Lähtivätkö suomalaiset suuryritykset joukolla vastustamaan päästöhinnoittelua?

LASSE LEIPOLA  

Viime viikolla saatiin uutinen, jonka mukaan “maa­pallo on siirtymässä aikaan, jossa ilmasto ei enää tue ihmis­kunnan selviytymistä”. Räväkän otsikon taustalla on perusteellinen tutkimus siitä, että ilmaston lämpenemisen kiihtymiseen johtavien keikahduspisteiden ylittyminen on lähempänä kuin aiemmin on luultu.

Uutinen oli raju, mutta ei valitettavasti lainkaan yllättävä, sillä globaalit päästöt eivät vähene vaan kasvavat yhä. Päästöt olisi saatava pikaisesti lähelle nollaa, sillä lämpeneminen etenee niin kauan kun päästely jatkuu.

Vakavasta tilanteesta piittaamatta viime keskiviikkona julkaistiin Euroopan kemianteollisuuden koordinoima Antwerp Call -vetoomus, jossa vaaditaan EU-päättäjiltä muun muassa päästöhinnoittelun keventämistä.

Meinasimme Finnwatchin toimistolla pudota tuoleiltamme, kun allekirjoittajien listasta löytyi lukuisia suuria suomalaisia yrityksiä, joista moni on aiemmin puhunut ilmastotoimien puolesta. Allekirjoittajien joukossa sivustolla olivat muun muassa Fortum, Kemira, Metsä Group, Neste, Outokumpu, SSAB, UPM ja moni muu.

Vetoomuksen päästöhinnoittelua koskeva vaatimus on jämäkkä mutta epämääräinen: “Bring energy and carbon costs down”. Käytännössä tällä tarkoitetaan päästökauppaa, koska se on juuri energiantuotannon päästöjä ohjaavaa hinnoittelua. Vetoomus julkaistiin EU:n päästökauppaa sivunneen epävirallisen Alden Biesenin kokouksen alla. Kokouksessa useat jäsenmaat esittivät päästökaupan vesittämistä ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen joutui erikseen puolustamaan päästökauppaa. Politico kutsui viime viikkoa viikoksi, jolloin EU:n ilmastopolitiikan perustukset alkoivat horjua.

Keskustelu päästökaupasta liittyy EU:n ilmastotavoitteiden etenemiseen. EU:ssa sovittiin viime vuoden lopulla siitä, että unionin päästöjä vähennetään vuoteen 2040 mennessä vähintään 85 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna, minkä lisäksi voidaan käyttää kansainvälisiä ilmastoyksiköitä, jotta nimellinen 90 prosentin tavoite saavutetaan.

Seuraavaksi päätetään, miten tuo tavoite viedään käytännön politiikkaan. On sovittava, millaisia päästövähennyksiä edellytetään jäsenmailta ja millaisia vähennyksiä haetaan yhteisen päästökaupan kautta. Komissiolla on aiheesta parhaillaan konsultaatio käynnissä.

Vuonna 2005 käyttöön otettu päästökauppa on ollut EU:n ilmastopolitiikan ylivoimaisesti tärkein elementti, ja sillä on jo puolitettu teollisuuden päästöt ilman merkittävää haittaa yritysten voitoille tai työllisyydelle.

Päästökaupan toimintaperiaate on yksinkertainen: asetetaan tavoite päästöjen vähentämiselle, lasketaan tavoitteen mukainen määrä päästöoikeuksia markkinoille ja annetaan yritysten käydä niillä vapaasti kauppaa. Lopputuloksena päästöoikeudet päätyvät niille, jotka mieluummin maksavat päästöistään kuin vähentävät niitä. Hinta nousee vain niin korkeaksi, että riittävä määrä päästövähennyksiä tehdään. Todellisuus ei ole aivan yhtä kaunis kuin teoria, mutta alkuvaikeuksien jälkeen EU:n päästökauppa on toiminut hyvin ja tuottanut haluttuja vähennyksiä.

Tiivistetysti kyseessä on siis erittäin tehokas tapa saavuttaa se määrä päästövähennyksiä, joka halutaan saavuttaa. Jos mekanismiin tehdään heikennyksiä, vaihtoehtona on joko suurempi kustannus tai pienempi päästövähennys. Päästökauppa palkitsee ilmastotoimien edelläkävijöitä ja laittaa saastuttajat maksamaan.

