Työriiston uhrit tänään oikeuden eteen Thaimaassa – työnantaja syyttää “kunnianloukkauksesta”

Uutiset

– On hävytöntä, että laittoman alhaisia palkkoja ja epäinhimillisen pitkiä työpäiviä teettänyt broileritila ei ole vielä joutunut minkäänlaiseen vastuuseen toiminnastaan. Sen sijaan työriiston uhrit marssitetaan tänään Bangkokissa oikeuden eteen, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Kesäkuun 2016 lopulla neljätoista myanmarilaista siirtotyöntekijää pakeni pakkotyön kaltaisista olosuhteista thaimaalaiselta Thammakaset-kanafarmilta Lopburin maakunnassa. Työntekijöiden mukaan heidät oli pakotettu työskentelemään yli 20 tunnin työpäiviä viikkojen ajan ilman vapaapäiviä. Palkkaa maksettiin alle lainmukaisen minimin eikä ylityökorvauksia tunnettu.

Oikeustoimet käynnistänyt broilerkasvattamo Thammakaset toimitti aikaisemmin broilereita thaimaalaiselle Betagro-yhtiölle, jonka tuotteita on myyty myös Suomessa. Sen sijaan, että Thammakaset olisi maksanut työntekijöille korvauksia, se on käynnistänyt lukuisia oikeusjuttuja työntekijöitä vastaan. Tänään käynnistyneessä oikeudenkäynnissä työntekijöitä voi uhata 1,5 vuoden vankeustuomio ja sakkorangaistus.

Arvostelijoiden hiljentäminen tekaistuilla oikeusjutuilla ei vie maan ihmisoikeustilannetta oikeaan suuntaan.

Finnwatch vaatii Thammakasetia luopumaan kaikista syytteistä. Lisäksi järjestö vaatii Thaimaan lain muuttamista siten, että yritysten kunnian loukkaaminen ei olisi enää jatkossa rikos. Myös Thaimaan tietokonerikoksia koskeva pahamainen ja yleisesti väärinkäytetty Computer Crime Act -laki tulisi kumota.

– Thaimaan tulee korjata puutteet vientiteollisuuden työoloissa sekä sallia siirtotyöntekijöiden ammatillinen järjestäytyminen. Arvostelijoiden hiljentäminen tekaistuilla oikeusjutuilla ei vie maan ihmisoikeustilannetta oikeaan suuntaan, Vartiala toteaa.

Työriiston uhrien oikeustaistelua Thaimaassa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroilla toteutettavassa Finnwatchin ja thaimaalaisen siirtotyöntekijäjärjestö MWRN:n hankkeessa.

Allekirjoita vetoomus, ja vaadi:

  • Thaimaan hallitusta suojelemaan siirtotyöntekijöiden oikeuksia ja oikeutta sananvapauteen. 
  • Thammakasetia lopettamaan oikeustoimet työntekijöitä vastaan.

20 TUNNIN TYÖPÄIVIÄ NÄLKÄPALKALLA


KIITOS ALLEKIRJOITUKSESTASI!

Yhdessä lähetämme selvän viestin Thaimaahan: riiston julkisuuteen tuoneita työntekijöitä täytyy suojella, ei uhkailla vankeudella! 
 
Kerro osallistumisestasi vetoomukseen somessa ja haasta ystäväsi mukaan. 

#THAMMAKASET14

1771 ALLEKIRJOITUSTA. TAVOITE 2000.
Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email