaikissa julkisissa hankinnoissa. Hallituksen antamaan lakiehdotukseen on kuitenkin jäänyt aukkoja, jotka uhkaavat vesittää direktiivien vastuullisuustavoitteen.

Finnwatch esittää 35 muutosta ja toimenpidesuositusta hallituksen esitykseen ja julkisia hankintoja koskevaan politiikkaan, jotta julkisia hankintoja tehdään jatkossa ihmisoikeuksia kunnioittaen ja verovastuullisesti.

Normatiiviset perusteet (lakiehdotuksen yleisperustelut ja 2 §:n ja 3 §:n yksityiskohtaiset perustelut)

1) Lain perusteluissa on viitattava YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin yhtenä vastuullisuuskriteerien käytön normatiivisista perusteista.

Suomi on sitoutunut YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden toimeenpanoon ja noudattamiseen. Periaatteiden mukaan valtioiden on edistettävä ihmisoikeuksien kunnioittamista yrityksissä, joiden kanssa niillä on kaupallista toimintaa (erityisesti julkiset hankinnat). Valtio ja kunnat ovat ostajan asemassa vastuussa hankintaketjussaan tapahtuvista kielteisistä ihmisoikeusvaikutuksista.

Lain tavoitteet ja hankintaperiaatteet (lakiehdotuksen 2 § ja 3 §)

2) Hankintalain tavoitteeksi tulee säätää julkisten varojen tehokkaan käytön lisäksi niiden vastuullinen käyttö. Hankintayksiköille tulee säätää tavoite toteuttaa julkinen hankinta paitsi ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisesti, myös taloudellisesti vastuullisesti.

Viittaus taloudelliseen vastuullisuuteen on tärkeä, jotta kaikki yhteiskuntavastuun osatekijät ja yritystoiminnan vaikutukset tulevat huomioiduksi julkisissa hankinnoissa. Hankinnoissa tulee pyrkiä aktiivisesti estämään se, että tarjoajat saisivat ansaitsematonta kilpailuetua työntekijöiden oikeuksia polkemalla tai välttelemällä verojen maksamista aggressiivisen verosuunnittelun keinoin. Tavoitteena tulee olla, että hankinnat hyödyttävät yhteiskuntia ihmisarvoisen työn ja veronmaksun muodossa.

Lakiehdotuksen 2.2 §:n nykyinen muotoilu hankintatoimen järjestämisestä ”ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen” on epätäsmällinen ja puutteellinen. Lainkohtaa tulee selkeyttää säätämällä 2.2 §:ssä hankintayksiköille tavoite ”järjestää hankintatoimensa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullisesti”.

3) EU-direktiivin (2014/⁠24/⁠EU, jäljempänä hankintadirektiivi) niin sanottu sosiaalinen lauseke on implementoitava hankintalakiin direktiivin mukaisesti sitovana lainsäännöksenä, eikä vain suosituksenluonteisena tavoitesäännöksenä.

Hankintadirektiivit edellyttävät ensimmäistä kertaa Suomen varmistavan, että hankintasopimuksia toteutettaessa noudatetaan ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, jotka on täsmennetty EU:n oikeudessa, kansallisessa lainsäädännössä, työehtosopimuksissa sekä direktiiveissä listatuissa kansainvälisissä asiakirjoissa.ii Tätä direktiivin kohtaa kutsutaan sosiaaliseksi lausekkeeksi, ja direktiivit mahdollistavat sen säätämisen kaikkia hankintayksiköitä velvoittavaksi pakolliseksi vähimmäisehdoksi.

Direktiivin vastaisesti hallituksen esityksessä sosiaalisen lausekkeen noudattamisesta mainitaan vain 2 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa, joissa se on määritetty vain ”suosituksenluontoiseksi” tavoitteeksi. Hallituksen esitystä tulee muuttaa siten, että sosiaalinen lauseke nostetaan perusteluista sitovaksi lainsäännökseksi (2 §) seuraavasti: ”Hankintayksiköiden on varmistettava, että hankintasopimuksia toteutettaessa noudatetaan vähintään sovellettavan kansallisen lain, Euroopan unionin lainsäädännön tai työehtosopimusten sekä liitteessä C lueteltujen kansainvälisten sopimusten ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita."

