Sisällysluettelo
Suuryritykset aloittivat kestävyysraportointidirektiivin mukaisen raportoinnin keväällä 2025. Raportti tarkastelee huolellisuusvelvoitetta, arvoketjun työntekijöitä ja vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevia tietoja ensimmäisissä kestävyysraporteissa. Raportti on tuotettu Palkansaajasäätiön, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin sekä Finnwatchin ihmisarvoisen työn ohjelman tuella. Kuva: Ulrika Vartiala
Julkaisuajankohta: lokakuu 2026
1. Johdanto

Vuonna 2022 hyväksytty kestävyysraportointidirektiivi1 (corporate sustainability reporting directive, CSR-direktiivi) ja siihen kiinteästi liittyvät ESRS-standardit2 muodostavat aiempaa tarkemmin määritellyt kestävyysraportointivaatimukset suurimmille EU:ssa toimiville yrityksille. Ensimmäiset ESRS-standardien mukaiset kestävyysraportit julkaistiin keväällä 2025.

Yksi CSR-direktiivin mukaisen raportoinnin tarkoituksista on antaa tietoa yrityksen ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista (myös due diligence -prosessi tai asianmukaisen huolellisuuden prosessi)3. Se on prosessi, jonka avulla yritykset tunnistavat, ehkäisevät, lieventävät, lopettavat ja korjaavat toiminnastaan aiheutuvia haitallisia vaikutuksia ihmisille ja ympäristölle sekä seuraavat toimenpiteiden tehokkuutta ja viestivät niistä. Direktiivin mukaisella raportoinnilla yritykset, jotka kuuluvat sekä yritysvastuudirektiivin4 (corporate sustainability due diligence directive, CSDD-direktiivi) että CSR-direktiiviin piiriin, voivat täyttää myös yritysvastuudirektiivin mukaiset viestintää koskevat velvoitteensa5.

Tässä raportissa tarkastellaan kymmenen suurimman suomalaisen yrityksen ensimmäisiä ESRS-standardien mukaisia kestävyysraportteja koskien huolellisuusvelvoiteprosessia sekä arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia (luvut 6–8). Tarkasteltavat yritykset on valittu vuoden 2023 liikevaihdon perusteella6. Selvitystä taustoittavissa luvuissa 2–5 esitellään ESRS-standardit ja niiden edellä mainittuja seikkoja koskevat tiedonantovaatimukset.

Tämä raportti on jatkoa Finnwatchin syyskuussa 2025 julkaisemalle Uusia näkymiä vastuullisuuteen -raportille7, jossa tarkasteltiin yritysten ESRS-standardien mukaista ilmastoraportointia.

Raportti on tuotettu Finnwatchin Ihmisarvoisen työn ohjelman8, Palkansaajasäätiön ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin tuella.

Alaviitteet
2. Kestävyysraportointia ohjaavan ESRS-standardiston rakenne

CSR-direktiivin mukaisessa raportoinnissa noudatetaan Euroopan komission vahvistamia ESRS-standardeja (European sustainability reporting standards, ESRS-standardit). Ne perustuvat EFRAGin (Euroopan tilinpäätösraportoinnin neuvoa-antava ryhmä) pohjatyöhön9. ESRS-standardit määrittävät mitä ja miten yritysten tulee raportoida niiden kestävyyteen liittyvistä vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista. Raportoinnin tulee kattaa paitsi yritysten oma toiminta myös niiden arvoketjun alku- ja loppupää.

ESRS-standardeja on yhteensä 12, ja ne voidaan jakaa neljään kategoriaan:

  • yleiset standardit10, jotka kattavat yleiset vaatimukset ja tiedot (ESRS 1–2),
  • ympäristöstandardit, jotka kattavat muun muassa ilmastovaikutukset (ESRS E1–E5),
  • sosiaaliset standardit, jotka kattavat ihmisoikeusvaikutukset (ESRS S1–S4) ja
  • liiketoiminnan harjoittamista koskeva hallintotapastandardi (ESRS G1).

Yleiset standardit (ESRS 1–2) ovat kaikille raportointidirektiivin piiriin kuuluville yrityksille pakollisia kun taas aihekohtaiset standardit (ESRS E1–E5, ESRS S1–S4 ja ESRS G1) tulevat yritysten sovellettavaksi niin sanotun kaksinkertaisen olennaisuuden analyysin perusteella (myös kaksoisolennaisuusanalyysi tai olennaisuusanalyysi, ks. lisää luku 3.3).

Kaksinkertaisen olennaisuuden analyysi on CSR-direktiivissä ja ESRS-standardeissa määritelty prosessi, jonka avulla yritykset tunnistavat ja arvioivat niiden kestävyysaiheisiin liittyviä vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia ja määrittävät, mitkä niistä ovat niille olennaisia. Vaikutusten osalta olennaisuusanalyysissä (ja sen pohjalta tehtävässä raportoinnissa) tulee huomioida paitsi yritysten itsensä aiheuttamat vaikutukset myös vaikutukset, joiden aiheutumiseen yritykset myötävaikuttavat tai joihin ne liittyvät toimintansa, tuotteidensa tai palveluidensa kautta11. ESRS-standardit ohjaavat yrityksiä hyödyntämään ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevaa huolellisuusvelvoiteprosessia haitallisten vaikutusten olennaisuusanalyysissä12. Huolellisuusvelvoiteprosessi on määritelty kansainvälisissä yritysvastuustandardeissa13 ja myös yritysvastuudirektiivi pohjautuu huolellisuusvelvoiteprosessiin.

ESRS-standardit14 koostuvat eri luokkiin15 jaotelluista tiedonantovaatimuksista. Tiedonantovaatimuksessa voi olla monta numeroitua kohtaa, jotka täsmentävät, mitä sen alla tulee raportoida. Lisäksi standardeihin sisältyy tiedonantovaatimuksia tarkemmin avaavia soveltamisvaatimuksia, jotka on merkitty tunnuksella “AR”, application requirement. Kaikkein tarkimmalla tasolla raportoinnissa on kyse niin sanotuista datapisteistä eli esimerkiksi yksittäisistä lukuarvoista.

ESRS-standardeissa termi ‘vaikutukset’ viittaa sekä yritysten myönteisiin että haitallisiin ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksiin, jotka voivat olla joko mahdollisia tai tosiasiallisia (eli jo tapahtuneita ja lyhyen, keskipitkän tai pitkän aikavälin vaikutuksia). Standardeissa käytetyt termit ‘riski’ ja ‘mahdollisuudet’ viittaavat puolestaan kestävyyteen liittyviin taloudellisiin riskeihin ja mahdollisuuksiin yrityksille. Tässä raportissa tarkastellaan yritysten raportointia niiden haitallisista arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuvista ihmisoikeusvaikutuksista.

Osana Euroopan komission julkaisemaa niin sanottua Omnibus I -pakettia16 komissio on vuonna 2026 tehnyt ESRS-standardeihin muutoksia, joita sovelletaan pääsääntöisesti tammikuussa 2027 (tai sen jälkeen) alkaviin tilivuosiin. Omnibus I -pakettia käsitellään lyhyesti tämän raportin luvussa 5. ESRS-standardeihin tehdyt muutokset17 on otettu tässä raportissa huomioon siten, että yritysten huolellisuusvelvoitteeseen, arvoketjun työntekijöihin ja vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvän raportoinnin tarkastelussa on otettu huomioon vain ne datapisteet, jotka komissio on säilyttänyt tai joihin se on tehnyt muutoksia18. Kokonaan uudet datapisteet ja datapisteet, jotka komissio on poistanut tai siirtänyt soveltamisvaatimuksiin, on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Tarkastellut datapisteet on huomioitu niiden alkuperäisessä muodossa.

Alaviitteet
3. Huolellisuusvelvoiteprosessia koskevat tiedonantovaatimukset ESRS-standardeissa

Yritysvastuuta määrittävät kansainväliset yritysvastuustandardit pohjautuvat huolellisuusvelvoitteen konseptiin. Huolellisuusvelvoite on prosessi, jota noudattamalla yritysten tulee tunnistaa, ehkäistä, lieventää, lopettaa ja korjata haitallisia ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksia omissa toiminnoissaan, toimitusketjussaan ja muissa liiketoimintasuhteissaan. Sidosryhmävuoropuhelu vaikutusten kohteena olevien tahojen kanssa on olennainen, läpileikkaava osa huolellisuusvelvoiteprosessia. Yritysten on lisäksi pystyttävä osoittamaan, että ne noudattavat velvollisuuttaan kunnioittaa ihmisoikeuksia. Näin ollen myös viestiminen kuuluu huolellisuusvelvoitteeseen. Suurimpien yritysten kohdalla tämä tarkoittaa myös muodollisempaa raportointia.

Jo kestävyysraportointidirektiiviä edeltänyt, niin sanottu muun kuin taloudellisen tiedon raportointidirektiivi19 (non-financial reporting directive, NFR-direktiivi) velvoitti sen piiriin kuuluneet yritykset sisällyttämään raporttiinsa kuvauksen sovelletuista huolellisuusvelvoiteprosesseista. Uutta kestävyysraportointidirektiiviä valmisteltaessa EU-lainsäätäjät pitivät tärkeänä, että huolellisuusvelvoiteprosessia koskevia tiedonantovaatimuksia täsmennettiin. Täsmennysten tavoitteena oli varmistaa tiedonantovaatimusten johdonmukaisuus kansainvälisten yritysvastuuperiaatteiden, eli YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden20 ja OECD:n toimintaohjeiden21 kanssa22.

Tämän seurauksena CSR-direktiivin mukaisessa raportoinnissa huolellisuusvelvoitetta käsitellään useassa eri kohdassa. Huolellisuusvelvoitetta koskevat tiedot kootaan yhteen ESRS 2 -standardin tiedonantovaatimuksessa “selvitys kestävyyttä koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista”23. Etenkin Omnibus I -muutosten jälkeen se toimii “hakemistona”, jonka avulla kestävyysraportin käyttäjä saa kootusti tiedot siitä, missä raportin eri osissa yrityksen huolellisuusvelvoiteprosessia käsitellään24. Alkuperäisen ESRS 1 -standardin mukaan suoraan huolellisuusvelvoitteen eri vaiheisiin liittyvät ESRS 2 -standardin ja aihekohtaisten standardien tiedonantovaatimukset on koottu Taulukkoon 1.

Tässä raportissa huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheisiin liittyvien ESRS-standardien tiedonantovaatimusten tarkempaa sisältöä ja tavoitteita on käyty läpi tämän luvun (luku 3) alaluvuissa sekä luvussa 4. Niistä luvun 3 alaluvut keskittyvät huolellisuusvelvoitteesta annettaviin yleisiin tietoihin, joiden raportointi on kaikille yrityksille pakollista. Edellä mainittuja yleisiä tietoja ovat huolellisuusvelvoitteen sisällyttäminen yrityksen hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin, vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa sekä ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvien haitallisten vaikutusten tunnistaminen ja niiden olennaisuuden arviointi. Näistä huolellisuusvelvoitteen integrointi ja sidosryhmävuoropuhelu ovat kansainvälisten yritysvastuustandardien mukaisen huolellisuusvelvoitteen läpileikkaavia vaiheita ja haitallisten vaikutusten olennaisuusanalyysi vastaa huolellisuusvelvoiteprosessissa vaikutusten arvioimista. Suomalaisten suuryritysten raportointia huolellisuusvelvoiteprosessiin liittyvistä kaikille yrityksille pakollisista tiedonantovaatimuksista tarkastellaan tämän raportin luvussa 6.

Toimista, joilla yritykset puuttuvat olennaisiksi määrittämiinsä haitallisiin vaikutuksiin, raportoidaan pääsääntöisesti aihekohtaisten standardien alla. Myös toimien edistymisestä ja tuloksista raportoidaan aihekohtaisissa standardeissa. Näitä tiedonantovaatimuksia esitellään tarkemmin tämän raportin luvussa 4. Yritykset raportoivat aihekohtaisesti ainoastaan itselleen olennaisista kestävyysaiheista.  Suomalaisten suuryritysten  raportointia arvoketjun työntekijöitä koskevan ESRS S2 -standardin mukaisesti käsitellään luvussa 7 ja raportointia vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevan ESRS S3 -standardin mukaisesti luvussa 8.

Olennaisuusanalyysin lisäksi yritysten raportointia ohjaavat ESRS-standardeissa raportoitavan tiedon olennaisuudelle ja laadulle asetetut vaatimukset. Niiden mukaan yritysten on raportoitava datapisteen sisältöä vastaavia, merkityksellisiä tietoja. Tietojen olennaisuuden arvioinnissa yritysten on lisäksi huomioitava kestävyysraportin käyttäjien päätöksentekotarpeet, mukaan lukien sellaisten käyttäjien tarpeet, joiden pääasiallisena intressinä on saada tietoa yrityksen vaikutuksista.25 Raportoitavien tietojen laatuun liittyvät periaatteet esitellään ESRS 1 -standardin lisäyksessä B. Niitä ovat merkityksellisyys, todenmukainen esittäminen, vertailukelpoisuus, todennettavuus ja ymmärrettävyys.

Alaviitteet

Taulukko 1: Huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheisiin suoraan liittyvät tiedonantovaatimukset ESRS-standardeissa

Huolellisuusvelvoitteen sisällyttäminen hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin

ESRS 2 GOV-2: Yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimille toimitettavat tiedot ja niiden käsittelemät kestävyysseikat

ESRS 2 GOV-3: Kestävyyteen liittyvän suorituskyvyn sisällyttäminen kannustinjärjestelmiin

ESRS 2 SBM-3: Olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet sekä niiden vuorovaikutus strategian ja liiketoimintamallin kanssa

Vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa

ESRS 2 GOV-2: Yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimille toimitettavat tiedot ja niiden käsittelemät kestävyysseikat

ESRS 2 SBM-2: Sidosryhmien intressit ja näkemykset

ESRS 2 IRO-1: Kuvaus olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistamis- ja arviointiprosesseista

ESRS 2 MDR-P: Olennaisten kestävyysseikkojen hallitsemiseksi käyttöön otetut toimintaperiaatteet (vähimmäistiedonantovaatimus)

Aihekohtaiset ESRS-standardit

Ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvien haitallisten vaikutusten tunnistaminen ja arviointi

ESRS 2 IRO-1: Kuvaus olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistamis- ja arviointiprosesseista

ESRS 2 SBM-3: Olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet sekä niiden vuorovaikutus strategian ja liiketoimintamallin kanssa

Toimien toteuttaminen ihmisiin ja ympäristöön kohdistuviin haitallisiin vaikutuksiin puuttumiseksi

ESRS 2 MDR-A: Olennaisiin kestävyysseikkoihin liittyvät toimet ja resurssit (vähimmäistiedonantovaatimus)

Aihekohtaiset ESRS-standardit

Toimien tuloksellisuuden seuranta

ESRS 2 MDR-M: Olennaisiin kestävyysseikkoihin liittyvät mittarit (vähimmäistiedonantovaatimus)

ESRS 2 MDR-T: Toimintaperiaatteiden ja toimien vaikuttavuuden seuranta tavoitteiden avulla (vähimmäistiedonan)

Aihekohtaiset ESRS-standardit

ESRS-standardien mukainen raportointi ja yritysvastuudirektiivin viestintää koskevat velvoitteet

Yritysvastuudirektiivi (CSDD-direktiivi)26 asettaa sen piiriin kuuluville yrityksille pakollisen ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevan huolellisuusvelvoitteen. Yritysten tulee myös viestiä sidosryhmille siitä, miten ne noudattavat yritysvastuudirektiivin piiriin kuuluvia velvoitteitaan. Kun yritys kuuluu sekä CSDD-direktiivin että CSR-direktiivin piiriin, yritysvastuudirektiivin viestintää koskevat velvoitteet hoidetaan CSR-direktiivin kautta.27

Kun yrityksen huolellisuusvelvoiteprosessi vastaa kansainvälisiä yritysvastuustandardeja, eli muun muassa kattaa kaikki ihmisoikeudet ja yrityksen koko arvoketjun28, yrityksen noudattama ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi tuottaa suoraan tiedot myös sen haitallisia vaikutuksia koskevaan kaksoisolennaisuusanalyysiin. Se, mikä yrityksen huolellisuusvelvoiteprosessissa tunnistetaan haitalliseksi (ja tarvittaessa priorisoitavaksi) vaikutukseksi, on olennainen CSR-direktiivin nojalla raportoitava haitallinen vaikutus.

CSR-direktiiviin sisältyvällä, yritysten raportoinnin laajuutta määrittävällä olennaisuusanalyysilla on siis suoria yhtymäkohtia myös CSDD-direktiivin mukaiseen huolellisuusvelvoitteeseen.

Alaviitteet
3.1 Huolellisuusvelvoitteen sisällyttäminen hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin

Huolellisuusvelvoitteen integroimiseen liittyvien ESRS 2 -tiedonantovaatimusten tavoitteena on muun muassa antaa yrityksen sidosryhmille tietoa siitä, miten yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimille tiedotetaan kestävyysseikoista ja mitä tietoja ne ovat käsitelleet raportointikaudella (ESRS 2 GOV-2). Näin voidaan muodostaa käsitys siitä, pystyvätkö kyseiset elimet hoitamaan kestävyyskysymysten hallintaan liittyvät tehtävänsä. Tiedonantovaatimusten kautta saadaan tietoa myös siitä tarjotaanko hallinto-, johto- ja valvontaelinten jäsenille kestävyyteen liittyviä kannustimia (ESRS 2 GOV-3).

Tässä raportissa tarkastellut edellä mainittuja tiedonantovaatimuksia tarkentavat datapisteet edellyttävät raportointia siitä, miten yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimet ottavat huomioon yrityksen olennaiset vaikutukset ja niihin liittyvät kompromissit valvoessaan yrityksen strategiaa ja suuria liiketoimintaa koskevia päätöksiä.

Lisäksi tarkastellut datapisteet edellyttävät kuvausta yrityksen käytössä olevien kannustinjärjestelmien keskeisistä ominaisuuksista, jos kestävyys on integroitu niihin. Kannustinjärjestelmien kuvauksen yhteydessä yrityksen tulee myös antaa tiedot suorituskyvyn arvioinnissa käytetyistä kestävyyteen liittyvistä tavoitteista ja mittareista sekä niistä riippuvan muuttuvan palkkion osuudesta.

3.2 Vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa

Sidosryhmävuoropuhelu vaikutusten kohteena olevien tahojen kanssa on olennainen osa huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheita. Myös ESRS-standardeissa sidosryhmävuoropuheluun liittyviä datapisteitä on useita niin yleisissä tiedoissa kuin aihekohtaisissa standardeissa (ks. Taulukko 1). Yleisessä ESRS 2 -standardissa sidosryhmävuoropuhelua koskevan tiedonantovaatimuksen SBM-2 tavoitteena on antaa käsitys siitä, miten yrityksen keskeisten sidosryhmien intressit29 ja näkemykset vaikuttavat yrityksen strategiaan ja liiketoimintamalliin.

Tässä raportissa tarkastellut SBM-2 tiedonantovaatimusta tarkentavat datapisteet edellyttävät yritykseltä tiivistettyä kuvausta sen sidosryhmävuoropuhelusta. Kuvauksen tulee kattaa tiedot yritykselle keskeisistä sidosryhmistä, joiden kanssa se käy vuoropuhelua sekä yrityksen käsityksestä sille keskeisten sidosryhmien intresseistä ja näkemyksistä, jotka liittyvät yrityksen strategiaan ja liiketoimintamalliin. Lisäksi yrityksen tulee kertoa, tiedotetaanko nimenomaisesti vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien intresseistä ja näkemyksistä yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimille.

Alaviitteet
3.3 Haitallisten vaikutusten tunnistamista koskeva prosessi ja olennaisuuden arviointi

ESRS 2 -standardin yleiset tiedonantovaatimukset, jollaisia kaikki tässä luvussa 3 käsitellyt tiedonantovaatimukset ovat, ovat kaikille raportointidirektiivin piirissä oleville yrityksille pakollisia. Muilta osin ESRS-standardit edellyttävät, että yritysten tulee raportoida vain sellaisista vaikutuksista ja kestävyysaiheista30, jotka ne ovat määrittäneet itselleen olennaisiksi. Vaikutusten ja kestävyysaiheiden olennaisuus määritetään kaksinkertaisen olennaisuuden analyysissa (myös kaksoisolennaisuusanalyysi tai olennaisuusanalyysi).

Koska olennaisuuden arviointi on ESRS-standardien mukaisen kestävyysraportoinnin lähtökohta, on loogista, että yritysten on raportoitava siitä, miten vaikutusten olennaisuus on tunnistettu ja arvioitu. Raportointi tästä tehdään olennaisuusanalyysiä koskevan tiedonantovaatimuksen (ESRS 2 IRO-1) alla.

ESRS 2 IRO-1 -tiedonantovaatimus edellyttää raportointia muun muassa31

  • yrityksen olennaisuusanalyysissä käytetyistä menetelmistä ja oletuksista
  • prosessista, jolla tunnistetaan, arvioidaan, priorisoidaan ja seurataan yrityksen vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Tämän prosessin osalta yrityksen tulee erityisesti kertoa

      • onko prosessissa keskitytty tiettyihin riskitekijöihin,
      • kattaako prosessi paitsi yrityksen oman toiminnan vaikutukset myös sellaiset vaikutukset, joihin se on osallisena liikesuhteidensa kautta,
      • onko prosessin aikana kuultu sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset kohdistuvat niihin
      • miten yritys on priorisoinut tunnistamiaan haitallisia vaikutuksia niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella ja miten niiden olennaisuus on määritetty, mukaan lukien olennaisuudelle asetetut kynnysarvot
  • olennaisuusanalyysiin liittyvästä yrityksen sisäisestä päätöksentekoprosessista
  • olennaisuusanalyysissä käytetyistä syöttöparametreistä (esim. tietolähteet).

Lisäksi yritysten on raportoitava niiden olennaisuusanalyysiin kyseisenä raportointivuonna mahdollisesti tekemistään muutoksista.

Prosessin kuvauksen lisäksi yritysten on raportoitava olennaisuusanalyysin tuloksista. Tuloksiin liittyvät datapisteet ovat osa ESRS 2 SBM-3 -tiedonantovaatimusta, ja ne edellyttävät muun muassa lyhyttä kuvausta yrityksen olennaisista vaikutuksista sekä niiden nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista yrityksen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon. Lisäksi haitallisten vaikutusten osalta yrityksen tulee kertoa, miten ne vaikuttavat ihmisiin ja ympäristöön, ovatko ne peräisin yrityksen strategiasta ja liiketoimintamallista tai liittyvätkö ne niihin, sekä onko yritys osallisena niihin oman toimintansa vai liikesuhteidensa kautta.

Kestävyysaiheet, joihin yrityksen olennaiset vaikutukset (tai riskit tai mahdollisuudet) liittyvät, ovat sille olennaisia. Jos yritykset eivät ole määrittäneet ilmastonmuutosta itselleen olennaiseksi kestävyysaiheeksi niiden on erikseen perusteltava, miksi se ei ole niille olennainen. Muiden kestävyysaiheiden osalta yritysten ei ESRS-standardien mukaan tarvitse perustella, miksi ne ovat määrittäneet ne itselleen epäolennaiseksi.32

Alaviitteet
3.3.1 Olennaisuusanalyysin kolme vaihetta

ESRS-standardeissa keskeisen kaksinkertaisen olennaisuuden konsepti sisältyi jo CSR-direktiiviä edeltäneeseen NFR-direktiiviin. Myös siinä raportointia tuli tehdä sekä yrityksen toiminnan vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön että siitä, miten kestävyysseikat vaikuttavat yritykseen.

NFR-direktiivin uudelleentarkastelu kuitenkin osoitti, että näitä kahta näkökulmaa ei useinkaan ymmärretty tai sovellettu hyvin. Sen vuoksi CSR-direktiiviä säädettäessä pidettiin tärkeänä selventää, että yritysten olisi otettava kumpikin olennaisuusnäkökulma huomioon sellaisenaan. Tämä tarkoittaa, että yritysten on raportoitava paitsi tiedot, jotka ovat olennaisia kummastakin näkökulmasta, myös tiedot jotka ovat olennaisia vain toisesta näkökulmasta.33

Kaksinkertaisen olennaisuuden käsitettä ja kaksoisolennaisuusanalyysiä on avattu tarkemmin CSR-direktiivin esitöissä ja ESRS-standardeissa sekä EFRAGin julkaisemassa kaksinkertaisen olennaisuuden toimeenpano-oppaassa34. Niiden perusteella vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa on huomioitava seuraavat kolme vaihetta:

  • kontekstin ymmärtäminen (mukaan lukien yrityksen toiminta, liikesuhteet ja sidosryhmät),
  • vaikutusten tunnistaminen,
  • ja tunnistettujen vaikutusten olennaisuuden arviointi ja määrittäminen.

ESRS-standardien mukaiset haitallisen vaikutuksen olennaisuuden arviointikriteerit vastaavat kansainvälisten yritysvastuustandardien mukaisessa huolellisuusvelvoiteprosessissa käytettäviä kriteerejä ehkäisevien ja lieventävien toimenpiteiden priorisoinnille.

ESRS-standardien mukaan tosiasiallisten haitallisten vaikutusten olennaisuutta arvioidaan vaikutuksen vakavuuden perusteella ja mahdollisten haitallisten vaikutusten olennaisuutta arvioidaan vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Mahdollisen haitallisen vaikutuksen vakavuus on kuitenkin todennäköisyyteen nähden ensisijainen arviointikriteeri. Haitallisen vaikutuksen vakavuuden osatekijöitä ovat vaikutuksen mittasuhteet, laajuus ja korjaamaton luonne.35

Vaikutuksen mittasuhde (engl. scale) viittaa vaikutuksen painoarvoon tai merkittävyyteen (engl. gravity). Haitallisten ihmisoikeusvaikutusten kohdalla laajuus puolestaan viittaa siihen, miten montaa ihmistä vaikutukset koskettavat, ja korjaamaton luonne vaikutuksen peruuttamattomuuteen eli siihen, ovatko vaikutuksen kohteena olevat ihmiset palautettavissa vaikutusta edeltäneeseen tilaan.

ESRS-standardit edellyttävät yrityksiltä vaikutusten olennaisuuden määrittämistä kvantitatiivisten tai kvalitatiivisten kynnysarvojen avulla. Kynnysarvojen asettamiseksi ei standardeissa kuitenkaan anneta tarkempia ohjeita vaan ne jätetään vapaasti yritysten itsensä määritettäviksi. EFRAGin kaksinkertaisen olennaisuuden toimeenpano-oppaan mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuudelle asetettujen kynnysarvojen tulee ensisijaisesti perustua näyttöön, joka “mahdollistaa olennaisuudesta tehtyjen päätelmien mahdollisimman objektiivisen arvioinnin”36.

Alaviitteet
Olennaisuusanalyysin varmentaminen

CSR-direktiivin mukaan yritysten kestävyysraportit tulee varmentaa. Varmennus tulee osoittaa erillisellä varmennuskertomuksella. Tavoiteltava rajoitettu varmuus tarkoittaa, ettei varmentaja ole havainnut mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että varmennuksen kohteena oleva kestävyysraportti olisi olennaisesti virheellinen.

Tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen tulee noudattaa kestävyysraportoinnin varmentamisessa rajoitettua varmuutta koskevia varmennusstandardeja, jotka komission on määrä hyväksyä 1.7.2027 mennessä. Alkuperäiseen CSR-direktiivin sisältynyt säännös siirtymisestä myöhemmässä vaiheessa laajempaan, niin sanottuun kohtuulliseen varmuuteen, kumottiin osana Omnibus I -pakettia (ks. luku 5).

Suomen tilintarkastajat ry:n laatimien suositusten37 mukaan varmentajan on muodostettava käsitys siitä, miten yritys on suorittanut olennaisuusanalyysin ja huomioitava muun muassa seuraavat asiat:

  • Mikä on olennaisuuden arvioinnin laajuus ja kattavuus (ovatko kaikki raportoivan konsernin yhtiöt mukana, ja miten esimerkiksi osakkuusyhtiöt on huomioitu);
  • Miten arvoketju on määritelty ja miten arvoketjun alku- ja loppupää on huomioitu vaikutusten tunnistamisessa;
  • Miten huolellisuusvelvoiteprosessi on dokumentoitu;
  • Miten sidosryhmät on tunnistettu, miten yhteydenpito sidosryhmiin on toteutettu, sekä miten sidosryhmien kannalta olennaiset tiedot ja niiden raportointi on sisällytetty kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin prosessiin;
  • Miten olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet on tunnistettu;
  • Miten tunnistetut vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet on arvioitu, ja onko niiden arvioimisessa käytetty johdon määrittämää ja perustelemaa pisteytystä (kynnysarvot);
  • Onko olennaisuuden arviointi toteutettu ESRS-standardien vaatimusten mukaisesti;
  • Onko olennaisuuden arvioinnin tulokset käsitelty asianmukaisesti (johto ja hallitus);
  • Vastaako kestävyysraportilla kuvattu kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin prosessi varmennuksen yhteydessä saatua käsitystä toteutetusta prosessista.

Suosituksen tavoitteena on kehittää hyvää varmennustapaa kestävyysraportointivarmentamisessa.

Alaviitteet
3.4 Muut yleiset tiedonantovaatimukset: arvoketjun kuvaus

Yleiseen ESRS 2 -standardiin sisältyy myös tiedonantovaatimus yrityksen strategiasta, liiketoimintamallista ja arvoketjusta (ESRS SBM-1). Kyseinen tiedonantovaatimus ei ESRS-standardien mukaan liity suoraan huolellisuusvelvoitteeseen. Tässä raportissa kyseistä tiedonantovaatimusta tarkastellaan kuitenkin siksi, että se edellyttää yrityksiä kuvaamaan arvoketjunsa. Arvoketjun kuvauksessa annettavien tietojen tulee muun muassa sisältää kuvaus yrityksen arvoketjujen tärkeimmistä toimijoista, kuten toimittajista, asiakkaista, jakelukanavista ja loppukäyttäjistä.

ESRS-standardien määritelmien mukaan “arvoketju käsittää toiminnat, resurssit ja suhteet, joita yritys käyttää ja joihin se tukeutuu tuotteidensa tai palvelujensa luomisessa suunnittelusta toimitukseen, kulutukseen ja käyttöiän päättymiseen”. Arvoketjuun kuuluu toimijoita, joiden paikka ketjussa on ennen yritystä tai sen jälkeen. Yrityksen edelle sijoittuvat toimijat (esim. toimittajat) tarjoavat tuotteita tai palveluja, joita käytetään yrityksen tuotteiden tai palvelujen kehittämiseen. Yrityksen jälkeen sijoittuvat yhteisöt (esim. jakelijat ja asiakkaat) taas puolestaan vastaanottavat yritykseltä tuotteita tai palveluja.38

Se, miten läpinäkyvästi yritys kertoo omasta arvoketjustaan ja arvoketjun toimijoista, on merkityksellistä arvioitaessa yrityksen vaikutusten tunnistamis- ja arvioimisprosessin kuvausta ja aihekohtaista raportointia. Suomalaisten suuryritysten omasta arvoketjustaan antamia tietoja tarkastellaan tässä raportissa arvoketjun työntekijöitä koskevassa luvussa 7.

Yritysten omasta arvoketjustaan antamat tiedot ovat kiinnostavia myös yritysvastuudirektiivin näkökulmasta. Kuten edellä on käsitelty, yritysvastuudirektiivi velvoittaa sen soveltamisalaan kuuluvat yritykset huolehtimaan niiden haitallisista ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista. Direktiivissä huolellisuusvelvoite kattaa kansainvälisistä yritysvastuustandardeista poiketen kuitenkin vain yritysten oman toiminnan, niiden arvoketjun alkupään ja osan niiden arvoketjun loppupäätä, eli vain sellaisten yrityksen arvoketjun loppupään liikekumppaneiden toiminnan, joka “liittyy yrityksen tuotteiden jakeluun, kuljetukseen ja varastointiin, jos liikekumppanit suorittavat näitä toimia yritykselle tai yrityksen puolesta”.39

Alaviitteet
4. Arvoketjun työntekijöitä ja vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevat tiedonanto-vaatimukset

Edellisessä luvussa 3 käsiteltiin yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheisiin liittyviä tiedonantovaatimuksia, joiden raportoiminen on kaikille kestävyysraportointidirektiivin piiriin kuuluville yrityksille pakollista. Pakollisten tiedonantovaatimusten lisäksi yritysten on raportoitava niistä vaikutuksista, jotka ne ovat määrittäneet itselleen olennaisiksi40. Niistä raportoidaan pääsääntöisesti41 aihekohtaisten standardien mukaan.

Ihmisoikeusvaikutuksiin liittyviä aihekohtaisia sosiaalisia ESRS-standardeja on neljä. Ne koskevat yritysten omaa työvoimaa (ESRS S1), arvoketjujen työntekijöitä (ESRS S2), vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä (ESRS S3) sekä kuluttajia ja loppukäyttäjiä (ESRS S4). Tässä raportissa tarkastelun kohteena on yritysten raportointi arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuvista haitallisista vaikutuksista, eli raportointi standardien ESRS S2 ja ESRS S3 haitallisiin vaikutuksiin liittyvien raportointivaatimusten mukaisesti.

Arvoketjun työntekijöitä koskeva standardi kattaa muun muassa työolot (kuten työajan ja riittävän palkan), yhdistymisvapauden, terveyden ja turvallisuuden, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisen kohtelun, sekä muut työhön liittyvät ihmisoikeudet (kuten pakkotyön, lapsityön ja säälliset asuinolot).42

Vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskeva standardi puolestaan kattaa yhteisöjen taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet (kuten säälliset asuinolot ja oikeudet ruokaan, veteen ja sanitaatioon sekä maa-alueisiin liittyvät vaikutukset), kansalais- ja poliittiset oikeudet (kuten sanan- ja kokoontumisvapauden sekä vaikutukset ihmisoikeuspuolustajiin), sekä alkuperäiskansojen oikeudet (kuten itsemääräämisoikeuden sekä vapaan ja tietoon perustuvan ennakkosuostumuksen).43

Vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat samalla alueella asuvia tai työskenteleviä henkilöitä tai ryhmiä, joihin raportoivan yrityksen toiminnat ovat vaikuttaneet tai saattavat vaikuttaa, myös yrityksen arvoketjun alku- ja loppupään kautta44. ESRS S3 -standardissa annettuja esimerkkejä tällaisista yhteisöistä ovat muun muassa yrityksen toimipaikkojen ympäristössä asuvat henkilöt tai sen arvoketjussa esimerkiksi kaivannaisten louhintapaikkojen ympärillä sijaitsevat yhteisöt.

ESRS-standardien mukaan ympäristöseikoista kuten ilmastonmuutoksesta sekä niihin liittyvien vaikutusten ja riskien hallintaan tähtävistä toimista aiheutuvat haitalliset vaikutukset ihmisille raportoidaan sosiaalisten kestävyysstandardien alla.45

Seuraavissa alaluvuissa esitellään lyhyesti ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien tiedonantovaatimukset ja tässä raportissa tarkastellut kyseisiä tiedonantovaatimuksia tarkentavat haitallisiin vaikutuksiin liittyvät datapisteet. Suomalaisten suuryritysten niitä koskevaa raportointia käsitellään luvuissa 7 ja 8.

Aihekohtaisten sosiaalisten standardien tiedonantovaatimukset käsittelevät yritysten toimintaperiaatteita, vuorovaikutusta vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa, toimia haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi ja niitä koskevia tavoitteita. Raportoidessaan olennaisiksi arvioituihin haitallisiin vaikutuksiin liittyvistä toimintaperiaatteista, toimista ja tavoitteista yritysten on annettava kaikki tiedot, jotka vaaditaan paitsi aihekohtaisten ESRS-standardien tiedonantovaatimuksissa ja datapisteissä, myös yleisen ESRS 2 -standardin toimintaperiaatteita, toimia ja tavoitteita koskevissa vähimmäistiedonantovaatimuksissa46.

Alaviitteet
4.1 Toimintaperiaatteet

ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien toimintaperiaatteita koskevien tiedonantovaatimusten (ESRS S2-1 ja ESRS S3-1) tavoitteena on antaa käsitys siitä, missä määrin yrityksellä on toimintaperiaatteita erityisesti arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuvien olennaisten vaikutusten tunnistamiseksi, arvioimiseksi, hallitsemiseksi ja/tai korjaamiseksi.47

Tässä raportissa tarkastellut toimintaperiaatteita koskevia tiedonantovaatimuksia tarkentavat datapisteet edellyttävät kuvausta yrityksen toimintaperiaatteista arvoketjun työntekijöihin tai yhteisöihin kohdistuvien olennaisten vaikutusten hallitsemiseksi. Lisäksi yrityksen tulee selventää, koskevatko kyseiset toimintaperiaatteet kaikkia sen arvoketjun työntekijöitä tai vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä vai vain osaa niistä, ja ovatko ne linjassa kansainvälisten normien, kuten YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden kanssa. Yrityksen on myös annettava tiedot arvoketjun työntekijöiden tai vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kannalta merkityksellisistä ihmisoikeuspoliittisista sitoumuksistaan.

Arvoketjun työntekijöiden osalta yrityksen tulee myös kertoa, kattavatko sen toimintaperiaatteet ihmiskaupan, pakkotyön ja lapsityön, ja onko sillä käytössään toimittajia koskevat eettiset periaatteet (Supplier Code of Conduct). Vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen osalta yrityksen tulee antaa tiedot mahdollisista alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvistä linjauksista.

Alaviitteet
4.2 Vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa, ilmoituskanavat ja toimintatavat epäkohtien korjaamiseksi

ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien sidosryhmävuoropuhelua (ESRS S2-2 ja ESRS S3-2) sekä korjaavia toimia ja ilmoituskanavia koskevien (ESRS S2-3 ja ESRS S3-3) tiedonantovaatimusten tavoitteena on muun muassa antaa käsitys siitä, pitääkö yritys huolellisuusvelvoitteen puitteissa yhteyttä vaikutusten kohteena oleviin arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin ja miten yritys ottaa näiden asianosaisten sidosryhmien näkemykset huomioon päätöksenteossaan.48

Tässä raportissa tarkastellut edellä mainittuja tiedonantovaatimuksia tarkentavat datapisteet edellyttävät yritykseltä raportointia siitä, miten arvoketjun työntekijöiden tai yhteisöjen näkemykset otetaan huomioon päätettäessä toimista niihin kohdistuvien vaikutusten hallitsemiseksi. Yrityksen tulee myös antaa tietoa toimista, joita se toteuttaa saadakseen käsityksen erityisen haavoittuvassa asemassa olevilta arvoketjun työntekijöiltä tai yhteisöiltä. Lisäksi tarkastellut datapisteet edellyttävät yritykseltä selvitystä siitä, käykö se vuoropuhelua arvoketjun työntekijöiden tai vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa suoraan, vai heidän laillisten edustajiensa tai luotettavien valtuutettujensa kautta. Laillisia edustajia voivat ESRS-standardien määritelmien mukaan olla esimerkiksi vaaleilla valitut ammattiliittojen edustajat tai muut vapaasti valitut vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien edustajat. Luotettavia edustajia voivat puolestaan olla esimerkiksi kehitysyhteistyö- ja ihmisoikeusasioiden parissa toimivat kansalaisjärjestöt, kansainväliset työntekijäjärjestöt ja paikallinen kansalaisyhteiskunta, joilla on riittävän laaja kokemus yhteistyöstä kyseisten arvoketjun työntekijöiden tai vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa.49

Arvoketjun työntekijöiden osalta yritysten on myös ilmoitettava jos ne ovat solmineet maailmanlaajuisia puitesopimuksia ay-liikkeen kanssa. Jos vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat alkuperäiskansoja, yrityksen on raportoitava, miten se huomioi alkuperäiskansojen oikeuden vapaaseen ja tietoon perustuvaan ennakkosuostumukseen.

Korjaavien toimien osalta yrityksen on ilmoitettava sen yleinen toimintatapa ja prosessit epäkohtien korjaamiseksi silloin kun yritys on aiheuttanut olennaisia haitallisia vaikutuksia tai myötävaikuttanut niiden aiheutumiseen. Korjaavat toimet on alkuperäisissä ESRS-standardeissa määritelty jokseenkin harhaanjohtavasti “keinoiksi joilla voidaan torjua tai poistaa kielteinen vaikutus”50. Annetut esimerkit korjaavista toimista (anteeksipyyntö, taloudellinen tai muu kuin taloudellinen korvaus, vahingon ehkäiseminen kieltojen tai toistumisen estämisen takaamisen avulla, rankaisevat seuraamukset (riippumatta siitä, ovatko ne rikosoikeudellisia vai hallinnollisia, kuten sakot), palauttaminen, ennallistaminen ja kunnostus) vastaavat kuitenkin kansainvälisesti tunnustettuja keinoja ihmisoikeusloukkausten hyvittämiseksi uhreille.

Lisäksi yrityksen on annettava tiedot kanavista, joiden avulla arvoketjun työntekijät tai vaikutusten kohteena olevat yhteisöt voivat nostaa esiin huolenaiheita suoraan yritykselle ja saada niitä käsitellyiksi. Myös tiedot siitä, miten yritys seuraa kanavien kautta tulleita ilmoituksia ja varmistaa kanavien tehokkuudeen, tulee antaa. Soveltamisvaatimusten mukaan ilmoituskanavien tehokkuuden arvioinnissa yritys voi käyttää ohjenuorana YK:n ohjaaviin periaatteisiin sisältyviä vaikuttavuuskriteereitä tuomioistuinten ulkopuolisille valitusmekanismeille51.

Alaviitteet
4.3 Toimet ja tavoitteet

ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien toimia koskevien tiedonantovaatimusten (ESRS S2-4 ja ESRS S3-4) tarkoituksena on antaa käsitys kaikista niistä meneillään olevista, toteutetuista ja suunnitelluista toimista, joiden avulla yritys ehkäisee, lieventää ja korjaa sen olennaisia haitallisia arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuvia vaikutuksia. Yrityksen on myös annettava tiedot niistä resursseista, jotka on osoitettu yrityksen olennaisten haitallisten vaikutusten hallintaan.

Lisäksi tässä raportissa tarkastellut ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien toimia koskevat datapisteet edellyttävät tietoja siitä, miten yritys seuraa olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi ja korjaamiseksi toteuttamiensa toimien tehokkuutta. Tarkastellut datapisteet edellyttävät yritystä myös ilmoittamaan, onko sille raportoitu52 arvoketjun työntekijöihin tai vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvistä vakavista tapauksista ja antamaan tiedot niistä. Raportoiduista vakavista tapauksista ei tarvitse antaa tietoja, jos ne kuuluvat yksityisyyden suojan piiriin.

Tässä raportissa tarkastellut ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien tavoitteita koskevat datapisteet puolestaan edellyttävät kuvausta tavoitteista, joita yritys on asettanut arvoketjun työntekijöihin ja vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin kohdistuvien vaikutusten hallitsemiselle. Tavoitteita koskevien tiedonantovaatimusten (ESRS S2-5 ja ESRS S3-5) tarkoituksena on selventää, missä määrin yrityksellä on käytössään tavoitteita, joiden avulla se edistää haitallisten vaikutusten vähentämistä ja mittaa omaa edistymistään niihin liittyen.53

ESRS-standardeissa ‘tavoitteilla’ tarkoitetaan mitattavissa olevia, tulossuuntautuneita ja aikasidonnaisia tavoitteita, jotka yritys pyrkii saavuttamaan olennaisten vaikutusten, riskien tai mahdollisuuksien suhteen. ‘Mittarit’ puolestaan viittaa laadullisiin ja määrällisiin indikaattoreihin, joiden avulla yritys mittaa kestävyyteen liittyvien toimintaperiaatteidensa täytäntöönpanon vaikuttavuutta muun muassa omia tavoitteitaan vasten. Mittarien avulla mitataan myös yrityksen tuloksia vaikutusten kohteena olevien henkilöiden, ympäristön ja kyseisen yrityksen osalta.54

Alaviitteet
4.4 Vähimmäistiedonantovaatimukset

Yleiseen ESRS 2 -standardiin sisältyy vähimmäistiedonantovaatimuksia, joita yrityksen on noudatettava raportoidessaan sille olennaisista vaikutuksista joko aihekohtaisten standardien mukaisesti tai yhteisökohtaisesti55. Vähimmäistiedonantovaatimuksia on noudatettava silloinkin kun yritys hyödyntää ESRS-standardeihin sisältyviä siirtymäsäännöksiä56. ESRS-standardien vähimmäistiedonantovaatimukset liittyvät toimintaperiaatteisiin (ESRS 2 MDR-P), toimiin (ESRS 2 MDR-A), mittareihin (ESRS 2 MDR-M) ja tavoitteisiin (ESRS 2 MDR-T).

Toimintaperiaatteita koskevassa vähimmäistiedonantovaatimuksessa edellytetään kuvausta yrityksen toimintaperiaatteiden keskeisestä sisällöstä, niiden soveltamisalasta sekä tarvittaessa siitä, miten yritykselle keskeisten sidosryhmien intressit on otettu huomioon niitä laadittaessa. Lisäksi yrityksen on kerrottava, jos se on sitoutunut joihinkin kolmannen osapuolen standardeihin tai aloitteisiin (esimerkiksi vastuullisuuden valvonta- tai sertifiointijärjestelmät) toimintaperiaatteiden toteuttamiseksi.

Toimia koskevassa vähimmäistietovaatimuksessa yrityksen on annettava tiedot raportointivuoden aikana toteutetuista ja suunnitteilla olevista haitallisia vaikutuksia ehkäisevistä, lieventävistä ja korjaavista keskeisistä toimista. Tiedot on annettava myös toimien aikataulusta, laajuudesta ja odotetuista tuloksista. Jos toimien toteuttaminen vaatii merkittäviä toiminta- tai pääomamenoja, myös tiedot tarvittavista resursseista on annettava.