Suomalainen teollisuus on päättänyt olla ilmastotoimien edelläkävijöiden joukossa, ja voi vain ihmetellä, miksi monien tärkeimpien yritysten nimiä on päätynyt tällaiseen vaatimukseen? Finnwatch oli yhteydessä suurimpiin nimettyihin suomalaisiin yrityksiin selvittääkseen, mistä vetoomuksessa oikein on kyse.

Yllättäen kävi ilmi, etteivät kaikki yritykset olleetkaan allekirjoittaneet sitä, mitä vetoomuksessa julistettiin. Osa yrityksistä oli nimittäin allekirjoittanut ainoastaan aiemman, sisällöltään erilaisen vuonna 2024 julkaistun Antwerp Declaration -julkilausuman. Se käsitteli uuden vetoomuksen kanssa samaan tapaan yritysten huolta kilpailukyvystään, mutta tarkemmissa vaatimuksissa – erityisesti juuri päästöhinnoitteluun liittyen – on merkittävä ero. Tästä erosta huolimatta sekä uuden vetoomuksen pdf-versioon että sitä koskevaan tiedotteeseen on kirjattu, että uusi, myös hiilen hinnoittelun keventämistä vaativa, vetoomus on annettu julkilausuman allekirjoittajien nimissä.

Seitsemästä Finnwatchille vastanneesta yrityksestä kolme irtisanoutui selvästi uudessa vetoomuksessa olevasta päästöhinnoittelun keventämistä koskevasta vaatimuksesta. Outokumpu kertoi, ettei sille tarjottu mahdollisuutta kommentoida etukäteen viime viikolla julkaistua tekstiä ja että he eivät sitä allekirjoita. Fortum sanoi, ettei se kannata vetoomuksen vaatimusta päästöhinnoittelun keventämisestä eikä se ole uutta vetoomusta allekirjoittanut. SSAB:ltä sanottiin, että “ehdottomasti olemme eri mieltä tuosta vaatimuksesta (joka hyvin epämääräinen) päästöhinnoittelun keventämisestä” ja että he eivät ole vuoden 2024 jälkeen olleet mukana vetoomuksen takana olevassa yhteisössä.

Kolme yritystä sanoi tukevansa myös uutta vetoomusta. Neste sanoi, ettei uuteen vetoomukseen liittynyt erillistä allekirjoittamista, mutta alkuperäisen Antwerp Declarationin allekirjoittajana Neste on mukana tukemassa myös uutta Antwerp Callia. Kemira sanoi puolestaan allekirjoittaneensa sekä vuoden 2024 julkilausuman että tuoreen vetoomuksen. Myös UPM sanoi allekirjoittaneensa sekä vuoden 2024 julkilausuman että tuoreen vetoomuksen. Allekirjoittajat perustelivat mukanaoloaan muun muassa energian hinnan aiheuttamilla haasteilla ja huolella eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvystä.

Metsä Group sanoi allekirjoittaneensa vuoden 2024 julkilausuman, mutta ei antanut suoraa vastausta siihen, kannattaako se uuden vetoomuksen vaatimusta päästöhinnoittelun keventämisestä.

On tietysti hyvä, että osa Finnwatchille vastanneista yrityksistä irtisanoutuu selvästi vetoomuksen vaatimuksesta keventää päästöhinnoittelua. Mutta on ongelmallista, että niidenkin nimet ovat edelleen esillä verkkosivuilla, jossa tämä koko ilmastopolitiikalle vahingollinen vaatimus esitetään.

Se, että Finnwatchin pienen pistokokeen perusteella allekirjoittajien joukossa on niitä, jotka eivät vaatimusta hyväksy, antaa syytä epäillä, että vetoomus on jonkinlainen yritys harhauttaa päättäjät ajattelemaan, että päästöhinnoittelun keventämisellä olisi laaja tuki. Tämänkaltaista vedätystä kokeiltiin jo viime syksynä yritysvastuudirektiivin vastaisessa lobbauksessa, kun joukko suuryrityksiä huomasi, että niiden nimi oli päätynyt niiden kantojen kanssa vastakkaiseen päättäjäkirjeeseen.

Päästökauppaan liittyvän lobbauksen kiihtyminen on seurausta siitä, että päästökauppa toimii. Päästöoikeuksien hinnat ovat olleet tällä vuosikymmenellä selvästi aiempaa korkeammat ja ilmaisjaon vähenemisen myötä ne alkavat vähitellen tuntua vetkuttelijoiden kukkarossa. Päästökauppa on onnistuneesti ohjannut kustannustehokkuuteen ja leikannut päästöjä ensiksi sieltä, missä se on kaikkein helpointa – käytännössä erityisesti energiantuotannosta. Kun näin on tapahtunut, kokonaisten toimialojen arvoketjupäästöt ovat laskeneet.