4) Lain 2 ja 3 §:n perusteluissa on selvennettävä, että sisämarkkinaoikeuden vapaan liikkuvuuden tavoitteet ovat yhteensovitettavissa sosiaalisen lausekkeen mukaisten velvoitteiden sekä myös sitä laajempien vastuullisuus- ja kestävyystavoitteiden kanssa ja tavoitteet ovat myös toisiaan tukevia.

Vastuullisuuskriteerit eri hankintamenettelyvaiheissa (lakiehdotuksen 9 ja 10 luku)

5) Sosiaalisen lausekkeen velvoitteiden noudattamista on edellytettävä ehdokkailta/tarjoajilta/toimittajilta eri hankintamenettelyvaiheita koskevissa säännöksissä ilman poikkeuksia ja hankintayksiköille jätettävää harkinnanvaraa. Siitä tulee säätää pakollisena poissulkemisperusteena (80 §), ei harkinnanvaraisena poissulkemisperusteena
(81 §).

Valtio ja yritykset ovat vastuussa sosiaalisen lausekkeen velvoitteiden noudattamisesta koko arvoketjussa YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti. Hankintadirektiivin 8.2 artiklan mukaan Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden velvollisuus on varmistaa sosiaalisen lausekkeen noudattaminen. Hallituksen esityksessä sosiaalista lauseketta on ehdotettu vain harkinnanvaraiseksi poissulkemisperusteeksi, mikä on riittämätöntä.

Pakollisia poissulkemisperusteita koskevaan pykälään 80 § lisätään seuraava säännös ja vastaava säännös poistetaan 81 §:stä: ”Hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta myös ehdokas tai tarjoaja, joka on rikkonut sovellettavan kansallisen lain tai Euroopan unionin lainsäädännön, työehtosopimusten sekä liitteessä C lueteltujen kansainvälisten sopimusten ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, ja hankintayksikkö voi näyttää rikkomuksen toteen.

6) Hankintayksiköt on velvoitettava ottamaan hankintasopimuksiin sosiaalisen lausekkeen noudattamista koskeva ehto koskien Suomessa ja sen ulkopuolella tehtävää työtä (98 §).

Hallituksen esityksen mukaan vain rakennusurakoissa kaikkien hankintayksiköiden on käytettävä kyseistä ehtoa. Muissa hankinnoissa velvoite koskisi vain keskushallintoviranomaisia hankinnoissa, joissa työ toteutetaan Suomessa. Rajaus ei ole perusteltavissa hankintalain korostuneiden yhteiskuntavastuutavoitteiden ja sosiaalisen lausekkeen velvoitteiden näkökulmasta (ks. ed.kohta).

Lakiehdotuksen 98 §:stä on poistettava 3 momentti ja muutettava 2 momentti seuraavanlaiseksi: "Hankintayksikön on otettava hankintasopimukseen ehto, jonka mukaan hankintasopimukseen sisältyvässä työssä on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita työn suorituspaikan lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.”

7) Hankintalain perusteluissa on selvennettävä, että hankintayksiköt voivat asettaa yhteiskuntavastuukriteereitä kaikissa menettelyvaiheissa eli ennen kaikkea vertailuperusteissa (93 §) ja hankintasopimuksen erityisehdoissa (98 §) sekä periaatteessa myös soveltuvuusvaatimuksissa (83–86 §) tai hankinnan kohteen kuvauksissa (75 §).