Mittareita koskevan vähimmäistiedonantovaatimuksen osalta yrityksen on ilmoitettava muun muassa kuhunkin mittariin liittyvät menetelmät ja taustaoletukset sekä se, onko joku ulkopuolinen taho validioinut mittarit. Kestävyysseikkoja koskevien tavoitteiden osalta yrityksen on kuvattava tavoitteen suhde sen toimintaperiaatteiden päämääriin ja annettava tiedot muun muassa lähtö- ja tavoitetasoista, tavoitteen soveltamisalasta ja aikataulusta sekä siitä, mihin menetelmiin ja taustaoletuksiin tavoitteet perustuvat.

Alaviitteet
4.5 Muut arvoketjun työntekijöihin liittyvät raportointivaatimukset

Edellä käsiteltyjen raportointivaatimusten lisäksi yrityksen on annettava tiedot maantieteellisistä alueista tai hyödykkeistä, joihin liittyy merkittävä riski lapsityövoiman käytöstä tai pakkotyöstä yritysten arvoketjun työntekijöiden osalta. Tämä raportointivaatimus tukee finanssimarkkinatoimijoiden muusta sääntelystä kumpuavia tietotarpeita57.

Alaviitteet
5. Omnibus I -muutokset kestävyysraportointisääntelyyn

ESRS-standardit perustuvat EFRAG:in (Euroopan tilinpäätösraportoinnin neuvoa-antava ryhmä) kehitystyöhön. Komissio vahvisti ensimmäiset ESRS-standardit heinäkuussa 2023 ja yritysten ensimmäiset ESRS-standardien mukaiset kestävyysraportit julkaistiin keväällä 2025.

Kuitenkin jo maaliskuussa 202558 komissio pyysi EFRAGia yksinkertaistamaan ESRS-standardeja osana niin sanottua Omnibus I -pakettia59. Komission Omnibus I -paketin julkilausuttuna tavoitteena oli yksinkertaistaa yritysten kestävyysraportointi- ja -huolellisuusvelvoitteita, ja siten keventää etenkin pk-yritysten sääntelytaakkaa ja parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä. Pakettiin sisältyi myös muutoksia varsinaiseen lainsäädäntöön, ja erityisesti CSR- ja CSDD-direktiiveihin.

EFRAG toimitti komissiolle esityksensä siitä, miten ESRS-standardeja voitaisiin yksinkertaistaa, joulukuussa 202560. EFRAGin esityksen keskiössä oli raportoinnista aiheutuvan kokonaistaakan keventäminen. EFRAG esimerkiksi esitti standardien niin sanottujen shall-datapisteiden vähentämistä 61 prosentilla61, joko poistamalla, muokkaamalla tai yhdistelemällä tiedonantovaatimuksia ja datapisteitä. Datapisteiden vähentämisen lisäksi EFRAG esitti myös standardien joustavuuden lisäämistä sekä pidempiä siirtymäaikoja ja muita helpotuksia yrityksille. Muutosten yhteisvaikutuksia voidaan pitää merkittävinä.

EFRAGin esityksen pohjalta komissio valmisteli oman luonnoksensa yksinkertaistetuista ESRS-standardeista. Luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros keväällä 2026, minkä jälkeen komissio viimeisteli ja julkaisi uuden delegoidun asetuksen ESRS-standardeista heinäkuussa 202662. Se tulee voimaan marraskuussa 2026 ja sitä sovelletaan pääsääntöisesti tammikuussa 2027 (tai sen jälkeen) alkaviin tilivuosiin. Pääsääntöisesti komission yleisiin ja sosiaalisiin ESRS-standardeihin tekemät muutokset vastaavat EFRAGin esittämiä muutoksia.

Kuten edellä on todettu, tässä raportissa ESRS-standardeihin tehdyt muutokset on otettu huomioon siten, että yritysten raportoinnin tarkastelusta on tiputettu pois sellaiset tiedonantovaatimukset ja datapisteet, jotka Omnibus I -muutosten myötä on kokonaan poistettu standardeista tai jotka on siirretty soveltamisvaatimuksiin. Tiedonantovaatimukset ja datapisteet, jotka on säilytetty ja joihin on tehty muutoksia tai jotka on yhdistetty, on kuitenkin pidetty tarkastelussa mukana, mutta siinä muodossa kuin ne on esitetty alkuperäisissä ESRS-standardeissa.

Alaviitteet
5.1 Yleisiin standardeihin tehdyt muutokset

Yksi ESRS-standardeihin tehdyistä keskeisistä muutoksista on niin sanotun fair presentation -näkökulman korostaminen63. Se tarkoittaa oikean kuvan antamista. Oikean kuvan antaminen edellyttää, että raportoinnissa annetaan merkityksellisiä tietoja yrityksen olennaisista kestävyysvaikutuksista ja esitetään todenmukainen, eli kattava, puolueeton ja tarkka, kuva niistä (engl. faithful representation). Muutos lisää paitsi raportoinnin joustavuutta myös yritysten vastuuta antamistaan tiedoista. Se tarkoittaa myös, että raportoitujen tietojen antaman kuvan asianmukaisuutta arvioidaan kokonaisuutena, ei datapisteiden tasolla.

Fair presentation -näkökulman korostamisen taustalla on ensimmäiseltä ESRS-standardien mukaiselta raportointikierrokselta saadut kokemukset ja palaute. Ensimmäisellä kierroksella raportointia tehtiin monessa yrityksessä niin sanotusta compliance-näkökulmasta, eli varmistaen, että yrityksen raportointi täyttää lainsäädännön vaatimukset. Tämä johti siihen, että raportointi teetti yrityksissä paljon työtä, mutta raportoidut tiedot eivät siitä huolimatta juurikaan hyödyttäneet kestävyysraportoinnin käyttäjiä. EFRAGin mukaan tämä johtui siitä, että ESRS-standardeissa raportoitavan tiedon laatua koskeville vaatimuksille ei oltu annettu tarpeeksi painoarvoa64. Varsinaisiin tiedon laatua koskeviin vaatimuksiin on kuitenkin tehty vain pieniä, lähinnä editoriaalisia muutoksia. Niiden painoarvoa pyritään siis lisäämään lähinnä fair presentation -näkökulman korostamisen avulla. Lisäksi myös raportoitavan tiedon olennaisuutta koskevia vaatimuksia on pyritty selkeyttämään.

Yritysten raportointitaakkaa vähentävät myös ESRS-standardeihin sisällytetyt useat uudet “helpotukset” (engl. reliefs). Niistä kenties merkittävin on uusi ESRS 1 -standardiin lisätty luku 7.4, jonka mukaan yrityksen on käytettävä vain sellaista tietoa, joka on sen käytettävissä "raportointipäivänä ilman kohtuutonta kustannusta tai vaivaa" muun muassa vaikutusten tunnistamiseksi ja raportoidessaan arvoketjustaan65. Kustannuksen tai vaivan “kohtuullisuus” jää yrityksen itsensä arvioitavaksi, mutta sitä arvioidessaan yrityksen on kuitenkin otettava huomioon kestävyysraportoinnin käyttäjien tarpeet. Muita merkittäviä raportointivaatimuksiin lisättyjä helpotuksia on muun muassa se, että raportointivelvollisten yritysten ei enää tarvitse huomioida yhteisyrityksiä tiettyjen ympäristötietojen raportoinnissa jos niillä ei ole operatiivista kontrollia kyseisessä yhteisyrityksessä.

Osaa helpotuksista on kritisoitu liian pitkälle meneviksi ja fair presentation -näkökulman kanssa mahdollisesti ristiriitaisiksi. Esimerkiksi EFRAGin työryhmän kansalaisjärjestöjäsenet ovat ilmaisseet huolensa etenkin helpotusten ja siirtymäaikojen yhteisvaikutuksesta66.

ESRS-standardien yksinkertaistamisen yhteydessä myös kaksoisolennaisuusanalyysiä on pyritty yksinkertaistamaan. Esimerkiksi “tarpeettoman monimutkaisuuden” välttämiseksi yritys voi lähestyä olennaisten vaikutusten tunnistamista ja arvioimista joko niin sanotusti top-down tai bottom-up.

Top-down tarkoittaa, että yritys arvioi sen ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten olennaisuutta esimerkiksi pelkästään sen strategian, liiketoimintamallin tai arvoketjun perusteella. Yksittäisen vaikutuksen olennaisuutta arvioidaan erikseen vain, jos niiden olennaisuus tai epäolennaisuus ei ole ylätason analyysin perusteella itsestäänselvää.67 Vain sellaisten vaikutusten osalta, joiden olennaisuutta ei ole mahdollista määrittää strategian, liiketoimintamallin tai arvoketjun perusteella, yrityksen tulee erikseen arvioida kyseisten vaikutusten olennaisuutta. Bottom-up puolestaan tarkoittaa, että olennaisuus määritetään vaikutusten tasolla68.

Lisäksi ESRS-standardien yksinkertaistamisen yhteydessä on tarkennettu, miten yrityksen tulee ottaa huomioon jo toteutetut ehkäisevät, lieventävät ja korjaavat toimet haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa. Esimerkiksi tosiasiallisten haitallisten vaikutusten vakavuus arvioidaan kulloisenkin raportointikauden perusteella ottaen huomioon, miten niitä on lievennetty tai lopetettu aiempina vuosina. Raportointikauden aikana toteutettuja korjaavia toimia ei kuitenkaan huomioida. Mahdollisten haitallisten vaikutusten vakavuutta ja todennäköisyyttä arvioitaessa toteutetut ehkäisevät ja lieventävät toimet huomioidaan, jos niiden voidaan kohtuudella olettaa vähentävän tehokkaasti vakavuutta tai todennäköisyyttä.69

Alaviitteet
5.2 ESRS S2- ja ESRS S3 -standardeihin tehdyt muutokset

ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien datapisteiden lukumäärää on karsittu merkittävästi. Datapisteitä on myös muokattu ja niitä on siirretty yleiseen ESRS 2 -standardiin tai soveltamisvaatimuksiin. Omassa esityksessään EFRAG on esittänyt kullekin muutosesitykselle perustelut. Raportointivelvollisten yritysten taakan keventämisen lisäksi muita perusteluja ovat esimerkiksi raportointivaatimusten yksinkertaistaminen, selkeyttäminen tai niiden yksityiskohtaisuuden (engl. granularity) vähentäminen ja päällekkkäisyyden karsiminen. Osa muutosesityksistä selittyy puolestaan ESRS-standardien arkkitehtuuriin tehdyillä muutoksilla.

Lisäksi ESRS S2- ja ESRS S3 -standardien sidosryhmävuoropuhelua ja prosesseja haitallisten vaikutusten korjaamiseksi ja kanavia huolenaiheiden esiintuomiseksi koskevat tiedonantovaatimukset on yhdistetty. Tiedonantovaatimusten yhdistämistä on perusteltu asiayhteydellä. Näiden tiedonantovaatimusten yhdistämisen myötä niiden datapisteitä on karsittu ja jäljelle jääneiden datapisteiden laajuutta on pyritty rajaamaan.

5.3 Muutokset CSR-direktiivin soveltamisalaan

Osana edellä mainittua Omnibus I -pakettia myös CSR-direktiivin soveltamisalaan on tehty muutoksia. Ilman muutoksia kestävyysraportointidirektiivin soveltamisala olisi laajentunut vaiheittain kaikkein suurimmista yrityksistä aina pörssilistattuihin pk-yrityksiin ja ETA-alueen ulkopuolisiin yrityksiin, joilla on direktiivin raja-arvot ylittävää toimintaa ETA-alueella. Loppuvuodesta 2025 käydyissä kolmikantaneuvotteluissa komissio, EU-jäsenmaista koostuva neuvosto ja Euroopan parlamentti kuitenkin sopivat, että CSR-direktiivin soveltamisalan raja-arvoja nostetaan 1 000 työntekijään ja 450 miljoonan euron liikevaihtoon. Tämä tarkoittaa, että kestävyysraportointidirektiivin soveltamisala jää suppeammaksi kuin sitä edeltäneen NFR-direktiivin soveltamisala70. Suomessa CSR-direktiivin soveltamisalaan jää arviolta noin sata yritystä kun alkuperäisen CSR-direktiivin soveltamisalaan kuului noin 1 300 yritystä. CSR-direktiiviin tehdyt muutokset on Suomessa viety kansalliseen lainsäädääntöön kesällä 2026.71

Alaviitteet
6. Huolellisuusvelvoiteprosessia koskeva raportointi suomalaisten suuryritysten ensimmäisissä kestävyysraporteissa

Tässä luvussa tarkastellaan kymmenen suurimman suomalaisen yrityksen ensimmäisiä ESRS-standardien mukaisia kestävyysraportteja koskien huolellisuusvelvoiteprosessin sisällyttämistä yritysten hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin, sidosryhmävuoropuhelua ja haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arvioimista. Tarkastellut yritykset ovat Ilmarinen, Kesko, Kone, Neste, Nokia, Nordea, OP Pohjola, Sampo, Stora Enso ja UPM-Kymmene72. Tarkastellut ESRS-standardien mukaiset raportit on julkaistu vuosina 2025 ja 2026.

Raportointi huolellisuusvelvoiteprosessista on valittu tarkastelun kohteeksi, koska huolellisuusvelvoiteprosessi on kansainvälisissä yritysvastuustandardeissa määritelty pääasiallinen työkalu yrityksille huolehtia haitallisista ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksistaan. Huolellisuuvelvoiteprosessissa yritys tunnistaa, ehkäisee, lieventää, lopettaa ja korjaa sen toiminnan haitallisia ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksia. Tässä raportissa keskitytään erityisesti ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin.

Myös EU:ssa vuonna 2025 hyväksytty yritysvastuudirektiivi perustuu huolellisuusvelvoiteprosessiin, ja yritykset, jotka kuuluvat sekä yritysvastuudirektiivin että CSR-direktiivin piiriin voivat täyttää yritysvastuudirektivin viestintää koskevat velvoitteensa CSR-direktiivin mukaisella kestävyysaportoinnilla.

Huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheista sen integroimista yrityksen toimintaperiaatteisiin ja johtamisjärjestelmiin, sidosryhmävuoropuhelua ja haitallisten vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessia käsittelevät tiedonantovaatimukset sisältyvät yleiseen ESRS 2 -standardiin. Raportointi ESRS 2 -standardin mukaisesti on kaikille CSR-direktiivin piiriin kuuluville yrityksille pakollista. Siksi sitä tarkastellaan tässä raportissa omana kokonaisuutenaan ja erillään yritysten olennaisuusanalyysille alisteisesta aihekohtaisesta raportoinnista (ks. luvut 7 ja 8). Tässä luvussa käsitellyt niin sanotut yleiset tiedot sekä aihekohtaiset tiedot yhdessä muodostavat ESRS-standardeissa huolellisuusvelvoiteprosessiin liittyvien tiedonantovaatimusten kokonaisuuden (ks. Taulukko 1).

Alaviitteet
Taulukko 2: Tarkastellut yritykset, niiden toimiala, liikevaihto, henkilöstömäärä ja maat, joissa yrityksellä on omaa toimintaa
YritysPääasiallinen toimialaLiikevaihto milj. € (2025)Henkilöstömäärä (2025)Maat, joissa yrityksellä on omaa toimintaa
IlmarinenTyöeläkevakuuttaminen11 622642Suomi.
KeskoPäivittäistavarakauppa, rakentamisen ja talotekniikan kauppa, autokauppa12 47514 755Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Puola, Viro, Latvia ja Liettua.
KoneMetalliteollisuus (etupäässä kone- ja sähkötekninen teollisuus)11 245> 60 000Kone toimii yli 70 maassa. Sillä on tuotantolaitoksia 7 maassa (Suomi, Tšekki, Italia, Yhdysvallat, Meksiko, Intia, Kiina).
NesteÖljy-, energia- ja kemianteollisuus19 0165 214Nesteellä on tuotantoa Suomessa, Alankomaissa, Singaporessa sekä Yhdysvalloissa ja muuta toimintaa maailmanlaajuisesti 16 maassa.
NokiaTietoliikenne19 88978 000Nokia toimii noin 130 maassa. Sillä on tuotantolaitoksia Suomessa, Yhdysvalloissa ja Intiassa.
NordeaRahoitus-, luotto- ja pankkipalvelut22 97331 847Tanska, Suomi, Norja, Ruotsi.
OP PohjolaRahoitus-, luotto- ja pankkipalvelut, vakuuttaminen8 42114 000Suomi.
SampoVakuuttaminen10 73815 003Sammolla on toimintaa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Isossa-Britanniassa.
Stora EnsoMetsäteollisuus9 32619 000Stora Ensolla on toimintaa 16 maassa (useita Euroopan maita, Yhdysvallat, Brasilia, Uruguay ja Kiina).
UPM-KymmeneMetsäteollisuus9 65615 100UPM:llä on tuotantolaitoksia 26 maassa Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa ja Oseaniassa.

Tarkastelu on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa (liite 1) tarkastelun kohteena on, onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut tiedot. Tietoja on lähtökohtaisesti etsitty yritysten kestävyysraporteista vain niistä kohdista, missä yritys on itse kertonut käsittelevänsä ESRS 2 -standardin suoraan huolellisuusvelvoiteprosessiin liittyviä tiedonantovaatimuksia, jotka on esitelty lyhyesti luvussa 373. Tarkastelussa on huomioitu kesällä 2026 ESRS-standardeihin tehdyt muutokset siten, että datapisteet, jotka komissio on poistanut tai siirtänyt soveltamisvaatimuksiin, on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Tarkastelun ulkopuolelle on myös rajattu yritysten raportointi niiden myönteisistä vaikutuksista sekä riskeistä ja mahdollisuuksista. Arvioinnissa käytetyt kriteerit on kuvattu tarkemmin taulukossa 3.

Toisessa vaiheessa (alaluvut 6.1–6.10) on analysoitu tarkemmin, miten yritykset raportoivat integroineensa ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoiteprosessin niiden kaksoisolennaisuusanalyysiin. Lisäksi tarkastellaan, antaako raportointi sidosryhmille riittävät tiedot yrityksen olennaisuusanalyysin tulosten ymmärtämiseksi. Analyysi on tehty seuraavien kysymysten kautta:

  • Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin? Haitallisten vaikutusten tunnistaminen ja arviointi ovat osa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoiteprosessia. Huolellisuusvelvoiteprosessiin sisältyy myös haitallisten vaikutusten hallitsemiseen tähtäävien toimien priorisoiminen vaikutusten vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Oikein tehtynä huolellisuusvelvoiteprosessi siis tuottaa yrityksille haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia koskevan tiedon niiden olennaisuusanalyysiin, ja näiden kahden prosessin tulisi olla yhteydessä toisiinsa. Lisäksi huolellisuusvelvoiteprosessi auttaa yrityksiä tunnistamaan ihmisoikeusvaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä. Sitä, perustuuko yrityksen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin, on tarkasteltu yrityksen sen olennaisuusanalyysistä ja sen huolellisuusvelvoiteprosessista tai -prosesseista antamien tietojen perusteella.
  • Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu? ESRS-standardien mukaan olennaisuusanalyysin tulee kattaa yrityksen oman toiminnan lisäksi myös sen koko arvoketju. ESRS-standardien ja EFRAGin toimeenpano-oppaan74 mukaan yritykset voivat alustavan kartoituksen jälkeen keskittyä vaikutusten vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella määräytyviin liikesuhteisiin, arvoketjun osiin tai muihin riskitekijöihin.
  • Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin? Vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kuuleminen on olennainen osa sekä huolellisuusvelvoiteprosessia että olennaisuusanalyysiä. Ko. sidosryhmien näkökulmien huomioiminen auttaa yritystä arvioimaan haitallisten vaikutusten vakavuutta. Olennaisuusanalyysin kuvauksen lisäksi tähän kysymykseen on haettu vastauksia yritysten sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen perusteella. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, antaako yritys tietoa vuoropuhelun tarkoituksesta.
  • Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen? ESRS-standardien mukaan tosiasiallisen haitallisen vaikutuksen olennaisuuden tulee perustua vaikutuksen vakavuudelle. Vakavuudella tarkoitetaan vaikutuksen mittasuhdetta, laajuutta ja korjaamattomuutta. Mahdollisten vaikutusten osalta huomioidaan myös todennäköisyys, mutta silloinkin ihmisoikeusvaikutuksen vakavuus on ensisijainen sen todennäköisyyteen nähden.
  • Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi? ESRS-standardien mukaan olennaisuuden arvioinnissa käytettyjen numeeristen tai laadullisten kynnysarvojen tulee olla asianmukaisia. Kynnysarvojen asianmukaisuutta voidaan tarkastella sen kautta, miten ne on määritelty ja mihin näyttöön ne perustuvat. Olennaisuuden arviointiin liittyy aina harkintaa, mutta ESRS-standardien laatuvaatimusten mukaan annettujen tietojen pitää olla mm. todennettavissa ja ymmärrettäviä, ja olennaisuuden määrittämiseen liittyvien perusteluiden tulee olla läpinäkyviä kestävyysraporttien käyttäjille. Kynnysarvojen lisäksi yrityksen on mahdollista avata myös muulla tavalla sitä miksi se on määritellyt tietyt kestävyysaiheet ja -vaikutukset itselleen olennaiseksi.
  • Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi? ESRS-standardit eivät velvoita yrityksiä perustelemaan, miksi jokin kestävyysaihe on niille epäolennainen. Siitä raportoiminen on kuitenkin vapaaehtoinen hyvä käytäntö, joka auttaa sidosryhmiä ymmärtämään yrityksen olennaisuusanalyysin tuloksia.
  • Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella? Tarkastelussa on huomioitu raportointikaudella mediaan nousseet tapaukset, joista yrityksen voidaan olettaa olleen tietoinen.

Tarkastelun kohteena olevat yritykset ovat saaneet tarkistaa niitä koskevat tiedot ennen tämän raportin julkaisemista.

Alaviitteet
Taulukko 3: Tarkastellut ESRS 2 -standardin datapisteet ja raportoitujen tietojen arviointikriteerit
DatapisteArviointikriteeri
Huolellisuusvelvoitteen sisällyttäminen hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin
Miten yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimet ottavat huomioon vaikutukset valvoessaan yrityksen strategiaa, sen suuria liiketoimia koskevia päätöksiä ja sen riskinhallintaprosessia, ml. se, ovatko ne ottaneet huomioon kyseisiin vaikutuksiin liittyvät kompromissit (GOV-2 26 b ⭢ GOV-1 12 e)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu ja niistä saa selkeän kuvan siitä, miten ko. elimet ottavat vaikutukset tai niihin liittyvät kompromissit huomioon valvoessaan yrityksen strategiaa tai tehdessään suuria liiketoimintaa koskevia päätöksiä.
Kestävyysseikkojen sisällyttäminen hallinto-. johto- ja valvontaelinten kannustinjärjestelmiin
Kuvaus yrityksen mahdollisten hallinto-, johto- ja valvontaelinten jäsenille tarkoitettujen kestävyysseikkoihin liittyvien kannustin- ja palkitsemisjärjestelmien keskeisistä ominaisuuksista (GOV-3 29 a ⭢ GOV-2 14 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että kannustinjärjestelmä on kuvattu jollain tasolla.
Arvioidaanko suorituskykyä suhteessa tiettyihin kestävyyteen liittyviin tavoitteisiin ja/tai vaikutuksiin, ja jos arvioidaan, mihin niistä (GOV-3 29 b ⭢ GOV-2 14 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Arvioinnissa on huomioitu tavoitteet, jotka ovat yrityksen aihekohtaisia kestävyystavoitteita.
Pidetäänkö kestävyyteen liittyviä suorituskyvyn mittareita* suorituskyvyn vertailuarvoina ja millä tavoin vai sisältyvätkö ne palkitsemisjärjestelmiin (GOV-3 29 c ⭢ GOV-2 14 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu ja mainitut mittarit ovat aihekohtaisissa osiossa kuvattuja mittareita.
Kestävyyteen liittyvistä tavoitteista ja/tai vaikutuksista riippuva muuttuvan palkkion osuus (GOV-3 29 d ⭢ GOV-2 14 c)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu aihekohtaisten kestävyystavoitteiden osalta.
Sidosryhmien intressit ja näkemykset
Yrityksen keskeiset sidosryhmät (SBM-2 45 a i ⭢ SBM-2 22 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Käydäänkö vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa ja jos käydään, minkä sidosryhmien kanssa (SBM-2 45 a ii ⭢ SBM-2 22 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Yrityksen käsitys sen strategiaan ja liiketoimintamalliin liittyvistä sen keskeisten sidosryhmien intresseistä** ja näkemyksistä, siltä osin kuin ne on analysoitu yrityksen huolellisuusvelvoiteprosessin ja/tai olennaisuusanalyysin aikana (SBM-2 45 b ⭢ SBM-2 22 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Tiedotetaanko yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimille vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien näkemyksistä ja intresseistä yrityksen kestävyyteen liittyvien vaikutusten osalta ja miten (SBM-2 45 d ⭢ SBM-2 22 c)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu nimenomaisesti vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien osalta.
Olennaiset vaikutukset sekä niiden vuorovaikutus strategian ja liiketoimintamallin kanssa
Lyhyt kuvaus olennaisuusanalyysin tuloksena saaduista olennaisista vaikutuksista, ml. kuvaus siitä, mihin yrityksen liiketoimintamallissa, sen omassa toiminnassa ja sen arvoketjun alku- tai loppupäässä olennaiset vaikutukset keskittyvät (SBM-3 48 a ⭢ SBM-3 24)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Arvioinnissa on keskitytty sosiaalisiin*** haitallisiin vaikutuksiin.
Olennaisten vaikutusten nykyiset ja ennakoidut vaikutukset yrityksen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon sekä se, miten se on reagoinut tai aikoo reagoida näihin vaikutuksiin, ml. mahdolliset muutokset, joita se on tehnyt tai aikoo tehdä strategiaansa tai liiketoimintamalliinsa osana toimia, joilla se käsittelee tiettyjä olennaisia vaikutuksia (SBM-3 48 b ⭢ SBM-3 24)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu jollain tasolla. Arvioinnissa on keskitytty sosiaalisiin haitallisiin vaikutuksiin.
Miten yrityksen olennaiset vaikutukset vaikuttavat (tai mahdollisten vaikutusten tapauksessa todennäköisesti vaikuttavat) ihmisiin tai ympäristöön (SBM-3 48 c i ⭢ IRO-2 37 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu jollain tasolla. Arvioinnissa on keskitytty sosiaalisiin haitallisiin vaikutuksiin.
Ovatko vaikutukset peräisin yrityksen strategiasta ja liiketoimintamallista tai liittyvätkö vaikutukset niihin ja jos liittyvät, miten (SBM-3 48 c ii ⭢ SBM-3 24)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu sosiaalisten haitallisten vaikutusten osalta.
Onko yritys osallisena olennaisissa vaikutuksissa toimintansa kautta vai liikesuhteidensa vuoksi, ja kuvaus kyseisen toiminnan tai kyseisten liikesuhteiden luonteesta (SBM-3 48 c iv ⭢ IRO-2 37 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Arviossa on keskitytty sosiaalisiin haitallisiin vaikutuksiin.
Olennaisissa vaikutuksissa, riskeissä ja mahdollisuuksissa tapahtuneet muutokset edelliseen raportointikauteen verrattuna (SBM-3 48 g ⭢ IRO-2 37 c)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Kuvaus olennaisten vaikutusten tunnistamisprosessista
Kuvaus olennaisten vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessissa käytetyistä menetelmistä ja oletuksista (IRO-1 53 a ⭢ IRO-1 35 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että yrityksessä vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessissa käytetyt menetelmät ja oletukset on kuvattu. Arvioinnissa on keskitytty sosiaalisiin haitallisiin vaikutuksiin.
Yleiskatsaus prosessista, jolla tunnistetaan, arvioidaan, priorisoidaan ja seurataan yrityksen mahdollisia ja todellisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön yrityksen huolellisuusvelvoiteprosessin pohjalta (IRO-1 53 b ⭢ IRO-1 35 c)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että kuvauksesta käy ilmi, miten prosessissa on hyödynnetty yrityksen huolellisuusvelvoiteprosessia.
Keskittyykö prosessi tiettyihin toimiin, liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä, ja miten (IRO-1 53 b i ⭢ IRO-1 35 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu ja että ne riskitekijät, joihin on keskitytty, on yksilöity. Arvioinnissa on keskitytty sosiaalisiin haitallisiin vaikutuksiin.
Otetaanko prosessissa huomioon sellaiset vaikutukset, joihin yritys osallistuu oman toimintansa tai liikesuhteidensa kautta, ja miten (IRO-1 53 b ii ⭢ IRO-1 35 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien**** kuuleminen prosessissa sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset kohdistuvat niihin, sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden kuuleminen (IRO-1 53 b iii ⭢ IRO-1 35 c)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu ja kuullut vaikutuksen kohteena olevat sidosryhmät tai ulkopuoliset asiantuntijat on eritelty jollain tasolla (esim. minkä aihepiirin asiantuntijoista on kyse).
Haitallisten vaikutusten asettaminen tärkeysjärjestykseen niiden suhteellisen vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella ja sen määrittäminen, mitkä kestävyysseikat ovat olennaisia raportoinnin kannalta, mukaan lukien laadulliset tai määrälliset kynnysarvot (IRO-1 53 b iv⭢ IRO-1 35 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Kuvaus olennaisuusanalyysiin liittyvästä päätöksentekoprosessista ja siihen liittyvistä sisäisen valvonnan menettelyistä (IRO-1 53 d ⭢ IRO-1 35 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Yrityksen vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessissa käyttämät syöttöparametrit (esimerkiksi tietolähteet, katettujen toimien laajuus ja oletuksissa käytetty yksityiskohtaisuus) (IRO-1 53 g ⭢ IRO-1 35 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Arvioinnissa on keskitytty sosiaalisiin vaikutuksiin.
Onko prosessi muuttunut ja miten se on muuttunut edelliseen raportointikauteen verrattuna, milloin prosessia muutettiin viimeisen kerran, ja tulevat olennaisuuden arvioinnin tarkistuspäivät (IRO-1 53 h ⭢ IRO-1 35 d)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
6.1 Ilmarinen

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
15/246/243/24

Ilmarinen täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset hyvin. Ilmarinen ei kuitenkaan anna lainkaan tietoa sen olennaisten vaikutusten nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista sen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon. Se ei myöskään selkeästi raportoi esimerkiksi vaikutusten tunnistamis- ja arvointiprosessin riskiperustaisuudesta. Yhteenveto Ilmarisen raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Ilmarisen datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Selvityksessä omasta kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessistaan (tiedonantovaatimus GOV-4) Ilmarinen kertoo, että sillä on käytössään asianmukaisen huolellisuuden prosessi, jonka avulla se tunnistaa, ehkäisee ja lieventää sen mahdollisia ja tosiasiallisia haitallisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Ilmarisen selvitys sen kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessista on verrattain suppea. Selvityksen mukaan prosessiin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arviointia käsitellään Ilmarisen kestävyysraportissa sille olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa sekä sen olennaisuusanalyysin kuvauksessa (tiedonantovaatimukset SBM-3 ja IRO-1) sekä sen olennaisiin kestävyysaiheisiin liittyvissä aihekohtaisissa luvuissa.75 Lisäksi Ilmarinen kertoo toteuttaneensa vuonna 2025 huolellisuusvelvoiteprosessiin liittyen ihmisoikeusriskien kartoituksen.76 Se on myös sitoutunut kunnioittamaan huolellisuusvelvoiteprosessin vaiheet määritteleviä YK:n ohjaavia periaatteita77.

Ilmarisen olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa (SBM-3) ei kuitenkaan anneta tietoa haitallisten vaikutusten tunnistamisesta ja arvioimisesta. Olennaisuusanalyysin kuvauksen osalta Ilmarinen kertoi vuoden 2024 kestävyysraportissaan, että huolellisuusvelvoite oli osa sen haitallisten vaikutusten tunnistamisprosessia78. Vuoden 2025 raportissa huolellisuusvelvoiteprosessia ei mainita olennaisuusanalyysissä hyödynnettyjen lähtötietojen luettelossa. Sen sijaan Ilmarinen kertoo, että se arvioi vaikutuksiaan jatkuvasti osana sen huolellisuusvelvoiteprosessia79. Ilmarisen raportoimat tiedot huolellisuusvelvoiteprosessin hyödyntämisestä olennaisuusanalyysissä ovat kuitenkin niin ylätasolla, että niiden perusteella on mahdotonta muodostaa käsitystä siitä, miten huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saadut tiedot ja ymmärrys ovat vaikuttaneet haitallisten vaikutusten olennaisuusanalyysiin.

Kiinteistöomaisuuteen liittyvien paikallisten kestävyysvaikutusten osalta Ilmarinen kertoo, että niitä ei ole arvioitu lainkaan olennaisuusanalyysin aikana. Ko. vaikutuksia arvioidaan sen mukaan lupaprosessien yhteydessä ja osana rakennuttajien omia vastuullisuuskäytäntöjä80. Kiinteistöomaisuuteen liittyvien haitallisten vaikutusten ja Ilmarisen ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen välinen suhde jää epäselväksi.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Vuoden 2024 raportin mukaan Ilmarisen olennaisuusanalyysissä arvioitiin sen omaa toimintaa ja arvoketjua81. Ko. raportissaan Ilmarinen kuitenkin kertoi myös, että sen sijoitusomaisuuteen liittyvien vaikutusten olennaisuusanalyysi toteutettiin vain salkkutasolla82. Ilmarisen vuoden 2025 raportissa yhtä selkeää mainintaa olennaisuusanalyysin toteuttamisesta salkkutasolla ei enää ole83. Siinäkin kuitenkin todetaan, että Ilmarisen osake- ja korkosalkun kestävyysvaikutusten arviointimetodologia perustuu salkun toimialajakaumaan84. Annettujen tietojen perusteella vaikuttaa siis siltä, että Ilmarisessa sijoitusomaisuuden olennaisuusanalyysi on edelleen toteutettu salkkutasolla vaikka sitä ei enää suoraan mainitakaan. Kun olennaisuusanalyysi toteutetaan salkkutasolla, yksittäisiin sijoituskohteisiin liittyvien vaikutusten olennaisuus ei tule asianmukaisesti arvioiduksi.

Ilmarisen mukaan sekä vuonna 2024 että vuonna 2025 olennaisuusanalyysiin kuuluneessa vaikutusten arvioinnissa on painotettu sen omaa toimintaa, asiakassuhteita ja sijoituksia, sillä “niihin liittyvät vaikutukset arvioitiin Ilmarisen toiminnan luonteen vuoksi keskeisiksi”85. Ilmarinen ei avaa, mitä “keskeisyys” tässä yhteydessä tarkoittaa tai tarkoittaako se, että edellä mainittuihin arvoketjun osiin liittyy kohonnut vakavien vaikutusten riski. Ilmarisen arvoketjun kuvauksen86 perusteella tehty painotus tarkoittaa, että sen hankintaketjuihin87 liittyvien vaikutusten painoarvo on ollut analyysissä pienempi.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Ilmarinen kertoo, että kestävyysvaikutusten olennaisuusanalyysissä on hyödynnetty sen sidosryhmäanalyysin tuloksia88. Ilmarinen ei kerro tarkemmin, mitä sidosryhmäanalyysin tulokset ovat olleet tai miten niitä on hyödynnetty. Kiinteistöomaisuuden osalta Ilmarinen mainitsee erikseen, että sidosryhmäkuulemisia ei olennaisuusanalyysin yhteydessä järjestetty89.

Ilmarisen sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) perusteella se käy vuoropuhelua muun muassa sen oman työvoiman ja sen asiakkaiden (esim. eläkkeensaajat ja vuokralaiset) kanssa. Nämä molemmat ovat vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä. Lisäksi Ilmarinen kertoo käyvänsä vuoropuhelua sen palvelun- ja tavarantoimittajien kanssa, ja että tämä vuoropuhelu kattaa toimitusketjun työntekijät90. Vuorovaikutuksen tarkoitus jää kuitenkin epäselväksi. Annettujen tietojen perusteella epäselväksi jää myös, miten Ilmarinen on yhteydessä toimitusketjun työntekijöihin91.

Ilmarisen raportoinnista ei käy ilmi, kuuleeko Ilmarinen ollenkaan sijoitustoiminnan haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä. Ottaen huomioon, että Ilmarisen sijoitusomaisuuden olennaisuusanalyysi on toteutettu vain salkkutasolla, on epäselvää onko Ilmarinen edes tunnistanut yksittäisten sijoituskohteiden (mahdollisten) vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Ilmarinen kertoo arvioineensa tunnistettuja haitallisia vaikutuksia niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella92. Toisaalta kuten edellä on todettu, se kertoo painottaneensa olennaisuusanalyysissä omaa toimintaansa, asiakassuhteitaan ja sijoituksiaan, jotka arvioitiin sen toiminnan luonteen vuoksi “keskeisiksi”. Se, mitä “keskeisyys” konkreettisesti tarkoittaa jää epäselväksi. Haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnin tulisi ESRS-standardin mukaan perustua vain vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen. Vaikutuksen vakavuuden osatekijöitä ovat mittasuhteet, laajuus ja korjaamattomuus.

Ilmarinen kertoo osittain, miten vakavuuden osatekijöitä on tarkasteltu. Esimerkiksi vaikutusten mittasuhteiden arvioinnissa on huomioitu Ilmarisen toimiala-altistuminen ja sijoitusten kohdistuminen kehittyviin markkinoihin. Korjaamattomuuden arvioinnissa Ilmarinen on hyödyntänyt UNEP FI-ESRS Conversion -työkalun Irremediability Map -kartoitusta. Konkreettisten työkalujen nimeäminen lisää olennaisuusanalyysin läpinäkyvyyttä. Ilmarinen ei raportoi, miten vaikutusten laajuutta on arvioitu.

Lopuksi Ilmarinen on arvioinut kutakin edellä mainittua vakavuuteen liittyvää osatekijää asteikolla 1–5. Mahdollisten haitallisten vaikutusten todennäköisyys on huomioitu kertoimella 0,5–1. Annetuista tiedoista ei saa käsitystä siitä, onko Ilmarinen ESRS-standardien mukaisesti antanut vakaville vaikutuksille riittävästi painoarvoa silloinkin kun ko. vaikutukset eivät ole kaikkein todennäköisimpiä.

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

Ilmarinen raportoi vahvistaneensa asteikolla 1–15 olennaisuuden kynnysarvoksi arvon 8, joka “sijoittuu asteikon keskivaiheille”.

Annetuista tiedoista (ks. myös edellä) voidaan päätellä, että pelkästään mittasuhteeltaan merkittävä, laaja tai korjaamaton tosiasiallinen tai todennäköinen vaikutus ei voi ylittää Ilmarisen olennaisuuskynnystä93. On siis mahdollista, että vakaviakin vaikutuksia voi jäädä kynnysarvon alle ja siten kokonaan raportoimatta.

Ilmarisen olennaisuuden kynnysarvot ylittäviä sosiaalisia haitallisia vaikutuksia ovat sen omaan työvoimaan kohdistuva työn kuormittavuus sekä kuluttajiin ja loppukäyttäjiin kohdistuva tietojärjestelmien virheistä johtuva toimeentulon katkeaminen. Vastaavasti oma työvoima sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat sille olennaisia kestävyysaiheita.94 Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi.

Ilmarisen olennaisuusanalyysin tuloksissa keskeisin muutos vuosien 2024 ja 2025 välillä on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien tunnistaminen olennaiseksi kestävyysaiheeksi vuoden 2025 analyysissä. Ko. kestävyysaihe on Ilmariselle olennainen siihen liittyvien olennaisten haitallisten ja myönteisten vaikutusten takia. 95

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Ilmarisen mukaan arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat sille epäolennaisia kestävyysaiheita. Arviota ei perustella mitenkään.

Ilmarisen olennaisuusanalyysin lopputulos herättää kysymyksiä analyysin asianmukaisuudesta ottaen huomioon, että Ilmarinen hallinnoi noin 67,5 miljardin euron sijoitusvarallisuutta96. On epäuskottavaa, että Ilmarisen sijoituksiin ei liittyisi yhtään sille olennaista haitallista sosiaalista vaikutusta.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Ilmarisen sijoitukset Israelin palestiinalaisalueiden laittomaan miehitykseen ja Gazan sotaan liittyviin yrityksiin nousivat esiin raportointikaudella97. Ilmarinen on sijoittanut Israelin laittomissa siirtokunnissa toimiviin yrityksiin, kuten Airbnb:hen ja Booking Holdingsiin98 sekä Palantir Technologies -yhtiöön, jonka uskotaan toimittaneen Israelille valvontajärjestelmän, jota on käytetty apuna palestiinalaisten surmaamiseen Gazassa99. Näihin sijoituksiin liittyviä ihmisoikeusvaikutuksia ei käsitellä Ilmarisen kestävyysraportissa mitenkään.

Esimerkiksi YK:n alainen Working Group on Business and Human Rights on jo vuonna 2014 kannanotossaan100 todennut, että yritysten ihmisoikeuksia koskevissa huolellisuusvelvoiteprosesseissa tulee huomioida, että siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia ja niihin liittyy lukuisia ihmisoikeusongelmia. Työryhmän mukaan sen huomioiden valossa Israelin siirtokunnat näyttäytyvät liiketoimintaympäristönä, jossa toimiminen kansainvälisten yritysvastuuperiaatteiden mukaisesti ei käytännössä ole mahdollista. Vuonna 2024 julkaistussa lausunnossaan kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) totesi, että Israelin miehitys ja sen siirtokunnat palestiinalaisalueilla ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. ICJ katsoi myös, että Israelin palestiinalaisiin kohdistamat erilaiset rajoitustoimet ovat systemaattista syrjintää mikä loukkaa useita kansainvälisten sopimusten turvaamia oikeuksia. Yritystoiminnan osalta ICJ kehotti ottamaan askeleita, joilla estetään kauppa- ja sijoitussuhteet, jotka ylläpitävät laitonta tilannetta Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla.101

Alaviitteet
6.2 Kesko

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
10/249/245/24

Kesko täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset kohtalaisesti. Kesko ei esimerkiksi anna lainkaan tietoa vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessissa käyttämistään tietolähteistä tai sen olennaisten vaikutusten nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista sen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon. Se ei myöskään selkeästi raportoi hyödyntäneensä huolellisuusvelvoitetta olennaisuusanalyysissään. Yhteenveto Keskon raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Keskon datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Selvityksessä omasta kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessistaan (tiedonantovaatimus GOV-4) Kesko kertoo ainoastaan, että sillä on käytössään kestävyyttä koskevia huolellisuusvelvoiteprosesseja, joista kerrotaan sen kestävyysraportin arvoketjun työntekijöitä, kuluttajia ja loppukäyttäjiä sekä liiketoiminnan harjoittamista koskevissa aihekohtaisissa osioissa, ja erityisesti niihin sisältyvissä toimintaperiaatteiden ja ehkäisevien ja korjaavien toimien kuvauksissa102. Keskon huolellisuusvelvoiteprosessia koskeva selvitys on toisin sanoen hyvin niukka. Kesko ei kyseisessä kohdassa annetuissa tiedoissa edes erittele, missä sen raportissa käsitellään esimerkiksi huolellisuusvelvoiteprosessiin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arviointia. Arvoketjun työntekijöitä koskevassa raportin osiossa Kesko kertoo, että se on laatinut sekä ihmisoikeuksiin liittyvän sitoumuksen että vaikutusarvioinnin huolellisuusvelvoiteprosessin vaiheet määrittelevien YK:n ohjaavien periaatteiden mukaisesti103.

Kesko ei mainitse huolellisuusvelvoitetta sen olennaisuusanalyysin kuvauksessa (tiedonantovaatimus IRO-1). Annettujen tietojen perusteella Keskon haitallisten ihmisoikeusvaikutusten olennaisuusanalyysi ei perustu huolellisuusvelvoiteprosessiin. Yhtiön yleiskuvaus sen haitallisten vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessista on ylipäätään verrattain niukka sekä sen vuoden 2024 että vuoden 2025104 kestävyysraporteissa. Vaikka Kesko raportoi lisätietoa olennaisuusanalyysistä lähes kaikkien kestävyysaiheiden osalta, se ei näissä lisätiedoissakaan anna tietoa sosiaalisten vaikutusten tunnistamis- ja arvointiprosessissa käytetyistä lähteistä105.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Keskon vuoden 2024 kestävyysraportin mukaan olennaisuusanalyysissä tunnistettiin vaikutuksia Keskon omissa toiminnoissa sekä arvoketjussa106. Keskon vuoden 2025 olennaisuusanalyysi perustuu pääsääntöisesti vuoden 2024 analyysiin.

Vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen osalta olennaisuusanalyysin kuvauksessa annetut lisätiedot kuitenkin viittaavat siihen, että ainakaan ko. kestävyysaiheen kohdalla analyysi ei ole kattanut Keskon koko arvoketjua. Sen sijaan se on kohdistunut ainoastaan Keskon omaan toimintaan (ks. lisää alla). Olennaisuusanalyysin kuvauksessa annetut tiedot ovat siis näiltä osin keskenään ristiriitaisia.