Liian monessa yrityksessä on kuitenkin tuudittauduttu siihen, että halpoja päästövähennyksiä löytyy vielä jostain muualta tai että se kuuluisa “joku muu” kehittää puhdasta teknologiaa kaikkien käyttöön. Monelle toimialalle on myös jaettu päästöoikeuksia ilmaiseksi, koska on pelätty, että päästöhinnoittelu ajaa muuten teollisuutta pois Euroopasta. Nyt kun tätä huolta aletaan hillitä hiilirajamekanismilla, ilmaisjako päättyy ja kriittiset äänet voimistuvat.

Tilanne paljastaa karusti sen, että samalla, kun osinkoja on maksettu reilulla kädellä, riittäviin päästövähennyksiin investoiminen ei ole edennyt pitkäjänteisesti. Ei ole ilmeisesti aivan täysin sisäistetty, että hiilivapaa talous vaatii paljon muutakin kuin halvimpien päästövähennysten tekemistä. Fossiilisiin pohjautunut tuotanto tulee sähköistää eli monessa tapauksessa muuttaa kokonaan toisenlaiseksi.

On myös syytä muistaa, että päästöhinnoittelu on myös turvallisuuspolitiikkaa. Viimeistään Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen ja siitä seuranneen sodan olisi pitänyt herättää kaikkein pölyisimmätkin tahot siihen, että fossiilisista irtautuminen edistää myös turvallisuutta. Moderni ja monipuolinen energiajärjestelmä, sekä siihen pohjautuva teollisuus, antaa paljon enemmän turvaa ja varmuutta kuin usein kyseenalaisissa oloissa ja maissa tuotettuun fossiilienergiaan ripustautuminen.

Asiantuntijoiden viesti päästökaupan tarpeesta ja hyödyistä on kristallinkirkas. Suomen kansallinen ilmastopaneeli julkaisi viime viikon maanantaina selvityksen, jonka mukaan “päästöjen hinnoittelu edistää kustannustehokkuutta ja hyödyttää Suomea”. Raportti puolustaa erityisesti EU:n päästökauppaa ja muistuttaa, että “kustannustehokkuuden merkitys korostuu, kun EU:n ja Suomen ilmastotavoitteet kiristyvät ja helpoimmin toteutettavat päästövähennykset on jo tehty”.

Muutamaa viikkoa aiemmin eurooppalaiseen teollisuuspolitiikkaan erikoistunut Bruegel-ajatuspaja muistutti, että päästökauppa on “teollisen kilpailukyvyn liittolainen eikä vihollinen”. Sen mukaan järjestelmän heikentäminen käytännössä rankaisisi niitä yrityksiä, jotka ovat olleet ajoissa liikkeellä. Selvitys peräänkuuluttaa, että päästöoikeuksien huutokaupalla kerättävät tulot tulisi käyttää aiempaa tehokkaammin päästöjä vähentävään toimintaan.

Kun päästökauppa on toimivaksi tutkittu ja testattu tapa vähentää päästöjä, on sen täysipainoinen hyödyntäminen ilmiselvä tapa, jolla valtiot voivat noudattaa kansainvälisen tuomioistuimen heinäkuussa antamaa näkemystä, jonka mukaan valtioilla on velvollisuus vähentää päästöjään ilmastotieteen mukaisella tahdilla – eli hyvin tehokkaasti.

Tästäkin syystä Finnwatch sanoo päästökaupan kaikenlaiselle vesittämiselle ehdottomasti ei. Näyttää kuitenkin hyvin todennäköiseltä, että päästökaupasta ja muista ilmastopolitiikan perustuskivistä joudutaan tappelemaan ankarasti tämän komission kaudella. Niin kansalaisten kuin yritysten on syytä olla valmiita siihen.

Täydennys 20.2.2026: Kirjoituksen julkaisun jälkeen Antwerp Declarationin sivustoa on päivitetty siten, että Antwerp Call -vetoomus esitetään vain erillisenä pdf:nä, johon on kirjattu erikseen sen allekirjoittaneet tahot. Samalla väite siitä, että vetoomus olisi annettu kaikkien aiemman julkilausuman allekirjoittaneiden nimissä, on poistettu