8) Hankintalain soveltuvissa pykälissä tai perusteluissa tulee määritellä, mitä ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisen yhteiskuntavastuunäkökohtien huomioiminen käytännössä merkitsee julkisissa hankinnoissa. Lain perusteluissa tulee esittää konkreettisia esimerkkejä vastuukriteerien erilaisista käyttötilanteista eri menettelyvaiheissa, mikä on tärkeää lainsäädännön läpinäkyvyyden, ymmärrettävyyden ja ennakoitavuuden kannalta. Esimerkiksi vertailuperusteiden osalta on lakiehdotuksen 93.2 §:ssä tai sen perusteluissa selvennettävä, että vastuullisuuden varmistavien due diligence -prosessien luotettavuutta pitää voida pisteyttää kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta valittaessa.


9) Hankintalaissa on kiellettävä hankintayksiköitä käyttämästä pelkästään hintaa tai kustannuksia hankintasopimuksen ainoana tekoperusteena, tai rajoitettava tätä merkittävästi (93 § kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valinta).


Kaikkia hankintaviranomaisia sitovalla yhteisellä säännöksellä voidaan vaikuttaa siihen, ettei hankinta merkitse tarjouksia valittaessa esimerkiksi heikkoja työehtoja tai vaarallisia työolosuhteita. Näin voidaan myös parantaa vastuullisten kotimaisten yritysten menestysmahdollisuuksia tarjouskilpailuissa.


L
akiehdotuksen 93 §:n 1 momentti tulee muuttaa seuraavasti: ”Tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras. Jos hankintayksikkö käyttää muissa kuin tavarahankinnoissa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena ainoastaan halvinta hintaa, sen on esitettävä tätä koskevat perustelut hankinta-asiakirjoissa, hankintapäätöksessä taikka hankintamenettelyä koskevassa erillisessä kertomuksessa.”


10) Lakiehdotuksen elinkaarikustannuksia koskevan 95.2 §:n perusteluissa tulee selventää, ettei elinkaarikustannusten laskeminen saa merkitä ihmisoikeuksien kunnioittamisen heikentymistä julkisissa hankinnoissa. Ihmisoikeudet ovat kaikille kuuluvia loukkaamattomia oikeuksia, joita ei voi arvioida kustannuksina. Tämä tulee huomioida myös kehitettäessä sosiaalisten elinkaarikustannusten arvioimiseksi puolueetonta ja mitattavaa menetelmää (hankintadirektiivin johdannon 96 kohta).


11) Lain perusteluissa tulee selventää, että myös taloudellisen yhteiskuntavastuun mukaisia kriteereitä sisältäviä merkkejä voidaan tulevaisuudessa käyttää, kun sellaisia kehitetään ja ne täyttävät hankintalain vaatimukset (72 §).


Esimerkiksi veronmaksun vastuullisuudesta kertova Fair Tax Mark -sertifiointimerkki on jo kehitetty kuluttajille. Merkkiä pyritään parhaillaan kehittämään myös julkisten hankkijoiden tarpeisiin.

Hankinnan toteuttajan ja sen alihankinnan läpinäkyvyys ja valvonta
(lakiehdotuksen 9 luku)

12) Hankintalaissa on selvennettävä, että hankintayksikkö voi vaatia erityisesti auditointiraportteja näyttönä siitä, että tarjous täyttää asetetut vaatimukset ja että se on tarjouspyynnössä esitetyn kokonaistaloudellisen edullisuuden tai sopimuksen toteuttamisehtojen mukainen (73 §).

Auditoinnit ja niistä saatavat raportit ovat keskeinen tapa varmistaa työelämän oikeuksien toteutuminen yritysten alihankintaketjuissa. Toisin kuin riskimaahankintoja tekevät suomalaiset suuryritykset, julkiset hankkijat eivät ole juurikaan hyödyntäneet kolmannen osapuolen auditointeja, minkä vuoksi auditointiraportit on syytä mainita erikseen lakiehdotuksen 73 §:ssä ja sen otsikossa.