Keskon olennaisuusanalyysin yleisessä kuvauksessa ei anneta tietoa mahdollisten riskitekijöiden huomioimisesta. Olennaisuusanalyysin kuvauksessa annetuissa lisätiedoissa Kesko kuitenkin kertoo, että arvoketjun työntekijöihin liittyen tarkastelua tehtiin riskimaaperusteisesti sekä laajemmin eri maantieteelliset alueet huomioiden107. Arvoketjun työntekijöitä koskevassa luvussa se kertoo, että hankintamaiden riskiarvioinnissa hyödynnetään Maailmanpankin Worldwide Governance -indikaattoreihin perustuvaa luokitusta108.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Kesko kertoo, että sen olennaisuusanalyysi ei sisältänyt kuulemisia vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa109. Kesko ei raportoi kuulleensa myöskään muita vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä olennaisuusanalyysin aikana tai että sidosryhmien näkemyksiä olisi olennaisuusanalyysissä otettu muuten huomioon. Olennaisuusanalyysin aikana järjestetyissä sidosryhmäkuulemisissa painotettiin rahoitusmarkkinatoimijoiden sekä tavarantoimittajien ja yritysasiakkaiden haastatteluja110.

Keskon sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) perusteella se käy vuoropuhelua muun muassa sen oman työvoiman kanssa sekä kuluttajien ja loppukäyttäjien kanssa. Nämä molemmat ovat vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä. Lisäksi Kesko kertoo käyvänsä vuoropuhelua sen tavarantoimittajien ja palveluntarjoajien kanssa, ja että tämä vuoropuhelu kattaa toimitusketjun työntekijät.111 Vuorovaikutuksen tarkoitus jää annettujen tietojen perusteella kuitenkin epäselväksi. Arvoketjun työntekijöitä koskevassa kestävyysraportin aihekohtaisessa luvussa Kesko kertoo, että se on välillisesti yhteydessä sen riskimaatavarantoimittajien työntekijöihin kolmannen osapuolen toteuttamien sosiaalisen vastuun auditointien kautta (ks. lisää luku 7.1).

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Kesko kertoo, että vaikutuksia on arvioitu vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella112. Se ei kuitenkaan avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Annettujen tietojen perusteella ei ole mahdollista arvioida, onko Kesko ESRS-standardien mukaisesti antanut vakaville vaikutuksille riittävästi painoarvoa silloinkin kun ko. vaikutukset eivät ole kaikkein todennäköisimpiä.

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

Vuoden 2024 raportissa Kesko kertoo, että haitalliset vaikutukset, jotka ylittivät määritellyn olennaisuusrajan, luokiteltiin olennaisiksi113. Se ei kuitenkaan kerro, mikä ko. olennaisuusraja oli, miten sen on määritelty tai mihin näyttöön se perustuu.

Keskon olennaisuuden kynnysarvot ylittävät sosiaaliset haitalliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman terveyteen ja turvallisuuteen, arvoketjun työntekijöiden puutteellisiin työoloihin, lapsityövoimaan ja pakkotyöhön sen arvoketjussa sekä tuoteturvallisuuteen ja tietosuojaan. Vastaavasti oma työvoima, arvoketjun työntekijät sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat sille olennaisia sosiaalisia kestävyysaiheita. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi.

Keskeisin muutos Keskon vuoden 2025 olennaisuusanalyysin tuloksissa vuoteen 2024 verrattuna on yhden biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin liittyvään osa-aiheeseen liittyvän vaikutuksen määrittäminen Keskolle olennaiseksi. Lisäksi Kesko kertoo tehneensä muutoksia olennaisuusanalyysin koskien sen omaa työvoimaa ja ilmastonmuutosta.114

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Keskon mukaan vaikutusten kohteena olevat yhteisöt on sille epäolennainen kestävyysaihe. Se perustelee tätä seuraavasti: “Keskon liiketoiminnan luonne, jossa Keskon toiminta on sen toiminta-alueella hajautunut lukuisiin eri toimipaikkoihin ja toiminta-alue on keskittynyt Pohjois-Eurooppaan, ei johda sellaisiin vaikutuksiin, jotka standardin osa-aiheiden115 näkökulmasta olisivat olennaisia vaikutuksia niiden kohteena olevissa yhteisöissä.”116

Perustelut kattavat vain Keskon oman toiminnan suorat vaikutukset. Se, miksi yhteisöihin kohdistuvat vaikutukset Keskon arvoketjussa ovat Keskolle epäolennaisia, jää epäselväksi. ESRS-standardeissa vaikutusten kohteena olevat yhteisöt on määritelty samalla alueella asuviksi tai työskenteleviksi henkilöiksi tai ryhmiksi, joihin raportoivan yrityksen toiminnat ovat vaikuttaneet tai saattavat vaikuttaa, mukaan lukien yrityksen arvoketjun alku- ja loppupään kautta.117

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Keskoon kuuluva Onninen on merkittävä aurinkopaneelien maahantuoja, jonka altistuminen uiguurien pakkotyölle nousi esiin raportointikaudella Finnwatchin tutkimusraportin118 myötä. Onninen tuo maahan kiinalaisia aurinkopaneeleita, joiden tuotantoketjuun kuuluu toimijoita, jotka on aiemmin yhdistetty uiguureilla teetettyyn pakkotyöhön Kiinassa. Onninen myös kertoi Finnwatchille tuoneensa maahan aurinkopaneeleita, joiden Kiinassa valmistettujen komponenttien raaka-aineiden alkuperästä sillä ei loppuvuodesta 2024 ollut tietoa. Kesko on määritellyt pakkotyön itselleen olennaiseksi haitalliseksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuvaksi mahdolliseksi vaikutukseksi ja käsittelee esimerkiksi sen kotimaisiin toimitusketjuihin liittyviä ihmiskauppatapauksia sen raportissa (ks. lisää luku 7.1). Se ei kuitenkaan käsittele uiguureilla teetetyn pakkotyön riskiä kestävyysraportissaan lainkaan.

Alaviitteet
6.3. Kone

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
12/248/244/24

Kone täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset kohtalaisesti. Kone ei anna lainkaan tietoa sen olennaisten vaikutusten nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista sen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon. Se ei myöskään selkeästi raportoi esimerkiksi vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kuulemisesta vaikutusten tunnistamis- ja arvointiprosessissa. Yhteenveto Koneen raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Koneen datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Selvityksessä omasta kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessistaan (tiedonantovaatimus GOV-4) Kone kertoo, että sen “kestävyyden due diligence -velvoite”, sisältyy yhtiön prosesseihin ja politiikkoihin, ja sitä “vahvistetaan jatkuvalla [vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien] arvioinnilla ja tunnistamisella”. Nämä arvioinnit kuvataan selvityksen mukaan Koneen kestävyysraportin kohdissa, jotka koskevat olennaisia vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia, toimintaperiaatteita, vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa, haitallisten vaikutusten korjaamista, toimia ja mittareita. Haitallisten vaikutusten tunnistaminen ja arvioiminen ei siis annettujen tietojen perusteella ole osa Koneen kestävyyden due diligence -velvoitetta vaan siitä erillinen prosessi. Koneen kestävyyden due diligence -velvoite, sen vaiheet ja tarkoitus jäävät annettujen tietojen perusteella epäselviksi.119

Koneella on lisäksi käytössään erillinen ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite, jonka avulla se tunnistaa ja käsittelee mahdollisia ihmisoikeusriskejä sen omassa toiminnassa ja arvoketjussa. Kone raportoi ko. velvoitteesta sen kestävyysraportin arvoketjun työntekijöitä koskevassa osiossa120. Sen puitteissa haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia tunnistetaan ihmisoikeusvaikutusten arviointien, sisäisten arviointien ja kyselyjen, kolmannen osapuolen due diligence -seulontojen sekä toimittajien due diligence -prosessin kautta. Toisaalla kestävyysraportissaan Kone kertoo myös olevansa sitoutunut kunnioittamaan huolellisuusvelvoiteprosessin vaiheet määritteleviä YK:n ohjaavia periaatteita121.

Koneen vuoden 2025 kestävyysraportissa olennaisuusanalyysin kuvauksessa ei avata olennaisuusanalyysissä hyödynnettyjä ihmisoikeuksia koskevia tietolähteitä122. Hieman yksityiskohtaisempi olennaisuusanalyysin prosessikuvaus sisältyy Koneen vuoden 2024 raporttiin123. Sen mukaan Koneen olennaisuusanalyysin lähtökohtia olivat muun muassa ihmisoikeusvaikutusten arvioinnit ja “kolmannen osapuolen due diligence -prosessi”, jotka molemmat ovat annettujen tietojen perusteella osa Koneen em. ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitetta. Koneen raportoimat tiedot ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoiteprosessin hyödyntämisestä ovat kuitenkin niin ylätasolla, että niiden perusteella on mahdotonta muodostaa käsitystä siitä, miten ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saadut tiedot ja ymmärrys ovat vaikuttaneet haitallisten vaikutusten olennaisuusarvioon. Terminä “kolmannen osapuolen due diligence -prosessi” on epäselvä, eikä sitä selitetä Koneen kestävyysraporteissa mitenkään. Vaikuttaa siltä, että kyse on jonkinlaisista epäsuorien liikekumppaneiden vastuullisuusseulonnoista.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Olennaisuusanalyysin alkuvaiheessa Kone kertoo kartoittaneensa arvoketjunsa ja tunnistaneensa keskeiset liiketoiminnot ylävirrassa, omassa toiminnassa, alavirrassa sekä läpileikkaavissa toiminnoissa.124

Kone kertoo myös ottaneensa maantieteelliset alueet, riskialueet ja riskeille altistuneet toiminnot erityisesti huomioon. Se ei kuitenkaan kerro, mitä ko. alueet tai toiminnot ovat, tai perustele tehtyjä valintoja.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Vuoden 2025 osalta Kone kertoo päivittäneensä vaikutusten arviointia ja olennaisuuden määrittämistä sidosryhmiltä saatu palaute huomioiden, mutta se ei avaa tarkemmin mitä sidosryhmien palaute on ollut tai miten se on huomioitu. Sidosryhmien näkemyksiä kerättiin asiakkaille, toimittajille, sijoittajille, analyytikoille, jakelijoille ja medialle suunnatulla kyselyllä.125

Vuoden 2024 raportissaan Kone kertoo olennaisuusanalyysin kuvauksessa, että “sidosryhmien näkemykset kerättiin yhteenvedoiksi aihepiiriasiantuntijoiden yhteistyöllä ja vuorovaikutuksessa asianomaisten sidosryhmien sekä Koneen kestävyysraportin käyttäjien kanssa”126. Kone ei kerro, mihin vaikutusten kohteena oleviin (eli asianomaisiin) sidosryhmiin se tässä yhteydessä viittaa. Se ei myöskään avaa tarkemmin, mihin tarkoitukseen sidosryhmien näkemyksiä hyödynnettiin.

Koneen sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen perusteella (tiedon-
antovaatimus SBM-2) se käy vuoropuhelua muun muassa sen oman työvoiman ja kuluttajien ja loppukäyttäjien kanssa. Näitä molempia voidaan pitää vaikutusten kohteena olevina sidosryhminä. Vuorovaikutuksen tarkoitus jää kuitenkin annettujen tietojen perusteella epäselväksi. Lisäksi Kone kertoo käyvänsä vuoropuhelua sen toimittajien, alihankkijoiden ja jakelijoiden kanssa, ja että tämä vuoropuhelu kattaa arvoketjun työntekijät. Annettujen tietojen perusteella vuoropuhelu arvoketjun työntekijöiden kanssa viittaa Koneen ilmoituskanavan (Compliance Line) ja sen johtamisjärjestelmän (Safety Solutions) kautta tapahtuvaan vuorovaikutukseen (ks. lisätietoa luku 7.2)127.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Kone kertoo arvioineensa tunnistettuja vaikutuksia niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Se ei avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Kone kertoo asettaneensa vakavuuden todennäköisyyteen nähden etusijalle, mutta ei esitä näyttöä väitteen tueksi.128

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty?

Kone ei kerro, miten sen olennaisuuden arvioinnissa käyttämät kynnysarvot on määritelty. Kone kertoo, että vaikutusten arviointi tehtiin asteikolla 1–5 ja että kynnysarvot ylittäneet vaikutukset määriteltiin olennaiseksi. Kone esittää visuaalisesti, miten sen itselleen olennaiseksi arvioimat kestävyysaiheet sijoittuvat toisiinsa nähden vaikutuksen olennaisuudella ja taloudellisella olennaisuudella mitattuna. Kuvasta ja annetuista tiedoista voidaan päätellä, että kynnysarvo on ollut 3.129 Kone ei kerro mihin näyttöön arviointi perustuu.

Koneen olennaisuuden kynnysarvot ylittävät haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman, arvoketjun työntekijöiden sekä kuluttajien ja loppukäyttäjien terveyteen ja turvallisuuteen. Vastaavasti oma työvoima, arvoketjun työntekijät sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat sille olennaisia sosiaalisia kestävyysaiheita. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi.

Vuoden 2025 olennaisuusanalyysissä ‘resurssien käyttö ja kiertotalous’ nousi uudeksi Koneelle olennaiseksi kestävyysaiheeksi. Aihe on Koneelle olennainen siihen liittyvän olennaisen mahdollisuuden takia.

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Koneen mukaan vaikutusten kohteena olevat yhteisöt on sille epäolennainen kestävyysaihe. Arviota ei perustella mitenkään.

Koneen olennaisuusanalyysin lopputulos herättää kysymyksiä analyysin asianmukaisuudesta ottaen huomioon, että sen tuotteissa käytetään esimerkiksi paljon kaivannaisia, joiden tuotantoketjuihin yleisesti ottaen liittyy paljon niin työntekijöihin kuin yhteisöihin kohdistuvia ihmisoikeusongelmia.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Finnwatchilla ei ole tiedossa, että Kone olisi raportointikaudella yhdistetty sellaisiin haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita sen raportissa ei ole käsitelty. Toisaalta Koneen omasta arvoketjustaan antamat tiedot ovat niin niukkia, että yhtiön yhdistäminen vaikutuksiin sen arvoketjussa on vaikeaa.

Alaviitteet
6.4 Neste

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
14/248/242/24

Neste täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset hyvin. Neste erottuu edukseen antaessaan konkreettisen esimerkin siitä, miten sen johtoelimet ottavat vaikutukset huomioon omassa työssään. Neste ei kuitenkaan raportoi lainkaan sen olennaisten vaikutusten nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista sen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon. Yhteenveto Nesteen raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Nesteen datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Nesteen selvitys sen kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessista (tiedonantovaatimus GOV-4) on pelkkä indeksi siitä, missä sen kestävyysraportissa huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheita käsitellään130. Prosessiin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arvioimista käsitellään sen mukaan Nesteen kestävyysraportissa olennaisuusanalyysin kuvauksessa (tiedonantovaatimus IRO-1) sekä Nesteen omaa työvoimaa, arvoketjun työntekijöitä ja liiketoiminnan harjoittamista koskevissa aihekohtaisissa luvuissa.

Omaa työvoimaa koskevassa luvussa Neste kertoo, että sillä on käytössä ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite ihmisoikeusvaikutusten tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi131. Arvoketjun työntekijöitä koskevassa luvussa Neste kertoo, että ihmisoikeuksia koskevalla huolellisuusvelvoitteella tunnistetaan ja ehkäistään pakko- ja lapsityövoiman käyttöä sekä lievennetään ja tarvittaessa korjataan sen vaikutuksia132. Vaikka Nesteen mukaan sen huolellisuusvelvoiteprosessi vastaa huolellisuusvelvoitteen vaiheet määritteleviä kansainvälisiä yritysvastuustandardeja133, tämän tapaiset luonnehdinnat hämärtävät käsitystä siitä, mitä ihmisoikeuksia sen huolellisuusvelvoiteprosessi kattaa.

Ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoiteprosessin lisäksi Nestellä on käytössään muitakin huolellisuusvelvoiteprosesseja, kuten esimerkiksi Nesteen toimittajia koskeva huolellisuusvelvoite ja vastuullisuutta koskeva huolellisuusvelvoite, joka kattaa uusiutuvien, kierrätettyjen ja fossiilisten raaka-aineiden toimittajat ja sisältää maariskien arvioinnin, toimittajien vastuullisuusarvionnit ja siihen liittyvät auditoinnit, yhteydenpidon toimittajiin ja epäkohtien tutkinnat. Toimittajia koskeva huolellisuusvelvoite viittaa vastapuolien (eli sopimuskumppanien) seulontaan ja seurantaan. Siihen sisältyy ainakin potentiaalisten liikekumppaneiden automatisoitu ennakkotarkastus ja esimerkiksi raaka-aineiden osalta seulontaa täydentävä “vastuullisuutta koskeva huolellisuusarviointi”.

Nesteen olennaisuusanalyysin kuvauksen mukaan vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa otettiin huomioon sen “huolellisuusvelvoitetoimien” tuottamat tiedot134. Se ei kuitenkaan avaa tätä tarkemmin. Esimerkiksi se, mihin huolellisuusvelvoitetoimiin Neste tässä yhteydessä viittaa, jää epäselväksi.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Neste kertoo, että sen olennaisuusanalyysi kattoi sen koko arvoketjun, ml. ketjun alkupään, sen omat toiminnot ja ketjun loppupään. Analyysin aikana kaikki tunnistetut liiketoiminnot seulottiin todellisten ja mahdollisten vaikutusten tunnistamiseksi.135

Neste kertoo myös, että sen olennaisuusanalyysin ensimmäisessä vaiheessa, eli arvoketjun kartoituksessa, painopiste oli niissä toiminnoissa, liikesuhteissa, maantieteellisillä alueilla ja muissa tekijöissä, jotka voivat lisätä haittavaikutusten riskiä136. Se ei kerro tarkemmin, mitä huomioidut riskitekijät olivat tai perustele niiden valintaa.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Neste kertoo, että sidosryhmien näkemykset otettiin olennaisuusanalyysissä epäsuorasti huomioon eri tavoin. Esimerkiksi sen huolellisuusvelvoitetoimiin liittyvä vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa toimi analyysissä lähtötietoina. Neste ei kuitenkaan tarkenna, mihin sidosryhmiin se tässä yhteydessä viittaa, mitä sidosryhmien näkemykset olivat tai missä tarkoituksessa ne huomioitiin.137

Nesteen sidosryhmävuorovaikutuksen yleisessä kuvauksessa (tiedonantovaatimus
SBM-2) annettujen tietojen perusteella Neste on vuorovaikutuksessa muun muassa sen oman työvoiman, arvoketjun työntekijöiden, paikallisyhteisöjen sekä kuluttajien kanssa. Nämä kaikki ovat vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä. Näistä ainoastaan paikallisyhteisöjen kohdalla vuoropuhelun tarkoitukseksi on kuitenkin annettu ko. sidosryhmään kohdistuvien vaikutusten ymmärtäminen.138 Yhteydenpito arvoketjun työntekijöihin tapahtuu muun muassa auditointien yhteydessä toteutettavien ja muiden kyselyjen sekä erilaisten ilmoituskanavien kautta (ks. lisätietoa luku 7.3). Yhteisöihin Neste on yhteydessä mm. sosiaalisen median, viranomaisprosessien, kyselyjen ja ilmoituskanavien kautta.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Neste kertoo, että vaikutuksia on arvioitu niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Se ei kuitenkaan avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Annettujen tietojen perusteella ei ole mahdollista arvioida, onko yritys ESRS-standardien mukaisesti antanut vakaville vaikutuksille riittävästi painoarvoa silloinkin kun ko. vaikutukset eivät ole kaikkein todennäköisimpiä. Päinvastoin, Neste kertoo, että olennaisuuden kynnysarvojen ylittäminen edellyttää, että sekä vakavuus että todennäköisyys ovat korkeita.139

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

Neste ei kerro, miten sen haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käyttämät kynnysarvot on määritelty, mitä ne ovat tai mihin näyttöön ne perustuvat. Se kuitenkin kertoo, että kynnysarvot validoitiin sisäisten sidosryhmien kanssa ja että ne eivät ole vakioita vaan voivat muuttua.140

Nesteelle olennaisia haitallisia sosiaalisia vaikutuksia ovat sen omaan työvoimaan kohdistuvat terveys ja -turvallisuusvaikutukset sekä arvoketjun työntekijöihin kohdistuva pakkotyö. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi.

Oma työvoima ja arvoketjun työntekijät ovat Nesteelle olennaisia sosiaalisia kestävyysaiheita. Kynnysarvot ylittäneiden kestävyysaiheiden lisäksi Neste kertoo määrittäneensä myös joitain muita aiheita olennaisiksi johdon erillisellä päätöksellä. Päätösten taustalla vaikutti sen mukaan aiheiden keskeisyys Nesteen strategian ja arvojen kannalta, ulkopuolisen sidosryhmän kiinnostus ja toimialarelevanssi.141 Neste ei kerro, mitkä sille olennaisista kestävyysaiheista ovat olennaisia kynnysarvojen perusteella ja mitkä johdon erillisen päätöksen perusteella.

Neste raportoi, että vuoden 2025 olennaisuusanalyysissä se määritti kaksi uutta vaikutusta142 itselleen olennaisiksi vuoteen 2024 verrattuna. Tämän johdosta myös yksi uusi kestävyysaiheiden osa-aihe143 oli sille vuonna 2025 olennainen, mutta kestävyysaiheiden olennaisuudessa ei tapahtunut muutoksia.144

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Nesteen mukaan vaikutusten kohteena olevat yhteisöt sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat sille epäolennaisia kestävyysaiheita. Arviota ei perustella mitenkään.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Finnwatchilla ei ole tiedossa, että Neste olisi raportointikaudella yhdistetty haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita sen raportissa ei käsitellä. Yksi Nesteen liiketoiminta-alueista on kuitenkin öljytuotteet. Fossiiliset polttoaineet kiihdyttävät ilmastonmuutosta, ja ilmastonmuutos uhkaa monien ihmisoikeuksien toteutumista. Raportointikaudella Kansainvälinen tuomioistuin ICJ antoi lausunnon, joka koskee valtioiden velvollisuuksia ilmastonmuutoksen torjunnassa145. Lausunnossaan tuomioistuin vahvistaa, että ilmastonmuutos on eksistentiaalinen uhka ja ihmisoikeuskysymys. Tuomioistuin myös korostaa tarvetta luopua fossiilisten polttoaineiden tuotannosta ja kulutuksesta. Tästä huolimatta Neste ei käsittele ilmastonmuutoksen ihmisoikeusvaikutuksia sen kestävyysraportissa mitenkään.

Alaviitteet
6.5 Nokia

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
15/249/240/24

Nokia täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset erinomaisesti. Edukseen Nokia erottuu erityisesti olennaisten vaikutusten nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista sen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon annettujen tietojen johdosta. Yhteenveto Nokian raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Nokian datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Selvityksessä omasta kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessistaan (tiedonantovaatimus GOV-4) Nokia kertoo, että sillä on käytössään erilliset ympäristöön, ihmisoikeuksiin ja vastuulliseen hankintaan liittyvät huolellisuusvelvoiteprosessit146. Näistä vastuulliseen hankintaan liittyvä prosessi keskittyy toimittajien due diligence -tarkastuksiin, ilmastotoimiin, kiertotalouteen ja vastuulliseen mineraalien hankintaan. Ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi puolestaan on “ennakoiva tarkastelu, joka suoritetaan ennen tuotteen myyntiä koskevan päätöksen tekemistä”. Nokian mukaan sen ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi perustuu YK:n ohjaaviin periaatteisiin.

Nokian selvitys sen kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessista on verrattain seikkaperäinen. Sen mukaan huolellisuusvelvoiteprosesseihin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arviointia käsitellään Nokian kestävyysraportissa sille olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien ja olennaisuusanalyysin kuvauksissa (tiedonantovaatimukset SBM-3 ja IRO-1) sekä ilmastonmuutosta, resurssien käyttöä ja kiertotaloutta, arvoketjun työntekijöitä, vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä sekä kuluttajia ja loppukäyttäjiä koskevissa aihekohtaisissa luvuissa.147

Nokian olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa ei kuitenkaan anneta tietoa haitallisten vaikutusten tunnistamisesta ja arvioimisesta. Olennaisuusanalyysin prosessikuvauksen mukaan tietoa Nokian vaikutuksista kerättiin eri lähteistä, mukaan lukien Nokian huolellisuusvelvoiteprosessit148.

Yleisen prosessikuvauksen lisäksi Nokia kuvaa olennaisuusanalyysiprosessiaan aihekohtaisesti joidenkin kestävyysaiheiden, kuten arvoketjun työntekijöiden, osalta. Nokian mukaan arvoketjun työntekijöiden liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet on tunnistettu ja niitä päivitetään Nokian vuosittain tekemien toimittaja-arviointien ja auditointien perusteella sekä erilaisten keskustelujen ja kyselyjen pohjalta149. Annettujen tietojen perusteella arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien vaikutusten olennaisuusanalyysi perustuu siis ainakin osittain Nokian vastuullisen hankinnan huolellisuusvelvoitteeseen. Nokialle olennaiset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset vastaavat sen toimittaja-arviointien ja auditointien yleisimpiä havaintoja vuonna 2025150.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Nokia raportoi, että olennaisuusanalyysin ensimmäisessä vaiheessa se kartoitti sen arvoketjun keskeiset toiminnot ja liikesuhteet. Toisessa vaiheessa vaikutuksia arvioitiin koko arvoketjussa.151

Nokia kertoo, että vaikutusten tunnistamisvaiheessa painopiste oli niissä arvoketjun osa-alueissa, joilla vaikutusten katsotaan olevan todennäköisiä. Se ei kuitenkaan kerro, mitä painotetut arvoketjun osat olivat tai avaa tarkemmin, mihin niiden valinta perustuu.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Vuoden 2024 olennaisuusanalyysin aikana Nokia kertoo tehneensä yhteistyötä yli 70 sisäisen ja ulkoisen sidosryhmähenkilön kanssa152. Vuoden 2025 olennaisuusanalyysin päivitystä varten haastateltiin kymmenen ulkoista sidosryhmää, kuten Nokian liikekumppaneita, sijoittajia ja kansalaisjärjestöjä. Haastattelujen avulla kerättiin tietoa sidosryhmien näkemyksistä ja validoitiin tehtyjä havaintoja.153 Epäselväksi jää, onko olennaisuusanalyysin aikana kuultujen sidosryhmien joukossa ollut vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä. Arvoketjun työntekijöiden osalta Nokia kertoo, että suoraa vuorovaikutusta ei ole ollut “erityisesti olennaisuusanalyysiin liittyen” (ks. lisätietoa luku 7.4)154.

Erillisten kuulemisten lisäksi Nokia kertoo keränneensä tietoa vaikutuksistaan eri lähteistä, kuten olemassa olevien ja uusien sidosryhmähankkeiden kautta sekä sen due diligence -prosessien kautta. Nokian sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) perusteella se käy vuoropuhelua vaikutuksen kohteeksi katsottavista sidosryhmistä sen omien työntekijöiden ja vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa.155 Vuorovaikutuksen tarkoitus jää annettujen tietojen perusteella kuitenkin epäselväksi. Vuorovaikutus yhteisöjen kanssa tapahtuu (kansalais)järjestöjen kautta.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Nokia kertoo arvioineensa haitallisia vaikutuksia niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Se ei avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Nokia kertoo, että ihmisoikeusvaikutusten arvioinnissa vakavuus oli todennäköisyyteen nähden ensisijainen kriteeri, mutta ei esitä näyttöä väitteen tueksi.156

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty?

Nokia ei kerro, miten sen olennaisuuden arvioinnissa käyttämät kynnysarvot on määritelty tai mihin näyttöön ne perustuvat. Tunnistetut vaikutukset pisteytettiin asteikolla 0–4. Olennaisia aiheita määriteltäessä Nokia arvioi ja määritteli kynnysarvoksi vaikutuksen olennaisuudelle 3,7.

Nokialle olennaiset sosiaaliset haitalliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman työllisyysturvaan, arvoketjun työntekijöiden työoloihin (erityisesti työaikaan, palkkaukseen ja turvallisuuteen) ja pakkotyöhön, yhteisöjen sananvapauteen sekä kuluttajien ja loppukäyttäjien sananvapauteen ja yksityisyyteen. Vastaavasti kaikki sosiaaliset kestävyysaiheet ovat Nokialle olennaisia. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi. Kuten edellä on todettu, arvoketjun työntekijöiden osalta Nokian haitalliset vaikutukset vastaavat yleisimpiä löydöksiä sen toimittajien tarkastuksissa vuonna 2025.

Nokia määritti yhteisöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ensimmäistä kertaa itselleen olennaisiksi vuoden 2025 olennaisuusanalyysissään. Vuoden 2024 analyysissä Nokia määritti olennaiseksi vain yhteisöihin kohdistuvan myönteisen vaikutuksen, joka on sille edelleen olennainen. Sen sijaan sen omaan työvoimaan kohdistuva työajan positiivinen vaikutus ei enää vuonna 2025 ylittänyt olennaisuuskynnystä.157

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Nokian mukaan kaikki sosiaaliset kestävyysaiheet ovat sille olennaisia.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä vakavia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Järjestöjen Business and Human Rights Resource Centre, Verité ja Humanity United yhteistyöhanke KnowTheChain julkaisi keväällä 2025 tuloskortin, jonka mukaan Nokia on yhdistetty epäilyihin uiguurien pakkotyöstä Kiinassa158. Tuloskortin tausta-aineiston perusteella kyse on kahdessa aiemmassa eri159 tutkimusraportissa160 esiin tuoduista huolista, jotka liittyvät muun muassa Nokian viiden eri liikekumppanin toimintaan uiguurien autonomisella alueella Xinjiangissa tai siihen, että ne ovat työllistäneet uiguureita virallisten ohjelmien kautta, jotka on liitetty uiguurien pakkotyöhön. Yksi tutkimusraporteissa mainituista yrityksistä on Foxconn, joka on Nokian antamien tietojen mukaan sen elektroniikan tuotantopalveluiden kokoonpanotoimittaja (ks. luku 7.4). Nokian vuonna 2025 julkaistun konfliktimineraaliraportin mukaan se myös edelleen hankkii kultaa raporteissa mainituilta Zijin Miningilta, Shandong Goldilta ja Zhaojin Goldilta. Viides raporteissa mainituista Nokian liikekumppaneista, Lingbao Gold, ei Nokian konfliktimineraaliraportin mukaan ole mukana missään vastuullisuusjärjestelmässä, ja Nokia on ohjeistanut sen yhteistyökumppaneita sulkemaan Lingbao Goldin sen toimitusketjun ulkopuolelle.161

Vaikka Nokia on määrittänyt arvoketjun työntekijöihin kohdistuvan pakkotyön itselleen olennaiseksi haitalliseksi vaikutukseksi, Nokian mahdollista altistumista nimenomaisesti uiguurien pakkotyölle ei käsitellä sen kestävyysraportissa mitenkään.

Raportointikaudella julkisuudessa on myös keskusteltu Nokian roolista Israelin tietoliikennemarkkinoilla ja sen asevoimiin liitoksissa olevan sotilastiedusteluun ja -teknologiaan liittyvän tapahtuman sponsorina162. YK:n ihmisoikeusneuvoston riippumattoman kansainvälisen tutkintakomission mukaan Israel syyllistyy muun muassa kansanmurhaan Gazassa163, ja Israelia vastaan on nostettu syyte kansanmurhasta myös kansainvälisessä tuomioistuimessa164. Nokian yhteyksiä Israeliin ei myöskään käsitellä sen kestävyysraportissa mitenkään.

Alaviitteet
6.6 Nordea

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
12/247/245/24

Nordea täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset kohtalaisesti. Nordea ei anna lainkaan tietoa esimerkiksi sen olennaisten vaikutusten nykyisistä ja ennakoiduista vaikutuksista sen liiketoimintamalliin, arvoketjuun, strategiaan ja päätöksentekoon tai vaikutusten tunnistamis- ja arvointiprosessin riskiperustaisuudesta. Yhteenveto Nordean raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Nordean datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Selvityksessä omasta kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessistaan (tiedonantovaatimus GOV-4) Nordea kertoo, että sillä on käytössään kestävyyttä koskeva huolellisuusvelvoite-
prosessi. Nordean mukaan prosessi on linjassa kansainvälisten yritysvastuustandardien kanssa, ja sen avulla Nordea tunnistaa, ehkäisee ja lieventää sen haitallisia ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksia ja puuttuu niihin. Nordean antamien tietojen mukaan sen huolellisuusvelvoiteprosessi koostuu useista osista, joita ovat ainakin riski- ja olennaisuusarvioinnit, Nordean työntekijöille suunnatut ohjeet, käytännöt ja koulutus, Nordean tunne asiakkaasi -prosessi, luottoasiakkaiden ESG-riskiarvioinnit, sijoituskohteiden kestävyysseulonta ja vastuullisen sijoittamisen periaatteet, toimittajien kestävyysseulonta ja seuranta, vuorovaikutus asiakkaiden ja sijoituskohteiden kanssa tunnistettujen vaikutusten osalta ja Nordean sisäisten prosessien kypsyysarvioinnit. Selvityksen mukaan huolellisuusvelvoiteprosessiin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arviointia käsitellään Nordean kestävyysraportissa sille olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa sekä sen olennaisuusanalyysin kuvauksessa (tiedonantovaatimukset SBM-3 ja IRO-1).165

Nordean olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa ei kuitenkaan anneta tietoa haitallisten vaikutusten tunnistamisesta ja arvioimisesta166.

Olennaisuusanalyysin kuvauksessa Nordea kertoo tunnistaneensa vaikutuksia pöytätutkimuksen avulla käyttäen “sisäisiä sääntöjä ja ulkoisia ohjeita”, aiempia olennaisuusarviointeja ja asiantuntija-arvioita sekä soveltamalla huolellisuusvelvoiteprosessista saatuja näkemyksiä167. Nordean raportoimat tiedot huolellisuusvelvoiteprosessin hyödyntämisestä olennaisuusanalyysissä ovat kuitenkin niin ylätasolla, että niiden perusteella on mahdotonta muodostaa käsitystä siitä, miten huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saadut tiedot ja ymmärrys ovat vaikuttaneet haitallisten ihmisoikeusvaikutusten olennaisuusarvioon.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Nordea on rajannut sen olennaisuusanalyysin pelkkiin suoriin liikesuhteisiin.168

Annettujen tietojen perusteella olennaisuusanalyysissä ei ole keskitytty riskitekijöihin.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Nordea kertoo, että olennaisuusanalyysin tulos validoitiin yhtiön kuuden tärkeimmän sidosryhmän edustajien (jotka olivat yhtiön sisäisiä) ja sidosryhmäyhteistyökehyksen avulla169. Nordea ei raportoi, että sidosryhmien näkymyksiä olisi olennaisuusanalyysissä otettu muuten huomioon. Sidosryhmien kuuleminen olennaisuusanalyysin tulosten validoimiseksi ei auta ymmärtämään, miten vaikutukset vaikuttavat vaikutusten kohteena oleviin sidosryhmiin.

Nordean sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) perusteella kuusi tärkeintä sidosryhmää, joiden kanssa se käy vuoropuhelua, ovat asiakkaat, Nordean omat työntekijät, sijoittajat, toimittajat, viranomaiset ja yhteiskunta laajemmin (esim. media, kansalaisjärjestöt, sijoituskohteet, oppilaitokset, aloittelevat yrittäjät)170. Näistä asiakkaat ja Nordean omat työntekijät ovat vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä. Nordea ei anna tietoa vuoropuhelun tarkoituksesta.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Nordean mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuutta arvioitiin niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Nordea kertoo osittain, miten vakavuuden osatekijöitä on tarkasteltu. Esimerkiksi yhtiön arvoketjun loppupään laina- ja sijoitussalkuihin liittyvien vaikutusten laajuutta arvioitiin UNEP FI Impact Mapping -työkalun avulla. Nordean omaan työvoimaan ja arvoketjun alkupään toimintoihin (kuten rahoitukseen ja varainhallintaan) liittyvien vaikutusten laajuutta arvioitiin puolestaan esimerkiksi rahoitusmäärien ja toimintakulujen kautta.171 Se, miten vaikutusten mittasuhdetta ja korjaamattomuutta on arvioitu, jää kuitenkin epäselväksi.

Vaikutusten arvioinnissa käytettyjen työkalujen nimeäminen lisää olennaisuusanalyysin prosessikuvauksen läpinäkyvyttä172. Annetuista tiedoista ei kuitenkaan saa käsitystä siitä, onko Nordea ESRS-standardien mukaisesti antanut vakaville vaikutuksille riittävästi painoarvoa silloinkin kun ko. vaikutukset eivät ole kaikkein todennäköisimpiä.

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

Nordea kertoo, että vaikutusten olennaisuuden määrittämiseksi jokaiselle vaikutusten arvioinnissa hyödynnetylle työkalulle asetettiin omat kynnysarvot. Lisäksi laina- ja sijoitussalkkuihin liittyville vaikutuksille asetettiin toimialakohtaisiin altistuksiin perustuvia kynnysarvoja. Nordea ei kuitenkaan kerro, mitä ko. kynnysarvot olivat.

Nordean olennaisuuden kynnysarvot ylittävät haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman työn kuormittavuuteen, palkkatasa-arvoon ja syrjintään sekä sen asiakkaiden tietoturvaan ja palvelujen saavutettavuuteen. Vastaavasti oma työvoima sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat sille olennaisia sosiaalisia kestävyysaiheita. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi.

Nordea kertoo, että vuoden 2025 olennaisuusanalyysi ei johtanut merkittäviin muutoksiin kestävyysaiheiden olennaisuudessa vuoteen 2024 nähden.173

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Nordean mukaan arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat sille epäolennaisia kestävyysaiheita. Arviota ei perustella mitenkään. Kestävyysraportissaan Nordea kertoo, että se on julkaissut myös erillisen ihmisoikeuksia koskevan raportin. Ihmisoikeuksia koskevassa raportissa annetaan lisätietoa sen ihmisoikeuksia koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista erityisesti arvoketjun työntekijöiden ja vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen osalta, jotka eivät ylittäneet olennaisuuden kynnysarvoja.

Sekä Nordean olennaisuusanalyysin kuvaus, erityisesti rajaus suoriin liikesuhteisiin, sekä olennaisuusanalyysin tulos herättävätä kysymyksiä analyysin asianmukaisuudesta. Nordea markkinoi ja hallinnoi omia sijoitustuotteita ja on esimerkiksi Suomen toiseksi suurin yritysrahoittaja 29 prosentin markkinaosuudellaan174. Voidaan pitää jokseenkin epäuskottavana, ettei sen sijoituksiin ja lainoihin liittyisi arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuvia olennaisia haitallisia vaikutuksia.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä vakavia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Lokakuussa 2025 kansalaisjärjestö BankTrack kontaktoi Nordean ja 24 muuta pankkia koskien niiden kaivosyhtiö Rio Tintolle tarjoamaa rahoitusta ja Rio Tinton roolia Simandoun rautamalmikaivoksessa Guineassa175. Simandoun kaivoshankkeella on todettu olevan muun muassa haitallisia yhteisöihin ja työntekijöihin kohdistuvia ihmisoikeusvaikutuksia sekä haitallisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja veteen. BankTrackin huhtikuussa 2026 julkaistun raportin mukaan Nordea vastasi sen kyselyyn ja kertoi käyvänsä aktiivista vuoropuhelua Rio Tinton kanssa Simandoun kaivoshankkeeseen liittyen176. Kaivoshanketta tai Nordean Rio Tinton kanssa käymää vuoropuhelua ei kuitenkaan käsitellä Nordean kestävyysraportissa (tai sen erillisessä ihmisoikeuksia koskevassa raportissa) mitenkään.

Alaviitteet
6.7 OP Pohjola

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
12/249/243/24

OP Pohjola täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset kohtalaisesti. OP Pohjola ei esimerkiksi anna lainkaan tietoa sille keskeisten sidosryhmien intresseistä tai näkemyksistä tai vaikutusten tunnistamis- ja arvointiprosessin riskiperustaisuudesta. Yhteenveto OP Pohjolan raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin OP Pohjolan datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

OP Pohjolan selvitys sen kestävyyttä koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista (tiedon-
antovaatimus GOV-4) on pelkkä indeksi siitä, missä sen kestävyysraportissa huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheita käsitellään. Selvityksen mukaan haitallisten vaikutusten tunnistamisesta ja arvioimisesta annetaan tietoa OP Pohjolan kestävyysraportissa olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien ja olennaisuusanalyysin kuvauksissa (tiedonantovaatimuksen SBM-3 ja IRO-1).177

Toisaalla kestävyysraportissaan OP Pohjola kertoo, että se on sitoutunut kunnioittamaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja että kansainväliset huolellisuusvelvoitteen vaiheita määrittelevät yritysvastuustandardit, kuten YK:n ohjaavat periaatteet ja OECD:n ohjeet, ohjaavat sen ihmisoikeustyötä178. Yhtiöllä on käytössään erilaisia huolellisuusvelvoiteprosesseja, jotka ovat osa sen vastuullisuusohjelmaa. Huolellisuusvelvoiteprosesseihin kuuluu eri osa-alueita, kuten sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen liittyviä erilaisia toimenpiteitä179 ja siihen kuuluviin toimintoihin on tarvittaessa osallistettu asiakkaita, sisäisiä sidosryhmiä, ulkoisia asiantuntijoita sekä muita sidosryhmiä180. Huolellisuusvelvoiteprosessiin kuuluvat toimenpiteet jäävät kuitenkin annettujen tietojen perusteella epäselviksi.

OP Pohjolan olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa ei anneta tietoa haitallisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamisesta ja arvioimisesta181. OP Pohjola ei myöskään mainitse huolellisuusvelvoitetta sen olennaisuusanalyysin kuvauksessa182. Olennaisuusanalyysin kuvauksen mukaan OP Pohjola hyödynsi vaikutusten tunnistamisessa muun muassa pankkiliiketoimintaan sovellettavaan vakavaraisuussääntelyyn ja Euroopan pankkiviranomaisen ohjeisiin perustuvaa ESG-riskien olennaisuusanalyysia ja OP Pohjolan vastuullisuusohjelman päivityksen taustadokumentaatiota. Huolellisuusvelvoiteprosessit ovat ovat osa OP Pohjolan vastuullisuusohjelmaa, mutta taustadokumentaation sisältö jää epäselväksi.

Annettujen tietojen perusteella ei myöskään ole selvää, miten huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saadut tiedot ja ymmärrys ovat vaikuttaneet OP Pohjolassa haitallisten ihmisoikeusvaikutusten olennaisuusarvioon.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

OP Pohjolan mukaan sen olennaisuusanalyysi kattaa koko OP Pohjolan toiminnan kaikilla sen maantieteellisillä alueilla183. Se myös kertoo, että vaikutusten tunnistaminen kattaa sen oman toiminnan lisäksi sen arvoketjun alku- ja loppupään184. Toisaalta OP Pohjola kertoo arvoketjun kuvauksessaan olennaisuusanalyysiin viitaten, että “OP Pohjola on valinnut, että asiakasliiketoiminnassa keskitytään ensimmäiseen sopimuskumppaniin ja tältä saataviin tietoihin, eikä kyselyjä uloteta asiakkaan kumppaneihin”. OP Pohjola perustelee valintaansa sillä, ettei rahoitusalan arvoketjua ole toistaiseksi määritelty sitovassa sääntelyssä.185

Annettujen tietojen perusteella olennaisuusanalyysissä ei ole keskitytty riskitekijöihin.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

OP Pohjolan mukaan olennaisuusanalyysiin liittyvä sidosryhmien osallistaminen toteutettiin työpajoina. Se ei kuitenkaan kerro, mitä sidosryhmiä työpajoihin osallistui tai avaa tarkemmin esimerkiksi sitä, missä tarkoituksessa sidosryhmiä kuultiin.186

Olennaisuusanalyysissä hyödynnettiin myös jo aiemmin toteutettuja ja muun muassa omistaja-asiakkaille, OP Pohjolan ESG-foorumin jäsenille ja sen henkilöstölle suunnattuja kyselyjä. ESG-foorumin kokoonpano jää epäselväksi. OP Pohjolan mukaan se kokoaa yhteen “olennaisiksi tunnistettujen sidosryhmien edustajia niin omistaja-asiakkaiden, henkilöstön, ympäristön, sosiaalisen vastuun kuin talouden ja yritysmaailman eri osa-alueilta”. Annettujen tietojen perusteella vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä ei ole kuultu olennaisuusanalyysin aikana (omistaja-asiakkaille ja omalle henkilöstölle suunnattua kyselyä lukuun ottamatta).

OP Pohjola ei raportoi, että sidosryhmien näkemyksiä olisi olennaisuusanalyysissä otettu muuten huomioon. OP Pohjolan sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) perusteella se käy vuoropuhelua muun muassa sen oman henkilöstön, paikallisyhteisöjen ja sen asiakkaiden kanssa.187 Nämä kaikki ovat vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä. Vuoropuhelun tarkoitus jää kuitenkin epäselväksi. Vuorovaikutuksen muotoja ovat erilaiset tapaamiset ja kyselyt.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

OP Pohjolan mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuutta on arvioitu niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella188. Annetuissa tiedoissa on kuitenkin viitteitä siitä, että OP Pohjola on käyttänyt myös vaikutusvaltaa yhtenä arviointikriteerinä ESRS-standardien vastaisesti (ks. lisää alla).

Vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) arvioitiin kutakin asteikolla 1–4. OP Pohjola avaa numeeristen arvojen merkitystä sanallisesti, mutta tavalla joka on ymmärrettävä vain osittain. Esimerkiksi korkein arvosana 4 tarkoittaa “kriittistä tai absoluuttista” mittasuhdetta, globaalia laajuutta, ja vaikutuksen peruuttamattomuutta. Arvosana 1 puolestaan tarkoittaa alhaista mittasuhdetta, rajattua tai paikallista laajuutta ja melko helppoa korjattavuutta. Annetuista tiedoista ei kuitenkaan saa käsitystä siitä, onko yritys ESRS-standardien mukaisesti antanut vakaville vaikutuksille riittävästi painoarvoa silloinkin kun ko. vaikutukset eivät ole kaikkein todennäköisimpiä.

