Finnwatchin joukkorahoitus “Metsätalouden korjaussarja” ylitti tavoitteensa

Uutiset
27/01/2026

Kampanjassa kerättiin 26 500 € rahoitus tutkimushankkeelle, jossa selvitetään toimivat ja oikeudenmukaiset keinot ilmastokestävän metsätalouden edistämiseksi. Finnwatch kiittää kaikkia kampanjaan osallistuneita. 

Puuston ja maaperän hiilivaraston kasvun muodostaman metsänielun ansiosta koko Suomen maankäyttösektori oli pitkään hiilinielu eli sitoi selvästi päästöjä enemmän hiiltä ilmakehästä. Vuodesta 2021 lähtien maankäyttösektorin vaikutus on kuitenkin kääntynyt päästöksi.

– Metsien käyttöön liittyvät ongelmat ovat hyvin tiedossa, mutta metsäkeskustelu on johtanut ratkaisujen sijaan riitelyyn. Nykymeno ei voi jatkua. Samalla on tärkeää, että esitettävät ratkaisut ovat hyväksyttäviä ja oikeudenmukaisia, toteaa Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola

Joukkorahoituksen turvin Finnwatch laatii kattavan tutkimuskartoituksen ilmastokestävän metsäpolitiikan vaihtoehdoista ja metsäyhtiöiden ilmastokestävistä käytänteistä. Kokoamme yksiin kansiin suositukset niin päättäjille kuin metsäyhtiöille ilmastokestävän metsätalouden edistämiseksi.