13) Hankintalain implementoinnissa on hyödynnettävä kaikki direktiivin suomat mahdollisuudet myös pääsopimuskumppanin käyttämien alihankkijoiden vastuullisuuden varmistamiseksi, jotta hankintalain velvoitteita ei voitaisi kiertää. Laissa tulee edellyttää, että hankintayksiköt vaativat tarjoajia ilmoittamaan jo tarjouksissaan alihankintoina teetettävien sopimusten osuudet sekä ehdotetut alihankkijat (77.1 §).

Hallituksen esityksessä ilmoituksen vaatimista tarjousten yhteydessä esitetään hankintayksiköille harkinnanvaraisena, mikä ei ole riittävää.


14) Hankintayksiköiden tulee vaatia tarjoajilta selvityksiä siitä, miten riskimaissa toimivien alihankkijoiden vastuullisuus varmistetaan. Näin varmistettaisiin osaltaan, että YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita toteutetaan käytännössä (77 §).

15) Alihankinnan avoimuus- ja vastuullisuussäännösten pitää koskea kaikkia hankintalain mukaisia julkisia hankintoja, myös tavarahankintoja ja hankintoja jotka on suoritettu muualla kuin hankintayksikön välittömässä valvonnassa olevissa tiloissa (77.2 §).

Hallituksen esityksessä on tehty tältä osin perusteettomasti rajaus hankintayksikön välittömässä valvonnassa olevissa tiloissa toteutettavaan rakennusurakkaan taikka palveluhankintaan.

16) Hankintayksiköt on velvoitettava tarkistamaan kaikki hankintalain mukaiset poissulkemisperusteet myös alihankinnan osalta, jotta sosiaalisen lausekkeen velvoitteiden noudattamisesta voidaan varmistua koko hankinnan toteuttamisen osalta (78 §).

Hallituksen esityksessä sosiaalista lauseketta on ehdotettu vain harkinnanvaraiseksi poissulkemisperusteeksi. Rajaus ei ole perusteltavissa hankintalain korostuneiden yhteiskuntavastuunäkökohtien ja sosiaalisen lausekkeen velvoitteiden näkökulmasta (ks. kohta 5).

17) Hankintalaissa tulee esittää malli toimittajien ja alihankintaketjun valvontamenettelylle, jotta hankintayksiköt voivat varmistaa, että alihankkijat noudattavat sosiaalisen lausekkeen mukaisia velvoitteita ja hankintayksiköiden asettamia vastuukriteereitä.

18) Hankintalaissa tulee säätää hankinnan toteuttajan ja alihankintaketjun vastuusta, jonka tulee rakentua koko hankintaketjun läpileikkaavaan sitovaan huolellisuusvelvoitteeseen (due diligence) YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden edellyttämällä tavalla. Huolellisuusvelvoite sisältää vaatimuksen ihmisoikeusriskien arvioinnista sekä toimintasuunnitelman kielteisiin ihmisoikeusvaikutuksiin puuttumiseksi, niiden korjaamiseksi, uhrien auttamiseksi ja vahinkojen korvaamiseksi.

Hallituksen esityksestä puuttuvat säännökset huolellisuusvelvoitteesta ja toimittajien ja niiden alihankinnan valvonnasta. Nämä säännökset ovat välttämättömiä sosiaalisen lausekkeen mukaisten velvoitteiden ja yhteiskuntavastuun toteutumiseksi.

19) Hankintayksiköiden tulee vaatia tarjoajilta hankinta-asiakirjalomakkeessa vakuutus siitä, että tarjoajilla on riittävät prosessit ihmisoikeusvaikutusten valvomiseksi ja loukkauksiin puuttumiseksi sosiaalisen lausekkeen mukaisten velvoitteiden osalta (87 §).