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty?

OP Pohjola kertoo, että haitallinen vaikutus määritettiin olennaiseksi jos sen olennaisuus ylitti tason ”tärkeä” asteikolla minimaalinen, informatiivinen, tärkeä, merkittävä, kriittinen189. Edellä käsiteltyjen vakavuuden ja todennäköisyyden arvioinnin suhde olennaisuuden määrittämisessä käytettyyn asteikkoon jää epäselväksi, kuten myös näyttö, johon kynnysarvot perustuvat.

OP Pohjolan olennaisuuden kynnysarvot ylittävät haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman yhdenvertaisuuteen, sen tarjoamien palveluiden saavutettavuuteen ja sellaisiin epäonnistumisiin tiedonannossa, joista voi olla esimerkiksi taloudellista haittaa asiakkaalle. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi. Vastaavasti oma työvoima sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat OP Pohjolalle olennaisia kestävyysaiheita.

OP Pohjola kertoo myös, että esimerkiksi molemmat sille olennaiset sosiaaliset kestävyysaiheet (oma työvoima sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät) on määritelty kriittisiksi vaikutuksiksi ja niiden taloudellinen olennaisuus on tärkeä/merkittävä.

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

OP Pohjolan mukaan arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat sille epäolennaisia kestävyysaiheita. Arvoketjun työntekijöiden osalta se kertoo, että aihe arvioitiin vuonna 2025 epäolennaiseksi “kun päivittyneet tiedot ja tarkentunut analyysi osoittivat, että OP Pohjolan toiminnan luonne – sijoittajana ja rahoittajana – rajoittaa sen vaikutusmahdollisuuksia sijoitus- ja rahoituskohteiden työoloihin”190. Vielä vuonna 2024 arvoketjun työntekijät oli OP Pohjolalle olennainen kestävyysaihe, ja silloin se myös määritteli useita arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia itselleen olennaisiksi.191

Myös vaikutusten kohteena olevat yhteisöt oli vielä vuonna 2024 OP Pohjolalle olennainen kestävyysaihe. Vuoden 2025 olennaisuusanalyysissä sen paikallisväestöön kohdistuvat vaikutukset ja yhteiskunnallinen osallistuminen eivät kuitenkaan ylittäneet olennaisuuden raja-arvoja.192 Vuonna 2024 OP Pohjolan yhteisöihin kohdistuvat olennaiset vaikutukset oli määritelty myönteisiksi.

Sekä OP Pohjolan olennaisuusanalyysin kuvaus, erityisesti keskittyminen asiakassuhteissa suoriin liikekumppaneihin, että olennaisuusanalyysin tulos herättävät kysymyksiä analyysin asianmukaisuudesta ottaen huomioon, että OP Pohjola markkinoi ja hallinnoi omia sijoitustuotteita ja on Suomen suurin yritysrahoittaja 37 prosentin markkinaosuudellaan193. Voidaan pitää jokseenkin epäuskottavana, että OP Pohjolan sijoituksiin tai sen rahoittamiin yrityksiin ei liittyisi yhtään sille olennaista haitallista sosiaalista vaikutusta.

Myös OP Pohjolan perustelut sille, miksi se on määrittänyt arvoketjun työntekijät vuonna 2025 itselleen epäolennaiseksi kestävyysaiheeksi herättävät kysymyksiä siitä, onko OP Pohjolan olennaisuusanalyysi asianmukainen. OP Pohjola kertoo arvioineensa vaikutusten olennaisuutta ESRS-standardien mukaisesti vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella, mutta sen perustelut (rajalliset vaikutusmahdollisuudet, ks. edellä) sille, miksi se on määrittänyt arvoketjun työntekijät itselleen epäolennaiseksi, ovat ristiriidassa tämän väittämän kanssa.

Sen lisäksi, että arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteen olevat yhteisöt eivät enää ole OP Pohjolalle olennaisia kestävyysaiheita, on sille olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kokonaismäärä vähentynyt 48:sta 32:een vuodesta 2024 vuoteen 2025.194

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä vakavia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Finnwatchin tiedossa ei ole, että OP Pohjola olisi raportointikaudella yhdistetty sellaisiin haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita sen kestävyysraportissa ei ole käsitelty. Toisaalta OP Pohjolan omasta arvoketjustaan antamat tiedot ovat niin niukkia, että yhtiön yhdistäminen vaikutuksiin sen arvoketjussa on vaikeaa.

Alaviitteet
6.8 Sampo

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
10/2410/244/24

Sampo täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset kohtalaisesti. Sampo ei esimerkiksi anna lainkaan tietoa vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessin riskiperustaisuudesta tai kuvaa sen olennaisten haitallisten vaikutusten vaikutuksia ihmisille. Sammon vaikutusten tunnistamis- ja arviontiprosessin kattavuudesta antamat tiedot ovat epäselviä. Yhteenveto Sammon raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Sammon datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Sammon selvitys sen kestävyyttä koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista (tiedonantovaatimus GOV-4) on verrattain yksityiskohtainen indeksi siitä, missä sen kestävyysraportissa huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheita käsitellään195. Indeksi on jaoteltu yleisiin ja hallintotapaan liittyviin tietoihin, ympäristötietoihin ja yhteiskunnallisiin tietoihin. Haitallisten sosiaalisten vaikutusten tunnistamista ja arvioimista käsitellään sen mukaan Sammon kestävyysraportissa olennaisuusanalyysin kuvauksessa (tiedonantovaatimus IRO-1) ja aihekohtaisissa luvuissa sen omaan työvoimaan, arvoketjun työntekijöihin ja kuluttajiin ja loppukäyttäjiin kohdistuvien vaikutusten sekä sen strategian ja liiketoimintamallin välisen yhteyden käsittelyn yhteydessä.

Arvoketjun työntekijöitä koskevassa luvussa Sampo kertoo, että sillä on käytössään OECD:n ohjeiden mukaiset huolellisuusvelvoiteprosessit196. Se myös kertoo, että sen ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi koostuu ihmisoikeusvaikutusten arvioinnista, alihankkijoiden arvioinnista ja yritysasiakkaiden ja sijoitusten seulonnasta197. Lisäksi Sampo, kertoo että se on havainnut olennaisuusanalyysin ja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin perusteella, että sillä voi olla haitallisia vaikutuksia erityisesti arvoketjun loppupään työntekijöihin198. Se ei kuitenkaan selkeästi kerro, mitä ko. vaikutukset ovat (ks. lisää luku 7.5).

Sampo ei mainitse huolellisuusvelvoitetta sen olennaisuusanalyysin kuvauksessa. Olennaisuusanalyysin kuvauksen perusteella vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen Sammossa perustuu ESRS-standardeihin, GRI-viitekehykseen, vakuutusalan SASB-standardiin, toimialakartoitukseen, media- ja megatrendianalyysiin, Sampo-konsernin aikaisempaan olennaisuusarviointiin, ESG-luokituksiin ja -raportteihin, tietoihin Sampo-konsernin sijoituksista sekä sijoittajatapaamisiin ja -palautteeseen199. Lisäksi yhteiskunnallisten vaikutusten osalta analyysissä hyödynnettiin ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin tuloksia “jotta vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien näkökulmat tulivat huomioiduksi”. Ihmisoikeusvaikutusten arviointi on osa Sammon huolellisuusvelvoitetta. Annettujen tietojen perusteella jää kuitenkin epäselväksi, miten huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saadut tiedot ja ymmärrys ovat vaikuttaneet haitallisten ihmisoikeusvaikutusten olennaisuusarvioon.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Sampo ei selkeästi raportoi tietoa olennaisuusanalyysin kattavuudesta, mutta sen mukaan tunnistetut vaikutukset kartoitettiin sen perusteella, missä osassa yhtiön arvoketjua niiden arvioitiin sijaitsevan200. Epäselväksi jää, onko vaikutuksia alun perin tunnistettu koko arvoketjussa.

Annettujen tietojen perusteella olennaisuusanalyysissä ei ole keskitytty riskitekijöihin. Arvoketjun työntekijöitä koskevassa raportin osassa Sampo kertoo, että sen raportoinnissa “pääpaino on suorissa alihankkijoissa (Tier 1), joihin Sampo-konsernilla odotetaan olevan suurin vaikutus” (ks. lisää luku 7.5)201.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Sammon mukaan se hyödynsi sidosryhmien kanssa säännöllisesti käytävää vuoropuhelua sekä sidosryhmien näkökulmista keräämäänsä tietoa olennaisuusanalyysin aikana, mutta se ei kerro tarkemmin, mihin tarkoitukseen202. Kuten todettua, Sampo kertoo myös, että “yhteiskunnallisten vaikutusten osalta Sampo-konserni hyödynsi konsernin ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin tuloksia, jotta vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien näkökulmat tulivat huomioiduksi.” Sampo ei kuitenkaan anna ihmisoikeusvaikutusten arviointiin sisältyvästä sidosryhmien kuulemisesta muuta tietoa. Epäselväksi jää, mitä vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen aikana on kuultu ja missä tarkoituksessa.203

Sammon sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen perusteella (tiedonantovaatimus SBM-2) yhtiö käy vuoropuhelua vaikutusten kohteena olevaksi katsottavista sidosryhmistä sen oman henkilöstön ja sen asiakkaiden kanssa. Vuoropuhelun tarkoitus jää annettujen tietojen perusteella epäselväksi. Lisäksi Sampo kertoo käyvänsä vuoropuhelua paikallisten yhteisöjen kanssa. Paikalliset yhteisöt tarkoittavat tässä yhteydessä kuitenkin viranomaisia, valvojia, toimialajärjestöjä, oppilaitoksia, kansalaisjärjestöjä, suurta yleisöä ja mediaa, ja vuorovaikutuksen muotoja ovat tapaamiset, tapahtumat ja seminaarit sekä yritysjulkaisut.204 Arvoketjun työntekijöiden kanssa Sampo kertoo käyvänsä välillistä vuoropuhelua alihankkijoiden, sijoituskohteena olevien yhtiöiden ja yritysasiakkaiden kautta. Kyseinen vuoropuhelu on kuitenkin annetuissa tiedoissa rajattu jo olennaiseksi määritettyihin aiheisiin.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Sammon mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuutta arvioitiin vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Se ei avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Se kuitenkin kertoo, että haitallisten ihmisoikeusvaikutusten arvioinnissa vakavuus oli todennäköisyyteen nähden ensisijainen kriteeri, mutta ei esitä näyttöä väitteen tueksi.205

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

Sammon mukaan olennaisuudelle asetetut kynnysarvot perustuvat vaikutusten vakavuuden ja todennäköisyyden “kvantitatiiviseen arviointiin”. Vaikutukset, jotka ylittivät kynnysarvon todettiin olennaisiksi. Sampo ei avaa kynnysarvojen taustalla olevaa kvantitatiivista arviointia tai näyttöä tarkemmin, mutta se kertoo, että kynnysarvojen asettamisessa hyödynnettiin sidosryhmien asiantuntemusta ja näkökulmia. Se ei myöskään kerro, mikä haitallisten vaikutusten olennaisuudelle asetettu kynnysarvo oli. Käytettyyn arviointimenetelmään liittyvää epäselvyyttä lisää se, että Sammon mukaan “määrällisiä kynnysarvoja käytettiin helpottamaan olennaisuuden sekä kestävyysaiheiden ja osa-aiheiden vertailukelpoisuuden arviointia [mutta] olennaisuuden arviointi on kuitenkin ensisijaisesti laadullinen.”206

Sammon olennaisuuden kynnysarvot ylittävät haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman “ihmis- ja työoikeuksiin”, työn ja yksityiselämän tasapainoon ja yhdenvertaisuuteen, sen arvoketjun työntekijöiden ihmisoikeuksiin sekä sen myynti- ja markkinointikäytäntöihin ja tietoturvaan ja -suojaan. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi. Vastaavasti oma työvoima, arvoketjun työntekijät sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat Sammolle olennaisia kestävyysaiheita.

Sammolle olennaisissa kestävyysaiheissa ei ole tapahtunut muutoksia vuoden 2024 olennaisuusanalyysiin nähden, mutta se kertoo tehneensä pieniä tarkennuksia raportoituihin vaikutuksiin.207

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Sampo on määritellyt vaikutusten kohteena olevat yhteisöt itselleen epäolennaiseksi kestävyysaiheeksi. Sen mukaan “pääasiassa Pohjoismaissa toimivana vahinkovakuutusyhtiönä Sampo-konsernin suoria vaikutuksia esimerkiksi asianmukaisiin asuinoloihin ja sananvapauteen pidetään rajallisina”.208 Sampo kuitenkin kertoo “huomioivansa raportoinnissaan vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät aiheet soveltuvin osin”. On epäselvää, mitä tämä tarkoittaa.

Sammon olennaisuusanalyysin tulos herättää kysymyksiä analyysin asianmukaisuudesta. Voidaan pitää jokseenkin epäuskottavana, että esimerkiksi Sammon sijoituksiin ei liittyisi yhtään sille olennaista yhteisöihin kohdistuvaa haitallista vaikutusta. Sammon perustelut sille, miksi se on määritellyt vaikutusten kohteena olevat yhteisöt itselleen epäolennaiseksi kestävyysaiheeksi eivät ole vakuuttavia. Haitallisten vaikutusten olennaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat ainoastaan vaikutuksen vakavuus ja todennäköisyys eikä sillä, miten yritys on osallisena haitallisen vaikutuksen aiheutumisessa, ole merkitystä vaikutuksen olennaisuudelle. Vaikka Sampo kertoo arvioineensa vaikutusten olennaisuutta em. ESRS:n mukaisten tekijöiden perusteella, sen perustelut sille, miksi se on määrittänyt vaikutusten kohteena olevat yhteisöt itselleen epäolennaiseksi (suorat vaikutukset ovat rajallisia, ks. edellä), ovat ristiriidassa tämän väittämän kanssa.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä vakavia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Finnwatchin tiedossa ei ole, että Sampo olisi yhdistetty raportointikaudella sellaisiin haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita sen raportissa ei ole käsitelty. Toisaalta Sammon omasta arvoketjustaan antamat tiedot ovat niin niukkia, että yhtiön yhdistäminen vaikutuksiin sen arvoketjussa on vaikeaa.

Alaviitteet
6.9 Stora Enso

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
19/244/241/24

Stora Enso täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset erinomaisesti. Edukseen Stora Enso erottuu erityisesti sidosryhmävuoropuhelusta antamiensa tietojen johdosta, mukaan lukien vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kuuleminen. Lisäksi tarkastelluista yrityksistä Stora Enso kertoo systemaattisimmin myös, jos se ei ole tehnyt jotain datapisteissä kysyttyä asiaa. Tällainen avoimuus  ja selkeys palvelee kestävyysraportin käyttäjien tarpeita. Yhteenveto Stora Enson raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Stora Enson datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

Selvityksessä omasta kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessistaan (tiedonantovaatimus GOV-4) Stora Enso kertoo, että sen kestävyyden huolellisuusvelvoite koostuu useista prosesseista ja työkaluista. Niitä ovat due diligence -menettely, jossa yhtiö arvioi nykyisen tai mahdollisen liiketoimintansa vaikutuksia paikallisyhteisöihin ja ympäristöön, kolmannen osapuolen sertifioimat työturvallisuuteen, ympäristöön ja energiaan liittyvät hallintajärjestelmät tuotantoyksiköissä, SMETA-auditoinnit keskittyen yhteiskunnallisiin asioihin ja työolosuhteisiin, kolmannen osapuolen metsäsertifiointi (esim. FSC, PEFC) yhtiön omille metsätoiminnoille ja toimittajille, organisaation uudelleenjärjestelyprosessit (tarvittaessa) sekä ulkoisten sidosryhmien, kuten Stora Enson toiminnan läheisyydessä sijaitsevien yhteisöjen, käytettävissä olevat valitusmekanismit. Stora Enson kuvaus sen kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessista on verrattain seikkaperäinen. Prosessiin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arviointia käsitellään sen mukaan Stora Enson kestävyysraportissa olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien ja olennaisuusanalyysin kuvauksissa (tiedonantovaatimukset SBM-3 ja IRO-1). Vuonna 2025 ko. tietoa annetaan myös vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevassa aihekohtaisessa osiossa (ks. lisää alla ja luku 8.2).209

Em. kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessin kuvauksen lisäksi Stora Enso kertoo toisaalla kestävyysraportissaan, että sillä on myös käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite haitallisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamiseksi, arvioimiseksi ja korjaamiseksi. Annettujen tietojen perusteella siihen kuuluvat valitusmekanismit,
SMETA-auditoinnit ja yhtiön vuosittain julkaisema Modern Slavery and Human Trafficking Statement. Kestävyyttä ja ihmisoikeuksia koskevien huolellisuusvelvoiteprossien lisäksi Stora Enson kestävyysraportissa puhutaan myös ainakin toimittajien due diligence -tarkastuksista. Stora Enso kertoo myös noudattavansa huolellisuusvelvoitteen vaiheet määritteleviä YK:n ohjaavia periaatteita.210

Stora Enson olennaisuusanalyysin kuvauksen mukaan kestävyyden huolellisuusvelvoite-
prosessiin kuuluvat prosessit ja työkalut otettiin huomioon olennaisuusanalyysissa, kun tunnistettiin ja arvioitiin haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia211. Se ei kuitenkaan avaa tätä tarkemmin.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

Stora Enso raportoi, että sen olennaisuusanalyysi kattoi sen oman toiminnan ja vaikutukset, joihin se voi liittyä arvoketjunsa kautta212. Arvoketjun työntekijöiden, vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen ja liiketoiminnan harjoittamisen osalta otettiin huomioon tekijät, kuten maantieteelliset sijainnit, jotka liittyvät haitallisten vaikutusten kohonneeseen riskiin. Stora Enso ei kuitenkaan avaa tarkemmin, mitä ko. tekijät ovat tai perustele niiden valintaa.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

Stora Enso kertoo, että se kuuli vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä omaan työvoimaan liittyvistä aiheista osana vuoden 2025 olennaisuusanalyysin tarkastusta. Muiden aiheiden osalta Stora Enso kertoo, että se ei kuullut suoraan vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä.213

Vuoden 2024 olennaisuusanalyysin aikana Stora Enso kertoo kuulleensa sisäisiä ja ulkoisia sidosryhmiä. Sidosryhmät edustivat sekä vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä että kestävyysraportin käyttäjiä ja muita sidosryhmiä, kuten luontoa214, jonka Stora Enso on tunnistanut hiljaiseksi sidosryhmäksi, viranomaisia ja kansalaisjärjestöjä. Vuorovaikutuksella pyrittiin syventämään näkemystä Stora Enson vaikutuksiin, riskeihin ja mahdollisuuksiin.215 Toisaalta se kertoo myös vuoden 2024 kestävyysraportissa, ettei se ole kuullut vaikutuksien kohteena olevia sidosryhmiä suoraan sen omaa työvoimaa lukuun ottamatta.216

Stora Enson sidosryhmävuorovaikutuksesta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) perusteella se on säännöllisessä vuorovaikutuksessa vaikutusten kohteena olevista yhteisöistä sen asiakkaiden, oman työvoiman, arvoketjun työntekijöiden, metsänomistajien, paikallisyhteisöjen ja luonnon kanssa. Stora Enso raportoi sidosryhmävuorovaikutuksen tavoitteista, mutta ei sidosryhmäkohtaisesti. Annettujen tietojen perusteella vuoropuhelu arvoketjun työntekijöiden kanssa viittaa Stora Enson ilmoituskanavan sekä toimittaja-auditointien ja ihmisoikeusarviointien kautta tapahtuvaan vuorovaikutukseen (ks. lisätietoa luku 7.6). Vuoropuhelu paikallisyhteisöjen kanssa taas perustuu erilaisiin viestintäkanaviin ja kokouksiin, viranomaisprosesseihin, vapaaehtoistyöhön ja Stora Enson ilmoituskanaviin217.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

Stora Enso kertoo, että haitallisten vaikutusten olennaisuutta on arvioitu vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella asteikolla 1–5. Se ei avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Lisäksi se kertoo asettaneensa vaikutuksen vakavuuden etusijalle todennäköisyyteen nähden. Yhtiön mukaan mahdolliset vaikutukset, joiden korjaaminen voi olla vaikeaa, arvioitiin aina korkeammalle.218

Stora Enson kestävyysraportissa on näyttöä siitä, että erittäin vakaville vaikutuksille on annettu runsaasti painoarvoa silloinkin kun ne eivät ole kaikkein todennäköisimpiä. Vuonna 2025 Stora Enso on määritellyt yhteisöihin kohdistuvat haitalliset terveys- ja turvallisuusvaikutukset itselleen olennaisiksi yhden ulkopuolisen henkilön kuolemaan johtaneen tapauksen takia siitä huolimatta, että ko. tapaus ei Stora Enson oman tai viranomaisten tekemien tutkimusten perusteella johtunut Stora Enson tai sen alihankkijan turvallisuuspuutteista (ks. lisätietoa luku 8.2).

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

Stora Enson mukaan vaikutukset, joilla on “suuri tai kriittinen” tai “erittäin suuri tai katastrofaalinen” vaikutus ympäristöön ja ihmisiin määritettiin olennaisiksi. Se ei avaa käytettyjä kynnysarvoja tarkemmin tai kerro, mihin näyttöön ne perustuvat.

Stora Enso kuitenkin kertoo, että vaikutusten olennaisuuden osalta tieteelliset viitekehykset ja globaalit ihmisoikeusperiaatteet ohjasivat luokittelua. Esimerkiksi planetaarisiin rajoihin kohdistuvia vaikutuksia pidettiin vakavina.

Storan Enson olennaisuuden kynnysarvot ylittävät haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät sen oman työvoiman työllisyysturvaan, terveyteen ja turvallisuuteen, sen arvoketjun työntekijöiden turvallisuuteen sekä yhteisöjen terveyteen ja turvallisuuteen ja maaoikeuksia koskeviin kiistoihin. Vastaavasti oma työvoima, arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat sille olennaisia kestävyysaiheita.

Yhteisöihin kohdistuvaa haitallista terveys- ja turvallisuusvaikutusta lukuun ottamatta se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi.

Stora Ensolle olennaiset kestävyysaiheet ja osa-aiheet ovat pysyneet muuttumattomina vuoteen 2024 nähden yhteisöihin kohdistuvaa haitallista terveys- ja turvallisuusvaikutusta lukuun ottamatta, joka ylitti olennaisuusrajan vuonna 2025 (ks. luku 8.2). Joitakin vaikutuksia on kuitenkin ryhmitelty uudelleen.219

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

Stora Enso on määritellyt kuluttajat ja loppukäyttäjät itselleen epäolennaiseksi kestävyysaiheeksi, koska se ei ylitä yhtiön määrittelemää olennaisuusrajaa.220 Stora Enso ei anna ko. kestävyysaiheen olennaisuuden arvioinnista muuta tietoa.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä vakavia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Finnwatchin tiedoissa ei ole, että Stora Enso olisi raportointikaudella yhdistetty sellaisiin haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita sen raportissa ei ole käsitelty. Toisaalta Stora Enson omasta arvoketjustaan antamat tiedot ovat niin niukkia, että yhtiön yhdistäminen vaikutuksiin sen arvoketjussa on vaikeaa.

Alaviitteet
6.10 UPM-Kymmene

Onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 1 pisteytyksestä
12/248/244/24

UPM täyttää yleisen ESRS 2 -standardin huolellisuusvelvoitteeseen liittyvät raportointivaatimukset kohtalaisesti. UPM ei esimerkiksi anna lainkaan tietoa vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessin riskiperustaisuudesta tai olennaisuusanalyysiprosessiin mahdollisesti tehdyistä muutoksista. Yhteenveto UPM:n raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin UPM:n datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 1.

Raportoiko yritys, että sillä on käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi? Jos kyllä, perustuuko sen haitallisten sosiaalisten vaikutusten olennaisuusanalyysi sen ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoiteprosessiin?

UPM kertoo, että sillä on käytössään kansainvälisten yritysvastuustandardien mukainen huolellisuusvelvoiteprosessi, joka koostuu useista prosesseista ja toimenpiteistä. Yhtiön selvitys sen kestävyyttä koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista (tiedonantovaatimus GOV-4) on verrattain yksityiskohtainen indeksi siitä, missä sen kestävyysraportissa YK:n ohjaavien periaatteiden mukaisen huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheita käsitellään sekä huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheisiin liittyvistä UPM:n prosesseista ja toimenpiteistä.

Huolellisuusvelvoiteprosessiin kuuluvaa haitallisten vaikutusten tunnistamista ja arviointia käsitellään selvityksen mukaan UPM:n kestävyysraportissa olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa (tiedonantovaatimus SBM-3) sekä arvoketjun työntekijöitä, vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä ja liiketoiminnan harjoittamista koskevissa aihekohtaisissa luvuissa. UPM:n prosesseista ja toimenpiteistä haitallisten vaikutusten tunnistamiseen ja arviointiin liittyvät liiketoiminta-alueiden ihmisoikeusriskien arviointi, korkean vastuullisuusriskin toimittajien tehostettu due diligence -arviointi, jatkuva vastapuoliriskien seuranta, ympäristövaikutusten sekä sosiaalisten ihmisoikeusvaikutusten arviointi ja olennaisten ihmisoikeusvaikutusten arviointi.221

UPM:n kestävyysraportissa puhutaan myös ihmisoikeuksia koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista222. Se viittaa annettujen tietojen perusteella ihmisoikeusvaikutusten arviointiin, ja on siten osa edellä kuvattua kestävyyden huolellisuusvelvoiteprosessia.

Toisin kuin UPM raportoi, olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien kuvauksessa ei kuitenkaan anneta tietoa haitallisten vaikutusten tunnistamisesta ja arvioimisesta.

Olennaisuusanalyysin kuvauksen (tiedonantovaatimus IRO-1) mukaan vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen perustuu UPM:ssä esimerkiksi olennaisten ihmisoikeusvaikutusten arviointeihin, toimittajien ja urakoitsijoiden auditointeihin sekä toimitusketjun ESG-riskien arviointeihin ja vastuullisuutta koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen223. UPM ei kuitenkaan avaa tätä tarkemmin. Annetut tiedot herättävät kysymyksiä. On esimerkiksi epäselvää, miten vaikutuksia voidaan tunnistaa jo olennaiseksi määriteltyjen ihmisoikeusvaikutusten arviointien perusteella.

Onko annettujen tietojen perusteella selvää, että olennaisuusanalyysi kattaa yrityksen koko arvoketjun? Jos yritys kertoo, että olennaisuusanalyysissä on keskitytty tiettyihin riskitekijöihin (esimerkiksi tiettyihin liikesuhteisiin, maantieteellisiin alueisiin tai muihin tekijöihin, jotka lisäävät haitallisten vaikutusten riskiä), onko riskitekijöiden valinta perusteltu?

UPM:n mukaan olennaisuusanalyysissä otetaan huomioon sen oman toiminnan vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön UPM:n koko arvoketjussa224. Vuoden 2024 raportissa UPM kertoo, että olennaisuusanalyysin painopiste oli sen omissa toiminnoissa ja toimitusketjussa työskenteleviin ihmisiin kohdistuvissa vaikutuksissa225. Sitä, miksi juuri näitä painotettiin, ei avata sen tarkemmin.

Annettujen tietojen perusteella olennaisuusanalyysissä ei ole keskitytty riskitekijöihin.

Onko olennaisuusanalyysin aikana kuultu (mahdollisten ja tosiasiallisten) haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä sen ymmärtämiseksi, miten vaikutukset vaikuttavat heihin?

UPM:n olennaisuusanalyysin kuvauksen mukaan olennaisuusanalyysissä on otettu huomioon eri sidosryhmien mielenkiinnon kohteet. Eri asioiden olennaisuuden arvioinneissa hyödynnettiin mm. paikallisyhteisöille tehtyjä kyselyitä ja UPM:n henkilöstökyselyä.226 UPM:n sidosryhmävuoropuhelusta antamien yleisten tietojen (tiedonantovaatimus SBM-2) yhteydessä se kuitenkin kertoo, että olennaisuusanalyysissä on em. sidosryhmien lisäksi huomioitu myös arvoketjun työntekijöiden näkemykset227. Raportissa ei kuitenkaan avata tätä tarkemmin.

UPM:n sidosryhmävuorovaikutusta koskevien yleisten tietojen perusteella se käy vuoropuhelua vaikutuksen kohteena olevaksi katsottavista sidosryhmistä sen oman työvoiman ja paikallisyhteisöjen kanssa. Vuoropuhelun tarkoitus jää kuitenkin epäselväksi. Esimerkinomaisesti UPM kertoo, että vuorovaikutus sen oman työvoiman kanssa tarkoittaa esimerkiksi henkilöstökyselyjä. Muuten sidosryhmäkohtaiset vuorovaikutuksen muodot jäävät sidosryhmävuorovaikutuksesta annetuissa yleisissä tiedoissa epäselviksi.

Perustuuko haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointi vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen?

UPM kertoo, että vaikutuksia on arvioitu niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella228. Se ei avaa tarkemmin, miten esimerkiksi vakavuuden osatekijöitä (mittasuhde, laajuus, korjaamattomuus) on arvioitu. Annetuista tiedoista ei saa käsitystä siitä, onko yritys ESRS-standardien mukaisesti antanut vakaville vaikutuksille riittävästi painoarvoa silloinkin kun ko. vaikutukset eivät ole kaikkein todennäköisimpiä.

Raportoiko yritys, miten haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnissa käytetyt kynnysarvot on määritelty? Onko em. kynnysarvojen ja yrityksen antamien muiden tietojen perusteella mahdollista saada kokonaiskäsitys siitä, miksi yritys on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysvaikutukset ja -aiheet itselleen olennaisiksi?

UPM:n mukaan haitallisten vaikutusten kynnysarvot perustuvat “sellaisiin globaaleihin puitekehysten periaatteisiin, joihin UPM on sitoutunut toiminnoissaan”229. Se ei kerro tarkemmin, mitä ko. puitekehykset ovat tai avaa käyttämiään kynnysarvoja tai näyttöä niiden takana. UPM:n mukaan kynnysarvot ovat kuitenkin erilaiset ympäristö- ja sosiaalisille vaikutuksille ja ne voivat olla sekä määrällisiä että laadullisia.

Lisäksi sen mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuuden kynnysarvoissa otetaan huomioon esimerkiksi vaikutukset UPM:n taloudelliseen tulokseen, vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien määrä ja maantieteellinen edustus. ESRS-standardien mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnin tulee perustua ainoastaan vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen.

UPM:n olennaisuuden kynnysarvot ylittävät haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät uudelleenjärjestelyjen vaikutuksiin sen omaan työvoimaan sekä sen oman työvoiman terveyteen ja turvallisuuteen, ihmisoikeusrikkomuksiin sen arvoketjussa sekä arvoketjun työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen, sekä ympäristöpoikkeamien, tapaturmien ja uudelleenjärjestelyjen vaikutuksiin paikallisyhteisöihin. Se, millä perusteella juuri nämä haitalliset vaikutukset on arvioitu vakaviksi (ja mahdollisesti myös todennäköisiksi) ja siten olennaisiksi, jää kuitenkin epäselväksi. Vastaavasti oma työvoima, arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat UPM:lle olennaisia kestävyysaiheita.

UPM:n mukaan olennaisten vaikutusten luettelo ei ole muuttunut olennaisesti vuoden 2025 olennaisuusanalyysissä. UPM kuvaa tehtyjä muutoksia “lähinnä selkeyttämiseksi”.230

Perusteleeko yritys uskottavasti, miksi se on määritellyt tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi?

UPM:n mukaan kuluttajat ja loppukäyttäjät ovat sille epäolennaisia kestävyysaiheita. UPM:n asiakkaat jatkojalostavat suuren osa UPM:n niille toimittamista tuotteista eikä yrityksellä ole suoraa seurantaa kuluttajille tai muille loppukäyttäjille toimitetuista lopputuotteista. Siksi UPM:n mukaan sillä ei olennaisuusanalyysin perusteella ole olennaisia vaikutuksia kuluttajiin ja loppukäyttäjiin.231 Se, ettei yrityksellä ole suoraa seurantaa kuluttajille ja loppukäyttäjille toimitetuista lopputuotteista ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita etteikö sen tuotteilla voisi olla vakavia vaikutuksia kuluttajille ja loppukäyttäjille.

Perusteleeko yritys uskottavasti, jos se on jättänyt kokonaan käsittelemättä vakavia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin se on yhdistetty raportointikaudella?

Finnwatchin tiedoissa ei ole, että UPM olisi raportointikaudella yhdistetty sellaisiin haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita sen raportissa ei ole käsitelty. Toisaalta UPM:n omasta arvoketjustaan antamat tiedot ovat niin niukkia, että yhtiön yhdistäminen vaikutuksiin sen arvoketjussa on vaikeaa.

Alaviitteet
6.11 Yhteenveto huolellisuusvelvoiteprosessia koskevasta raportoinnista

Tässä luvussa on tarkasteltu kymmenen suurimman suomalaisen yrityksen ensimmäisiä ESRS-standardien mukaisia kestävyysraportteja koskien ESRS 2 -raportointistandardia. ESRS 2 kattaa huolellisuusvelvoiteprosessin sisällyttämisen yritysten hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin, sidosryhmävuoropuhelun ja haitallisten vaikutusten tunnistamisen ja arvioinnin.

Tarkastelu on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa (liite 1) tarkastelun kohteena oli, onko yritys raportoinut yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut edellä mainittuihin huolellisuusvelvoitteen vaiheisiin liittyvät tiedot. Tarkastelu keskittyi 24:ään ESRS 2 -standardin datapisteeseen (ks. Taulukko 3). Yrityskohtaisten tulosten yhteenveto on esitetty liikennevaloväritaulukoissa yrityksiä käsittelevissä alaluvuissa 6.1–6.10.

Tarkastelluista yrityksistä neljä raportoi yleisessä ESRS 2 -standardissa vaaditut tiedot vähintään hyvin ja kuusi kohtalaisesti. ESRS 2 -standardia tarkimmin raportoinnissaan noudattivat Stora Enso ja Nokia. Keskon ja Sampon raportoinnissa oli eniten puutteita. Raportoinnin tasossa eri ESRS 2 -standardin tiedonantovaatimusten välillä oli suuria eroja.

Suurin osa yrityksistä raportoi huolellisuusvelvoitteen sisällyttämisestä hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin vain osittain. Erityisesti puutteita oli vaikutuksiin liittyvien kompromissien huomioimisesta annetuissa tiedoissa. Niistä kolmesta yrityksestä (Ilmarinen, Neste ja Stora Enso), joiden katsottiin raportoineen kyseisessä datapisteessä vaaditut tiedot kattavasti, Neste erottuu edukseen antamiensa konkreettisten esimerkkien takia.

Yritykset raportoivat kestävyysseikkoja koskevista kannustinjärjestelmistä pääsääntöisesti vaatimusten mukaisesti. Yritysten raportoimien tietojen tarkastelu tuo esiin, että kaikissa tarkastelluissa yrityksissä hallinto-, johto- tai valvontaelinten suorituskykyä arvioidaan ainakin osittain suhteessa aihekohtaisiin kestävyystavoitteisiin. Yleisimmin johdon palkitsemisessa huomioidaan ilmastotavoitteet. Silloin kun sosiaalisia kestävyysseikkoja huomioidaan, liittyvät huomioidut kestävyystavoitteet lähinnä yritysten omaan henkilöstöön, kuten henkilöstötyytyväisyyteen, naisten osuuteen työvoimasta, palkkatasa-arvoon ja oman henkilöstön työturvallisuuteen. Kestävyystavoitteista riippuvan muuttuvan suorituspalkkion osuus liikkui eri palkitsemisohjelmissa muutamasta prosentista 60 prosenttiin. Arvoketjun työntekijöihin tai vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä kestävyysseikkoja ei pääsääntöisesti huomioida johdon palkitsemisessa. Ainut poikkeus on Stora Enso, joka on vuodesta 2025 laajentanut johdon palkitsemisessa huomioimaansa työturvallisuustavoitetta  koskemaan myös osaa sen arvoketjun työntekijöitä, eli niitä jotka työskentelevät sen tuotantolaitoksilla ja toimipaikoilla.

Se, ettei ihmisoikeuskysymyksiä huomioida johdon kannustinjärjestelmissä, voi johtua ainakin osittain siitä, etteivät yritykset juurikaan ole asettaneet arvoketjun työntekijöihin tai vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä (laadukkaita) mitattavissa olevia, tulossuuntautuneita ja aikasidonnaisia kestävyystavoitteita (ks. luvut 7 ja 8). Tavoitteita ei raportoida asetetun silloinkaan kun yritykset ovat määrittäneet arvoketjun työntekijät ja vaikutusten kohteena olevat yhteisöt itselleen olennaiseksi kestävyysaiheeksi.

Kaikkien yritysten raportointi vastasi ESRS-standardin vaatimuksia yleistä sidosryhmävuoropuhelua koskevissa datapisteissä, ja yritykset antoivat pääsääntöisesti kattavasti tietoa niille keskeisistä sidosryhmistä, joiden kanssa ne kertoivat myös käyvänsä vuoropuhelua. Sen sijaan vaikutuksen kohteena olevien sidosryhmien näkemyksiä ja niiden tuomista yrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelinten tietoon koskevissa datapisteissä yritykset pärjäsivät Stora Ensoa lukuun ottamatta heikosti. Stora Enso erottuu edukseen myös siksi, että se jaottelee raportoinnissaan sidosryhmät selkeästi vaikutusten kohteena oleviin sidosryhmiin ja kestävyysraportin käyttäjiin. Ilman tällaista erittelyä ei aina ole mahdollista sanoa, onko esimerkiksi kansalaisjärjestöjä kuultu vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien “luotettavina valtuutettuina”, kestävyysraportin käyttäjinä vai asiantuntijoina. Huomionarvoista on myös se, että Stora Enso raportoi ainoana tarkastelluista yrityksistä tunnistaneensa luonnon vaikutuksen kohteena olevaksi (hiljaiseksi) sidosryhmäksi, jota se myös kuulee232.

Kaikki tarkastellut yritykset raportoivat käyvänsä vuoropuhelua vaikutuksen kohteena olevista sidosryhmistä vähintään omien työntekijöidensä kanssa. Muiden vaikutuksen kohteena olevien sidosryhmien kohdalla hajonta on suurta. Silloinkin kun yritykset kertovat käyvänsä vuoropuhelua esimerkiksi arvoketjun työntekijöiden tai vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa, vuoropuhelun tarkoitus jää yleensä epäselväksi. Huolellisuusvelvoitteen näkökulmasta vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä tulee kuulla sen ymmärtämiseksi, miten yrityksen haitalliset vaikutukset vaikuttavat niihin. Vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä on kuultava myös asianmukaisten toimien haarukoimiseksi ja niiden tehokkuuden seuraamiseksi. Yleisissä sidosryhmävuoropuhelusta raportoiduissa tiedoissa ainoastaan Neste kertoi kuulevansa paikallisia yhteisöjä sen ymmärtämiseksi, miten Nesteen vaikutukset vaikuttavat niihin.

Monella yrityksellä oli puutteita myös niille olennaisten haitallisten vaikutusten kuvauksessa. Alle puolet tarkastelluista yrityksistä esimerkiksi kuvaa kaikkien niiden olennaisten haitallisten sosiaalisten vaikutusten vaikutuksia ihmisille. Puutteet vaikutusten ominaispiirteiden kuvauksessa heijastuvat myös vaikutusten hallintaan liittyvään aihekohtaiseen raportointiin (ks. luvut 7 ja 8). Selkeimmin yritykset kuvasivat terveyteen ja turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen sekä esimerkiksi tietoturvaan liittyviä haitallisia vaikutuksia. Nämä ovat vaikutuksia, joihin yritykset ovat jo kauan panostaneet ja joihin liittyen niillä on jo pitkään ollut myös lakisääteisiä velvollisuuksia.

Puolet yrityksistä ei antanut lainkaan tietoa olennaisten vaikutusten johdosta yritysten strategiaan, liiketoimintamalliin, arvoketjuun tai päätöksentekoon mahdollisesti tehdyistä muutoksista. Tässä kysymyksessä Nokia erottui antamiensa tietojen kattavuuden perusteella edukseen muista. Vaikka kaikkien yritysten olennaiset haitalliset sosiaaliset vaikutukset liittyvät annettujen tietojen perusteella niiden strategiaan ja liiketoimintamalliin, vain Stora Enso vastasi selkeästi kysymykseen siitä, ovatko sen haitalliset vaikutukset peräisin sen strategiasta ja liiketoimintamallista. Tämä voi olla merkki siitä, että yrityksissä ei ole tunnistettu esimerkiksi niiden strategian tai liiketoimintamallin ja haitallisten vaikutusten mahdollista (rakenteellisia) jännitteitä. Raportoimatta jättäminen voi olla merkki myös siitä, etteivät yritykset ole mukauttaneet esimerkiksi arvoketjujaan niihin sisältyvistä riskitekijöistä huolimatta, mutta eivät halua kertoa tätä suoraan.

Olennaisten vaikutusten tunnistamisprosessin kuvauksessa kaikilla tarkastelluilla yrityksillä oli joitain puutteita annetuissa tiedoissa. Hajonta siinä, mihin datapisteisiin puutteet liittyivät, on kuitenkin suurta. Esimerkiksi Kesko ei anna lainkaan tietoa sen olennaisuusanalyysissä käyttämistä syöttöparametreistä, kuten tietolähteistä, ja Sammon kohdalla sen olennaisuusanalyysin kattavuus sen arvoketjussa jää epäselväksi. Nordea kertoo, että sen olennaisuusanalyysi kattoi vain sen suorat liikesuhteet. Ilmarinen, Kesko ja OP Pohjola taas kertovat, että niiden olennaisuusanalyysi kattoi niiden koko arvoketjun vaikka muut niiden raportoimat tiedot ovat osin ristiriidassa tämän kanssa. Viisi yritystä (Ilmarinen, Nordea, OP Pohjola, Sampo, UPM) ei antanut tietoa siitä, ovatko ne huomioineet prosessissa riskitekijöitä ja yksikään yritys ei antanut tietoa haitallisten sosiaalisten vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessissa käytetyistä oletuksista. Etenkin ottaen huomioon, että yritykselle olennaiset haitallisten vaikutukset voivat olla myös pitkän aikavälin mahdollisia vaikutuksia, olennaisuusanalyysissä käytettyjen oletusten kuvaaminen on tärkeää. Kaikki yritykset kuitenkin kuvasivat olennaisuusanalyysissä käyttämiään menetelmiä.

Yritysten kanssa tätä raporttia varten käydyn vuoropuhelun yhteydessä yritykset toivat toisinaan esiin, että ne eivät ole antaneet tietoa joistain datapisteissä vaadituista seikoista, kuten esimerkiksi riskitekijöistä, siksi että ne eivät ole ottaneet niitä huomioon, jolloin niistä ei myöskään voida antaa tietoa. Toisinaan yritykset taas kertoivat, etteivät ne ole raportoineet tiettyjä tietoja, koska niitä ei ole yrityksessä arvioitu olennaisiksi (raportoitavan tiedon olennaisuudesta ks. luku 3). Jos yritys ei kerro, miksi tiettyjä tietoja ei ole raportoitu, sen sidosryhmät eivät voi arvioida, onko yrityksen prosesseissa puutteita vai johtuuko tietojen puute tietojen koetusta epäolennaisuudesta. Kestävyysraportin käyttäjien näkökulmasta hyvänä käytäntönä voidaankin pitää, että yritys kertoo selkeästi myös jos jotain datapisteissä kysyttyä asiaa ei ole tehty tai huomioitu.

Edellä läpikäydyn yritysten raportoinnin ESRS-standardinmukaisuuden lisäksi tässä raportissa tarkasteltiin luvun 6 johdannossa esiteltyjen seitsemän kysymyksen kautta yritysten raportoinnin laatua. Vaikka kaikilla tarkastelluilla yrityksillä on käytössään jonkinlainen huolellisuusvelvoiteprosessi, oli vain kuuden yrityksen kohdalla selvää, että huolellisuusvelvoiteprosessi on jollain tavalla integroitu niiden olennaisuusanalyysiin. Huolellisuusvelvoiteprosessin ja olennaisuusanalyysin välinen suhde jäi kuitenkin jossain määrin epäselväksi kaikkien yritysten kohdalla. Yhdenkään yrityksen kohdalla ei esimerkiksi ollut selvää, miten huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saatu tieto ja ymmärrys vaikuttavat niiden haitallisten vaikutusten olennaisuusarvioon. Joissain tapauksissa myös yritysten huolellisuusvelvoiteprosessi itsessään ja siihen sisältyvät toimet jäävät annetuissa tiedoissa epäselväksi (Ilmarinen, Kesko, OP Pohjola). Joskus epäselvyys johtuu siitä, että yritys raportoi useista eri due diligence -prosesseista, joista ei muodostu selkeää kokonaiskuvaa (Kone, Neste). Selkeimmin omaan huolellisuusvelvoiteprosessiinsa kuuluvista toimista tai siinä käytetyistä työkaluista raportoivat Nordea, Stora Enso ja UPM.

Olennaisten haitallisten vaikutusten tunnistamisprosessin kuvauksissa on myös paljon epämääräisyyksiä vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kuulemisesta annetuissa tiedoissa. Raporteista on vaikea hahmottaa, mitä vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä yritykset ovat olennaisuusanalyysin yhteydessä kuulleet, missä tarkoituksessa tai miten sidosryhmien näkemykset ja niiden antamat tiedot on huomioitu.

Yritysten vastausten tarkastelu osoittaa myös, että raportointivaatimukset on mahdollista täyttää niin sanotuilla boilerplate-vastauksilla, jotka eivät avaa yrityksen omia prosesseja lainkaan ja joiden lisäarvo kestävyysraportin käyttäjän näkökulmasta on lähellä nollaa. Tällainen raportointi oli erityisen yleistä haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnin ja määrittämisen kohdalla.

Vaikka kaikki tarkastellut yritykset kertoivat arvioineensa haitallisia vaikutuksiaan vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella, vain harva avasi millään tavalla yrityksessä käytettyä prosessia tarkemmin esimerkiksi käyttämiensä arviointiasteikkojen (OP Pohjola) tai työkalujen (Ilmarinen, Nordea) avulla. Joidenkin yritysten kohdalla annetuissa tiedoissa oli viitteitä myös muiden tekijöiden kuin vakavuuden ja todennäköisyyden huomioimisesta vaikutusten olennaisuuden arvioimisessa (Ilmarinen, Kesko, OP Pohjola, Sampo, UPM). Haitallisten vaikutusten olennaisuuden tulee ESRS-standardien mukaan perustua kuitenkin ainoastaan vaikutuksen vakavuuteen ja todennäköisyyteen.

ESRS-standardit eivät edellytä, että yritykset antaisivat vaikutuskohtaisesti tietoa vaikutusten vakavuuden tai todennäköisyyden arvioimisesta, eikä yksikään yritys näin teekään. Kestävyysraportin käyttäjät kuitenkin hyötyisivät vaikutusten vakavuuden ja todennäköisyyden arvioinnissa käytettyjen menetelmien, työkalujen ja syöttöparametrien nykyistä laajemmasta kuvauksesta ja kynnysarvojen laadullisesta perustelemisesta. Etenkään verrattain yleinen raportointitapa, jossa yritys ilmoittaa ainoastaan numeerisen kynnysarvon, jonka ylittäneet vaikutukset on määritelty yritykselle olennaiseksi, ei anna sidosryhmille riittävää kuvaa vaikutusten olennaisuuden määrittämisestä tai näytöstä, johon se perustuu.

Olennaisuuspäätelmät herättävätkin useiden yritysten kohdalla kysymyksiä niiden olennaisuusanalyysin asianmukaisuudesta. Näin on esimerkiksi Ilmarisen, Koneen, Nordean, OP Pohjolan ja Sammon kohdalla. Tarkastelluista yrityksistä Kesko, OP Pohjola, Sampo ja UPM perustelevat, miksi ne ovat määrittäneet tietyt sosiaaliset kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi. Tämä johtunee siitä, että ESRS-standardit eivät edellytä epäolennaisuuden perustelemista muuten kuin ilmastonmuutoksen osalta. Epäolennaisuuspäätelmien perusteleminen on kuitenkin hyvä käytäntö, joka lisää olennaisuusanalyysin läpinäkyvyyttä ja auttaa sidosryhmiä ymmärtämään yrityksen olennaisuusanalyysin tuloksia.

Toinen hyvä käytäntö, jonka avulla tunnistettuja haitallisia sosiaalisia vaikutuksia, niiden arviointia ja prosessissa käytettyjä lähteitä on mahdollista avata yleistä prosessikuvausta yksityiskohtaisemmin, on haitallisten vaikutusten tunnistamis- ja arvointiprosessin kuvaaminen aihekohtaisesti sosiaalisten kestävyysaiheiden kohdalta233. Tarkastelluista yrityksistä Kesko ja Nokia antavat aihekohtaista tietoa arvoketjun työntekijöitä koskevien haitallisten vaikutusten tunnistamisprosessista, ja ainoastaan Nokian kohdalla on selvää, miten yritys on tunnistanut sille olennaiset haitalliset, tässä tapauksessa arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset. Nokian mukaan nämä edellä mainitut sille olennaiset haitalliset vaikutukset ovat yleisimpiä auditointien ja tarkastusten aikana tehtyjä havaintoja.

Haitallisten vaikutusten olennaisuuden määrittämisestä annettujen tietojen tarkastelu tuo esiin myös selkeitä virheitä yritysten prosesseissa. Näin on esimerkiksi Ilmarisen ja Nesteen kohdalla. Ilmarinen on asettanut olennaisuuden kynnysarvot siten, että haitalliset vaikutukset eivät voi määrittyä olennaisiksi pelkästään yhden vakavuuden osatekijän perusteella. Tämä on vastoin ESRS-standardeja. Neste puolestaan kertoo, että ollakseen olennainen haitallisen vaikutuksen oltava sekä vakava että todennäköinen. Myös tämä on vastoin ESRS-standardeja. Yritysten kanssa tätä raporttia varten käydyn vuoropuhelun yhteydessä Neste toi kuitenkin esiin, että sen raportoinnissa (eli ei prosesseissa) on tässä kohtaa ollut virhe, joka korjataan sen tulevaan kestävyysraporttiin.

Joissain tapauksissa yritysten raportoinnin puutteet ovat peräisin datapisteiden epäselvästä tai liian ylätasolla olevasta kysymyksenasettelusta234. Esimerkiksi eräässä datapisteessä kysytään onko yritys osallisena haitallisissa vaikutuksissa oman toimintansa vai liikesuhteidensa kautta. Kyseisessä datapisteessä ei kuitenkaan edellytä yritystä erittelemään osallisuuttaan eli sitä, mitkä haitalliset vaikutukset ovat kokonaan tai osittain sen aiheuttamia ja mihin se vain linkittyy liikesuhteidensa kautta. Datapisteen kysymykseen vastaaminen ei siis tuota sidosryhmille juurikaan olennaista tietoa. Osallisuuden määrittäminen on keskeistä esimerkiksi sen arvioimiseksi, millaisiin toimiin yrityksen tulee ryhtyä kyseisen haitallisen vaikutuksen hallitsemiseksi.

Tarkastelluista yrityksistä neljä (Ilmarinen, Kesko, Nokia, Nordea) on raportointivuoden aikana yhdistetty julkisuudessa haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joita ne eivät kuitenkaan käsittele kestävyysraporteissaan lainkaan. Neste, joka tuottaa fossiilisia polttoaineita ei puolestaan käsittele ilmastonmuutoksen haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia. Julkisuuteen nousseiden haitallisten ihmisoikeusvaikutusten käsitteleminen kestävyysraporteissa on sidosryhmien näkökulmasta usein olennaista.

Sidosryhmien kiinnostuksen kohteiden tulisi myös muilla tavoin vaikuttaa yritysten raportointiin. Tarkastelluista yrityksistä Neste on ainoa, joka kertoo määrittäneensä muun muassa sidosryhmien kiinnostuksen perusteella itselleen olennaiseksi myös sellaisia kestävyysaiheita, jotka eivät sen omassa olennaisuusanalyysissä ylittäneet olennaisuudelle asetettuja kynnysarvoja. Se ei kuitenkaan kerro, mitä tällaiset johdon erillisellä päätöksellä olennaiseksi määritetyt kestävyysaiheet ovat.

Huomionarvoista on myös se, että osa tarkastelluista yrityksistä julkaisee kestävyysraportin lisäksi myös erillisen, kestävyysraporttia täydentävän vastuullisuusraportin (esimerkiksi Kone, Nordea). Täydentävissä raporteissa annetut tiedot esimerkiksi epäolennaisiksi määritettyjen sosiaalisten vaikutusten hallitsemiseksi toteutetuista toimista, herättävät kysymyksiä siitä, ovatko yritykset asettaneet varsinaisissa kestävyysraporteissaan olennaisuuden kynnysarvot liian korkealle. Haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioimisen perusteena olevat tekijät, eli vakavuus ja todennäköisyys, toimivat kansainvälisten yritysvastuustandardien ja yritysvastuudirektiivin mukaisessa huolellisuusvelvoitteessa vaikutusten hallitsemiseen tähtäävien toimien priorisoimisen kriteereinä. Olisi siis loogista, että vähintään kaikki sellaiset haitalliset vaikutukset, joiden hallitseminen on priorisoitu yrityksissä, olisivat olennaisia ja kuuluisivat siten ESRS-standardien mukaisen kestävyysraportoinnin piiriin.

Alaviitteet
7. Arvoketjun työntekijöitä koskeva raportointi

Tässä raportissa tarkastelluista kymmenestä yrityksestä seitsemän235 ovat määritelleet arvoketjun työntekijät itselleen olennaiseksi kestävyysaiheeksi vuonna 2025. Nämä yritykset ovat Kesko, Kone, Neste, Nokia, Sampo, Stora Enso ja UPM-Kymmene. Tässä luvussa tarkastellaan kyseisten seitsemän yrityksen raportointia ESRS S2 -standardia vasten.

ESRS S2 -standardi käsittelee vaikutusten kohteena oleviin arvoketjun työntekijöihin liittyviä tiedonantovaatimuksia. ESRS S2 -standardin tiedonantovaatimukset käsittelevät arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemista ja korjaamista sekä tavoitteit, joiden avulla yritykset seuravat toimiensa vaikuttavuutta. Ne käsittelevät myös yritysten arvoketjun työntekijöihin liittyviä toimintapolitiikkoja sekä sitä, miten arvoketjun työntekijöiden näkemykset huomioidaan päätettäessä toimista  heihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi. Muuta yhteydenpitoa vaikutusten kohteena oleviin sidosryhmiin on käsitelty tämän raportin luvussa 6.

ESRS 2 -standardin tiedonantovaatimukset käsittelevät myös sitä, miten arvoketjun työntekijöiden näkemykset huomioidaan päätöksissä ja toimissa heihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi. Muuta yhteydenpitoa vaikutusten kohteena oleviin sidosryhmiin on käsitelty tämän raportin luvussa 6.

Yritysten raportointia on tarkasteltu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tarkastelun kohteena on, onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut tiedot (liite 2). Tarkastelussa on huomioitu kesällä 2026 ESRS-standardeihin tehdyt muutokset siten, että datapisteet, jotka komissio on poistanut tai siirtänyt soveltamisvaatimuksiin, on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Tarkastelun ulkopuolelle on myös rajattu yritysten raportointi niiden myönteisistä vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista. Arvioinnissa käytetyt kriteerit on kuvattu taulukossa 4.

Toisessa vaiheessa (luvut 7.1–7.7) yritysten antamia tietoja on tarkasteltu seuraavien kuuden kysymyksen kautta. Näiden kysymysten avulla tarkastellaan antaako yritysten raportointi riittävät tiedot niiden ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen asianmukaisuuden arvioimiseksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien vaikutusten osalta:

  • Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta? Huomiota kiinnitetään esimerkiksi kuvaukseen vaikutuksen ominaispiirteistä tai vaikutuksen aiheuttamista seurauksista ihmisille. Ominaispiirteellä tarkoitetaan jotakin tyypillistä tai luonteenomaista piirrettä, jonka avulla kyseisen asian tai ilmiön voi erottaa muista. Ominaispiirteet, ml. vaikutusten juurisyyt, vaikuttavat siihen millaisin toimin sitä voidaan tehokkaasti ehkäistä, lieventää ja korjata. Laajuutta taas on arvioitu esimerkiksi sen perusteella, kuvaako yritys vaikutuksia yksittäistapauksiksi tai systeemisiksi tai antaako se muuta tietoa esimerkiksi tapausten tai vaikutuksen kohteena olevien henkilöiden määrästä.
  • Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi yrityksen raportoimaan näyttöön toimien tuloksista tai toimista tulevaisuudessa odotettavista tuloksista236. Annettuja tietoja tuloksista peilataan haitallisten vaikutusten kuvaukseen, ominaispiirteisiin ja laajuuteen.
  • Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomioita esimerkiksi siihen, kertooko yritys analysoineensa vaikutusten juurisyitä tai ryhtyneensä korjaaviin toimenpiteisiin jos sen haitalliset vaikutukset ovat tosiasiallisia vaikutuksia. Yritykset voivat aiheuttaa (cause) tai myötävaikuttaa (contribute) haitallisten vaikutusten aiheutumiseen omalla toiminnallaan tai linkittyä (directly linked to) niihin tuotteidensa, palveluidensa tai liikesuhteidensa kautta. Osallisuuden selvittäminen on olennainen osa asianmukaisen huolellisuuden prosessia sillä osallisuus määrittelee sen, tuleeko yrityksen ryhtyä ehkäiseviin, lieventäviin vai korjaaviin toimiin. Osallisuuden selvittäminen ohjaa yrityksiä myös tarkastelemaan omia toimintatapojaan, ja niiden mahdollista roolia haitallisten vaikutusten aiheutumisessa.
  • Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi yrityksen raportoimaan näyttöön siitä, että kanavat on suunniteltu niin, että ne ovat myös käytännössä vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa tai raportoituun näyttöön siitä, että kyseiset sidosryhmät käyttävät niitä.
  • Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi siihen, onko yrityksen raportoimien tavoitteiden ja mittareiden avulla mahdollista seurata haitallisiin vaikutuksiin puuttuvien toimien tehokkuutta.
  • Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan? Huomiota kiinnitetään yritysten sidosryhmävuorovaikutuksesta antamiin tietoihin sekä siihen, miten yritys kertoo seuraavansa ehkäisevien, lieventävien ja korjaavien toimiensa tuloksia osallistamalla sidosryhmiä.

Yritysten raportoimien huolellisuusvelvoiteprosessien asianmukaisuuden lisäksi tarkastelussa on kiinnitetty huomiota siihen, lisääkö yritysten raportointi niiden arvoketjun läpinäkyvyyttä. Arvoketjujen läpinäkyvyys on edellytys sille, että yritysten kestävyysraportoinnin ja huolellisuusvelvotteen noudattamisen asianmukaisuutta voidaan arvioida. Arvoketjujen läpinäkyvyys mahdollistaa myös sen, että kansalaisjärjestöt ja muut ulkopuoliset tahot voivat tuoda yritysten tietoon mahdollisia ongelmia niiden arvoketjuissa. Läpinäkyvyys on tärkeää myös yritystoiminnan mahdollisten haitallisten vaikutusten uhreille, jotta he voivat tunnistaa mahdollisia vastuutahoja. ESRS-standardit edellyttävät yrityksiltä kuvausta niiden arvoketjuista, mukaan lukien kuvausta niiden keskeisistä toimittajista, asiakkaista ja jakelukanavista237.

Tarkastelun kohteena olevat yritykset ovat saaneet tarkistaa niitä koskevat tiedot ennen tämän raportin julkaisemista. Yrityskohtaisten alalukujen alussa on kunkin yrityksen kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä.

Alaviitteet
Taulukko 4: Tarkastellut ESRS S2 -standardin datapisteet ja raportoitujen tietojen arviointikriteerit
DatapisteArviointikriteeri
Merkittävän lapsityövoiman ja pakkotyön riski
Maantieteelliset alueet, maan tasolla tai muulla tasolla, tai hyödykkeet, joihin liittyy merkittävä riski lapsityövoiman käytöstä tai pakkotyöstä yrityksen arvoketjun työntekijöiden osalta (S2 SBM-3 11 b ⭢ IRO-2 37 f)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tieto on annettu ymmärrettävästi jollain konkreettisella maantieteellisellä tasolla tai hyödykkeen tasolla.
Arvoketjun työntekijöihin liittyvät toimintaperiaatteet
Tiedot yrityksen toimintaperiaatteista, joilla se hallitsee arvoketjun työntekijöihin liittyviä olennaisia vaikutuksia (S2-1 14 ⭢ S2-1 10)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Kattavatko tällaiset toimintaperiaatteet tietyt vai kaikki arvoketjun työntekijöiden ryhmät (S2-1 16 ⭢ S2-1 10)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tieto on annettu.
Kuvaus arvoketjun työntekijöiden kannalta merkityksellisistä ihmisoikeuspoliittisista sitoumuksista, ml. prosessit ja mekanismit, joilla seurataan yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden, työelämän perusperiaatteista ja oikeuksista annetun ILO:n julistuksen tai monikansallisisille yrityksille annettujen OECD:n toimintaohjeiden noudattamista (S2-1 17 ⭢ GDR-P 43)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että yrityksen kansainvälisiin yritysvastuunormeihin liittyvä sitoumus on kuvattu.
Käsitelläänkö yrityksen arvoketjun työntekijöihin liittyvissä toimintaperiaatteissa nimenomaisesti ihmiskauppaa, pakkotyötä ja lapsityövoiman käyttöä (S2-1 18 ⭢ S2-1 11)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tieto on annettu.
Onko yrityksellä toimittajia koskevia käytännesääntöjä (S2-1 18 ⭢ S2-1 12)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tieto on annettu.
Ovatko sen arvoketjun työntekijöihin liittyvät toimintaperiaatteet linjassa arvoketjun työntekijöitä koskevien kansainvälisesti tunnustettujen normien kanssa, ml. yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n ohjaavat periaatteet (S2-1 19 ⭢ GDR-P 43)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Vuorovaikutus arvoketjun työntekijöiden kanssa, ilmoituskanavat ja korjaavat toimet
Otetaanko arvoketjun työntekijöiden näkemykset huomioon yrityksen päätöksissä tai toimissa, joiden tavoitteena on hallita arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia tosiasiallisia tai mahdollisia vaikutuksia, ja jos niin miten (S2-2 22 ⭢ S2-2 14)Standardin mukaisena raportointina on pidetty jonkinlaista kuvausta siitä, miten arvoketjun työntekijöiden näkemykset huomioidaan. Arvioinnissa on keskitytty haitallisiin vaikutuksiin.
Tapahtuuko yhteydenpito arvoketjun työntekijöiden tai heidän oikeutettujen* edustajiensa kanssa suoraan vai sellaisten luotettavien valtuutettujen kautta, joilla on tarkka käsitys heidän tilanteestaan (S2-2 22 a ⭢ S2-2 14)Ei arvioida.
Tapauksen mukaan, yleinen puitesopimus tai muut sopimukset, jotka yrityksellä on maailmanlaajuisten ammattiliittojen kanssa ja jotka liittyvät arvoketjun työntekijöiden ihmisoikeuksien, myös kollektiivisen neuvotteluoikeuden, kunnioittamiseen (S2-2 22 d ⭢ S2-2 14 b)Ei arvioida.
Tapauksen mukaan toimet, joita yritys toteuttaa saadakseen käsityksen sellaisten työntekijöiden näkemyksistä, jotka voivat olla erityisen alttiita vaikutuksille ja/tai syrjäytyneitä (S2-2 23 ⭢ S2-2 14 a)Ei arvioida.
Yrityksen yleinen toimintatapa ja prosessit epäkohtien korjaamiseksi tai korjaamisen edistämiseksi, kun yritys on aiheuttanut arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia olennaisia haitallisia vaikutuksia tai myötävaikuttanut niiden syntymiseen (S2 27 a ⭢ S2 16)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että yleinen lähestymistapa on kuvattu. Korjaaminen on alkuperäisissä ESRS-standardeissa määritelty “keinoiksi, joilla voidaan torjua tai poistaa haitallinen vaikutus”. Esimerkkejä tällaisista keinoista ovat anteeksipyyntö, taloudellinen tai muu kuin taloudellinen korvaus, vahingon ehkäiseminen kieltojen tai toistumisen estäminen takaamisen avulla, rankaisevat seuraamukset (riippumatta siitä, ovatko ne rikosoikeudellisia vai hallinnollisia, kuten sakot), palauttaminen, ennallistaminen ja kunnostus.
Käytössä olevat erityiset kanavat, joiden avulla arvoketjun työntekijät voivat tuoda esiin huolenaiheitaan tai tarpeitaan suoraan yritykselle ja saada niitä käsitellyksi (S2-3 27 b ⭢ S2-2 15)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että kanava(t) on kuvattu.
Miten yritys seuraa esiin tuotuja ja käsiteltyjä kysymyksiä ja miten se varmistaa kanavien tehokkuuden, mm. osallistamalla niitä sidosryhmiä, jotka ovat kanavien suunniteltuja käyttäjiä (S2-3 27 d ⭢ S2-2 15)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tieto on annettu. Tehokkuuden on tulkittu viittaavan ESRS S2 -standardin soveltamisvaatimuksissa mainittuihin YK:n ohjaavien periaatteiden periaatteen 31 mukaisiin tuomioistuinten ulkopuolisten valitusmekanismien vaikuttavuuskriteereihin.
Arvoketjun työntekijöihin liittyvät toimet ja resurssit
Kuvaus toteutetuista, suunnitelluista tai meneillään olevista toimista arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien olennaisten vaikutusten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi (S2-4 32 a ⭢ S2-3 18 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että toimet on kuvattu.
Onko yritys toteuttanut ja miten se on toteuttanut toimia tarjotakseen tai mahdollistaakseen korjaavia toimia, jotka liittyvät tosiasialliseen olennaiseen vaikutukseen (S2-4 32 b ⭢ S2-3 18 a)Jos yritys on määrittänyt sen olennaiset haitalliset vaikutukset tosiasiallisiksi vaikutuksiksi tai vaikutusten luokittelu ei ole selvä, standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Jos yrityksen olennaiset haitalliset vaikutukset ovat mahdollisia vaikutuksia, kysymystä ei ole arvioitu.
Miten yritys seuraa ja arvioi olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tai korjaamiseksi toteuttamiensa toimien vaikuttavuutta tulosten tuottamisessa arvoketjun työntekijöille (S2-4 32 d ⭢ S2-3 18 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Onko raportoitu yrityksen arvoketjun alku- tai loppupäähän liittyvistä vakavista ihmisoikeusongelmista tai ihmisoikeuksien loukkauksiin liittyvistä tapauksista; tiedot raportoiduista tapauksista (S2-4 36 ⭢ S2-3 19)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Tiedot niistä resursseista, jotka on osoitettu yrityksen olennaisten vaikutusten hallintaan (S2-4 38 ⭢ GDR-A 46)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Arvoketjun työntekijöihin liittyvät tavoitteet
Arvoketjun työntekijöihin liittyvien olennaisten haitallisten vaikutusten hallintaa koskevien mitattavissa olevien, tulossuuntautuneiden ja aikasidonnaisten tavoitteiden tiivistetty kuvaus (S2-5 41 ⭢ S2-4 20)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu tai yritys kertoo selkeästi, ettei se ole asettanut tavoitteita
7.1 Kesko

Keskon kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

Keskon arvoketjun alkupäähän kuuluu raaka-aineiden hankinta ja tuotteiden valmistus, kiinteistöihin liittyvät palvelut sekä erilaisia muita palveluita (varastointi, logistiikka, IT-palvelut ja asiantuntijapalvelut). Sen omaan toimintaan kuuluu hankinta- ja ketjutoiminnot, tuotteiden ja palveluiden myynti, logistiikka ja varastointi sekä kiinteistötoiminta, kuten sen omien ja vuokrattujen toimitilojen käyttö ja hallinta. Sen arvoketjun loppupäähään kuuluu jälleenmyynti asiakkaille, käyttö ja kulutus sekä loppukäsittely.238

Riskimaiksi luokitelluista maista Keskolla on eniten hankintaa Kiinasta, Thaimaasta, Turkista, Intiasta ja Kreikasta239. Kesko ei kestävyysraportissaan anna yksityiskohtaisempaa maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa sen arvoketjusta.

Keskon olennaiset haitalliset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset koskevat työntekijöitä, jotka työskentelevät Keskon arvoketjun alkupäässä yrityksissä, joiden kanssa Keskolla on liikesuhde.240

Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
8/204/204/204/20

Kesko täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset huonosti. Kesko ei esimerkiksi anna lainkaan tietoa siitä, miten se seuraa arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävien toimien vaikuttavuutta tai millaisia tavoitteita se on asettanut ko. toimille. Se ei myöskään anna tietoa arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan kohdistetuista resursseista. Yhteenveto Keskon raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Keskon datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Kesko on määrittänyt itselleen olennaisiksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuviksi haitallisiksi vaikutuksiksi puutteelliset työolot, jotka heikentävät arvoketjun työntekijöiden hyvinvointia ja elämänlaatua, sekä lapsityövoiman ja pakkotyön. Kyseiset haitalliset vaikutukset ovat Keskon mukaan yksittäistapauksia. Toisaalta Kesko kertoo, että joihinkin sen valikoimaan kuuluviin tuotteisiin liittyy kategoriatasolla lapsityövoiman ja pakkotyön riski. Keskon mainitsemia esimerkkejä tällaisesta systeemitason vaikutuksesta ovat kausiluonteiseen työhön maatalouden alkutuotannossa sekä tekstiilialaan liittyvät pakkotyön riskit.241

Riski puutteellisista työoloista liittyy erityisesti Keskon tavarantoimittajien työntekijöihin, jotka osallistuvat hyödykkeiden valmistukseen tai alkutuotantoon riskimaiksi luokitelluissa maissa. Riskimaiksi luokitelluista maista Keskolla on eniten hankintaa Kiinasta, Thaimaasta, Turkista, Intiasta ja Kreikasta. Pakkotyön riski on tunnistettu myös riskimaiden ulkopuolella, mutta Kesko ei kerro missä.

Keskon olennaisten vaikutusten kuvaus on hyvin ylätasolla, kuten myös sen kuvaus vaikutusten vaikutuksista ihmisille. Vaikutusten ominaispiirteistä on vaikea saada konkreettista käsitystä. Esimerkiksi pakkotyön osalta ei täsmennetä, onko kyseessä riski valtiollisesta pakkotyöstä, siirtotyöntekijöillä teetettävästä pakkotyöstä tai jostain muusta vastaavasta ominaispiirteestä. Pakkotyön tarkempia ominaispiirteitä ei avata myöskään esimerkiksi hyödyntämällä Kansainvälisen työjärjestö ILOn pakkotyön tunnistamisen apuvälineeksi kehittämiä indikaattoreita.242

Kesko määritteli puutteelliset työolot sekä lapsityövoiman ja pakkotyön itselleen olennaisiksi haitallisiksi vaikutuksiksi myös vuoden 2024 kestävyysraportissaan.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Kesko kertoo hallitsevansa sen suoriin riskimaahankintoihin liittyviä arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia lähinnä kolmannen osapuolen sosiaalisen vastuun auditointien ja toimittajien kanssa käydyn vuoropuhelun avulla. Keskon periaatteena on tehdä yhteistyötä vain sellaisten riskimaatavarantoimittajien kanssa, jotka ovat sosiaalisen vastuun auditointien piirissä. Se ei kuitenkaan annettujen tietojen perusteella edellytä tavarantoimittajilta esimerkiksi minkään tietyn arvosanan tai tason saavuttamista auditoinneista.243

Yleisimmät Keskon käyttämät auditointijärjestelmät ovat amfori BSCI ja SMETA. Vuonna 2025 auditoinnit kattoivat yli 97 prosenttia kaikista riskimaatavarantoimittajien tehtaista, joista Keskolla oli suoria ostoja ko. vuoden aikana. Riskimaiksi luokiteltavista maista tehdyt suorat ostot vastasivat vain hieman yli yhtä prosenttia Keskon vuoden 2025 tavaraostoista. Keskolla onkin suorien riskimaahankintojen lisäksi myös paljon epäsuoraa hankintaa riskimaista, joka ei sisälly edellä esitettyihin lukuihin.

Kesko kertoo myös, että vuoden 2025 aikana se on ottanut käyttöön sosiaalisen vastuun auditointeja sen omien merkkien tuorehedelmä- ja vihannestoimittajilta yleistä riskimaaluokitusta laajemmin maissa, joissa maatalouden alkutuotannon työntekijöillä on kohonnut riski ihmisoikeusloukkauksille. Annettujen tietojen perusteella jää epäselväksi, missä laajuudessa edellä mainittuja toimia on otettu käyttöön. Kotimaiseen marjanpoiminta-alaan liittyen Kesko kertoo olleensa mukana auditoimassa yhden tavarantoimittajan poiminta- ja majoitusolosuhteita.

Vuoden 2025 aikana Kesko on lopettanut ostot neljältä tehtaalta, joiden kanssa se ei päässyt yksimielisyyteen korjaavista toimenpiteistä. Lisäksi se kertoo irtisanoneensa tavarantoimittajasopimuksen sen jälkeen, kun käräjäoikeus oli tuominnut “erään Keskon tavarantoimittajan ja sen keskeisen avainhenkilön ihmisoikeusrikkomuksista” ja kun tavarantoimittajan Keskon kanssa käymä vuoropuhelu ja korjaavat toimenpiteet todettiin riittämättömiksi. Vaikka Kesko ei sano sitä suoraan voidaan annetuista tiedoista ja asiayhteydestä päätellä, että kyse on marjayhtiö Kiantamasta, jonka vastuuhenkilöt saivat syyskuussa 2025 tuomion ihmiskaupasta244. Keskon mukaan myös toista samalla alalla toimivaa Keskon tavarantoimittajaa koskeva ihmisoikeuksiin liittyvä käsittely käräjäoikeudessa on kesken. Kesko kertoo aloittaneensa vuoropuhelun kyseisen toimittajan kanssa. Asiayhteydestä voidaan päätellä, että kyse on Polarica-konserniin kuuluvasta Polarica Marjahankinta Oy:stä245.

Näiden lisäksi Kesko kertoo, että sillä on tiedossa toinenkin mahdollisiin ihmisoikeusloukkauksiin liittyvä keskeneräinen oikeustapaus, joka koskee sen kotimaista tavarantoimittajaa. Kesko ei anna muuta tietoa ko. tapauksesta.

Edelleen Kesko kertoo, että vuonna 2025 sen arvoketjussa tuli esiin epäily ihmisoikeuksien rikkomisesta Keskon tavarantoimittajan irtisanoessa työntekijöitään lakon seurauksena Panamassa. Kesko kävi vuoropuhelua tavarantoimittajan kanssa, pyysi selvityksen tapauksesta ja jatkaa tilanteen seuraamista. Asiayhteydestä voidaan päätellä, että kysymys on Chiquitasta246.

Näissä esimerkeissä Keskon toimittajilta edellyttämien korjaavien toimenpiteiden ja vuoropuhelun tavoitteet jäävät kestävyysraportin perusteella epäselviksi. Raportti ei kerro, onko tavoitteena ollut esimerkiksi toimittajan työolojen saattaminen Keskon K Code of Conduct -toimintaohjeiden mukaiseksi vai onko Kesko edellyttänyt myös haitallisista vaikutuksista aiheutuneiden vahinkojen korvaamista asianosaisille.

Vuonna 2025 Kesko on julkaissut K Code of Conduct -verkkokoulutuksen tavarantoimittajilleen ja järjestänyt koulutuksen omalle hankintaorganisaatiolleen työperäisen hyväksikäytön tunnistamisesta alihankintaketjuissa. Lisäksi vuoden aikana yli 200 Keskon tavarantoimittajaa on osallistunut amfori BSCI:n koulutuksiin, joiden aiheina oli esimerkiksi työntekijöiden oikeudenmukainen palkkaus ja työajat sekä nollatoleranssi väkivaltaa ja häirintää vastaan.

Keskon kuvaus sen haitallisista vaikutuksista on niin ylätasolla, että sen toimien tarkoituksenmukaisuutta on vaikea arvioida. Keskon toimet haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi ovat pääsääntöisesti erilaisia auditointeja ja auditointien aikana havaittujen epäkohtien korjaamista tapauskohtaisesti. Silloinkin kun vaikutukset ovat yleisempiä tai systeemisiä, Keskon antamissa tiedoissa ei ole viitteitä haitallisten vaikutusten juurisyiden analysoimisesta tai toimista juurisyihin puuttumiseksi. Kesko ei anna tietoa haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi toteuttamiensa toimien tuloksista tai odotetuista tuloksista.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Kesko ei raportoi arvioineensa omaa osallisuuttaan arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten aiheutumiseen. Kesko on luokitellut arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ainoastaan mahdollisiksi vaikutuksiksi. Annettujen tietojen perusteella arvoketjun työntekijöihin kohdistuu kuitenkin myös tosiasiallisia haitallisia vaikutuksia. Kesko esimerkiksi antaa tietoa yleisimmin havaituista puutteista247 vuoden 2025 aikana tehdyissä sen suoriin riskimaatavarantoimittajiin kohdistuneissa amfori BSCI -auditoinneissa. Lisäksi se mainitsee päättyneitä ja käynnissä olevia työntekijöiden oikeuksiin liittyviä oikeusprosesseja koskien sen tavarantoimittajia (ks. edellä). Kesko ei kuitenkaan raportoi ryhtyneensä tai osallistuneensa vuonna 2025 korjaaviin toimenpiteisiin.

Kesko kuvaa yleistä lähestymistapaansa korjaaviin toimenpiteisiin tavalla, josta voidaan päätellä, että se katsoo lähinnä linkittyvänsä arvoketjun työntekijöihin kohdistuviin vaikutuksiin. Kesko kertoo, että kun epäkohtia ilmenee, se keskustelee tilanteesta sen tavarantoimittajan kanssa tavoitteenaan saada tavarantoimittaja sitoutumaan korjaaviin toimenpiteisiin248. Toisin sanoen, Kesko kertoo ainoastaan käyttävänsä vaikutusvaltaansa korjaavien toimenpiteiden mahdollistamiseksi. Annettujen tietojen perusteella epäselväksi jää, onko Kesko sitoutunut korjaamaan haitalliset vaikutukset, joita se on aiheuttanut tai joiden aiheutumiseen se on myötävaikuttanut.

Lisäksi Kesko kertoo, että amfori BSCI -auditointiprosessiin kuuluu Zero Tolerance -toimintamalli, jonka mukaan toimitaan, kun auditoija tekee auditoinnin aikana erityisen kriittisen havainnon. Jos Keskon arvoketjussa havaitaan lapsityövoiman käyttöä, käytössä on The Centre for Child Rights and Business -organisaation korjaavien toimenpiteiden malli.249 Kesko ei avaa näitä toimintamalleja tarkemmin tai kerro, onko niitä jouduttu käyttämään.

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Keskolla on käytössään SpeakUp-ilmoituskanava, joka on kaikille avoin eli myös arvoketjun työntekijät voivat käyttää sitä huolenaiheista ilmoittamiseen. Lisäksi vastuullisuusjärjestelmä amforin ylläpitämä ilmoituskanava amfori Speak For Change on työntekijöiden käytettävissä Vietnamissa, Turkissa, Bangladeshissa ja neljällä alueella Intiassa niillä Keskon tavarantoimittajien tehtailla, jotka ovat amfori BSCI -auditointien piirissä.250

Keskon mukaan vuoden 2025 aikana se sai SpeakUp-kanavan kautta kaksi palveluntoimittajia koskevaa ilmoitusta, jotka koskivat työ- ja työaikalainsäädännön rikkomista sekä tiettyjen taloudellisten raportointivelvoitteiden hoitamatta jättämistä. Kesko ei kuitenkaan kerro, ovatko nimenomaan arvoketjun työntekijät käyttäneet ko. kanavaa ilmoitusten tekemiseen. Se ei myöskään anna tietoa, joka viittaisi siihen, että SpeakUp-kanava on suunniteltu niin, että se on tosiasiallisesti vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa. Ilmoituskanavan saavutettavuus arvoketjun työntekijöiden näkökulmasta jää siis epäselväksi.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Kesko ei anna tietoa arvoketjun työntekijöihin liittyvistä tavoitteista tai mittareista. Se ei myöskään esimerkiksi arvioi, onko sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien mahdollisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseen tähtäävissä toimissa ollut puutteita. Raportointia tällaisista arvioinneista ja niissä havaituista puutteista voidaan pitää erityisen tarpeellisena tilanteessa, jossa Keskon käytännöt ovat mahdollistaneet sen, että se on tehnyt hankintoja yritykseltä, jonka vastuuhenkilöt on raportointikaudella tuomittu ihmiskaupasta251.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Kesko kertoo, että sillä ei tällä hetkellä ole sellaista suoraa yhteydenpitoa arvoketjun työntekijöihin, jonka avulla arvoketjun työntekijöiden näkemykset otettaisiin huomioon päätöksissä tai toimissa, joiden tavoitteena on hallita arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia vaikutuksia. Se kuitenkin kertoo olevansa välillisesti yhteydessä riskimaatavarantoimittajien työntekijöihin kolmannen osapuolen sosiaalisen vastuun auditointien kautta. Kyseisen välillisen yhteydenpidon tarkoitus jää kuitenkin epäselväksi. Työntekijöiden haastatteluja tehdään osana amfori BSCI- ja SMETA-auditointeja.252

Kesko ei anna tietoa, joka viittaisi siihen, että arvoketjun työntekijöitä osallistettaisiin toimien tulosten tai tehokkuuden seuraamiseen.

Alaviitteet
7.2 Kone

Koneen kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

Kone suunnittelee, valmistaa, asentaa, huoltaa ja modernisoi laitteita. Koneen tärkeimpiä asiakasryhmiä ovat rakennusyhtiöt, rakennusten omistajat, rakennuttajat, kiinteistönhoitoyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt.253

Kone ei arvoketjun kuvauksessaan anna yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa sen arvoketjusta.

Koneen arvoketjun työntekijät, joihin todennäköisesti kohdistuu olennaisia vaikutuksia, voidaan sen mukaan luokitella neljään ryhmään:

  • ketjun alkupään ensisijaisten komponenttitoimittajien työntekijät, jotka ovat mukana valmistuksessa
  • ketjun loppupään alihankkijoiden työntekijät, jotka ovat mukana purku-, asennus- tai huoltotoiminnoissa
  • Koneen toimipaikoissa työskentelevät palveluntarjoajien työntekijät (esim. konsultointi- ja IT-palvelut paikan päällä, laitos- ja siivouspalvelut)
  • Koneen jakelijoiden työntekijät, jotka asentavat Koneen tuotteita.254
Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
12/203/202/203/20

Kone täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset hyvin. Selkeimmät puutteet koskevat arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan kohdistettuja resursseja, joista Kone ei anna lainkaan tietoa. Kone ei myöskään anna tietoa mahdollisesti toteuttamistaan korjaavista toimista tai ole selkeästi määritellyt sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia olennaisia haitallisia vaikutuksia joko mahdollisiksi tai tosiasiallisiksi. Yhteenveto Koneen raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Koneen datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Koneen olennaiseksi määrittelemä arvoketjun työntekijöihin kohdistuva haitallinen vaikutus on tapaturmat. Kyseinen vaikutus kohdistuu erityisesti Koneen arvoketjun loppupään työntekijöihin, jotka ovat mukana purku-, asennus- tai huoltotoiminnoissa. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa Koneen alihankkijoiden ja jakelijoiden työntekijät sekä ulkoistetut työntekijät Koneen omassa toiminnassa. Annettujen tietojen perusteella ulkoistetut työntekijät voivat olla esimerkiksi urakoitsijoita.255

Kone ei raportoi arvoketjun työntekijöitä koskevia tapaturmataajuuslukuja, mutta sen mukaan alihankkijoiden työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat yksittäisiä tapauksia. Vakavimmat vaikutukset liittyvät korkealta putoamiseen, materiaalien tai esineiden putoamiseen ja työkalujen käsittelyyn. Vakavia loukkaantumisia tai kuolemantapauksia voi sattua. Suurin tapaturmariski on alihankkijoilla, jotka osallistuvat uudisrakentamiseen ja modernisointihankkeisiin. Koneen mukaan huomattava osa näistä ketjun loppupään alihankkijoista sijaitsee Kiinassa. Alihankkijoiden työntekijöiden osalta vaikutuksen kuvaus on verrattain konkreettista ja Kone avaa vaikutuksiin liittyviä ominaispiirteitä. Myös jakelijoiden työntekijöille ja ulkoistetuille työntekijöille voi Koneen mukaan sattua vakavia loukkaantumisia ja kuolemantapauksia, mutta Kone ei kuvaa niitä yhtä seikkaperäisesti.

Kone määritteli arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat terveys- ja turvallisuusvaikutukset itselleen olennaiseksi myös sen vuoden 2024 kestävyysraportissa.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Kone kertoo ehkäisevänsä arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia “Integroimalla järjestelmällisen riskienhallinnan, ennakkosuunnittelun ja osaamisen kehittämisen globaalin johtamisjärjestelmäänsä”. Koneen turvallisuusjohtamisjärjestelmä noudattaa ISO 45001 -työterveys- ja työturvallisuusstandardia. Käytännössä Kone esimerkiksi laatii sen tuotteille asennus- ja kunnossapito-ohjeet terveys- ja turvallisuusriskien vähentämiseksi. Tuotteita ja niiden asennusmenetelmiä kehitetään arvoketjun työntekijöiltä ja yrityksiltä kerätyn palautteen perusteella.256

Koneen mukaan sen toimien tavoitteena on yleisesti vähentää erityisesti alihankkijoiden työntekijöihin kohdistuvien loukkaantumisten määrää ja vakavuutta. Koneella on käytössään vähimmäisvaatimukset alihankkijoiden koulutukselle, työkaluille ja henkilösuojaimille, ja se tarjoaa alihankkijoilleen esimerkiksi tuote- tai hankekohtaista koulutusta ja käytännön opetusta. Vuonna 2025 Kone kertoo jatkaneensa vuonna 2024 aloitettua alihankkijoiden hallintakäytäntöjen järjestelmällistä arviointia. Arvioinnit ovat osa Koneen globaalia alihankkijaturvallisuuden kehittämisohjelmaa, ja niiden tarkoitus on määrittää tarvittavat toimet työturvallisuuden parantamiseksi. Kehittämisohjelma keskittyy yhtiön downstream-arvoketjun alihankkijoihin. Ohjelmassa riskienhallintastrategiat, kuten riskitietoisuuden edistäminen ja työmaavalvonnan kehittäminen, laaditaan tapaturmista, läheltä piti -tilanteista ja juurisyyanalyyseistä koottujen tietojen pohjalta. Alihankkijoiden työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseen tähtäävistä toimista ja niiden odotetuista tuloksista annetut tiedot ovat johdonmukaisia Koneen olennaisten haitallisten vaikutusten kuvausten kanssa.

Kun arvoketjun työntekijät työskentelevät Koneen valvonnassa yhtiön toimipaikoilla, sen paikalliset linjaorganisaatiot vastaavat yhtä lailla niin omien kuin arvoketjun työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta. Kone ei anna tietoa muista erityisesti ulkoistettuihin työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseen tähtäävistä toimista.

Kone ei raportoi erityisistä toimista myöskään jakelijoiden työntekijöihin kohdistuvien haitallisten terveys- ja turvallisuusvaikutusten hallitsemiseksi. Jakelijoiden osalta Kone kertoo edistävänsä turvallisia ja eettisiä toimintatapoja seurannan ja sitouttamisen avulla. Sen mukaan työterveys- ja työturvallisuusvaatimuksien, työlainsäädännön ja eettisten normien noudattaminen on kuitenkin jakelijoiden omalla vastuulla.257

Kone kertoo kestävyysraportissaan myös toimista, jotka kohdistuvat sen upstream-toimitusketjuun. Tällaisia toimenpiteitä ovat toimittajien seulonta ja korkean ihmisoikeusriskin toimittajille tehdyt verkkopohjaiset tai kolmannen osapuolen paikan päällä toteuttamat ihmisoikeusarvioinnit. Koska Koneen olennaiseksi määrittämät haitalliset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset eivät kuitenkaan kohdistu sen arvoketjun alkupäähän, ei näitä toimia käsitellä tarkemmin tässä raportissa.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Kone ei suoraan raportoi arvioivansa omaa osallisuuttaan arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien vaikutusten aiheutumiseen. Se kertoo, että jokaisen tapaturman juurisyyt tunnistetaan (ks. lisää alla), mutta epäselväksi jää, kattaako tämä osallisuuden arvioinnin. Kone ei myöskään selkeästi luokittele sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia terveys- ja turvallisuusvaikutuksia mahdollisiksi tai tosiasiallisiksi vaikutuksiksi. Kone ei myöskään raportoi ryhtyneensä tai osallistuneensa korjaavien toimien tarjoamiseen.

Yleisellä tasolla Kone kertoo, että sen korjaavien toimenpiteiden toteutus omalle työvoimalle sekä muille osapuolille, kuten loppukäyttäjille, alihankkijoille tai jakelijoille, noudattaa standardoitua työnkulkua. Poikkeamat ja toimet kirjataan sen turvallisuusraportointialustaan, ja jokaisen tapaturman juurisyyt tunnistetaan ja ratkaistaan korjaavilla toimenpiteillä. Korkean tai keskisuuren riskin läheltä piti -tilanteet ja tapahtumat tutkitaan ja analysoidaan paikallisesti globaalien toimintojen tuella. Olemassa olevat riskit arvioidaan, ja kohdennettuja korjaavia toimenpiteitä toteutetaan kielteisten terveys- ja turvallisuusvaikutusten ratkaisemiseksi.258

Korjaavat toimenpiteet kohdistuvat juurisyihin ja niille laaditaan suunnitelmat, joissa määritellään aikataulut ja vastuut. Mahdollisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi työkalujen uudelleensuunnittelu tai koulutuksen järjestäminen. Korjaavien toimenpiteiden onnistumista arvioidaan säännöllisesti osana turvallisuuden arviointia ja säännöllisiä kokouksia, ja mikäli korjaava toimenpide osoittautuu tehottomaksi, lisätoimenpiteiden tarve arvioidaan uudelleen, kunnes saavutetaan hyväksyttävä riskitaso. Saadut kokemukset jaetaan globaalisti Koneen sisällä sekä asianomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, ja niistä raportoidaan kuukausittain.