Hankintadirektiivissä ja lakiehdotuksessa ongelmallista on hankinta-asiakirjalomakkeen kuvaaminen ”näyttönä”. Näytön sijaan kyse on tarjoajan tai ehdokkaan vakuutuksesta ehtojen ja soveltuvuuden täyttymisestä, mikä sen tulee myöhemmin osoittaa todeksi. Hankinta-asiakirjalomakkeen käyttäminen ei saa johtaa selvitysvelvoitteesta tinkimiseen.

20) Laissa tulee säätää siitä, että valitun tarjoajan tulee osoittaa, että sillä on riittävät prosessit sosiaalisen lausekkeen velvoitteiden noudattamiseksi, ihmisoikeusvaikutusten valvomiseksi ja loukkauksiin puuttumiseksi (88 §).

21) Laissa ei tule edellyttää alihankkijan korvaamista välittömästi sen jälkeen, jos sopimuskaudella alihankinnassa havaitaan poissulkemisperusteita, toisin kuin hallituksen esityksessä (78 §).

YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti on ensisijaisesti pyrittävä vaikuttamaan alihankkijan toimintatapoihin siten, että alihankinnan työelämän oikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkaukset oikaistaan ja hyvitetään ja näin vaikutetaan sosiaalisesti vastuullisen tuotannon edistämiseen. Hankintayksikkö voi poissulkea tarjoajan, irtisanoa hankintasopimuksen tai vaatia alihankkijaa korvattavaksi lähtökohtaisesti vasta silloin, jos asianmukaiset korjaamistoimenpiteet eivät tuota tulosta.

Lakiehdotuksen 78 §:ään tulee tehdä seuraava lisäys: ”Ehdokas, tarjoaja tai alihankkija voivat kuitenkin esittää näyttöä alihankkijan luotettavuudesta siitä huolimatta, että sitä rasittaa 80 tai 81 §:ssä tarkoitettu poissulkemisperuste vastaavasti, kuin 82 §:ssä säädetään ehdokkaan ja tarjoajan korjaavista toimenpiteistä. Jos hankintayksikkö katsoo näytön ja luotettavuuden riittäväksi, se ei saa vaatia kyseistä alihankkijaa korvattavaksi.”


22) Pakollisia poissulkemisperusteita ja sosiaalisen lausekkeen loukkauksia havaittaessa hankintalaissa tulee käydä läpi yksityiskohtaisesti niitä korjaavia toimenpiteitä, joita ehdokas/tarjoaja/hankinnan toteuttaja voi tehdä asiantilan korjaamiseksi ja luotettavuutensa osoittamiseksi (82 §).

Kansallisia hankintoja ja erityisiä palveluhankintoja koskevien menettelysäännösten täydentäminen (lakiehdotuksen 11 ja 12 luku)

23) Myös kansallisissa hankinnoissa tulee edellyttää poissulkemisperusteiden tarkistamista ja alihankinnan vastuullisuuden varmistamista (11 luku). Myös sosiaali- ja terveyspalveluja koskevissa hankinnoissa sekä muissa erityisissä palveluhankinnoissa tulee edellyttää alihankinnalta avoimuutta ja vastuullisuutta (12 luku).

Hallituksen esityksestä puuttuvat kyseiset säännökset näiden hankintojen osalta ilman perusteluita.

Joustavat menettelyt myös vastuullisuuden edistämiseksi (lakiehdotuksen 5 luku
34–39 § ja 42–43§)


24) Hankintalaissa tulee tehdä selväksi, että joustavia hankintamenettelyitä eli neuvottelumenettelyitä, innovaatiokumppanuutta ja puitejärjestelyä voidaan hyödyntää eri tavoin myös hankintojen vastuullisuuden edistämiseen.

Hankintalain perusteluissa tulee selventää, että esimerkiksi innovaatiokumppanuuden kehittämiskohteena voivat olla ratkaisut, joilla huomioidaan paremmin sosiaalisia ja taloudellisia vastuullisuusnäkökohtia kuin mitä markkinoilla on muutoin tavanomaisesti saatavilla. Innovaatiokumppanuudella pystyttäisiin pitkällä aikavälillä esimerkiksi kehittämään alihankintaketjujen valvontaa tai raaka-aineiden sertifiointia tuotteissa, joissa markkinoilla ei ole jo olemassa vastuullisia vaihtoehtoja (lakiehdotuksen 41 ja 42 §).