Kuvauksen perusteella Koneen korjaavat toimet tähtäävät samantapaisten tapaturmien ennaltaehkäisyyn. Kone ei mainitse korjaavia toimia, jotka kohdistuisivat haitan korjaamiseen tai korvaamisen vaikutuksen kohteena oleville henkilöille (esim. anteeksipyynnöt, kuntoutus, rahalliset korvaukset). Annettujen tietojen perusteella epäselväksi jää, onko Kone sitoutunut korjaamaan haitalliset vaikutukset, joita se on aiheuttanut tai joiden aiheutumiseen se on myötävaikuttanut.

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Koneella on käytössään Compliance Line -ilmoituskanava.259 Se ei kerro, ovatko arvoketjun työntekijät hyödyntäneet kanavaa ilmoitusten tekemiseen, mutta raportoi, ettei se saanut vuonna 2025 ilmoituksia vakavista ihmisoikeusongelmista tai -tapauksista, jotka “liittyisivät työntekijöihin yhtiön [olennaisen] arvoketjun alku- tai loppupäässä”. Annettujen tietojen perusteella on mahdotonta arvioida Compliance Line -kanavan saavutettavuutta. Kone ei myöskään anna tietoa, joka viittaisi siihen, että sen Compliance Line -ilmoituskanava on suunniteltu niin, että se on tosiasiallisesti vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa.

Lisäksi Koneella on käytössään muita kanavia, joiden kautta arvoketjun työntekijät voivat tuoda esiin terveys- ja turvallisuusaiheisiin liittyviä huolenaiheita. Koneen arvoketjun loppupään alihankkijoiden työntekijöillä ei kuitenkaan ole suoraan pääsyä Koneen raportointijärjestelmään (Kone Safety Solution, KSS) vaan he raportoivat tiedot esihenkilöilleen, jotka kirjaavat ne KSS-järjestelmään.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Kone pyrkii vähentämään sekä loukkaantumisten määrää että vakavuutta uudisrakennus- ja modernisointihankkeisiin liittyviin purku- ja asennustehtäviin osallistuvien alihankkijoiden keskuudessa. Se ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi asettanut tähän liittyen tarkkaa numeerista tavoitetta.260

Sisäisesti Kone kertoo seuraavansa alihankkijoiden turvallisuustasoa päivittäin. Alihankkijoiden läheltä piti -tilanteet, loukkaantumiset ja kuolemantapaukset sisällytetään Koneen johtokunnalle kuukausittain toimitettavaan raporttiin. Jakelijoiden turvallisuusvastaavat raportoivat turvallisuustietoja Koneelle kuukausittain.

Kone kertoo myös, että se on asettanut tavoitteekseen jakelijoiden sitoutumisen sen eettisiin ohjesääntöihin261. Sitoutuminen eettisiin ohjesääntöihin on tarpeellinen askel jakelijoiden työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi. Itsessään se on kuitenkin riittämätön mittari toimien vaikuttavuuden seurantaan.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Koneen mukaan sen arvoketjun työntekijät voivat tuoda esiin terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä huolia esimerkiksi paikallisissa kokouksissa ja turvallisuusaloitteissa sekä päivittäisessä vuorovaikutuksessa Koneen edustajien kanssa niin osto-, myynti-, toiminta- kuin paikallisyksiköissä. Yhtiö kertoo, että sen vuorovaikutus arvoketjun työntekijöiden kanssa ohjaa sen ohjelma- ja prosessisuunnittelua ja täytäntöönpanopäätöksiä. Tuotteita ja niiden asennusmenetelmiä kehitetään arvoketjun työntekijöiltä ja yrityksiltä kerätyn palautteen perusteella.262

Kone ei anna tietoa erityisistä toimista arvoketjun työntekijöiden osallistamiseksi toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan. Kone kuitenkin kertoo, että sen jatkuvan parantamisen periaatteiden mukaisesti jokaisella työntekijällä ja alihankkijalla on velvollisuus ehdottaa ja tunnistaa keinoja työpaikan turvallisuuden parantamiseksi.

Alaviitteet
7.3 Neste

Nesteen kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

Nesteen arvoketjun alkupää koostuu raaka-aineiden hankinnasta, epäsuorasta hankinnasta sekä materiaalien ja tuotteiden hankinnasta trading-toimintaan. Epäsuora hankinta sisältää energian ja hyödykkeiden, teknisten materiaalien ja palvelujen, kemikaalien ja katalyyttien, IT‑ ja asiantuntijapalvelujen sekä maalogistiikan kategorioiden hankinnan, ostot sekä sopimus‑ ja toimittajahallinnan. Nesteen oma toiminta kattaa jalostustoiminnan ja raaka‑aineiden esikäsittelytoiminnan sekä kaupallisen toiminnan liittyen myyntiin, hankinnan operaatioihin, suunnitteluun ja kehitykseen. Arvoketjun loppupään aktiviteetteja ovat Nesteen tuotteiden jatkojalostus, jakelu ja käyttö. Lisäksi Nesteen arvoketjuun kuuluu investointihankkeita ja omaisuuden kunnossapitoa, logistiikkaa ja varastointia, tuotteiden jakelua, innovaatio- ja tuotekehitystoimintaa sekä elinkaaren loppuvaiheen hallintaa.263

Neste ei arvoketjun kuvauksessaan anna yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa sen arvoketjusta.

Nesteen olennaiset haitalliset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset koskevat Nesteen jäte- ja tähderaaka‑aineiden toimitusketjujen alkupään työntekijöitä sekä Nesteen jalostamoilla työtä tekevien kolmansien osapuolien työntekijöitä.264

Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
13/201/203/203/20

Neste täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset hyvin. Selkeimmät puutteet koskevat arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan kohdistettuja resursseja, joista Neste ei anna lainkaan tietoa. Se ei myöskään kerro, onko vuoden aikana raportoitu sen arvoketjun työntekijöihin liittyvistä vakavista ihmisoikeusongelmista tai ihmisoikeuksien loukkauksiin liittyvistä tapauksista, tai anna tietoa mahdollisesti toteuttamistaan korjaavista toimista. Yhteenveto Nesteen raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Nesteen datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Neste on määrittänyt itselleen olennaiseksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuvaksi haitalliseksi vaikutukseksi pakkotyön. Neste kertoo altistuvansa pakkotyölle sen liikesuhteiden kautta maantieteellisillä alueilla sekä aloilla, joilla pakkotyö on systeeminen ongelma. Tällaisia ovat sen uusiutuvien tuotteiden toimitusketjut Aasiassa sekä sen omien jalostamoiden rakennus- ja kunnossapitohankkeet, joiden aikana sen jalostamoilla työskentelee tilapäisesti suuri määrä kolmannen osapuolen rakennus- ja kunnossapitotyöntekijöitä.265

Neste kertoo, että se on tunnistanut siirtotyöntekijät haitallisille vaikutuksille erityisen alttiiksi työntekijäryhmäksi. Se ei kuitenkaan avaa tarkemmin sen toimitusketjuihin tai sen omien jalostamoiden rakennus- ja kunnossapitohankkeisiin liittyvän pakkotyön tarkempia ominaispiirteitä. Pakkotyön tarkempia ominaispiirteitä voitaisiin avata esimerkiksi hyödyntämällä Kansainvälisen työjärjestö ILOn pakkotyön tunnistamisen apuvälineeksi kehittämiä indikaattoreita.266

Neste määritteli pakkotyön itselleen olennaiseksi haitalliseksi vaikutukseksi myös sen vuoden 2024 kestävyysraportissa.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Neste antaa tietoa toimista arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi ja korjaamiseksi lähinnä yleisen prosessikuvauksen tasolla267. Yleisen prosessikuvauksen lisäksi Neste antaa myös esimerkkejä konkreettisista toimista, joihin se on vuoden 2025 aikana ryhtynyt. Tällaisia toimia ovat vuosittainen yhtiön ihmisoikeusriskien arvioinnin tarkistaminen ja päivittäminen, yhteistyö kolmannen osapuolen asiantuntijoiden kanssa kolmen paikan päällä tehtävän ihmisoikeusriskien arvioinnin toteuttamiseksi suuren riskin toimitusketjuissa sekä yhteistyö Nesteen toimittajan Golden Agri-Resourcesin (GAR) ja riippumattomien asiantuntijoiden kanssa kolmansien osapuolten tehtaiden ihmisoikeusriskien arvioimiseksi Riaussa Indonesiassa Nesteen välittömän hankintaketjun ulkopuolella.

Indonesiassa tehdyssä riskiarvioinnissa arvioitiin kolmansien osapuolten toimintaperiaatteita ja käytäntöjä “useiden kysymysten osalta, kuten pakkotyö ja oikeudenmukainen rekrytointi”. Nesteen raportoimien konkreettisten toimien yhteyttä nimenomaisesti pakkotyöriskin hallintaan on kuitenkin muutoin vaikea hahmottaa. Ihmisoikeusriskien arviointien voidaan myös yleisesti ottaen katsoa soveltuvan vaikutusten tunnistamiseen ja arviointiin, toimien haarukoimiseen sekä toimien vaikuttavuuden seurantaan. Ne eivät yleensä ole itsessään ehkäiseviä ja lieventäviä toimia. Neste ei anna tietoa toimien tuloksista tai odotetuista tuloksista.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Nesteen mukaan sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset eivät johdu sen liiketoimintamallista tai strategiasta. Annetuissa tiedoissa ei kuitenkaan ole viitteitä siitä, että Neste olisi muuten arvioinut osallisuuttaan haitallisiin vaikutuksiin. Se ei ole luokitellut pakkotyötä selkeästi mahdolliseksi tai tosiasialliseksi vaikutukseksi eikä se myöskään raportoi ryhtyneensä tai osallistuneensa korjaavien toimien tarjoamiseen raportointikaudella.

Toisaalta Neste kertoo olennaisuusanalyysin kuvauksessa, että “jokaiselle arvoketjun kartoitusvaiheessa tunnistetulle aktiviteetille (eli Nesteen arvoketjun eri osa-alueille) määritetään vaikutuksen aiheuttaja”. Pakkotyön osalta tunnistettuja aiheuttajia ei kuitenkaan avata.

Yleisellä tasolla Neste kertoo, että se huolehtii korjaavista toimenpiteistä tai tekee yhteistyötä vaikutusten korjaamiseksi, jos se tunnistaa aiheuttaneensa haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia tai myötävaikuttaneensa niihin.268

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Nesteellä on käytössään kaikille avoin Ethics online -ilmoituskanava. Neste on myös perustanut jalostamoilleen pysyviä toimipaikkakohtaisia We Care -ilmoituskanavia urakoitsijoiden ja alihankkijoiden työntekijöiden, myös siirtotyöläisten, huolenaiheiden käsittelemiseksi.269

Nesteen kestävyysraportissa ei suoraan anneta tietoja, joiden perusteella Nesteen käytössä olevien ilmoituskanavien saavutettavuutta voitaisiin arvioida. Yhtiö ei myöskään anna tietoa joka viittaisi siihen, että sen Ethics online -ilmoituskanava on suunniteltu niin, että se on tosiasiallisesti vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa.

Neste kuitenkin kertoo, että se ylläpitää verkkosivuillaan julkisesti saatavilla olevaa lokia vastuullisuuteen liittyvistä huolenaiheista ja valituksista, joita on esitetty sen uusiutuvien raaka-aineiden toimitusketjuissa. Lisäksi se kertoo, että se raportoi vuosittain toimipaikkatasolla We Care -kanavien kautta tulleiden ilmoitusten prosenttiosuuden ja teemat.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Neste raportoi, ettei sillä ole erillistä mitattavaa aikasidonnaista tavoitetta, joka liittyisi ihmisoikeuskysymyksiin sen arvoketjussa270. Yhtiö kertoo seuraavansa sen toimintaperiaatteiden ja toimien tehokkuutta mm. “keskeisille liiketoiminta-alueille/toiminnoille toteutetun ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen yhteisökohtaisen suorituskykymittarin avulla”. Kyseinen suorituskykymittari on: “Keskeisillä liiketoiminta-alueilla/toiminnoissa toteutettu ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite (määrä ja kuvaus).” Ko. suorituskykymittari ei ole mielekäs ja käytännöllinen toimien vaikuttavuuden seuraamiseen. Esimerkiksi vuonna 2025 ko. suorituskykymittarin alla kerrottiin edellä kuvatuista vaikutusarvioinneista, joiden yhteys pakkotyön ehkäisemiseen, lieventämiseen ja korjaamiseen jää epäselväksi. Lisäksi sen alla kerrottiin esimerkiksi Nesteen omien työntekijöiden palkkatasoa koskevasta arvioinnista sekä sen toimistojen huolellisuusvelvoiteprosessin kypsyystason arvioinnista.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Neste kertoo, että se pyrkii ottamaan vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien näkökulmat huomioon päätöksenteossaan sekä suunnitellessaan ehkäiseviä, lieventäviä ja korjaavia toimia.271 Epäselväksi jää, miten hyvin ko. pyrkimys toteutuu, sekä se, osallistaako Neste vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan.

Nesteellä on kuitenkin käytössään työkaluja yhteydenpitoon arvoketjun työntekijöiden kanssa, kuten esimerkiksi audiovisuaaliseen, mobiililaitteella käytettävään kyselyyn perustuva teknologia, jolla voidaan Nesteen mukaan olla yhteydessä työntekijöihin suoraan ja anonyymisti. Kyselyihin vastaamiseen ei tarvita lukutaitoa ja niihin voidaan vastata työntekijöiden omalla äidinkielellä ja ilman internetyhteyttä. Ko. teknologiaa käytetään Nesteen mukaan jatkuvasti ympäri vuoden Nesteen globaaleilla hankinta-alueilla, ja kyselyn avulla kerätyt näkemykset vaikuttavat vuosittaiseen ihmisoikeusarviointiin, joka on Nesteen ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden ja riskinhallintakeinojen perusta.

Alaviitteet
7.4 Nokia

Nokian kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

Nokian arvoketjun alkupäässä on kolme pääaluetta: (i) Materiaalien hankinta ja käsittely, (ii) komponenttien ja palveluiden hankinta sekä (iii) valmistus ja kokoonpano. Sen oma toiminta koostuu neljästä pääalueesta: (i) teknologian luominen ja myynti, (ii) valmistus ja kokoonpano, (iii) asennus ja (iv) kiinteistötoiminta. Arvoketjun loppupää kattaa kolme päävaihetta: (i) tuotteiden käyttö, (ii) asiakastuki ja huolto sekä (iii) käytöstä poistamisen hallinta. Lisäksi yrityksellä on monialaisia toimintoja, jotka tukevat Nokian liiketoimintaa koko arvoketjussa. Näitä ovat esimerkiksi materiaalien ja valmiiden tuotteiden logistiikka, jakelu ja kuljetus, yleiset liiketoimintapalvelut sekä rahoitus ja investoinnit.272

Vuonna 2025 Nokia harjoitti liiketoimintaa noin 9 800 toimittajan kanssa yli 100 maassa. 80 % toimittajilta tehdyistä ostoista jakautui noin 340 toimittajan kesken.

Vuoden 2025 aikana Suomessa, Intiassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevien Nokian omien tehtaiden lisäksi sen elektroniikan tuotantopalveluiden kokoonpanotoimittajia olivat Flexin, Foxconnin, Jabilin, Sanminan, Fabrinetin ja Karelin toimittajalaitokset Kanadassa, Kiinassa, Unkarissa, Intiassa, Malesiassa, Meksikossa, Romaniassa, Thaimaassa, Turkissa, Yhdysvalloissa ja Vietnamissa.

Lisäksi Nokia kertoo kestävyysraportissaan, että tiedot sen suurimmista strategisista suunnitteluvalmistajista, laitteistovalmistajista ja komponenttitoimittajista on julkaistu sen verkkosivustolla.

Nokian arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat olennaiset vaikutukset kohdistuvat kolmeen eri ryhmään. Ne ovat Nokian toimittajien tuotantolaitosten työntekijät yhtiön arvoketjun alkupäässä, Nokian asiakaspalvelun työntekijät sekä Nokian verkkolaitteiden asennuksen, tukipalveluiden ja tukiasemapaikkojen hankinnan ja lupien parissa työskentelevät työntekijät.273

Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
8/204/205/203/20

Nokia täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset huonosti. Selkeimmät puutteet koskevat arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan kohdistettuja resursseja sekä arvoketjun työntekijöiden näkemysten huomioonottamista päätettäessä vaikutusten hallintaa koskevista toimista, joista Nokia ei anna lainkaan tietoa. Nokia ei myöskään anna tietoa mahdollisesti toteuttamistaan korjaavista toimista tai ole selkeästi määritellyt sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia olennaisia haitallisia vaikutuksia joko mahdollisiksi tai tosiasiallisiksi. Yhteenveto Nokian raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Nokian datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Nokia on määritellyt itselleen olennaisiksi haitallisiksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuviksi vaikutuksiksi työaikoihin, palkkoihin, terveyteen ja turvallisuuteen sekä pakkotyöhön liittyviä vaikutuksia. Ne liittyvät esimerkiksi liialliseen tai pakotettuun ylityöhön, riittämättömiin palkkoihin tai työskentelyyn tekaistuissa harjoitteluohjelmissa, korkealla työskentelyyn ja liikenneturvallisuuteen liittyviin vaaroihin, rekrytointimaksuihin sekä työskentelyyn ilman työsopimusta. Työaikoihin ja palkkoihin liittyvät vaikutukset koskevat sekä Nokian arvoketjun alkupäätä, eli sen toimitusketjua, että asiakaspalvelua sen arvoketjun loppupäässä. Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät vaikutukset koskevat Nokian verkkolaitteiden asennusta (oma toiminta) ja tukipalveluita arvoketjun loppupäässä. Pakkotyön riski koskee Nokian toimitusketjua mukaan lukien sen palveluiden toimitusketju. Korkeampia pakkotyön riskejä esiintyy erityisesti toimitusketjun syvemmillä tasoilla ja niiden palvelujen toimitusketjussa, joissa on vähemmän osaamista vaativia loppupään tehtäviä erityisesti syrjäisillä alueilla.274

Nokia kertoo sille olennaisiin haitallisiin vaikutuksiin liittyvien havaintojen määristä verrattain avoimesti. Vuoden 2025 aikana tehtyjen niin kutsuttujen perusteellisten yritysvastuutarkastusten yhteydessä pakkotyöhön liittyviä havaintoja tehtiin 41, työaikoja koskevia havaintoja 113, palkkausta koskevia havaintoja 59 ja terveyttä ja turvallisuutta koskevia havaintoja 254. Kaiken kaikkiaan työoloihin liittyviä haitallisia vaikutuksia koskevia havaintoja tehtiin 637. Vaikutusten laajuus, eli se miten montaa henkilöä ne koskettivat, jää kuitenkin epäselväksi.275

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Nokia hallitsee sen arvoketjun alkupäähän kohdistuvia haitallisia vaikutuksia toimittajien due diligence -prosessin avulla. Kyseinen prosessi viittaa Nokian kolmansia osapuolia koskevan toimintaohjeen noudattamisen valvontaan. Toimintaohjeen vaatimukset sisällytetään Nokian sopimusvaatimuksiin, toimittajien kelpoisuusvaatimuksiin, auditointeihin sekä toimittajien koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen.276

Vuoden 2025 aikana Nokia kertoo tehneensä yhteensä 788 toimittajien tarkastusta ja EcoVadis-arviointia277. Edellä mainittuja niin kutsuttuja perusteellisia yritysvastuutarkastuksia tehtiin 121 yhteensä 20 maassa, kuten Kiina, Intia, Japani, Malesia, Meksiko, Singapore, Taiwan, Thaimaa, Filippiinit ja Vietnam. Nämä yritysvastuutarkastukset perustuvat annettujen tietojen mukaan Nokian kolmannen osapuolen toimintaohjeisiin ja SA8000-standardiin. Annettujen tietojen perusteella kyse ei kuitenkaan ole SA8000-sertifiointiin tähtäävistä SA8000-auditoinneista. Tilastojen (ks. edellä) lisäksi Nokia havainnollistaa löydöksiä ja niiden korjaamiseksi tehtyjä toimia muutamilla esimerkeillä. Esimerkeissä annetut korjaavat toimet ovat tapauskohtaisia täsmätoimia, eikä niissä tai muualla Nokian raportissa ole viitteitä ongelmien juurisyiden analysoinnista tai niihin puuttumisesta. Nokia kertoo, että sen tavoitteena on ratkaista haitallisia vaikutuksia koskevat havainnot kuuden kuukauden kuluessa.

Nk. perusteellisten yritysvastuustarkastusten lisäksi vuoden aikana tehtiin myös 616 verkkopohjaista EcoVadis-arviointia. Vuonna 2025 86 prosentilla Nokian tavarantoimittajista oli vähintään tyydyttävä arvosana EcoVadis-arvioinnista. Nokia ei kerro, mitä loput 51 tarkastusta olivat.

Kuten edellä on todettu, toimittajien auditointien ja arviointien tarkoituksena on varmistaa, että ne täyttävät Nokian toimintaohjeen vaatimukset. Nokia ei kuitenkaan kestävyysraportissaan avaa, mitä sen vaatimukset sille olennaisten haitallisten vaikutusten (esim. työajat, riittävät palkat) suhteen ovat. Tämä vaikeuttaa myös toimien tarkoituksenmukaisuuden arviointia.

Toimittajiin kohdistuvien tarkastusten ja arviointien lisäksi Nokia ei raportoi muista toimista arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi. Epäselväksi jää, kattavatko raportoidut toimet kaikki vaikutusten kohteena olevat arvoketjun työntekijäryhmät.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Nokian raportoimissa tiedoissa ei ole selkeitä viitteitä siitä, että Nokia olisi arvioinut omaa osallisuuttaan arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten aiheutumiseen. Nokia ei selkeästi luokittele sille olennaisia arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia mahdollisiksi tai tosiasiallisiksi vaikutuksiksi. Annettujen tietojen perusteella on kuitenkin selvää, että vähintään osa niistä on tosiasiallisia vaikutuksia, jotka on todennettu myös nk. perusteellisissa yritysvastuutarkastuksissa. Lisäksi Nokia kertoo, että vuoden 2025 aikana sattui neljä urakoitsijoiden ja alihankkijoiden työperäistä kuolemaan johtanutta tapausta, joissa kuoli yhteensä viisi henkilöä278. Nokian mukaan näissä tapauksissa ryhdyttiin korjaaviin ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Se ei kuitenkaan anna tarkempaa tietoa ko. toimenpiteistä tai esimerkiksi selkeästi kerro, kuka ko. toimet toteutti.

Yleisellä tasolla Nokia kertoo, että sillä on käytössään erilliset prosessit terveys- ja turvallisuustapausten hallintaan, sekä lapsi- ja pakkotyön korjausprosessi. Se ei selkeästi raportoi olevansa sitoutunut korjaamaan vaikutuksia, jotka se on aiheuttanut tai joiden aiheutumiseen se on myötävaikuttanut. Sen korjaavista toimista em. prosessien lisäksi antamat tiedot liittyvät auditointien ja arviointien havaintojen ratkaisemiseen.279

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Nokian mukaan arvoketjun työntekijöiden tulee ensisijaisesti käyttää työnantajansa valituskanavia tuodakseen esiin huolenaiheita. Toimittajien auditoinneissa huomioidaan työnantajien valituskanavien vaatimustenmukaisuus Nokian toimittajavaatimusten kanssa. Toimittajien omien kanavien lisäksi huolenaiheita voidaan tuoda esille myös Nokian Ethics Helpline -raportointikanavan kautta sekä työntekijöiden haastatteluissa, jotka tehdään osana tavarantoimittajien auditointeja ja työmaatarkastuksia. Nokian Ethics Online -kanava on avoin kaikille ulkoisille sidosryhmille.280

Nokia raportoi, että vuoden 2025 se sai yhteensä 884 ilmoitusta (kaikkien sen ilmoituskanavien kautta, mukaan lukien sisäiset kanavat), joista 346 tutkittiin epäiltyinä Nokian toimintaohjeen rikkomisena. Nokia ei kuitenkaan raportoi tietoa ilmoitusten tekijöiden viiteryhmistä. Annettujen tietojen perusteella ei siis ole mahdollista arvioida kanavien saavutettavuutta arvoketjun työntekijöiden näkökulmasta. Nokia ei myöskään anna tietoa joka viittaisi siihen, että sen Ethics Online -kanava on suunniteltu niin, että se on tosiasiallisesti vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Nokialla on käytössä useita arvoketjun työntekijöihin liittyviä tavoitteita, jotka sen mukaan “heijastavat sen due diligence -ohjelmia, joissa käsitellään toimintaperiaatteita liittyen pakkotyöhön, terveyteen ja turvallisuuteen, palkkaukseen ja työaikaan”. Tavoitteet ovat

  • 80 % toimittajista saavuttaa tyydyttävän tason kestävän kehityksen pisteytyksessä (vuonna 2025 tavoitevuosi muutettiin vuodesta 2025 vuoteen 2030)
  • 98 % jäljitettävyys konfliktimineraaleissa sulattotasolle sekä sulattojen konfliktivapaa status vuoteen 2025 mennessä (vuonna 2025 tavoitevuosi muutettiin vuodesta 2025 vuoteen 2030)
  • tapaturmien esiintymismäärien vähentäminen (vuosittainen tavoite)
  • nolla kuolemaan johtanutta vaaratilannetta työntekijöille, toimittajille ja kolmansille osapuolille (vuosittainen tavoite)
  • 100 % toimittajista saavuttaa terveyden ja turvallisuuden suositeltu tai ensisijainen -tason281 vuoteen 2030 mennessä
  • 96 % projekteista noudattaa korkean riskin projektien toteutuksen arviointiprosessin tiukennettuja vaatimuksia (vuosittainen tavoite)
  • 80 Nokian ylemmän tason johdon turvallisuuskierrosta (tavoite vuodelle 2025).282

Nokia ei kuitenkaan annettujen tietojen perusteella ole asettanut suoraan kaikkiin sille olennaisiin haitallisiin vaikutuksiin liittyviä tavoitteita, tai ne jäävät epäselviksi. Epäselväksi esimerkiksi jää, edellyttääkö Nokia elämiseen riittäviä palkkoja arvoketjun työntekijöille ja jos kyllä, miten kaukana tai lähellä ko. tavoitetason saavuttamista se on.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Nokia ei anna tietoa siitä, miten se osallistaa haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävistä toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan. Nokia kuitenkin kertoo, että se ei ole suorassa vuorovaikutuksessa arvoketjun työntekijöiden kanssa283.

Alaviitteet
7.5 Sampo

Sammon kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

Sammon oma toiminta keskittyy vahinkovakuutustoimintaan painottuen erityisesti vakuuttamiseen ja riskienhallintaan, asiakaspalveluun ja sijoitustoimintaan. Sammon arvoketjun alkupäähän kuuluvat toimistotuotteiden ja -palvelujen alihankkijat (esim. IT-palvelujen toimittajat, ulkoiset datantarjoajat), jotka tukevat liiketoimintaa. Arvoketjun loppupäässä Sammolla on laaja alihankkija- ja kumppaniverkosto, josta merkittävän osan muodostavat korvauskäsittelyn ja vahingontorjunnan parissa työskentelevät alihankkijat (esim. ajoneuvo- ja kiinteistökorjausurakoitsijat) sekä terveys- ja matkapalvelukumppanit.284

Sampo ei arvoketjun kuvauksessaan anna yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa sen arvoketjusta. Se kuitenkin kertoo, että suurin osa sen korvauspalveluita tarjoavista alihankkijoista toimii Pohjoismaissa.

Sammon mukaan sillä on haitallisia vaikutuksia arvoketjun työntekijöihin alihankkijoidensa, liikekumppaneidensa, yritysasiakkaidensa ja sijoituskohteena olevien yhtiöiden kautta. Erityisesti sillä on kuitenkin haitallisia vaikutuksia arvoketjun loppupään työntekijöihin (esim. korvauskäsittelyn alihankkijoiden työntekijät).285

Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
10/201/205/204/20

Sampo täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset kohtalaisesti. Selkeimmät puutteet koskevat arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaa kohdistettuja resursseja, joista Sampo ei anna lainkaan tietoa. Sampo ei myöskään kerro, miten se ottaa arvoketjun työntekijöiden näkemykset huomioon päätettäessä vaikutusten hallintaa koskevista toimista tai miten se seuraa toimien vaikuttavuutta. Yhteenveto Sammon raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Sammon datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yritykselle olennaisten haitallisten vaikutusten luonteesta, laajuudesta ja vakavuudesta?

Sampo on määrittänyt itselleen olennaiseksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuvaksi haitalliseksi vaikutukseksi “ihmisoikeuksiin ja työkäytäntöihin liittyvät haitalliset vaikutukset”286. Kuvaus on niin ylätasolla, ettei siitä voi tunnistaa mitä ihmisoikeuksia vaikutus koskee eikä vaikutusten ominaispiirteistä anneta mitään konkreettisia tietoja. Sampo ei esimerkiksi kuvaa sille olennaisen haitallisen vaikutuksen vaikutuksia ihmisille mitenkään eikä se myöskään raportoi tietoa vaikutuksen laajuudesta.

Vaikka Sammon mukaan haitallisia vaikutuksia voi kohdistua erityisesti sen korvauskäsittelyn alihankkijoiden työntekijöihin, se ei avaa tarkemmin, millaisia vaikutuksia ko. työntekijäryhmään kohdistuu. Se myös raportoi, että sen korvauskäsittelypalveluita tarjoavista alihankkijoista suurin osa toimii Pohjoismaissa, “joissa ihmisoikeusloukkausten riski on yleisesti pienempi kuin muilla alueilla globaalisti”287. Sampo ei avaa tarkemmin, miksi kyseiseen työntekijäryhmään tästä huolimatta kohdistuu olennaisuuskynnyksen ylittäviä haitallisia vaikutuksia.

Sammon mukaan sen yritysasiakkaisiin ja sijoituskohteisiin, sekä sen hankintaketjussa etenkin rakentamiseen, kaivostoimintaan, kuljetukseen ja elektroniikkaan, voi liittyä epäterveellisiä työoloja, pakkotyötä, lapsityövoimaa ja syrjintää. Lisäksi yritysasiakkaisiin ja sijoituskohteisiin voi liittyä häirintää ja hankintaketjuun vaarallisia työoloja ja yksityisyyden loukkauksia. Annettujen tietojen perusteella epäselväksi kuitenkin jää, onko Sampo tunnistanut tässä mainittuja riskejä suhteessa tiettyihin sen arvoketjun toimijoihin vai ainoastaan yleisesti toimialan tasolla. Hankintaketjuun kohdistuvia haitallisia vaikutuksia se kuvaa systeemisiksi riskeiksi.

Monet Sammon mainitsemat vaikutukset, esimerkiksi hankintaketjuihin liittyen, ovat syvemmällä kuin arvoketjun ensimmäisessä tuotantoportaassa (Tier 1). Siitä huolimatta Sampo kertoo raportointinsa pääpainon olevan Tier 1 -tasolla. Sampo perustelee ratkaisuaan sillä, että sen vaikutus on suurin Tier 1 -tasolla288. Raportoinnin painottaminen arvoketjun ensimmäiseen portaaseen sen perusteella, missä yrityksellä on suurin vaikutus, on kyseenalaista. ESRS-standardien mukaan haitallisten vaikutusten olennaisuuden arvioinnin tulee perustua ainoastaan vaikutuksen vakavuuteen ja todennäköisyyteen. Raportoitavan tiedon olennaisuutta taas arvioidaan tiedon merkityksellisyyden kautta ja esimerkiksi siitä näkökulmasta, miten hyvin ne vastaavat niiden kestävyysraporttien käyttäjien tarpeita, joiden pääasiallisena intressinä on saada tietoa yrityksen olennaisista vaikutuksista289.

Sampo määritteli arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset itselleen olennaiseksi myös sen vuoden 2024 kestävyysraportissa.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi sopivia ja tarkoituksenmukaisia?

Sampo kertoo vuoden 2025 aikana edistäneensä sen “alihankkijoiden toimintaperiaatteiden sisällyttämistä prosesseihin”, kehittäneensä due diligence -käytäntöjään ja valvoneensa alihankkijoille asetettujen kestävyysvaatimusten noudattamista. Se ei kuitenkaan kerro tarkemmin, millä konkreettisilla toimenpiteillä edellä mainittuja asioita on edistetty tai valvottu. Lisäksi Sampo kertoo kehittäneensä alihankkijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä muun muassa käymällä läpi ESG-kyselylomakkeita ja tarjoamalla digitaalisen alustan ja ulkopuolisen konsultoinnin ostajien due diligence -prosessien tueksi.290

Sampo kertoo myös päivittäneensä vastuullisen sijoittamisen politiikkoja ja jatkaneensa sijoitusten ja suurten yritysasiakkaiden seulontaa. Sijoituskohteidensa osalta se kertoo osallistuneensa “yhdeksään yhteisvaikuttamiseen [muiden sijoittajien kanssa], jotka liittyivät ympäristöön, korruptioon, ihmisoikeuksiin ja työoikeuksiin”. Se ei avaa tarkemmin näiden yhteisvaikuttamisten yhteyttä arvoketjun työntekijöihin.

Annettujen tietojen perusteella Sammon toimien tarkoituksenmukaisuutta on vaikea arvioida. Osittain tämä johtuu siitä, että Sammon haitallinen vaikutus on kuvattu niin ylätasolla, että on vaikea hahmottaa, mitä se toimillaan pyrkii konkreettisesti hallitsemaan. Se ei myöskään anna tietoa toimien tuloksista tai odotetuista tuloksista.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Sampo ei raportoi arvioineensa omaa osallisuuttaan vaikutusten aiheutumiseen. Sammon olennaiset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat sen mukaan mahdollisia vaikutuksia, eivät tosiasiallisia, eikä Sampo raportoi ryhtyneensä tai osallistuneensa korjaavien toimien tarjoamiseen raportointikaudella.

Yleisellä tasolla Sampo kertoo, että “jos [sen toimintaperiaatteiden] vaatimuksia rikotaan, Sampo-konserni ottaa yhteyttä alihankkijaan, yritysasiakkaaseen tai sijoituskohteena olevaan yhtiöön tilanteen korjaamiseksi ja toiminnan yhdenmukaistamiseksi konsernin toimintaperiaatteiden kanssa, sekä tekee suunnitelmat korjaustoimenpiteiden tarkastamiseen ja seuraamiseen”. 291 Epäselväksi jää, kattavatko tässä tarkoitetut “korjaustoimenpiteet” myös haitan korjaamisen tai korvaamisen vaikutuksen kohteena oleville henkilöille (esim. anteeksipyynnöt, kuntoutus, rahalliset korvaukset). Epäselväksi jää myös, onko Sampo sitoutunut korjaamaan haitalliset vaikutukset, joita se on aiheuttanut tai joiden aiheutumiseen se on myötävaikuttanut.

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Sammon mukaan “suurin osa” konsernin whistleblowing-kanavista on kaikkien sidosryhmien käytettävissä lainvastaista tai epäeettistä toimintaa koskevien epäilyjen ilmoittamista varten. Se myös raportoi, että “ulkoiset sidosryhmät ovat käyttäneet konsernin raportointikanavia, mikä osoittaa, että kanavat ovat asianmukaisten osapuolten saatavilla.”292 Johtopäätöstä ei perustella tarkemmin. Sampo ei esimerkiksi täsmennä, onko kanavia käyttäneiden ulkoisten sidosryhmien joukossa arvoketjun työntekijöitä. Ilmoituskanavien saavutettavuus arvoketjun työntekijöiden näkökulmasta jää siis epäselväksi.

Sampo ei anna tietoa, joka viittaisi siihen, että sen omat ilmoituskanavat on suunniteltu niin, että ne ovat vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa. Se myös kertoo, ettei sillä ole “virallisia prosesseja”, joilla se voisi arvioida ovatko arvoketjun työntekijät tietoisia kanavista.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Sampo kertoo, ettei se toistaiseksi ole asettanut konsernitason tavoitteita arvoketjun työntekijöihin liittyville mittareilleen. Konsernin pitkän aikavälin pyrkimyksenä kuitenkin on, että kaikki alihankkijat ovat allekirjoittaneet alihankkijoiden toimintaperiaatteet. Myös Sammon käyttämät mittarit liittyvät alihankkijoiden toimintaperiaatteisiin: se mittaa alihankkijoiden toimintaperiaatteiden sisällyttämistä alihankkijasopimuksiinsa.293

Sammon mittareiden mielekkyyden arvioimiseen liittyy sama haaste kuin se toimien sopivuuden ja tarkoituksenmukaisuuden arvioimiseen. Kun yritykselle olennaisia haitallisia vaikutuksia ei ole tunnistettu riittävän yksityiskohtaisesti, jäävät toimet, tavoitteet ja mittarit niin yleisiksi ettei niiden suhdetta haitallisten vaikutusten hallintaan ole mahdollista hahmottaa. Yleisellä tasolla toimintaperiaatteiden sisällyttämisestä alihankkijasopimuksiin ei kuitenkaan voida yksinään pitää mielekkäänä mittarina toimien vaikuttavuudelle.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Sampo ei anna tietoa arvoketjun työntekijöiden osallistamisesta päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan.

Sampo kertoo arvioivansa arvoketjun työntekijöihin liittyvien toimien ja aloitteiden tehokkuutta “ylläpitämällä vuoropuhelua, tarkkailemalla jatkuvasti prosessejaan sekä tarvittaessa tarkistamalla käytäntöjään”. Epäselväksi kuitenkin jää, mihin vuoropuheluun Sampo tässä yhteydessä viittaa. Sampo kertoo, että se ei ole suoraan yhteydessä arvoketjunsa työntekijöihin tai heidän laillisiin edustajiinsa tai luotettaviin valtuutettuihin, mutta yhteyttä arvoketjun työntekijöihin pidetään “välillisesti alihankkijoiden, yritysasiakkaiden tai sijoituskohteena olevien yhtiöiden kautta”. Tällainen epäsuora yhteydenpito voi olla osa virallisia due diligence -prosesseja tai liikesuhteen säännöllistä seurantaa294. Yhteydenpito arvoketjun työntekijöiden työnantajiin ei kuitenkaan voi korvata yhteydenpitoa työntekijöihin tai heidän edustajiinsa tai valtuutettuihinsa.

Alaviitteet
7.6 Stora Enso

Stora Enson kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-3) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

Stora Enso hankkii puuta sekä omista että ulkoisista lähteistä ja valmistaa siitä erilaisia puupohjaisia tuotteita ja materiaaleja. Globaalia myynti- ja jakeluverkostoa hyödynnetään tuotteiden toimittamiseen asiakkaille ympäri maailmaa jatkokäsittelyä varten. Suurin osa myynnistä suuntautuu kuluttajien loppukäyttöön. Tärkeimpiä arvoketjun toimijoita ovat yksityiset metsänomistajat, kemikaalitoimittajat, kuljetus- ja logistiikkakumppanit sekä keskeiset asiakassegmentit (pakkausten valmistajat, elintarvike- ja juomavalmistajat, tuotemerkkien omistajat ja vähittäismyyjät sekä verkkokauppa).295

Stora Enso ei arvoketjun kuvauksessaan anna yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa sen arvoketjusta.

Stora Enson olennaiset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset koskevat erityisesti niitä, jotka työskentelevät sen arvoketjun alkupäässä. Teollisen toimintaympäristön vuoksi myös Stora Enson tuotantolaitoksilla työskentelevät arvoketjun työntekijät voivat altistua suuremmille turvallisuusriskeille.296

Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
14/201/202/203/20

Stora Enso täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset hyvin. Selkeimmät puutteet koskevat arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan kohdistettuja resursseja, joista Stora Enso ei anna lainkaan tietoa. Stora Enso ei myöskään anna tietoa mahdollisesti toteuttamistaan korjaavista toimenpiteistä siitä huolimatta, että sen mukaan sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat olennaiset haitalliset vaikutukset ovat tosiasiallisia vaikutuksia. Yhteenveto Stora Enson raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Stora Enson datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Stora Enso on määrittänyt itselleen olennaiseksi haitalliseksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuvaksi vaikutukseksi “turvallisuustapaukset”, jotka kohdistuvat Stora Enson arvoketjun alkupään työntekijöihin ja sen omilla tuotantolaitoksilla työskenteleviin arvoketjun työntekijöihin. Haavoittuvimmassa asemassa ovat Stora Enson mukaan metsä- ja kierrätyspaperialan siirtotyöläiset sekä sen kiinalaisen tuotantolaitoksen sopimustyöntekijät.297 Stora Enso ei anna muita konkreettisia tietoja vaikutuksen ominaispiirteistä.

Stora Enso ei raportoi tapaturmataajuudesta erikseen sen oman henkilöstön ja sen omissa toimipaikoissa työskentelevien arvoketjun työntekijöiden osalta. Se ei myöskään anna muuta tietoa, josta voitaisiin arvioida sen arvoketjun alkupään työntekijöihin kohdistuvan vaikutuksen laajuutta.

Stora Enso määritteli arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat terveys- ja turvallisuusvaikutukset itselleen olennaiseksi jo vuoden 2024 kestävyysraportissaan.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Stora Enso raportoi sen omilla tuotantolaitoksilla työskenteleviin arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi toteutetuista toimista sen omaa työvoimaa koskevassa kestävyysraportin osiossa. Yhtiön tuotantolaitoksissa työskentelevien työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen liittyen se on vuonna 2025 toteuttanut seuraavat toimet:

  • vuonna 2024 julkaistut turvallisuusperiaatteet otettiin käyttöön kaikissa Stora Enson liiketoimintayksiköissä
  • uusi työturvallisuusmittari, jolla arvioidaan sekä Stora Enson omien työntekijöiden että urakoitsijoiden tilastoitujen työtapaturmien kokonaismäärää (TRI), otettiin käyttöön.298

Lisäksi jo aiemmin käytössä olleen ennakoivaan turvallisuusraportointiin keskittyvän Safety Engagement -mittarin käyttöä jatkettiin. Annettujen tietojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että ko. mittari ei kata arvoketjun työntekijöitä.

Stora Enso raportoi sen tavarantoimittajien työntekijöihin kohdistuvien vaikutusten hallintaan tähtäävistä toimista ja niihin liittyvistä, mutta Stora Ensoon itseensä kohdistuvien taloudellisten riskien hallintaan tähtäävistä toimista yhdessä. Vaikka haitallinen vaikutus ja taloudellinen riski299 tässä tapauksessa liittyvät läheisesti toisiinsa, hankaloittaa Stora Enson tapa niputtaa toimet yhteen vaikutusten hallitsemiseen tähtäävien toimien tunnistamista.

Stora Enson toimia tavarantoimittajien työntekijöihin kohdistuvien vaikutusten ja niihin liittyvien taloudellisten riskien hallitsemiseksi vuonna 2025 olivat:

  • yhteistyön jatkaminen brasilialaisen kaoliinin jalostukseen ja louhintaan erikoistuneen tier-1 -toimittajan kanssa
  • työn jatkaminen ihmisoikeusriskien torjumiseksi Ruotsin metsätoiminnoissa, jotka työllistävät paljon siirtotyövoimaa; toteutettiin mielipidekysely siirtotyöntekijöille
  • auditointien aloittaminen Stora Enson osakkuusyhtiön Tornatorin toiminnassa Suomessa
  • kierrätyspaperin toimitusketjuun liittyvien riskien hallintaan tähtäävän lähestymistavan kehittäminen
  • kolmansien osapuolien työntekijöihin Stora Enson toimipaikoissa liittyvien riskien hallintaan tähtäävän lähestymistavan kehittäminen aiempien SMETA-auditointien pohjalta
  • datavetoisen johtamisjärjestelmän perustamiseen tähtäävän konserninlaajuisen hankkeen edistäminen. Järjestelmän tavoitteena on tukea yritysvastuudirektiivin velvoitteiden toteuttamista.300

Stora Ensolle olennainen arvoketjun työntekijöihin kohdistuva haitallinen vaikutus, turvallisuustapaukset, on kuvattu ylätasolla mutta sen toimitusketjuun kohdistuvat toimet ovat tarkoin kohdennettuja. Annettujen tietojen perusteella on vaikea arvioida, ovatko toimet tarkoituksenmukaisia. Esimerkiksi se, onko ne kohdennettu riskiperusteisesti, jää epäselväksi. Stora Enso ei myöskään anna tietoa toimien tuloksista tai odotetuista tuloksista.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Stora Enson mukaan sen haitalliset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset johtuvat sen liiketoimintamallista ja strategiasta, ja erityisesti sen riippuvuudesta raaka-aineisiin ja ulkoiseen henkilöstöön301. Annetuissa tiedoissa ei kuitenkaan ole selkeitä viitteitä siitä, että Stora Enso olisi muuten arvioinut omaa osallisuuttaan haitallisiin vaikutuksiin.

Stora Enson mukaan sen olennaiset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat tosiasiallisia vaikutuksia. Se myös kertoo, että vuonna 2025 sen Oulun tehtaalla sattui kuolemaan johtanut onnettomuus, jossa urakoitsijan työntekijä menehtyi302. Se ei kuitenkaan selkeästi raportoi ryhtyneensä tai osallistuneensa korjaavien toimien tarjoamiseen raportointikaudella.