Neuvonnasta säännös lakiin (puuttuu lakiehdotuksesta)

25) Hankintalaissa tulee säätää hankintayksiköille annettavasta neuvonnasta, joka sisältää vastuullisuusnäkökohtien huomioimisen julkisissa hankinnoissa. Neuvonnan järjestäjäksi tulee osoittaa ensisijainen vastuutaho valtionhallinnossa.

Toisin kuin hallituksen esitykseen on kirjattu, Suomessa on välttämätön tarve säätää erillinen säännös neuvonnasta, sillä esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen ja Finnwatchin selvityksen mukaan hankintayksiköt eivät tällä hetkellä pyri juurikaan varmistamaan toimittajiensa sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta, ja hankintayksiköt kertovat tarvitsevansa lisää koulutusta ja neuvontaa. Hankintadirektiivin 83 artiklan kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisia hankintoja koskevan unionin oikeuden tulkinnasta ja soveltamisesta on saatavilla tietoja ja neuvontaa veloituksetta hankintaviranomaisten ja talouden toimijoiden auttamiseksi.

Laissa tulee säätää neuvonnasta esimerkiksi seuraavasti: ” XX §. Neuvonta. Valtion tulee järjestää hankintayksiköille tietoja ja neuvontaa kaikissa tämän lain noudattamista koskevissa hankinta-asioissa. Neuvonnalla on myös edistettävä ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioimista julkisissa hankinnoissa.”

26) Hankintalain neuvontaa koskevan pykälän perusteluissa tulee tulee täsmentää, että kyse on proaktiivisesta neuvontavelvoitteesta eli neuvontaa antavien tahojen on jaettava aktiivisesti tietoa vastuullisuuskriteerien käyttötavoista ja kehitettävä tätä koskevaa ohjeistusta. Neuvonnassa on viran puolesta kiinnitettävä neuvoa kysyvän hankintayksikön huomioita vastuullisuuskriteereihin ja suositeltava niiden käyttöä. Neuvontatahon on tarjottava tukea hankintamenettelyjen vastuullisuusriskien kartoittamiseen ja suunnitteluun ja toteuttamiseen hankintojen toteuttamiseksi yhteiskuntavastuullisesti.

Hankintojen varaaminen (lakiehdotuksen 3 luku)

27) Hankintalailla tulee jättää hankintadirektiivin 77 artiklan sallimalla tavalla hankintayksiköille mahdollisuus varata oikeus osallistua tiettyjen terveys- ja sosiaalija kulttuuripalvelujen hankintoihin voittoa tavoittelemattomille ja työntekijäomisteisille organisaatiolle siitä huolimatta, että varauksen käyttöalaa rajoittaa direktiivissä säädetty hankintasopimusten kolmen vuoden enimmäismääräaika. Säädös harkinnanvaraisesta varaamisesta on tarpeen, sillä yksittäistapauksissa varausmahdollisuus voi lisätä hankinnan kohteen vastuullisten toteuttamisvaihtoehtojen määrää ja olla tarkoituksenmukaista.

Toimenpiteet hankintalain säätämisen jälkeen

28) Hankintalain säätämisen jälkeen Suomessa tulee laatia hankintayksiköille ohjeistus sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullisten hankintojen tekemiseksi. Ohjeistuksessa tulee asettaa numeerisia tavoitteita niin sosiaalisten näkökohtien kuin taloudellisen avoimuuden osalta vastaavasti kuin on asetettu ekologisesti kestäville hankinnoille.

29) Hankintayksiköt tulee ohjeistaa päivittämään hankintastrategiansa ja hankintaohjeensa hankintalakiuudistuksen yhteiskuntavastuunäkökohdat huomioiden. Hankintastrategioiden arvopohjaksi tulee ottaa myös verovastuullisuus, joka tulee huomioida ennakoivasti hankintaa suunnitellessa.

30) Hankintayksiköitä tulee ohjeistaa ylläpitämään julkista rekisteriä niistä toimittajista, jotka ovat antaneet hankintayksiköiden pyytämät vastuullisuusselvitykset ja -sitoumukset ja jotka ovat vastuullisuuslinjauksissaan sitoutuneet vastuullisuuskriteereihin, kuten alihankintaketjujen ja veronmaksun vastuullisuuteen.

31) Hankintayksiköitä on ohjattava kehittämään käytännön työkaluja ja menettelytapoja vastuullisten hankintojen toteuttamiseksi, joita ovat muun muassa kaikkia tarjoajia/hankinnan toteuttajia sitovien yleisten vastuullisuusehtojen laatiminen, vastuullisuusriskejä ja hankinnan toteuttamisen valvontaa koskevat itsearviointilomakkeet, auditoinnit ja tarkastusmenettelyt tuotantopaikoilla.

32) Suuremmille hankintayksiköille tulee antaa poliittista tukea sitovien verovastuullisuuskriteerien (esimerkiksi maakohtaisen veroraportin tai konsernin todellisia omistajia koskevien tietojen edellyttäminen) kehittämiseksi ja käyttämiseksi myös niin, että hankintayksiköt olisivat valmiita rajatapauksissa hakemaan tuomioistuimen ratkaisua kriteerien lainmukaisuudesta.

33) Kun lainsäädännön noudattamisesta on saatu riittävästi kokemuksia, on järjestettävä vaikutusarviointi siitä, miten direktiivin ja hankintalain yhteiskuntavastuutavoitteet ovat toteutuneet käytännössä. Arvioinnissa tulee käydä läpi hankintayksiköiden hankintastrategioita ja vastuullisuutta koskevia menettelytapauudistuksia, hankintayksiköiden kokemia käytännön vaikeuksia ja hyviä käytänteitä yhteiskuntavastuun toteuttamiseksi hankinnoissa sekä identifioida ne hankinnan kohteena olevat tavara- ja palvelusektorit, joihin liittyy eniten ongelmia. Havaittuihin ongelmakohtiin puuttumiseksi tulee laatia suunnitelma sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullisten hankintojen edistämiseksi erityisesti riskialoilla.

34) Pitkällä tähtäimellä Suomen tulee vaikuttaa hankintalainsäädännön kehittämiseen EU:ssa siten, että veroparatiisitalouden ongelmiin voidaan puuttua tehokkaammin. Suomen tulee muun muassa vaatia yhteisten mitattavien verovastuukriteerien kehittämistä. Tavoitteena tulee olla, että hankkijat voisivat sulkea tarjouskilpailusta yritykset, jotka välttelevät veroja aggressiivisen verosuunnittelun keinoin.

35) Yritystoiminnan läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja vastuullisuutta tulee edistää myös muulla kuin hankintasääntelyllä. Kansainvälisesti toimiville yrityksille tulee säätää sitova ihmisoikeuksia koskeva huolellisuus- ja raportointivelvoite. Myös maakohtainen veroraportointi tulee säätää pakolliseksi kaikille suuryrityksille. Näin kansalaiset ja kuntalaiset voivat arvioida, toteutetaanko julkisia hankintoja vastuullisesti.

 

Creative Commons -⁠lisenssi
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-⁠EiKaupallinen-⁠EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -⁠lisenssillä.

stdClass Object ( [image_intro] => images/Punchline_01.gif [float_intro] => [image_intro_alt] => [image_intro_caption] => [image_fulltext] => [float_fulltext] => [image_fulltext_alt] => [image_fulltext_caption] => )

© Finnwatch 2017