Yleisellä tasolla Stora Enso kertoo, että se on sitoutunut korjaamaan tilanteet, joissa sen toiminta on aiheuttanut haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia tai myötävaikuttanut niihin. Korjaavat toimenpiteet määritellään yhtiön mukaan tapauskohtaisesti.303

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Stora Ensolla on käytössään SpeakUp304 -kanava, jonka kautta kaikki sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät voivat ilmoittaa mahdollisista sääntöjen vastaisista tapauksista305. Stora Enson raportoimista tiedoista ei ole pääteltävissä mitään kanavan saavutettavuudesta. Stora Enso kertoo, että sillä ei ole järjestelmällistä seurantaprosessia, jolla varmistettaisiin, että arvoketjun työntekijät ovat tietoisia valituskanavasta, ja että he luottavat siihen keinona ilmaista huolia ja tarpeita. Yhtiö ei myöskään anna tietoa siitä, onko saavutettavuus huomioitu ilmoituskanavan suunnittelussa.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Arvoketjun alkupään työntekijöihin liittyvien olennaisten riskien hallitsemiseksi Stora Enso on asettanut tavoitteeksi, että eettisten toimintaohjeiden piiriin kuuluvien tavarantoimittajien osuus yhtiön ostoista on joka vuosi vähintään 95 %306. Toimintaohjeiden piiriin kuuluvien tavarantoimittajien osuutta ostoista ei yksinään voida pitää riittävänä mittarina toimien vaikuttavuuden seurantaan.

Vuodelle 2025 asetettu Stora Enson omien toimipaikkojen tapaturmataajuuteen (TRI, tilastoitavien työtapaturmien kokonaistaso) liittyvä tavoiteluku oli 4,3307.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Stora Enso kertoo keräävänsä arvoketjun työntekijöiltä näkemyksiä todellisista ja mahdollisista vaikutuksista sekä suunnitelevansa niiden pohjalta tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä. Näkemyksiä voidaan käyttää apuna esimerkiksi auditoinnin laajuuden määrittelemisessä tai haitallisiin vaikutuksiin puuttuvien toimien kohdistamisessa.

Stora Enso kertoo, että arvoketjun työntekijät, heidän lailliset edustajansa tai luotettavat valtuutetut eivät osallistuneet tavoitteiden asettamiseen, tuloksien seurantaan tai mahdollisten parannus- tai kehitysehdotuksien tunnistamiseen308.

Alaviitteet
7.7 UPM-Kymmene

UPM:n kuvaus sen arvoketjusta (tiedonantovaatimus SBM-1) ja vaikutusten kohteena olevista arvoketjun työntekijöistä:

UPM:n arvoketjun alkupäähän kuuluvat UPM:n omistamat metsät ja puuviljelmät, kolmansien osapuolten omistamat metsät ja puuviljelmät, b2b-toimittajat sekä sähkö ja polttoaineet. UPM:n omaa toimintaa ovat ydin- ja vesivoimaosakkuudet sekä 48 tehdasta 10 maassa. UPM:n arvoketjun loppupäähän kuuluvat yhtiön b2b-asiakkaat sekä yhtiön tuotteiden loppukäyttäjät. Koko yhtiön arvoketjun läpileikkaavia toimintoja ovat logistiikka ja jakelu.309

UPM:llä on noin 17 000 b2b-toimittajaa, ja sen tuotantolaitoksissa ja metsänhoitotehtävissä työskenteli vuoden 2025 aikana noin 51 000 urakoitsijoiden työntekijää kunnossapito-, rakennus- ja puunkorjaustehtävissä.

UPM ei arvoketjun kuvauksessaan anna yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa sen arvoketjusta.

UPM:n raportoinnissa otetaan huomioon seuraavat arvoketjun työntekijät, joihin UPM:n toiminta voi mahdollisesti vaikuttaa:

  • UPM:n toimipaikoilla työskentelevät henkilöt, jotka eivät ole UPM:n omaa henkilöstöä (tuotantolaitoksissa ja metsänhoitotehtävissä työskentelevät urakoitsijat, heidän työntekijänsä ja aliurakoitsijat)
  • Toimipaikan tuotantoa edeltävässä arvoketjussa mukana olevien tahojen työntekijät (esimerkiksi raaka-aineiden tai palveluntarjoajien työntekijät ja urakoitsijat)
  • Toimipaikan tuotannon jälkeisessä arvoketjussa mukana olevien tahojen työntekijät (esimerkiksi logistiikkapalveluiden työntekijät)
  • Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat työntekijät (nuoret, siirtotyöntekijät, naiset, alkuperäiskansojen edustajat, määräaikaiset työntekijät, urakoitsijoiden työntekijät).310
Alaviitteet

Onko yritys raportoinut ESRS S2 -standardissa vaaditut arvoketjun työntekijöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 2 pisteytyksestä
10/205/202/203/20

UPM täyttää arvoketjun työntekijöitä koskevan S2-standardin raportointivaatimukset kohtalaisesti. Selkeimmät puutteet koskevat mahdollisia korjaavia toimenpiteitä, joista UPM ei anna lainkaan tietoa siitä huolimatta, että sen mukaan osa sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvista olennaisista haitallista vaikutuksista on tosiasiallisia vaikutuksia. Yhteenveto UPM:n raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin UPM:n datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 2.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

UPM on määrittänyt itselleen olennaisiksi arvoketjun työntekijöihin kohdistuvaksi haitallisiksi vaikutuksiksi “ihmisoikeusrikkomukset, jotka vaikuttavat toimitusketjussa oleviin ihmisiin” sekä “työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät tapaturmat ja vaaratilanteet UPM:n toiminnoissa työskenteleville urakoitsijoille,” joita ovat muun muassa vakavat onnettomuudet ja kuolemantapaukset.311

UPM:n toimitusketjussa oleviin työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia voivat sen mukaan olla esimerkiksi työvoiman hyväksikäyttö, pakkotyö, työterveys- ja turvallisuus ja ympäristöpoikkeamat. UPM kuvaa vaikutuksia vain ylätasolla, ja siksi vaikutuksista ja niiden ominaispiirteistä on vaikea saada tarkkaa käsitystä. UPM:n mukaan niissä on kuitenkin kyse yksittäistapauksista.

UPM määritteli arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat ihmisoikeusrikkomukset sekä tapaturmat ja vaaratilanteet itselleen olennaisiksi vaikutuksiksi myös vuonna 2024.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

UPM:n olennaiset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset liittyvät seuraaviin UPM:n painopistealueisiin: vastuullinen hankinta, metsänhoito sekä turvallinen ja terveellinen työympäristö. Se raportoi toimista vaikutusten hallitsemiseksi tämän jaottelun mukaisesti.312

UPM hallitsee toimitusketjussa oleviin työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia toimitusketjun vastuullisuusohjelman kautta. Sen puitteissa UPM on luonut riskienhallintasuunnitelmat korkean vastuullisuusriskin toimittajille. Toimittajien toimintaa arvioidaan EcoVadis-arvioinneilla ja muilla arvioinneilla, toimittaja-auditoinneilla ja -tarkastuksilla sekä kehityssuunnitelmilla. Vuonna 2025 UPM teki globaalisti 80 toimittaja-auditointia ja -arviota ja niissä kirjattiin yhteensä 347 vastuullisuuteen liittyvää havaintoa. 715 UPM:n toimittajaa osallistui EcoVadis-arviointeihin. Lisäksi UPM toteutti Uruguayssa 2 000 urakoitsija-arviointia. Urakoitsija-arvioihin kuuluu dokumentaation vaatimustenmukaisuuden arviointi ja kenttäauditoinnit.

Edellä mainittujen toimien lisäksi UPM kertoo vuonna 2025 jatkaneensa urakoitsijahallinnan kehittämistä: aliurakoitsijoiden käytölle asetettiin ketjutusrajoituksia, työntekijöiden oikeuksiin liittyviä sopimusvaatimuksia vahvistettiin ja alihankkijoiden hyväksymis- ja due diligence -prosesseja kehitettiin.

  • haastatelleensa alihankkijoiden työntekijöitä heidän työehdoistaan Suomen sellutehtailla
  • aloittaneensa työntekijöiden ja toimittajien koulutukset uudistetusta toimintaohjeesta
  • jatkaneensa yhteistyötä UMP:n thaimaalaisen tärkkelystoimittajan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on parantaa maataloustyöntekijöiden työoloja Thaimaassa.
  • toteuttaneensa ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin
  • jatkaneensa toimitusketjun vastuullisuusohjelman toteuttamista.

UPM:lle olennainen haitallinen vaikutus, toimitusketjussa oleviin työntekijöihin vaikuttavat ihmisoikeusrikkomukset, on kuvattu vain hyvin ylätasolla (ks. edellä), mutta monet sen toimitusketjuun kohdistuvat toimet ovat tarkoin kohdennettuja. Annettujen tietojen perusteella on siksi vaikea arvioida, ovatko toimet tarkoituksenmukaisia olennaisiin haitallisiin vaikutuksiin puuttumiseksi. Esimerkiksi se, onko ne kohdennettu riskiperusteisesti, jää epäselväksi. Osa toimista puolestaan on jatkuvia. Niidenkään osalta UPM ei kuitenkaan pääsääntöisesti kuvaa tuloksia tai odotettuja tuloksia. UPM:n listaamiin haitallisiin vaikutuksiin puuttuviin toimiin sisältyy myös ihmisoikeusvaikutusten tunnistamiseen liittyviä arviointeja. Nämä eivät yleensä ole itsessään haitallisia vaikutuksia ehkäiseviä tai lieventäviä toimia.

UPM:n omien toimipaikkojen työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyen toteutettiin vuonna 2025 konserninlaajuinen turvallisuusprojekti, jatkettiin prosessiturvallisuuden kehittämistä ja UPM:n “terveyden ja hyvinvoinnin konseptin” toteutusta.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

UPM ei raportoi arvioineensa omaa osallisuuttaan arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten aiheutumiseen. UPM määrittelee sen omissa toiminnoissa työskenteleviin arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset terveys- ja turvallisuusvaikutukset tosiasiallisiksi vaikutuksiksi. Se ei kuitenkaan kerro ryhtyneensä tai osallistuneensa korjaavien toimien tarjoamiseen. UPM:n toimitusketjussa oleviin työntekijöihin kohdistuvissa muissa ihmisoikeuksrikkomuksissa on UPM:n mukaan kyse mahdollisista vaikutuksista.

Yleisellä tasolla UPM kertoo pyrkivänsä korjaamaa ihmisoikeuksiin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia, joista se on tietoinen ja jotka johtuvat sen toiminnasta tai joihin se on vaikuttanut. Korjaavat toimet määritellään tapauskohtaisesti.313

Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

UPM:llä on käytössään Ilmoita väärinkäytöksistä -kanava (SpeakUp), joka on avoin kaikille. Lisäksi paikalliset sidosryhmät voivat ilmoittaa huolenaiheistaan suoraan UPM:n tehdas- ja muiden toimipaikkojen edustajille paikallisesti käytössä olevien kanavien kautta, esimerkiksi sähköpostitse tai puhelimella. UPM:llä on lisäksi muita paikallisia ilmoituskanavia erilaisiin liiketoimintatilanteisiin ja paikallisiin tarpeisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi Uruguayssa käytössä oleva maantieturvallisuuteen keskittyvä “How am I driving” -sovellus.314

UPM ei raportoi tietoa, jonka perusteella ilmoituskanavien saavutettavuutta olisi mahdollista arvioida. Yhtiö ei myöskään anna tietoa siitä onko saavutettavuus huomioitu sen Ilmoita väärinkäytöksistä -ilmoituskanavan suunnittelussa.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Kuten edellä on todettu, UPM:n olennaiset arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset liittyvät seuraaviin UPM:n painopistealueisiin: vastuullinen hankinta, metsänhoito sekä turvallinen ja terveellinen työympäristö. UPM:n näihin painopistealueisiin liittyvät tavoitteet ovat: hankintojen arvo toimittajilta, jotka ovat hyväksyneet UPM:n toimintaohjeen toimittajille ja kolmansille osapuolille, vastuullisuussertifioidun kuidun osuus, kuolemaan johtaneet tai vakavat tapaturmat UPM:n toiminnoissa sekä TRIF-luku315 (urakoitsijat mukaan lukien).

Terveyttä ja turvallisuutta lukuunottamatta UPM:n raportoimien olennaisten haitallisten vaikutusten, niiden hallitsemiseen tähtäävien toimien ja sen tavoitteiden välistä yhteyttä on vaikea hahmottaa. Hankintojen arvoa toimintaohjeeseen sitoutuneilta toimittajilta ja muilta osapuolilta ei yleisesti voida yksinään pitää mielekkäänä tavoitteena toimien vaikuttavuuden seuraamiseen.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

UPM:n tuotantolaitoksilla työskentelevien urakoisijoiden ja heidän työntekijöidensä odotetaan osallistuvan niin sanottuun ennakoivaan turvallisuusraportointiin316. Ennakoiva turvallisuusraportointi on turvallisuusjohtamisen menetelmä, jossa kerätään ja analysoidaan tietoa (esim. läheltä piti -tilanteista) ja siten pyritään tunnistamaan riskejä ennen niiden realisoitumista. Muilta osin UPM ei raportoi työntekijöiden osallistamisesta päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan.

Alaviitteet
7.8 Yhteenveto arvoketjun työntekijöitä koskevasta raportoinnista

Tässä luvussa on tarkasteltu Keskon, Koneen, Nesteen, Nokian, Sammon, Stora Enson ja UPM:n raportointia niiden arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemisesta ja korjaamisesta. Kyseiset yritykset ovat määrittäneet arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia itselleen olennaisiksi niiden ensimmäisissä ESRS-standardien mukaisissa kestävyysraporteissa.

Yritysten arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien olennaisten haitallisten vaikutusten hallintaan ja korjaamiseen liittyvän raportoinnin tarkastelu on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa (liite 2) tarkastelun kohteena oli, onko yritys raportoinut arvoketjun työntekijöitä koskevassa ESRS S2 -standardissa vaaditut tiedot. Tarkastelu keskittyi 20:een ESRS S2 -standardin datapisteeseen (ks. taulukko 4).

Tarkastelluista seitsemästä yrityksestä kaksi (Kesko, Nokia) raportoi arvoketjun työntekijöitä koskevassa ESRS S2 -standardissa vaaditut tiedot huonosti, kaksi (Sampo, UPM) kohtalaisesti ja kolme (Kone, Neste, Stora Enso) hyvin. Arvoketjun työntekijöitä koskevassa S2-standardissa raportointivaatimukset on jaoteltu viiteen kategoriaan: toimintapolitiikat (6 datapistettä), vuorovaikutus arvoketjun työntekijöiden kanssa (7 datapistettä), toimet ja resurssit (5 datapistettä), ja tavoitteet (1 datapiste). Lisäksi yritysten tulee antaa tiedot maantieteellisistä alueista tai hyödykkeistä, joihin niiden arvoketjussa liittyy merkittävä lapsi- tai pakkotyön riski.

Yritykset raportoivat toimintapolitiikkoja koskevat tiedot pääsääntöisesti hyvin, ja niillä kaikilla on käytössään useita arvoketjun työntekijöihin liittyviä politiikkoja. Vuorovaikutuksen osalta Kesko kertoo, ettei sillä ole tällä hetkellä sellaista yhteydenpitoa arvoketjun työntekijöihin, joka mahdollistaisi arvoketjun työntekijöiden näkemysten huomioimisen päätettäessä vaikutusten hallintaan tähtäävistä toimista. Nokia ja Sampo eivät anna mitään tietoa vuorovaikutuksesta arvoketjun työntekijöiden kanssa. Muut tarkastellut yritykset antavat datapisteessä vaaditut tiedot vähintään osittain.

ESRS S2 -standardissa yritysten tulee raportoida myös niiden yleisestä lähestymistavasta korjaaviin toimenpiteisiin vuorovaikutusta koskevassa osiossa. Vaikka kaikki tarkastellut yritykset kertovat olevansa sitoutuneita YK:n ohjaaviin periaatteisiin, vain kolme niistä (Neste, Stora Enso, UPM) kertovat selkeästi olevansa sitoutunut korjaamaan sellaiset haitalliset vaikutukset, joita ne ovat aiheuttaneet tai joiden aiheutumiseen ne ovat myötävaikuttaneet. Muiden yritysten kohdalla esimerkiksi se, huomioivatko ne oman osallisuutensa vaikutusten aiheutumiseen korjaavista toimista päätettäessä, jää epäselväksi.

Vuorovaikutukseen ja korjaaviin toimenpiteisiin liittyvät myös ESRS S2 -standardin ilmoituskanavia koskevat datapisteet. Vaikka kaikilla yrityksillä on myös arvoketjun työntekijöiden käytössä olevia ilmoituskanavia, jää niiden saavutettavuus arvoketjun työntekijöiden näkökulmasta annettujen tietojen perusteella pääsääntöisesti epäselväksi. Annettujen tietojen perusteella yritykset eivät myöskään osallista arvoketjun työntekijöitä toteuttamiensa toimien tuloksellisuuden seurantaan.

Arvoketjun työntekijöitä koskevan raportoinnin merkittävimmät puutteet koskevat kuitenkin vaikutusten kuvauksen, toimien ja tavoitteiden kokonaisuutta. Nämä puutteet tulivat esiin erityisesti tarkastelun toisessa vaiheessa (luvut 7.1–7.7) jossa arvioitiin sitä, antaako yritysten raportointi riittävät tiedot niiden ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen asianmukaisuuden arviointiin arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien vaikutusten osalta. Tarkastelu tehtiin luvun 7 johdannossa esiteltyjen kuuden kysymyksen kautta.

Tarkastelluista yrityksistä kolmen (Kesko, Sampo, UPM) kohdalla niille olennaisten haitallisten vaikutusten kuvaus on niin ylätasolla, että arvoketjun työntekijöitä koskevista haitallisista vaikutuksista ei saa konkreettista käsitystä. Silloinkin kun vaikutus on itsessään määritetty verrattain konkreettisesti, ei yrityksen antamista tiedoista aina saa käsitystä vaikutuksen ominaispiirteistä (Stora Enso). Konkreettisimmin itselleen olennaisia haitallisia vaikutuksia kuvasivat Kone ja Nokia. Niistäkin Kone kuvasi konkreettisesti vain tiettyihin arvoketjun työntekijäryhmiin kohdistuvia vaikutuksia.

Keskon, Koneen ja UPM:n mukaan niiden arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat olennaiset haitalliset vaikutukset ovat yksittäistapauksia. Nesteen mukaan sille olennainen haitallinen vaikutus, eli pakkotyö, on systeeminen ongelma. Perusteet, joihin pohjautuen yritykset ovat määrittäneet niille olennaiset haitalliset vaikutukset joko yksittäistapauksiksi tai systeemiseksi, eivät kuitenkaan ole aina selkeitä. Esimerkiksi Keskon kohdalla puutteellisia työoloja voidaan riskimaissa pitää systeemisenä riskinä vaikka yritys itse kuvaakin niitä kestävyysraportoinnissaan yksittäistapauksiksi.

Nokia, Sampo ja Stora Enso eivät anna lainkaan tietoa haitallisten vaikutusten laajuudesta. Nokia kuitenkin raportoi avoimesti, miten paljon sille olennaisiin haitallisiin vaikutuksiin liittyviä havaintoja sen arvoketjun toimijoihin kohdistuneissa tarkastuksissa on vuoden aikana tehty.

Kun arvoketjun työntekijöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten ominaispiirteet ja/tai niiden laajuus jää epäselväksi, on yritysten vaikusten hallintaan tähtäävien toimien asianmukaisuutta vaikea arvioida. Yritysten yleisesti raportoimat toimet ovat erilaisia auditointeja ja “yritysvastuutarkastuksia” sekä ihmisoikeusvaikutusten arviointeja. Annetuissa tiedoissa ei ole viitteitä siitä, että toimien valinnassa olisi esimerkiksi huomioitu yrityksen oma osallisuus haitallisten vaikutusten aiheutumiseen. Ainoastaan Neste ja Kone kertovat tunnistavansa haitallisten vaikutusten aiheuttajat tai juurisyyt. Yritykset eivät myöskään raportoi siitä, mitä tuloksia ne odottavat saavuttavansa toimillaan.

Joissain tapauksissa kuvatut toimet ovat lähinnä yrityksen omien prosessien kehittämistä (Sampo), ja joissain tapauksissa haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävien toimien erottaminen yritykselle olennaisiin riskeihin tai mahdollisuuksiin liittyvistä toimista on haasteellista (Stora Enso). Joissain tapauksissa taas haitallisten vaikutusten kuvaus on niin ylätasolla, että on mahdotonta arvioida, miksi juuri raportoidut toimet on valittu ja onko niitä esimerkiksi kohdistettu riskiperustaisesti (Neste, Stora Enso, UPM).

Tarkastelluista yrityksistä Kesko ja Sampo määrittelevät niiden arvoketjun työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset mahdollisiksi vaikutuksiksi. Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Keskon kohdalla osa vaikutuksista on vahvistettu jopa tuomioistuimissa. Kone, Neste ja Nokia puolestaan eivät selkeästi luokittele olennaisia vaikutuksiaan mahdollisiksi tai tosiasiallisiksi vaikka joissain tapauksissa annettujen tietojen perusteella onkin selvää, että ainakin osa vaikutuksista on tosiasiallisia. Stora Ensolle olennaiset vaikutukset ovat tosiasiallisia, ja UPM määrittää selkeästi osan sen arvoketjun työntekijöihin kohdistuvista haitallisista vaikutuksista mahdollisiksi, osan tosiasiallisiksi. Vaikka yritykset raportoivat tosiasiallisista haitallisista vaikutuksista, yksikään yritys ei kuitenkaan anna tietoa konkreettisista korjaavista toimista, joita ne ovat mahdollisesti tarjonneet raportointivuoden aikana.

Yritykset eivät annettujen tietojen perusteella juurikaan osallista vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai niiden tulosten ja tehokkuuden seuraamiseen. Ne eivät myöskään juurikaan raportoi tietoa niiden arvoketjun työntekijöille suunnattujen ilmoituskanavien saavutettavuudesta. Selkeistä prosesseista arvoketjun työntekijöiden osallistamiseksi tässä tarkoituksessa raportoivat vain Kone ja UPM turvallisuusvaikutusten osalta. Stora Enso kertoo hyödyntävänsä arvoketjun työntekijöiden näkemyksiä auditointien laajuuden määrittämisessä ja toimien kohdentamisessa. Yrityksistä kaksi puolestaan raportoivat suoraan, ettei niillä ole prosesseja arvoketjun työntekijöiden osallistamiseen joko päätöksentekoon toimista haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi (Kesko) tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan (Stora Enso).

Arvoketjun työntekijöihin liittyvien kestävyystavoitteiden osalta yritykset raportoivat vaaditut tiedot pääsääntöisesti hyvin. Ainut poikkeus on Kesko, joka ei antanut mahdollisista arvoketjun työntekijöihin liittyvistä tavoitteistaan lainkaan tietoa. Huomionarvoista kuitenkin on, että tarkastelluista yrityksistä kolme (Kone, Neste ja Sampo) eivät ole asettaneet lainkaan arvoketjun työntekijöihin liittyviä mitattavissa olevia, tulossuuntautuneita ja aikasidonnaisia tavoitteita. Nokialla ja UPM:llä puolestaan on useita tavoitteita, mutta osan niistä suhde kyseisten yritysten arvoketjun työntekijöihin kohdistuviin olennaisiin haitallisiin vaikutuksiin jää epäselväksi. Sekä Stora Enso että UPM käyttävät tiettyjen arvoketjun työntekijäryhmien tai vaikutusten kohdalla tavoitteenaan vain niiden eettisiin ohjeisiin sitoutuneiden toimittajien osuutta. Eettisiin ohjeisiin sitoutuneiden toimittajien osuus ei sellaisenaan ole kuitenkaan mielekäs tavoite toimien vaikuttavuuden seuraamiseen.

Lisäksi tässä raportissa tarkasteltiin yritysten arvoketjustaan antamia tietoja. ESRS-standardit edellyttävät yrityksiä kuvaamaan niiden “arvoketjun keskeiset osatekijät, jotta saadaan käsitys yrityksen altistumisesta vaikutuksille sekä siitä, mistä ne ovat peräisin” (tiedonantovaatimus SBM-1, ks. lisätietoa luku 3.4). Tarkastelluista yrityksistä kuitenkin vain Nokia nimeää sen arvoketjun tärkeimpiä toimijoita omassa arvoketjun kuvauksessaan. Lisäksi Nokia kertoo kestävyysraportissaan, että esimerkiksi tiedot sen suurimmista strategisista komponenttitoimittajista on julkaistu sen verkkosivustolla. Muut yritykset eivät juurikaan anna yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa niiden arvoketjuista. Nokiaa lukuun ottamatta, yritysten raportoimat tiedot eivät anna ESRS-standardien edellyttämällä tavalla käsitystä siitä, miten yritys altistuu vaikutuksille esimerkiksi toimintamaidensa kautta.

Konkreettisten arvoketjua koskevien tietojen sijaan yritykset tyytyvät omissa arvoketjun kuvauksissaan vain kertomaan, mitkä niiden toiminnoista sijoittuvat arvoketjun alku- ja loppupäähän ja mitkä toiminnot ovat niiden omaa toimintaa. ESRS-standardien määritelmien mukaan arvoketjun alkupään toimijat tarjoavat tuotteita tai palveluja, joita käytetään yrityksen tuotteiden tai palvelujen kehittämiseen, ja loppupään toimijat vastaanottavat yritykseltä tuotteita tai palveluja. Määritelmän valossa joidenkin yritysten tapa kategorisoida esimerkiksi asiakastuki ja huolto (Nokia) tai korvauskäsittelyyn liittyvä alihankinta (Sampo) arvoketjun loppupään toimintoihin niiden omien toimintojen sijaan herättää kysymyksiä jaottelun asianmukaisuudesta. Sillä, määritelläänkö joku toiminto osaksi yrityksen omaa toimintaa tai sen arvoketjun loppupäätä, on merkitystä esimerkiksi yritysvastuudirektiivin toimeenpanon kannalta. Yritysvastuudirektiivissä huolellisuusvelvoitteet eivät kata yritysten arvoketjun koko loppupäätä vaan ne on rajattu ainoastaan sellaisten liikekumppaneiden toimintaan, joka liittyy kyseisen yrityksen tuotteen jakeluun, kuljetukseen ja varastointiin.

8. Vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskeva raportointi

Tässä raportissa tarkastelluista kymmenestä yrityksestä kolme317 – Nokia, Stora Enso ja UPM-Kymmene – ovat määritelleet vaikutuksen kohteena olevat yhteisöt itselleen olennaiseksi kestävyysaiheeksi. Tässä luvussa tarkastellaan kyseisten kolmen yrityksen raportointia ESRS S3 -standardia vasten.

ESRS S3 -standardi käsittelee vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä tiedonantovaatimuksia. ESRS S3 -standardin tiedonantovaatimukset käsittelevät yhteisöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemista ja korjaamista sekä tavoitteita, joiden avulla yritykset seuravat toimiensa vaikuttavuutta. Ne käsittelevät myös yritysten vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä toimintapolitiikkoja sekä sitä, miten vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkemykset huomioidaan päätettäessä toimista niihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi. Muuta yhteydenpitoa vaikutusten kohteena oleviin sidosryhmiin on käsitelty tämän raportin luvussa 6.

Kuten edellisessä aihekohtaista raportointia käsitelleessä luvussa, myös tässä luvussa  yritysten raportointia on tarkasteltu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tarkastelun kohteena on, onko yritys raportoinut ESRS S3 -standardissa vaaditut tiedot (liite 3). Tarkastelussa on huomioitu kesällä 2026 ESRS-standardeihin tehdyt muutokset siten, että datapisteet, jotka komissio on poistanut tai siirtänyt soveltamisvaatimuksiin, on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Tarkastelun ulkopuolelle on myös rajattu yritysten raportointi niiden myönteisistä vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista. Arvioinnissa käytetyt kriteerit on kuvattu taulukossa 5.

Toisessa vaiheessa (luvut 8.1–8.3) yritysten antamia tietoja on tarkasteltu seuraavien kuuden kysymyksen kautta. Näiden kysymysten avulla tarkastellaan antaako yritysten raportointi riittävät tiedot niiden ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen asianmukaisuuden arvioimiseksi yhteisöihin kohdistuvien vaikutusten osalta:

  • Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta? Huomiota kiinnitetään esimerkiksi kuvaukseen vaikutuksen ominaispiirteistä tai vaikutuksen aiheuttamista seurauksista ihmisille. Ominaispiirteellä tarkoitetaan jotakin tyypillistä tai luonteenomaista piirrettä, jonka avulla kyseisen asian tai ilmiön voi erottaa muista. Ominaispiirteet, ml. vaikutusten juurisyyt, vaikuttavat siihen millaisin toimin sitä voidaan tehokkaasti ehkäistä, lieventää ja korjata. Laajuutta taas on arvioitu esimerkiksi sen perusteella, kuvaako yritys vaikutuksia yksittäistapauksiksi tai systeemisiksi tai antaako se muuta tietoa esimerkiksi tapausten tai vaikutuksen kohteena olevien henkilöiden määrästä.
  • Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi yrityksen raportoimaan näyttöön toimien tuloksista tai toimista tulevaisuudessa odotettavista tuloksista318. Annettuja tietoja tuloksista peilataan haitallisten vaikutusten kuvaukseen, ominaispiirteisiin ja laajuuteen.
  • Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomioita esimerkiksi siihen, kertooko yritys analysoineensa vaikutusten juurisyitä tai ryhtyneensä korjaaviin toimenpiteisiin jos sen haitalliset vaikutukset ovat tosiasiallisia vaikutuksia. Yritykset voivat aiheuttaa (cause) tai myötävaikuttaa (contribute) haitallisten vaikutusten aiheutumiseen omalla toiminnallaan tai linkittyä (directly linked to) niihin tuotteidensa, palveluidensa tai liikesuhteidensa kautta. Osallisuuden selvittäminen on olennainen osa asianmukaisen huolellisuuden prosessia, sillä osallisuus määrittelee sen, tuleeko yrityksen ryhtyä ehkäiseviin, lieventäviin vai korjaaviin toimiin. Osallisuuden selvittäminen ohjaa yrityksiä myös tarkastelemaan omia toimintatapojaan, ja niiden mahdollista roolia haitallisten vaikutusten aiheutumisessa.
  • Raportoiko yritys arvoketjujen työntekijöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi yrityksen raportoimaan näyttöön siitä, että kanavat on suunniteltu niin että ne ovat myös käytännössä vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa tai raportoituun näyttöön siitä, että kyseiset sidosryhmät käyttävät niitä.
  • Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä? Tämän arvioimiseksi tarkastelussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi siihen, onko yrityksen raportoimien tavoitteiden ja mittareiden avulla mahdollista seurata haitallisiin vaikutuksiin puuttuvien toimien tehokkuutta.
  • Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan? Huomiota kiinnitetään yritysten sidosryhmävuorovaikutuksesta antamiin tietoihin sekä siihen, miten yritys kertoo seuraavansa ehkäisevien, lieventävien ja korjaavien toimiensa tuloksia osallistamalla sidosryhmiä.

Tarkastelun kohteena olevat yritykset ovat saaneet tarkistaa niitä koskevat tiedot ennen tämän raportin julkaisemista.

Alaviitteet
Taulukko 5: Tarkastellut ESRS S3 -standardin datapisteet ja raportoitujen tietojen arviointikriteerit
DatapisteArviointikrtieeri
Vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät toimintaperiaatteet
Tiedot yrityksen toimintaperiaatteista, joilla se hallitsee yhteisöihin kohdistuvia olennaisia vaikutuksia (S3-1 12 ⭢ S3-1 8)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Kattavatko tällaiset toimintaperiaatteet tietyt vai kaikki haitallisten vaikutusten kohteena olevat yhteisöt (S3-1 14 ⭢ S3-1 8)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tieto on annettu.
Toimintaperiaatteiden mahdolliset erityismääräykset, joilla ehkäistään tai lievennetään alkuperäiskansoihin kohdistuvia vaikutuksia (S3-1 15 ⭢ S3-1 9)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Kuvaus vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kannalta merkityksellisistä ihmisoikeuspoliittisista sitoumuksista, ml. prosessit ja mekanismit, joilla seurataan yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden, työelämän perusperiaatteista ja oikeuksista annetun ILO:n julistuksen tai monikansallisille yrityksille annettujen OECD:n toimintaohjeiden noudattamista (S3-1 16 ⭢ GDR-P 43)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että yrityksen kansainvälisiin yritysvastuunormeihin liittyvä sitoumus on kuvattu.
Ovatko yrityksen vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät toimintaperiaatteet linjassa yhteisöjä ja erityisesti alkuperäiskansoja koskevien kansainvälisesti tunnustettujen normien kanssa, ml. yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n ohjaavat periaatteet, ja jos ovat niin miten (S3-1 17 ⭢ GDR-P 43)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa, ilmoituskanavat ja korjaavat toimet
Otetaanko haitallisten vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkemykset huomioon yrityksen päätöksissä tai toimissa, joiden tavoitteena on hallita yhteisöön kohdistuvia tosiasiallisia tai mahdollisia haitallisia vaikutuksia, ja jos niin miten (S3-2 21 ⭢ S3-2 11)Standardin mukaisena raportointina on pidetty jonkinlaista kuvausta siitä, miten vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkemykset huomioidaan.
Tapahtuuko yhteydenpito haitallisten vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen tai niiden oikeutettujen* edustajien kanssa suoraan vai sellaisten luotettavien valtuutettujen kautta, joilla on tarkka käsitys yhteisöjen tilanteesta (S3-2 22 a ⭢ S3-2 11)Ei arvioida.
Tapauksen mukaan toimet, joita yritys toteuttaa saadakseen käsityksen sellaisten haitallisten vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkemyksistä, jotka voivat olla erityisen alttiita vaikutuksille ja/tai syrjäytyneitä, sekä vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen sisäisten erityisryhmien, kuten naisten ja tyttöjen, näkemyksistä (S3-2 22 ⭢ S3-2 11)Ei arvioida.
Jos haitallisten vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat alkuperäiskansoja, yrityksen on ilmoitettava, miten se ottaa huomioon niiden erityisoikeudet ja varmistaa niiden kunnioittamisen sidosryhmävuorovaikutusta koskevissa toimintatavoissaan, ml. alkuperäiskansojen oikeus vapaaseen ja tietoon perustuvaan ennakkosuostumukseen. Silloin, kun yhteydenpitoa käydään alkuperäiskansojen kanssa, yrityksen on ilmoitettava myös, miten alkuperäiskansoja on kuultu yhteydenpidon muodon ja parametrien osalta (S3-2 23 ⭢ S3-2 12)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Käytössä olevat erityiset kanavat, joiden avulla vaikutusten kohteena olevat yhteisöt voivat tuoda esiin huolenaiheitaan tai tarpeitaan suoraan yritykselle ja saada niitä käsitellyksi (S3-3 27 b ⭢ S3-2 13)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että kanava(t) on kuvattu.
Miten yritys seuraa esiin tuotuja ja käsiteltyjä kysymyksiä ja miten se varmistaa kanavien tehokkuuden, muun muassa osallistamalla niitä sidosryhmiä, jotka ovat kanavien suunniteltuja käyttäjiä (S3-3 27 d ⭢ S3-2 13)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Tehokkuuden on tulkittu viittaavan ESRS S3 -standardin soveltamisvaatimuksissa mainittuihin YK:n ohjaavien periaatteiden periaatteen 31 mukaisiin tuomioistuinten ulkopuolisten valitusmekanismien vaikuttavuuskriteereihin.
Yrityksen yleinen toimintatapa ja prosessit epäkohtien korjaamiseksi tai korjaamisen edistämiseksi, kun yritys on aiheuttanut vaikutuksen kohteena oleviin yhteisöihin kohdistuvia olennaisia haitallisia vaikutuksia tai myötävaikuttanut niiden syntymiseen (S3-3 27 a ⭢ S3-2 14)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että yleinen lähestymistapa on kuvattu. Korjaaminen on alkuperäisissä ESRS-standardeissa määritelty “keinoiksi, joilla voidaan torjua tai poistaa haitallinen vaikutus”. Esimerkkejä tällaisista keinoista ovat anteeksipyyntö, taloudellinen tai muu kuin taloudellinen korvaus, vahingon ehkäiseminen kieltojen tai toistumisen estämisen takaamisen avulla, rankaisevat seuraamukset (riippumatta siitä, ovatko ne rikosoikeudellisia vai hallinnollisia, kuten sakot), palauttaminen, ennallistaminen ja kunnostus.
Vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät toimet ja resurssit
Kuvaus toteutetuista, suunnitelluista tai meneillään olevista toimista vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin kohdistuvien olennaisten vaikutusten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi (S3-4 32 a ⭢ S3-3 16 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että toimet on kuvattu.
Onko yritys toteuttanut ja miten se on toteuttanut toimia tarjotakseen tai mahdollistaakseen korjaavia toimia, jotka liittyvät todelliseen olennaiseen vaikutukseen (S3-4 32 b ⭢ S3-3 16 a)Jos yritys on määrittänyt sen olennaiset haitalliset vaikutukset tosiasiallisiksi vaikutuksiksi tai vaikutusten luokittelu ei ole selvä, standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu. Jos yrityksen olennaiset haitalliset vaikutukset ovat mahdollisia vaikutuksia, kysymystä ei ole arvioitu.
Yhteisöihin kohdistuvien olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseen liittyvät mahdolliset toimet, jotka liittyvät yrityksen maanhankintaan, suunnitteluun ja rakentamiseen, toimintaan tai toimintojen sulkemiseen liittyviin käytäntöihin sekä se, tarvitaanko alan laajempia toimia tai yhteistoimia muiden asiaan liittyvien osapuolten kanssa (S3-4 33 b ⭢ S3-3 16 a)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Tiedot niistä resursseista, jotka on osoitettu yrityksen olennaisten vaikutusten hallintaan (S3-4 38 ⭢ GDR-A 46)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Miten yritys seuraa ja arvioi olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tai korjaamiseksi toteuttamiensa toimien vaikuttavuutta tulosten tuottamisessa vaikutusten kohteena oleville yhteisöille (S3-4 32 d ⭢ S3-3 16 b)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Onko raportoitu vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvistä vakavista ihmisoikeusongelmista tai ihmisoikeuksien loukkauksiin liittyvistä tapauksista; tiedot raportoiduista tapauksista (S3-4 36 ⭢ S3-3 17)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu.
Vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät tavoitteet
Vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvien olennaisten haitallisten vaikutusten hallintaa koskevien mitattavissa olevien, tulossuuntautuneiden ja aikasidonnaisten tavoitteiden tiivistetty kuvaus (S3-5 41 ⭢ S3-4 18)Standardin mukaisena raportointina on pidetty, että tiedot on annettu tai yritys kertoo selkeästi, ettei se ole asettanut tavoitteita.
8.1 Nokia

Onko yritys raportoinut ESRS S3 -standardissa vaaditut vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 3 pisteytyksestä
9/191/196/193/19

Nokia täyttää vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevan S3-standardin raportointivaatimukset huonosti. Se ei anna lainkaan peräti kuudessa datapisteessä vaadittuja tietoja. Nokia ei esimerkiksi kerro, miten se ottaa vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkemykset huomioon päätettäessä vaikutusten hallintaa koskevista toimista tai anna tietoa haitallisten vaikutusten hallintaan kohdistetuista resursseista. Se ei myöskään kerro, onko vuoden aikana raportoitu vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvistä vakavista ihmisoikeusongelmista tai ihmisoikeuksien loukkauksiin liittyvistä tapauksista. Yhteenveto Nokian raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Nokian datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 3.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Nokia on määrittänyt itselleen olennaiseksi haitalliseksi yhteisöihin kohdistuvaksi vaikutukseksi sen teknologian väärinkäytön ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Yhtiön mukaan esimerkkejä tällaisista väärinkäytöksistä ovat sananvapauden liiallinen rajoittaminen ja laiton, liiallinen tai mielivaltainen valvonta319. Nokia ei raportissaan anna tietoa kyseisen haitallisen vaikutuksen laajuudesta.

Nokian mukaan ihmisoikeudet voivat olla joskus ristiriidassa keskenään (esimerkiksi turvallisuus ja sananvapaus). Sen mukaan myös tällaisilla ristiriitatilanteilla voi olla haitallisia vaikutuksia yhteisöille. Se ei kuitenkaan avaa tätä tarkemmin.

Vuosi 2025 on ensimmäinen vuosi jolloin Nokia on määrittänyt yhteisöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia itselleen olennaisiksi. Vuonna 2024 Nokia määritti vain yhteisöihin kohdistuvia myönteisiä vaikutuksia itselleen olennaiseksi.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Nokia kertoo noudattavansa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoiteprosessia varmistaakseen sananvapauden toteutumisen rajoittamalla tuotteidensa väärinkäytön mahdollisuutta. Huolellisuusvelvoiteprosessi on pakollinen osa Nokian myyntiprosessia, ja myyntiä koskevat päätökset tehdään Nokian mukaan ihmisoikeusriskien perusteella kaupallisten näkökohtien sijaan. Prosessissa arvioidaan Nokian teknologian mahdolliseen väärinkäyttöön liittyvien haitallisten ihmisoikeusvaikutusten riskiä, tunnistetaan lieventäviä toimenpiteitä ja varmistetaan Nokian ihmisoikeuksia koskevien toimintaperiaatteiden noudattaminen. Tarvittaessa prosessi johtaa lisätutkimuksiin ja ylemmän johdon hyväksymis- tai hylkäämispäätökseen. Myyntiprosessin lisäksi ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite huomioidaan Nokian mukaan myös sen tuotekehityksessä. Nokia seuraa sen yhteisöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävien toimien vaikuttavuutta niin kutsutuilla GNI-arvioinneilla (ks. lisää alla).320

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Annetuissa tiedoissa ei ole selkeitä viitteitä siitä, että Nokia olisi arvioinut omaa osallisuuttaan yhteisöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten aiheutumiseen. Nokia ei kerro ryhtyneensä tai osallistuneensa yhteisöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten korjaamiseen raportointikaudella. Yhtiön mukaan sen yhteisöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat mahdollisia vaikutuksia.

Nokian mukaan sen lähestymistapa korjaaviin toimiin perustuu YK:n ohjaaviin periaatteisiin.

Raportoiko yritys vaikutusten kohteena oleville yhteisöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Nokia kertoo, että sillä on käytössään useita kanavia huolenaiheiden esille tuomiseen, mutta annettujen tietojen perusteella niistä vain Ethics Helpline -ilmoituskanava on suunnattu myös ulkoisille sidosryhmille.

Nokian liiketoiminnan etiikka ja sääntelynmukaisuus -tiimi on ensisijaisesti vastuussa kaikkien Nokian eri kanavien kautta tehtyjen vaatimustenmukaisuuteen liittyvien huolenaiheiden tutkimisesta. Vuonna 2025 yhtiö sai yhteensä 884 ilmoitusta, joista 346 tutkittiin epäiltynä toimintaohjeen rikkomisena321. Nokia ei anna tarkempia tietoja siitä, mitä ko. ilmoitukset koskivat tai miltä viiteryhmiltä ilmoituksia on tullut. Se ei myöskään anna tietoa, joka viittaisi siihen, että sen Ethics Helpline -kanava on suunniteltu niin, että se on käytännössä vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa. Nokian ilmoituskanavien saavutettavuus vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkökulmasta jää siis epäselväksi.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Nokia on asettanut tavoitteekseen, että se saa myönteisen tuloksen niin sanotusta GNI-arvioinnista, eli että se täyttää Global Network Initiativen (GNI) periaatteiden vaatimukset ja osoittaa parannusta ajan myötä. GNI on ICT-alan toimijoiden ihmisoikeuksiin keskittyvä monisidosryhmäaloite322. Nokia on sen jäsen, ja sillä on myös edustaja GNI:n hallituksessa. GNI:n jäsenyritysten on käytävä läpi arviointi, jossa tarkastellaan muun muassa niiden sananvapauteen ja yksityisyyden suojaan liittyviä käytäntöjä ja prosesseja. Nokia kertoo, että se on käymässä läpi kolmatta GNI-arviointiaan, jonka tulokset julkaistaan GNI:n vuoden 2026 vuosikertomuksessa.323

Kuten edellä on todettu, Nokia kertoo, että sen olennaiset haitalliset yhteisöihin kohdistuvat vaikutukset ovat mahdollisia vaikutuksia, joita Nokia pyrkii hallitsemaan ennakoivan huolellisuusvelvoiteprosessin avulla. Tästä näkökulmasta yhtiön sananvapauteen liittyvien käytäntöjen ja prosessien arviointiin perustuva tavoite näyttäytyy raportissa mielekkäänä ja käytännöllisenä keinona Nokian toimien vaikuttavuuden seurantaan.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Nokia ei anna tietoa siitä, miten se osallistaa haitallisten vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävistä toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan. Nokia kuitenkin kertoo, että se ei pääsääntöisesti ole suorassa vuorovaikutuksessa vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa.

Alaviitteet
8.2 Stora Enso

Onko yritys raportoinut ESRS S3 -standardissa vaaditut vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 3 pisteytyksestä
13/193/191/192/19

Stora Enso täyttää vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevan S3-standardin raportointivaatimukset hyvin. Selkeimmät puutteet koskevat olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tai korjaamiseksi toteutettujen toimien vaikuttavuuden seurantaa, josta Stora Enso ei anna lainkaan tietoa. Yhteenveto Stora Enson raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin Stora Enson datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 3.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

Stora Enso on määrittänyt itselleen olennaisiksi haitallisiksi yhteisöihin kohdistuviksi vaikutuksiksi maaoikeuksiin liittyvät kiistat ja terveyden ja turvallisuuden. Maahan liittyvissä vaikutuksissa on kyse Stora Enson yhteisyrityksellä Veracelilla käynnissä olevista maaoikeuksiin liittyvistä kiistoista Brasiliassa. Stora Enson mukaan kiistat johtuvat laittomista tunkeutumisista324 Veracelin omistamille maille. Tunkeutumisten tarkoituksena on saada maata maanviljelykäyttöön, ja Brasilian “lainsäädännön vaatimusten mukaisesti asukkaat poistetaan ja maanviljelystoiminta lopetetaan”. Stora Enso ei avaa ko. kiistojen vaikutuksia ihmisille, ja annetuista tiedoista saa vain osittaisen käsityksen vaikutusten ominaispiirteistä.

Osa vaikutuksen kohteena oleviin yhteisöihin kuuluvista henkilöistä on alkuperäiskansojen edustajia, mutta vaikutuksen laajuus jää annettujen tietojen perusteella epäselväksi. Stora Enso määritteli yhteisöihin kohdistuvat maahan liittyvät haitalliset vaikutukset itselleen olennaiseksi jo sen vuoden 2024 kestävyysraportissa.325

Yhteisöihin kohdistuvat haitalliset terveys- ja turvallisuusvaikutukset nousivat Stora Ensolle olennaisiksi vuonna 2025 yksittäisen ruotsalaisella hakkuutyömaalla sattuneen ulkopuolisen henkilön kuolemaan johtaneen onnettomuuden takia. Vaikka sitä ei sanota suoraan, voidaan annetuista tiedoista päätellä, että kyseinen aihe on noussut olennaiseksi ennen kaikkea kyseisen tapauksen vakavuuden takia.326

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

Stora Enso ei anna konkreettista tietoa toimista, joihin se on ryhtynyt yhteisöihin kohdistuvien olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi. Maaoikeuksiin liittyvien kiistojen osalta se kertoo hyödyntävänsä 50 prosentin omistusosuuttaan Veracelissa puuttuakseen maanhankinnasta aiheutuviin haitallisiin vaikutuksiin, mutta muuten sen mahdolliset omat toimet jäävät epäselviksi.327 Toimien hahmottamista vaikeuttaa se, että Stora Enso antaa tietoa konkreettisista toimenpiteistä ainoastaan alaotsikon “Maineriskin käsittely” alla. Ko. toimia ei siis luonnehdita haitallisten vaikutusten hallintaan tähtääviksi toimiksi eikä Stora Enso anna tietoa toimien tuloksista tai odotettavista tuloksista. Koska Stora Enson mukaan kiistat ovat itsessään haitallinen vaikutus, eikä se avaa ko. kiistojen vaikutusta ihmisille, ihmisoikeusvaikutusten ehkäisemiseen, lieventämiseen, lopettamiseen ja korjaamiseen tähtäävien toimien tarkoituksenmukaisuuden arvioiminen olisi joka tapauksessa vaikeaa.

Stora Enso kuitenkin kertoo, että Veracel on sitoutunut ylläpitämään vuoropuhelua Brasilian maattomien liikkeen ja muiden vaikutuksen kohteena olevien sidosryhmien kanssa, ja tukee aktiivisesti maanjakoa Sustainable Settlement -aloitteen328 kautta. Lisäksi Stora Enso raportoi paikallisten sidosryhmien kanssa toteuttamistaan aloitteista, joiden ensisijaisena tavoitteena on tuottaa myönteisiä vaikutuksia paikallisyhteisöille, mutta jotka myös “pyrkivät käsittelemään maaoikeuskiistoihin liittyviä kielteisiä vaikutuksia”. Kyseisillä aloitteilla Stora Enso kertoo tukevansa paikallisyhteisöjen elinvoimaisuutta ja toimeentuloa kehitysohjelmien, rahallisten ja luontoissuorituksina annettavien lahjoitusten sekä sen työntekijöiden suorittaman vapaaehtoistyön avulla.

Lisäksi Stora Enso kertoo Veracelin tehneen ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin vuonna 2025. Arvioinnin pohjalta Veracel käynnistää vuonna 2026 korjaavia toimia, joiden valvontaan Stora Enso kertoo osallistuvansa. Myös nämä tiedot raportoidaan Stora Ensoon kohdistuvan maineriskin käsittelyn yhteydessä.

Stora Enso ei raportoi toimista yhteisöihin kohdistuvien terveyteen ja turvallisuuteen liittyvien vaikutusten hallitsemiseksi.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

Stora Enson yhteisöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat tosiasiallisia vaikutuksia. Stora Enso ei suoraan raportoi arvioineensa omaa osallisuuttaan niiden aiheutumiseen. Se kuitenkin kertoo, ettei sen omassa tai viranomaisten tekemissä tutkimuksissa ole ilmennyt viitteitä siitä, että aiemmin mainittu yksittäisen ulkopuolisen henkilön kuolemaan johtanut onnettomuus olisi johtunut Stora Enson tai sen alihankkijan turvallisuuspuutteista. Se ei myöskään kerro ryhtyneensä korjaaviin toimiin ko. tapauksessa.

Stora Enso ei myöskään kerro osallistuneensa maaoikeuksiin liittyvien kiistojen haitallisten vaikutusten korjaamiseen Brasiliassa. Annettujen tietojen perusteella muodostuu kuva, että Stora Enso katsoo korkeintaan linkittyvänsä ko. haitalliseen vaikutukseen (vaikutusvallan käyttö, ks. edellä) vaikka Stora Enso ei tätä suoraan totea tai perustele.

Yleisesti Stora Enso kertoo olevansa sitoutunut korjaamaan tilanteet, joissa sen toiminta on aiheuttanut kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia tai myötävaikuttanut niihin. Korjaavat toimenpiteet määritetään tapauskohtaisesti ottaen huomioon paikalliset erityispiirteet.

Raportoiko yritys vaikutusten kohteena oleville yhteisöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

Stora Enso kertoo, että sillä on käytössään SpeakUp-ilmoituskanava, joka on avoin kaikille. Se ei anna tietoa, joka viittaisi siihen, että ko. ilmoituskanava on suunniteltu niin, että se on käytännössä vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien saavutettavissa. Stora Enso kuitenkin raportoi, että sen yhteisyrityksillä Brasialiassa ja Uruguayssa on omat valitusmekanisminsa, jotka ovat saatavilla paikallisilla kielillä.329

Stora Enson mukaan sillä ei ole erityistä prosessia sen arvioimiseksi, ovatko asianomaiset yhteisöt tietoisia sen ilmoituskanavista ja -mekanismeista tai luottavatko ne niihin keinona tuoda esiin huolenaiheitaan. Se ei myöskään raportoi tietoja siitä, ovatko yhteisöt hyödyntäneet niitä vuoden 2025 aikana. Stora Enson ilmoituskanavien saavutettavuus vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkökulmasta jää siis epäselväksi.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

Stora Enso raportoi, ettei sillä ole tällä hetkellä vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä tavoitteita, joiden avulla se seuraisi toimintaperiaatteidensa tai tekemiensä toimien vaikuttavuutta. Yhtiö kertoo sekä vuoden 2024 että vuoden 2025 kestävyysraporteissaan selvittävänsä sopivan tavoitteen asettamista.330

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

Stora Enso kertoo, että se ottaa päätöksentekoprosessissaan huomioon vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen näkökulmat, jotta se saa tietoa paikallisesta kontekstista, havaitsee mahdolliset vaikutukset ja voi luoda yhteistyössä yhteisöjen kanssa asianmukaisen lähestymistavan. Yhtiön mukaan se esimerkiksi konsultoi hakkuualueidensa läheisyydessä sijaitsevia yhteisöjä ennen hakkuita, kuuntelee niiden huolenaiheita ja odotuksia sekä sisällyttää palautteen päätöksentekoprosessiin. Veracelissa, Brasiliassa ja Montes del Platassa, Uruguayssa yhteisösuhteista vastaavat tiimit tekevät yhteistyötä paikallisten yhteisöjen kanssa, kuulevat niitä ja viestivät vaikutuksen kohteena oleville yhteisöille ennen metsätaloustoimia ja niiden jälkeen.331

Paikallisyhteisöjä kuullaan myös uusien investointien suunnittelu- ja päätöksentekovaiheessa. Stora Enson mukaan vapaa ja tietoon perustuva ennakkosuostumus (FPIC) on säännöllinen osa sen huolellisuusvelvoiteprosessia. FPICin tarkoituksena on antaa alkuperäiskansoille mahdollisuus antaa suostumus hankkeelle tai kehityshankkeelle tai peruuttaa suostumus. Brasiliassa Veracel tekee yhteistyötä myös FUNAIn (Kansallinen alkuperäiskansojen säätiö) kanssa “läpinäkyvän ja kulttuurisesti herkän vuoropuhelun varmistamiseksi”. FUNAI on Brasilian viranomainen, jonka tehtävänä on edustaa ja suojella alkuperäiskansojen oikeuksia.

Stora Enso raportoi vuorovaikutuksesta vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa verrattain seikkaperäisesti. Koska sen olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseen tähtäävät toimet jäävät epäselviksi, eikä se ole asettanut tavoitteita toimien vaikuttavuuden seuraamiseen, on vuoropuhelun ja toimien sekä toimien tulosten ja tehokkuuden seurannan yhteyttä kuitenkin vaikea hahmottaa.

Alaviitteet
8.3 UPM-Kymmene

Onko yritys raportoinut ESRS S3 -standardissa vaaditut vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvät tiedot?

Yhteenveto liitteen 3 pisteytyksestä
10/195/191/193/19

UPM täyttää vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevan S3-standardin raportointivaatimukset hyvin. Selkein puute koskee yhteisöihin kohdistuvien olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseen liittyviä mahdollisia toimia, jotka liittyvät muun muassa yrityksen maanhankintaan liittyviin käytäntöihin, joista UPM ei anna lainkaan tietoa. Yhteenveto UPM:n raportoinnin puutteista on esitetty yllä liikennevaloväreillä. Tarkemmin UPM:n datapistekohtaiseen raportointiin ja sen arviointiin voi tutustua liitteessä 3.

Saako yrityksen raportoimista tiedoista konkreettisesti käsityksen haitallisista vaikutuksista ja niiden laajuudesta?

UPM:n mukaan sille olennaiset yhteisöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat “ympäristöpoikkeamia ja tapaturmia sekä uudelleenjärjestelyjä, jotka voivat vaikuttaa ihmisiin ja ympäristöön lähellä UPM:n tuotantolaitoksia ja metsänhoitoalueita”. Yhtiölle olennaisia haitallisia vaikutuksia voi syntyä esimerkiksi kuljetuksiin liittyvistä turvallisuuspoikkeamista (jotka koskevat UPM:n paperi- ja sellutehtaita, biojalostamoja sekä metsänhoidon ja puunhankinnan toimintoja), ympäristöonnettomuuksista UPM:n toiminnassa tai työllisyyden ja verotulojen vähenemisestä esimerkiksi UPM:n liiketoimintojen uudelleenjärjestelyjen seurauksena.332 UPM ei avaa tarkemmin ko. vaikutusten vaikutuksia ihmisille mutta kertoo, että kyse on yksittäistapauksista.

UPM määritteli yhteisöihin kohdistuvat ympäristöpoikkeamat ja tapaturmat sekä uudelleenjärjestelyt itselleen olennaiseksi haitalliseksi yhteisöihin kohdistuvaksi vaikutukseksi myös sen vuoden 2024 kestävyysraportissa.

Ovatko toimet, joihin yritys raportoi ryhtyneensä olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseksi tarkoituksenmukaisia?

UPM:n olennaiset yhteisöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat ympäristöpoikkeamia, tapaturmia ja uudelleenjärjestelyjen taloudellisia seurauksia. Ne liittyvät sen mukaan “paikalliseen sitoutumiseen”. Yhtiö ei kuitenkaan avaa tarkemmin, mikä ko. vaikutusten ja “paikallisen sitoutumisen” välinen yhteys on. Tämä tekee vaikutusten hallitsemiseen tähtäävien toimien tarkoituksenmukaisuuden arvioinnista haasteellista.

UPM:n mukaan vuonna 2025 toteutettuja toimenpiteitä olivat konserninlaajuisten paikallisyhteisöjen osallistamiseen liittyvien käytäntöjen tarkistaminen, paikallisyhteistyötä määrittävän konserninlaajuisen standardin käyttöönotto, jatkuva yhteistyö paikallisten alkuperäiskansojen kanssa Yhdysvalloissa sekä Forest Action -metsävastuullisuusohjelman päivitettyjen tavoitteiden käyttöönotto. Mikään mainituista toimenpiteistä ei annettujen tietojen perusteella selkeästi tähtää ympäristöpoikkeamien, tapaturmien tai uudelleenjärjestelyjen taloudellisten seurausten ehkäisemiseen.333

Saako yrityksen raportoimista tiedoista käsityksen yrityksen osallisuudesta sille olennaisten haitallisten vaikutusten aiheutumiseen? Onko yrityksen osallisuus huomioitu mahdollisissa korjaavissa toimissa tai sen yleisessä lähetymistavassa korjaaviin toimiin?

UPM ei raportoi arvioineensa omaa osallisuuttaan yhteisöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten aiheutumiseen. Sen olennaiset haitalliset vaikutukset ovat mahdollisia vaikutuksia eikä se kerro ryhtyneensä tai osallistuneensa korjaavien toimien tarjoamiseen.

Yleisellä tasolla UPM kertoo, että se pyrkii korjaamaan haitalliset vaikutukset, joita yhtiön toiminta on aiheuttanut tai joihin se on vaikuttanut. Korjaavat toimet määritellään tapauskohtaisesti.

Raportoiko yritys vaikutusten kohteena oleville yhteisöille tarjolla olevien ilmoituskanavien saavutettavuudesta?

UPM:llä on käytössään Ilmoita väärinkäytöksistä -kanava (SpeakUp), joka on avoin kaikille. Lisäksi paikalliset sidosryhmät voivat tehdä ilmoituksia suoraan UPM:n edustajille tehtailla ja sen muissa toimipaikoissa paikallisesti käytössä olevien kanavien kautta (esim. sähköposti tai puhelin). UPM kertoo, että tyypilliset huolenaiheet liittyvät hajuihin, liikenteeseen ja meluun. Annetuista tiedoista voidaan päätellä, että vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat ainakin joissain tapauksissa käyttäneet kanavia ilmoitusten tekemiseen.334

UPM kertoo, että sen liiketoiminta-alueiden vastuulla on arvioida, miten hyvin paikallisyhteisöt tuntevat UPM:n tehtaat ja metsätoiminnan ja luottavat niihin. Ne arvioivat paikallisyhteisöjensä tietoisuutta ja luottamusta metsäsertifiointijärjestelmien, säännöllisten palautekyselyjen ja yhteisötapaamisten sekä tehtaiden avoimien ovien päivien avulla. UPM:n mukaan näin varmistetaan, että paikallisyhteisöt tietävät, miten huolenaiheista ja tarpeista voi ilmoittaa, ja luottavat siihen, että yhteydenotot käsitellään tehokkaasti.

Ovatko tavoitteet tai mittarit, joiden avulla yritys raportoi seuraavansa toimiensa vaikuttavuutta mielekkäitä ja käytännöllisiä?

UPM kertoo, että sen painopistealueista paikallinen sitoutuminen, kestävä metsänhoito ja vastuullinen hankinta liittyvät sen olennaisiin vaikutuksiin yhteisöille. Kyseisiin painopistealueisiin liittyvät tavoitteet, joilla se kertoo ohjaavansa vastuullisuustyötään, ovat tehdaspaikkakuntien sidosryhmäsuhteiden arviointi ja toimenpiteiden määrittely, sertifioidun kuidun osuus ja hankintojen arvo toimittajilta, jotka ovat hyväksyneet UPM:n toimintaohjeen toimittajille ja kolmansille osapuolille.335 Tavoitteilla, UPM:lle olennaisilla haitallisilla yhteisöihin kohdistuvilla vaikutuksilla ja vaikutusten hallitsemiseen tähtäävillä toimilla ei ole selkeää yhteyttä.

Raportoiko yritys osallistaneensa vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista tai toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan?

UPM kertoo, että sen työ yhteisöjen kanssa perustuu “historiallisesti kehittyneeseen läheiseen yhteistyöhön” ja että se ottaa sidosryhmien näkemykset huomioon kehitystyössä ja päätöksenteossa.336 Se ei kuitenkaan avaa tarkemmin tähän työhön liittyviä toimia. Suomessa UPM:n Kaukaan ja Kymin tehtailla on omat paikalliset keskustelufooruminsa ja Uruguayssa paikallisesta yhteistyöstä vastaa erillinen tiimi. UPM ei anna tietoa vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen osallistamisesta toimien tulosten ja tehokkuuden seurantaan.

Alaviitteet
8.4 Yhteenveto vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvästä raportoinnista

Tässä luvussa on tarkasteltu Nokian, Stora Enson ja UPM:n raportointia niiden yhteisöihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallitsemisesta ja korjaamisesta. Kyseiset yritykset ovat määrittäneet yhteisöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia itselleen olennaisiksi niiden ensimmäisissä ESRS-standardien mukaisissa kestävyysraporteissa.

Tarkastelu on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa (liite 3) tarkastelun kohteena oli, onko yritys raportoinut vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevassa ESRS S3 -standardissa vaaditut tiedot. Tarkastelu keskittyi 19 ESRS S3 -standardin datapisteeseen (ks. taulukko 5).

Tarkastelluista kolmesta yrityksestä Nokia raportoi vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevassa ESRS S3 -standardissa vaaditut tiedot huonosti, ja Stora Enso ja UPM hyvin. Vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevassa ESRS S3 -standardissa raportointivaatimukset on jaoteltu viiteen kategoriaan: toimintapolitiikat (5 datapistettä), vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa (7 datapistettä), toimet ja resurssit (6 datapistettä), ja tavoitteet (1 datapiste).

Tarkastelun toisessa vaiheessa (luvut 8.1–8.3) arvioitiin sitä, antaako yritysten raportointi riittävät tiedot niiden ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen asianmukaisuuden arviointiin yhteisöihin kohdistuvien vaikutusten osalta. Tämä tarkastelu tehtiin tämän luvun 8 johdannossa esiteltyjen kuuden kysymyksen kautta.

Kaikkien kolmen yrityksen kohdalla niille olennaisten haitallisten vaikutusten kuvaus jäi  osittain epäselväksi. Vaikutuksen ominaispiirteistä ja laajuudesta annetut tiedot olivat selkeitä vain Stora Enson yhteisöihin kohdistuvan olennaisen haitallisen terveys- ja turvallisuusvaikutuksen kuvauksen kohdalla.

Kun vaikutuksen kuvaus jää epäselväksi tai vaikutus on määritetty liian ylätasolla, on yritysten toimien asianmukaisuuden arviointi vaikeaa tai jopa mahdotonta. UPM:n kohdalla raportoitujen toimien ja tavoitteiden yhteys sille olennaiseen haitalliseen vaikutukseen jäi kokonaan epäselväksi. Stora Enso puolestaan ei selkeästi raportoinut sille olennaisten haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävistä toimista lainkaan, mutta kertoo, ettei se ole asettanut yhteisöihin kohdistuviin olennaisiin haitallisiin vaikutuksiin liittyviä tavoitteita.  Olennaisen haitallisen vaikutuksen, toimien ja tavoitteiden kokonaisuutta voidaankin annettujen tietojen perusteella pitää loogisena ainoastaan Nokian kohdalla.

Yritysten olennaisten haitallisten vaikutusten hallitsemiseen tähtäävien toimien asianmukaisuuden arvioinnissa keskeinen tekijä on myös se, miten yritykset osallistavat vaikutuksen kohteena olevia sidosryhmiä päätöksentekoon toimista sekä niiden tuloksellisuuden seurantaan. Tarkastelluista yrityksistä Nokia ja UPM eivät anna mitään tietoa vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen osallistamisesta tähän tarkoitukseen. Stora Enso puolestaan raportoi vuorovaikutuksesta vaikutusten kohteena olevien yhteisöjen kanssa jopa verrattain seikkaperäisesti, mutta vuoropuhelun yhteys päätöksentekoon toimista ja toimien tehokkuuden seurantaan jää edellisessä kappaleessa käsitellyistä syistä johtuen epäselväksi.

Sekä Nokian että Stora Enson kohdalla yritysten käytössä olevien ilmoituskanavien saavutettavuus vaikutusten kohteena oleville sidosryhmille jää annettujen tietojen perusteella epäselväksi. UPM puolestaan raportoi tietoja, joista voidaan päätellä, että vaikutusten kohteena olevat yhteisöt ovat ainakin joissain tapauksissa käyttäneet kanavia epäkohdista ilmoittamiseen.

Vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien osallistamisen lisäksi toinen, vähintään yhtä keskeinen tekijä yritysten toimien asianmukaisuuden arvioimisessa on se, mitä yritykset kertovat omasta osallisuudestaan vaikutusten arvioimiseen ja ottavatko ne oman osallisuutensa tason huomioon toimista päättäessään. Tässä luvussa tarkastelluista kolmesta yrityksestä vain Stora Enson antamissa tiedoissa on viitteitä yrityksen oman osallisuuden arvioinnista toisen sen yhteisöihin kohdistuvan olennaisen haitallisen vaikutuksen osalta (turvallisuus). Kaikissa muissa tapauksissa, mukaan lukien Stora Enson yhteisöihin kohdistuvien maaoikeuksiin liittyvien kiistojen kohdalla, selkeitä viitteitä osallisuuden arvioinnista ei ole.

Yksikään yritys ei myöskään raportoi ryhtyneensä korjaaviin toimenpiteisiin. Korjaavista toimenpiteistä ei kerro edes Stora Enso, joka on tarkastelluista yrityksistä ainoa, joka on määrittänyt itselleen olennaiset yhteisöihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset tosiasiallisiksi vaikutuksiksi. Se, ettei Stora Enso siitä huolimatta raportoi ryhtyneensä korjaaviin toimenpiteisiin voidaan tulkita niin, ettei yritys katso aiheuttaneensa tai myötävaikuttaneensa haitallisten vaikutusten aiheutumiseen, jolloin se ei kansainvälisten yritysvastuustandardien mukaisesti olisi velvollinen korjaamaan niitä. Ottaen kuitenkin huomioon, että yrityksillä on aiemmissa selvityksissä337 todettu yleisesti olevan erityisesti puutteita korjaavissa toimissa ja osallisuuden arvioinnissa, raportoinnin näistä seikoista toivoisi jatkossa olevan selkeämpää.

Alaviitteet
9. Yritysten kokemuksia ensimmäisistä CSRD-raporteista

Yritysten kanssa tätä raporttia varten käydyn vuoropuhelun yhteydessä yrityksille annettiin myös mahdollisuus jakaa ajatuksia CSR-direktiivistä, ESRS-standardeista ja standardeihin esitetyistä muutoksista. Kokemukset luvattiin jakaa nimettöminä. Neljä yritystä hyödynsi tätä mahdollisuutta.

Yleisesti ottaen vastanneet yritykset pitivät CSRD-raportointia hyvänä asiana. Raportointi vie yritysten mukaan paljon resursseja, mutta se on lisännyt vastuullisuustiedon näkyvyyttä yritysten johdon ja hallituksen päätöksenteossa. Yritysten jakamista kokemuksista välittyy toive sääntelyn ja ESRS-standardien pysyvyyteen. Kun tiedossa on ollut, että Omnibus I -prosessin myötä sääntelyyn ja erityisesti ESRS-standardeihin ollaan tekemässä muutoksia, raportoinnin syventämistä tässä vaiheessa ei kaikissa yrityksissä ole pidetty järkevänä. Tästä huolimatta yritysten kommenteista piirtyi vahvasti esiin kuva raportointiprosessin ja -valmiuksien jatkuvasta kehittämisestä.

Yritykset kertoivat pitävänsä tärkeänä, että kestävyysraportin käyttäjät saavat annetuista tiedoista selkeän kuvan raportoitavista seikoista. ESRS-standardeihin esitettyjen muutosten arvioitiin mahdollistavan jatkossa aiempaa enemmän yrityskohtaista tulkintaa. Tämän puolestaan katsottiin edesauttavan kestävyysraportin käyttäjien tarpeiden nykyistä parempaa huomioimista raportoinnissa. Samalla sen kuitenkin arvioitiin vähentävän raportoinnin vertailtavuutta. Toisaalta taas kommenteissa tuotiin myös esiin, että käytännöt (esimerkiksi varmennuksen osalta) voivat myös yhtenäistyä markkinan kypsyessä ja ohjeistuksen tarkentuessa.

10. Yhteenveto

Euroopan unionissa on haluttu merkittävästi lisätä tietoa yritysten kestävyysseikoista sekä parantaa kestävyysraporttien vertailtavuutta. Yritysvastuuraportoinnin huomattavaan muutokseen tähdännyt CSR-direktiivi annettiin vuonna 2022 ja sitä on nyt sovellettu kaksi vuotta.

CSR-direktiiviä toimeenpannaan yksityiskohtaisilla ESRS-standardeilla, jotka määrittävät, mitä ja miten yritysten tulee raportoida muun muassa niiden ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista. Osa ESRS-standardien vaatimuksista koskevat kaikkia raportoinnin piirissä olevia yrityksiä. Standardien aihekohtaiset raportointivaatimukset taas tulevat raportoitavaksi vain jos yritys katsoo kyseisen aiheen itselleen olennaiseksi. Vaikutusten olennaisuutta arvioidaan niin sanotun kaksinkertaisen olennaisuuden analyysin kautta.

Tässä raportissa on tarkasteltu kymmenen Suomen suurimman yrityksen ensimmäisiä CSR-direktiivin mukaisia kestävyysraportteja. Tarkastelussa on keskitytty niihin ESRS-standardien raportointivaatimuksiin, jotka liittyvät yritysten ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen sekä arvoketjun työntekijöihin ja yhteisöihin kohdistuviin haitallisiin vaikutuksiin ja niiden hallintaan.

Tarkastelluista kymmenestä yrityksestä seitsemän – Kesko, Kone, Neste, Nokia, Sampo, Stora Enso ja UPM-Kymmene – on määrittänyt arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia itselleen olennaisiksi ja kolme – Nokia, Stora Enso ja UPM-Kymmene – yhteisöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia. Ilmarinen, Nordea ja OP Pohjola eivät ole määrittäneet arvoketjun työntekijöitä tai vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä haitallisia vaikutuksia itselleen olennaisiksi.

Kaikkien tarkasteltujen yritysten huolellisuusvelvoitteesta raportoimista tiedoista löydettiin puutteita raportointivaatimuksiin nähden. Parhaiten yleiseen ESRS 2 -standardiin sisältyvien huolellisuusvelvoitteeseen liittyvien raportointivaatimusten tarkastelussa pärjäsivät Nokia ja Stora Enso. Stora Enso pärjäsi parhaiten myös arvoketjun työntekijöitä ja vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevan raportoinnin vaatimustenmukaisuuden tarkastelussa. Nokia puolestaan pärjäsi aihekohtaisen raportoinnin arvioinnissa huonosti. Yleisen ESRS 2 -standardin mukaisen raportoinnin arvioinnin hännille jäivät Kesko ja Sampo, joista Kesko pärjäsi Nokian lisäksi huonosti myös arvoketjun työntekijöitä koskevan raportoinnin vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa.

Silloinkin kun yritykset täyttävät ESRS-standardien muodolliset raportointivaatimukset hyvin, jättävät niiden antamat tiedot usein kestävyysraportin käyttäjien näkökulmasta toivomisen varaa. Raportin käyttäjien näkökulmasta on olennaista muun muassa se, että CSR-direktiivin mukaisella raportoinnilla yritysten on määrä viestiä myös kansainvälisiin yritysvastuustandardeihin ja yritysvastuudirektiiviin sisältyvän huolellisuusvelvoitteen noudattamisesta. Kestävyysraportteja varten toteutetun kaksoisolennaisuusanalyysin tulisi siis hyödyntää suoraan yrityksen ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevasta huolellisuusvelvoiteprosessista saatuja tietoja.

Tarkasteltujen yritysten raportoinnista käy ilmi, että kaikilla niillä on käytössään jonkinlainen huolellisuusvelvoiteprosessi. Suurin osa myös kertoo käyttäneensä huolellisuusvelvoitetta esimerkiksi olennaisuusanalyysin tietolähteenä, tai muuten hyödyntäneensä sitä olennaisuusanalyysissä. Annetuista tiedoista jää kuitenkin poikkeuksetta epäselväksi se, miten huolellisuusvelvoiteprosessin kautta saatu ymmärrys on vaikuttanut haitallisten vaikutusten olennaisuuden arviointiin. Usein myös yritysten huolellisuusvelvoiteprosessi itsessään jää epäselväksi.

Puutteet huolellisuusvelvoiteprosessia koskevassa raportoinnissa näkyvät myös siinä, että monet yritykset antavat vain hyvin vähän konkreettista tietoa siitä, miten ne ovat tunnistaneet ja arvioineet haitallisten vaikutusten olennaisuutta. Yleistä on, että yritykset kertovat ylätasolla arvioineensa vaikutusten olennaisuutta vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella ja määrittäneensä olennaisuuden kynnysarvot ylittäneet vaikutukset itselleen olennaiseksi. Toisin sanoen, ne kertovat toimineensa ESRS-standardien mukaisesti avaamatta lainkaan perusteluja tai näyttöä omien olennaisuuspäätelmiensä takana. Raportointivaatimuksia on täytetty muodollisesti pätevillä niin sanotuilla boilerplate-vastauksilla, joiden lisäarvo kestävyysraportin käyttäjän näkökulmasta on kuitenkin hyvin vähäinen.

Tämän lisäksi myös yritysten itselleen olennaiseksi ja epäolennaiseksi määrittämät vaikutukset ja aiheet herättävät joissain tapauksia kysymyksiä olennaisuusanalyysin asianmukaisuudesta. Esimerkiksi tässä raportissa tarkastelluista finanssialan toimijoista yksikään ei ole määrittänyt vaikutusten kohteena olevien yhteisöjä itselleen olennaiseksi ja vain Sampo on määrittänyt arvoketjun työntekijät itselleen olennaiseksi. Kaikkien finanssialan yritysten kohdalla myös tiedot siitä, kattaako niiden olennaisuusanalyysi niiden koko arvoketjun olivat joko epäselviä tai ristiriitaisia. Nordea on rajannut olennaisuusanalyysin vain sen suoriin liikesuhteisiin.

Aihekohtaisessa raportoinnissa monen yrityksen kohdalla kompastuskiveksi muodostui olennaisen haitallisen vaikutuksen määritteleminen riittävän konkreettisesti ja riittävän yksityiskohtaisella tasolla. Kun vaikutukset on kuvattu raporteissa hyvin ylätasolla, on niiden hallitsemiseksi tarkoitettujen toimien asianmukaisuutta vaikea hahmottaa. Peräti viideltä yritykseltä puuttuu myös arvoketjun työntekijöihin (Kesko, Kone, Neste, Sampo) tai yhteisöihin (Stora Enso) kohdistuvien haitallisten vaikutusten hallintaan tähtäävien toimien tuloksellisuuden seurantaan tarkoitetut tavoitteet kokonaan. Niidenkin yritysten kohdalla, jotka raportoivat asettaneensa tavoitteita, tavoitteita voidaan usein pitää riittämättöminä. Yritysten raportoimat olennaiset vaikutukset, toimet ja tavoitteet eivät myöskään aina muodosta loogista kokonaisuutta. Se, etteivät yritykset ole juurikaan asettaneet arvoketjun työntekijöihin tai vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyviä laadukkaita tavoitteita heijastuu myös yritysten johdon palkitsemiskriteereihin. Muita kuin yritysten omaan henkilökuntaan liittyviä sosiaalisia tavoitteita ei pääsääntöisesti huomioida lainkaan johdon palkitsemiskriteereissä.

Niin sanotun Omnibus I -paketin myötä CSR-direktiiviin ja ESRS-standardeihin on vuonna 2026 tehty muutoksia. Esimerkiksi CSR-direktiivin soveltamisalaa ja ESRS-standardien datapisteitä on karsittu huomattavasti. Yritykset, jotka jo nyt raportoivat CSR-direktiivin mukaan, voivat halutessaan raportoida yksinkertaistettujen ESRS-standardien mukaisesti jo kuluvan vuoden 2026 osalta. Yksinkertaistetuissa standardeissa korostuu niin sanottu fair presentation -näkökulma. Muutos lisää paitsi raportoinnin joustavuutta myös yritysten vastuuta antamistaan tiedoista ja siitä, että ne antavat riittävän ja oikean kuvan.

Vaikka ESRS-standardeihin tehdyt muutokset selkeyttävät raportointivaatimuksia, yrityksiltä tätä raporttia varten saatu palaute osoittaa, että sääntelyltä toivotaan pysyvyyttä. Finnwatchille näkemyksiään avanneet yritykset toivovat voivansa keskittyä raportoinnin kehittämiseen.

Kuten edellä todettua, suurin osa yritysvastuudirektiivin (CSDDD) piiriin kuuluvista yrityksistä voivat täyttää yritysvastuudirektiivin sisältyvät tiedottamista koskevat velvoitteensa ESRS-standardien mukaisella raportoinnilla. Tämä lisää odotuksia yritysten haitallisia vaikutuksia ja huolellisuusvelvoitetta koskevalle raportoinnille. Tässä valossa yritysten huolellisuusvelvoitetta koskevassa raportoinnissa havaitut puutteet ovat huolestuttavia. Raportointiin tarvitaan vielä paljon läpinäkyvyyttä, selkeyttä ja keskittymistä aidosti merkityksellisiin tietoihin ennen kuin se täyttää siihen kohdistuvat moninaiset odotukset. Tässä raportissa onkin myös pyritty tunnistamaan hyviä käytäntöjä yritysten ihmisoikeuksia koskevan raportoinnin kehittämiseksi. Tunnistetut hyvät käytännön on koottu suosituksiin.

Raportoinnissa esiintyvät puutteet kielivät usein myös puutteista varsinaisessa toiminnassa. Raportoinnin pohjalta voidaan arvioida, että monessa suomalaisessa suuryhtiössä ihmisoikeusvaikutusten arviointi ei kata koko arvoketjua ja haitallisia vaikutuksia ei priorisoida asianmukaisesti. Edelleen vaikuttaa siltä, että haitallisiin vaikutuksiin puuttumisessa ei juuri koskaan kuulla vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä eikä vaikutuksiin pyritä vastaamaan selkeän tavoitteellisilla toimilla. Yhtiöiden arvoketjussa esiintyvät haitalliset ihmisoikeusvaikutukset ja niiden torjunta eivät ole nousseet yhtiöiden ylimmän johdon palkitsemiskäytäntöihin. Tämä voi olla sekä syy että seuraus ihmisoikeuksia koskevien prosessien puutteisiin.

11. Suositukset

Raportoiville yrityksille

  • Yritysten tulee raportoida merkityksellisiä tietoja kaikista yrityksessä toteutetun huolellisuusvelvoiteprosessin vaiheista, mukaan lukien haitallisten vaikutusten tunnistaminen ja arvioiminen sekä mahdollinen priorisointi. Annetuista tiedoista tulee voida saada selkeä kuva siitä, miten yritys noudattaa asianmukaista huolellisuutta. Huolellisuusvelvoiteprosessin kuvauksessa tulee kertoa konkreettisesti siitä, miten prosessi on yrityksessä järjestetty sen sijaan, että esimerkiksi toistetaan YK:n ohjaavissa periaatteissa tai OECD:n toimintaohjeissa annettuja huolellisuusvelvoiteprosessin sisältöä koskevia vakiotekstejä. Yksi tässä raportissa tunnistetuista hyvistä käytännöistä on antaa tietoa vaikutusten arvioinnissa käytetyistä työkaluista.
  • Kestävyysraporteissa annetuista tiedoista tulee käydä selkeästi ilmi, miten huolellisuusvelvoitteen kautta saadut tiedot ja ymmärrys ovat vaikuttaneet haitallisten vaikutusten olennaisuusanalyysiin ja sitä kautta raportoitavien kestävyysaiheiden valintaan. Tämä tarkoittaa muun muassa olennaisuuspäätelmien laadullista perustelemista. Se voi myös edellyttää haitallisten vaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessin kuvaamista (esimerkiksi viittaamalla huolellisuusvelvoiteprosessin kuvaukseen) erillään myönteisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistamis- ja arviointiprosessin kuvauksesta. Tarvittaessa haitallisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamis- ja arviointiprosessista tulee antaa myös aihekohtaista lisätietoa. Tällaisten aihekohtaisten lisätietojen raportoiminen myös sosiaalisten vaikutusten osalta on myös yksi tässä raportissa tunnistetuista hyvistä käytännöistä.
  • Yritysten tulee myös nykyistä selkeämmin raportoida, mitä vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä ne ovat kuulleet huolellisuusvelvoiteprosessin eri vaiheissa ja missä tarkoituksessa. Tässä raportissa tunnistettu hyvä käytäntö on yrityksen keskeisten sidosryhmien luokitteleminen vaikutuksen kohteena oleviin ja kestävyysraportin käyttäjien ryhmiin. Myös raportointia vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien näkemyksistä ja siitä, miten yritykset ottavat näkemykset huomioon omissa prosesseissaan ja päätöksenteossaan, tulee kehittää. Toinen tässä raportissa tunnistettu sidosryhmävuorovaikutukseen liittyvä hyvä käytäntö on myös tuoda esiin yrityksen ja sidosryhmien näkemyseroja.
  • Vaikka kaikki tässä raportissa tarkastellut yritykset ovat määrittäneet ympäristöaiheita itselleen olennaisiksi, vain yksi yritys on tunnistanut luonnon hiljaiseksi sidosryhmäksi. Luonnon tunnistaminen hiljaiseksi sidosryhmäksi ja sen avaaminen, miten se on edustettuna vuorovaikutuksessa vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa, on tässä raportissa tunnistettu hyvä käytäntö.
  • Yritysten tulee sisällyttää kestävyysraportteihinsa vähintäänkin kaikki sellaiset haitalliset ihmisoikeusvaikutukset, jotka ne ovat omassa huolellisuusvelvoiteprosessissaan priorisoineet ehkäiseviä tai lieventäviä toimia varten, tai joihin liittyen ne ovat toteuttaneet (tai niiden olisi pitänyt toteuttaa) korjaavia toimia.
  • Raportointivaatimusten lisäksi annettuja tietoja on peilattava myös tiedonantovaatimusten tavoitteisiin ja ESRS-laatuvaatimuksiin. Tästä näkökulmasta kestävyysraporttien käyttäjien päätöksentekotarpeet on keskeinen huomioitava kriteeri, mukaan lukien tahot, jotka etsivät kestävyysraporteista tietoa yritysten haitallisista vaikutuksista ja niiden hallinnasta. Kaikissa annetuissa tiedoissa tulee keskittyä yritysten omien prosessien ja päätelmien avaamiseen ja välttää vakiomuotoista niin sanottua boilerplate-kieltä.
  • Yritysten tulee raportoida selkeästi myös siitä, jos jotain datapisteissä vaadittua asiaa ei ole tehty tai huomioitu.
  • Vaikka ESRS-standardit eivät sitä edellytä (ilmastonmuutosta lukuun ottamatta), on yksi tässä raportissa identifioiduista hyvistä käytännöistä epäolennaisuuspäätelmien perusteleminen. Yritysten voi olla hyvä avata, miksi ne ovat määrittäneet tietyt kestävyysaiheet itselleen epäolennaisiksi. Tämä lisäisi olennaisuusanalyysin läpinäkyvyyttä.
  • Yritysten tulee kuvata niiden olennaiset haitalliset ihmisoikeusvaikutukset riittävän yksityiskohtaisesti, jotta niistä on mahdollista saada konkreettinen käsitys. Tämä tarkoittaa muun muassa vaikutusten ominaispiirteiden ja laajuuden kuvaamista.
  • Yritysten tulee pyrkiä varmistamaan, että niiden olennaisista haitallisista ihmisoikeusvaikutuksista sekä niihin liittyvät toimista ja tavoitteista annetut tiedot muodostavat loogisen kokonaisuuden. Tämä luonnollisesti edellyttää, että yritysten huolellisuusvelvoiteprosessit, joista ne raportoivat ja joiden pohjalta raportoitavien aihekokonaisuuksien olennaisuus määrittyy, ovat itsessään sisäisesti loogisia ja yritysvastuunormien mukaisia.
  • Yritysten tulee asettaa olennaisten haitallisten ihmisoikeusvaikutustensa hallintaan tähtääville toimilleen laadukkaat, mitattavat, tulossuuntautuneet ja aikasidonnaiset tavoitteet. Jos yritys ei aseta tavoitteita, tulee sen vähintäänkin antaa kestävyysraporteissaan tietoa toimien odotetuista tuloksista.
  • Arvoketjun kuvauksessa yritysten on annettava yksityiskohtaista maantieteellistä tai toimijakohtaista tietoa niiden arvoketjuista. Yleiselle toimintojen kuvauksen tasolle jäävästä arvoketjun kuvauksesta ei saa käsitystä yrityksen altistumisesta haitallisille vaikutuksille tai siitä, mistä ne ovat peräisin.
  • Annetuissa tiedoissa on hyvä mukailla ESRS-standardien terminologiaa ja käyttää tiedonantovaatimusten koodeja. Tämä helpottaa tietojen löydettävyyttä ja parantaa raporttien vertailtavuutta. Kestävyysraporteissa käytettyjen sisäisten viittausten tulee olla selkeitä ja täsmällisiä.
  • Yritysten tulee nykyistä selkeämmin erottaa annetuissa tiedoissa aihekohtaisiin kestävyystavoitteisiin tai mittareihin liittyvät johdon palkitsemisessa huomioidut suorituskykymittarit muista palkitsemisessa huomioiduista vastuullisuuskriteereistä. Vaihtoehtoisesti yritykset voivat jättää muut kuin aihekohtaisiin kestävyystavoitteisiin tai mittareihin liittyvät suorituskykymittarit kokonaan raportoimatta.

Poliittisille päättäjille

  • Yritysvastuudirektiivin (CSDD-direktiivi) mukaan yritykset, jotka kuuluvat sekä yritysvastuudirektiivin että CSR-direktiivin piiriin, voivat täyttää CSDD-direktiiviin kuuluvat raportointia koskevat velvoitteensa CSR-direktiivin mukaisella ESRS-raportoinnilla. Tämä tarkoittaa, että yritysten kestävyysraporttien on kuvattava myös sitä, miten ne noudattavat lakisääteistä ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevaa huolellisuusvelvoitettaan338. Tätä huolellisuus- ja kestävyysrapointivelvoitteiden välistä yhteyttä on tarpeen tuoda selkeämmin esiin kansallisessa yritysvastuudirektiiviin perustuvassa laissa, joka on etenemässä eduskunnan käsittelyyn marraskuussa 2026. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi lisäämällä direktiivin resitaali 63 selkeästi näkyviin yritysvastuulain perusteluihin sekä avaamalla yritysvastuulakiin sisältyvän huolellisuusvelvoitteen ja haitallisia vaikutuksia koskevan olennaisuusanalyysin suoraa yhteyttä toisiinsa.
  • Tulevalla hallituskaudella kestävyysraportointidirektiivin soveltamisalaa tulee laajentaa kansallisesti vastaamaan CSR-direktiivin alkuperäistä soveltamisalaa, johon monet yritykset ovat jo ehtineet varautua. Näin raportointivaatimukset kattaisivat kaikki tilinpäätösdirektiivin ja kirjanpitolain mukaiset suuryhtiöt sekä myös pienemmät pörssilistautuneet yritykset.
Alaviitteet
Sisällysluettelo
Uusia näkymiä vastuullisuuteen

1. Johdanto

2. Kestävyysraportointia ohjaavan ESRS-standardiston rakenne

3. Huolellisuusvelvoiteprosessia koskevat tiedonantovaatimukset ESRS-standardeissa

3.1 Huolellisuusvelvoitteen sisällyttäminen hallintoon, strategiaan ja liiketoimintamalliin

3.2 Vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa

3.3 Haitallisten vaikutusten tunnistamista koskeva prosessi ja olennaisuuden arviointi

3.3.1 Olennaisuusanalyysin kolme vaihetta

3.4 Muut yleiset tiedonantovaatimukset: arvoketjun kuvaus

4. Arvoketjun työntekijöitä ja vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskevat tiedonanto-vaatimukset

4.1 Toimintaperiaatteet

4.2 Vuorovaikutus vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kanssa, ilmoituskanavat ja toimintatavat epäkohtien korjaamiseksi

4.3 Toimet ja tavoitteet

4.4 Vähimmäistiedonantovaatimukset

4.5 Muut arvoketjun työntekijöihin liittyvät raportointivaatimukset

5. Omnibus I -muutokset kestävyysraportointisääntelyyn

5.1 Yleisiin standardeihin tehdyt muutokset

5.2 ESRS S2- ja ESRS S3 -standardeihin tehdyt muutokset

5.3 Muutokset CSR-direktiivin soveltamisalaan

6. Huolellisuusvelvoiteprosessia koskeva raportointi suomalaisten suuryritysten ensimmäisissä kestävyysraporteissa

6.1 Ilmarinen

6.2 Kesko

6.3. Kone

6.4 Neste

6.5 Nokia

6.6 Nordea

6.7 OP Pohjola

6.8 Sampo

6.9 Stora Enso

6.10 UPM-Kymmene

6.11 Yhteenveto huolellisuusvelvoiteprosessia koskevasta raportoinnista

7. Arvoketjun työntekijöitä koskeva raportointi

7.1 Kesko

7.2 Kone

7.3 Neste

7.4 Nokia

7.5 Sampo

7.6 Stora Enso

7.7 UPM-Kymmene

7.8 Yhteenveto arvoketjun työntekijöitä koskevasta raportoinnista

8. Vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä koskeva raportointi

8.1 Nokia

8.2 Stora Enso

8.3 UPM-Kymmene

8.4 Yhteenveto vaikutusten kohteena oleviin yhteisöihin liittyvästä raportoinnista

9. Yritysten kokemuksia ensimmäisistä CSRD-raporteista

10. Yhteenveto

11. Suositukset

Liitteet 1-3

Lataa PDF Tue työtämme